Katsoin tässä hetki sitten ohjelman, jossa hieman menestysteologian makuisesti puhuttiin siitä, kuinka kristityn ei tarvitse pelätä, vaan hän voi uskoa Jumalan lupaukset omikseen nyt - nyt viimeistään kun hän ne kuulee. Puheessa viitattiin Joosuan kirjan alkuun. Pohdin koko puheen ajan sitä, miksei se puhe etene Kristukseen, armoon ja sovitukseen, vaan junnaa lupausten ympärillä - ikäänkuin Kristuksen jälkeen Jumala ei enää voi pyörtää päätöstään siunauksista ja päättää jättää siunaamatta.
Joos1:7 "Ole vain rohkea ja ole luja. Noudata tarkoin sitä lakia, jonka palvelijani Mooses sinulle antoi. Älä poikkea siitä oikealle äläkä vasemmalle. Silloin menestyt kaikessa mihin ryhdyt."
Miksi tuntuu, että Jeesus hukkuu aina ensimmäisenä, kun lähtee poikkeamaan oikealle tai vasemmalle? Menestysteologia karrikoidusti näyttäytyy itselleni teologiana, joka näkee Kristuksen uhranneen itsensä, että me saisimme menestyksen jo nyt tässä elämässämme, jos vain uskomme siihen ja elämme Jumalan lain mukaan. Mutta niinhän juutalaisetkin uskoivat oikeutetusti, ilman Kristusta tosin. Uhri oli kuin sinetti, johon viitataan "Jumala ei voi kieltää omaa luonnetaan, siitä on todisteena Kristus. Hän haluaa antaa meille kaiken, kuten Room 8:32 sanoo: 'Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin?'"
Niin. Miksipä ei, vaan mahtaako Paavali tällä nyt tarkoittaa sitä hyvää, jonka Herra haluaa meille lahjoittaa, vai sitä hyvää, jota minä mielessäni tavoittelen? Yhtäkaikki, menestysteologiaan väännettynä Kristus on lottovoitto tiketti, jolla saa kaikkea muuta mukanaan, kunhan tekee mitä Jumala käskee, pyytää, näyttää ja muistat rukoilla, lukea Raamattua ja maksaa kymmenyksesi. Pelot johtuvat usein epäilyksestä Jumalaa kohtaan - älä epäile siis. Uskosi on siis kaiken mittari. Luterilaisuudessa näkökulmana on usko Kristukseen, sillä uskon kohde on kaiken mittari. Tämä "usko kaiken mittarina" ei mielestäni ole menestyksekästä teologiaa.
Toisaalla Suomessa, rakkassaa reikiintyneessä kirkkolaivassamme, koitetaan vakuutella, että Jeesuksen rinnalle mahtuu elämään muitakin. On joogaa, josta jokainen joogaopettaja sanoo, ettei sitä voi irrottaa henkien palvonnasta. Jooga on käytännössä intiassa "ruumiin taivuttamista henkivirtojen mukaisiksi", minkä koetaan auttavan ihmistä olemaan maailmassa. Yhtä, stressittä, rauhassa, jotain. No, kai sitä voi kauniissa ajatuksissaan yrittää taivutella Pyhän Hengen kanssa samaan energiavirtaan. Tai miten olisi yhteinen rukoushetki muslimien kanssa? Heidän, jotka kuuluttavat, että on vain yksi jumala, Allah, ja Muhammed on hänen profeettansa. Kielletään kolminaisuus ja Kristuksen jumaluus samalla huudahduksella ja kristityn polvet tömähtävät maahan tämän huudon säestämänä kumarrukseen ja ekumeniaa hehkutetaan Kirkko & Kaupunki lehdessä. Seurakuntavaltuutetuilta, kirkkomme varojen ja suunnan näyttäjiltä, ei vaadita edes uskoa Kristukseen, joka on kirkon perusta. Mielenkiintoista.
Kristus unohtunee ensimmäisenä siksi, että vasta Kristuksen unohtuessa, voimme ohittaa lain ja alkaa kysellä omia mieltymyksiämme tai tuijottamaan omaan onnistumiseemme. Kristus täytti lain, ei kumonnut sitä (Matt 5:18). Tähän lakiin kuuluu se, ettemme poikkea oikealle, emmekä vasemmalle. Toisaalta Kristus lupasi seuraajilleen myös kärsimystä (Joh 15:20) ja vainoa, sillä häntäkin vainottiin. Ei se ole kolmella naulalla sinetöity lottotiketti, vaan lupaus siitä, että saamme köyhtyä maallisesti ja rikastua hengessä niin paljon kuin haluamme heittää Jumalalle. Toki tämä elämäntyyli ei ole kaikille otollinen.
Emme myöskään joogaile energiavirtojen mukaan auttaaksemme ruuansulatustamme ja kumarru Mekkaan päin ekumenian "hengessä". Emme voi lähteä käyttämään lain täyttymistä Kristuksessa teologisena syynä kaikkien lain noudattamiseen sidottujen lupausten lunastuskoodina. Emmekä myöskään voi lain täyttymiseen vedoten sanoa "Kaikki on minulle luvallista" lukematta jakeen jatkoa: "-- mutta kaikki ei ole hyödyksi." Toistamiseen: "'Kaikki on minulle luvallista' -- mutta en saa antaa minkään hallita itseäni." (1 Kor 6:12)
Mutta toisaalta, lain pieninkin piirto on täytetty: Meidän ei tarvitse itse uhrata enää mitään, eikä puhdistautua peseytymällä ennen Jumalan eteen astumista tai rukoillaksemme rohkeutta, siunausta ja johdatusta vaikeisiin elämän tilanteisiimme. Sen puhdistumisen on maksanut Kristuksen veri. Vaikka meille luvataan kärsimystä, Herra on luvannut olla kanssamme siellä ja pelastaa häntä avuksi huutavat (Ps 50:15) Siksi temppelin väliverho revittiin ylhäältä alaspäin, eikä alhaalta ylöspäin. Herra avasi itse tien luoksensa.
Kun unohtaa Kristuksen, Kristuksen rinnalle alkaa ilmestymään mielenkiintoisia asioita - mielenkiintoisia, mutta vaarallisia. Vähän sinnepäin ja hyvältä näyttää, mutta se on jo poikennut oikealle tai vasemmalle. Vähän kerrallaan on luterilaisuus käytännössä irtaantunut Suomessa, Kanadassa, Ruotsissa, Tanskassa ja ties kuinka monessa muussa maassa juuristaan Tunnustuskirjoista ja Raamatusta.
Kristuksen unohtaminen on ensimmäinen ja viimeinen virhe, mitä voi menestyksekkäässä teologiassa tehdä. Sen unohtamisen jälkeen kaikki on turhuutta, ei mitään uutta auringon alla. Moneen kertaan koetellut kauniit ajatukset ja runon säkeet rakkaudesta, ihmisyydestä ja kärsimyksestä. Sen jälkeen virheillä ei ole väliä, sillä ratkaisevin on jo tehty: Ei ole pelastusta ilman Kristusta. Oikea menestyksekäs teologia pitää Kristuksen keskiössä, eikä poikkea ristin juurelta oikealle tai vasemmalle, kummankaan, tai kenenkään, ryövärin luokse.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jeesus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jeesus. Näytä kaikki tekstit
maanantai 7. huhtikuuta 2014
lauantai 30. maaliskuuta 2013
Core of Christianity
Tyhjä hauta.
Se sai juutalaiset sotilaat pelkäämään henkensä puolesta. Se sai juutalaiset keksimään valheen ruumiin varastamisesta. Se sai opetuslapset ymmälleen. Se saa nykytutkijat keksimään joukkohallusinaatio teorioita, aina psykoosiin asti. Se saa ateistin tukeutumaan psykologisesti kestämättömiin teorioihin. Se tyhjä hauta alkoi kiinnostaa ihmisiä ja evankeliumin ilosanoma alkoi levitä.
Tuo Jeesus, joka saarnasi Jumalan valtakuntaa ja syntien anteeksiantamusta, ristiinnaulittiin ja hänet haudattiin hautaan, joka oli Jerusalemin muurin ulkopuolella. Väki virtasi varmaan katsomaan sitä, onko todella niin.
"Eivätkö opetuslapset itse varastaneet ruumiin? Niinhän ylipapit sanoivat!"
"Mutta eikö juuri eräs heistä, joka väitti kohdanneensa Jeesuksen, kivitetty hengiltä?"
"No miksi kukaan suostuisi kivitettäväksi oman valheensa puolesta? Idiootteja!"
"Niin.. Idiootteja, vai tosissaan?"
Ja se hauta saa tänäänkin ihmisten mielen vaivaantuneeksi. Ainoa asia joka voi pitää kristinuskon hengissä tai tappaa sen, on se hauta, josta ruumista ei löytynyt. Ja miksi? Ollaan jännän äärellä, asian ytimessä. Syntien anteeksiantamisessa, siinä, mitä armo todella on.
Kuulen uskoni tähden kymmeniä kysymyksiä kuukausittain, etenkin nyt armeijassa ja usein juurikin niitä, jotka ovat vapaa-ajattelijoiden popularisoimia. (Muuten, jos kiinnostaa vastaukset kritiikkiin, täältä löydät hyvän listan vastauksia.) Samoin kuulen, kuinka ihmisten virheet heijastetaan kirkon kautta Raamattuun. Ihmiset haluavat kuitenkin pitää totena sitä mitä Jeesus sanoi; "Hedelmistään puu tunnetaan." Kirkko on näyttäytynyt usein hyvinkin mätänä. Seksuaaliskandaalit, inkvisitio, ristiretket, "pimeä keskiaika", anekauppa, sotkeutuminen politiikkaan ja valtapeliin. Nämä mädät hedelmät taas ihmiset tulkitsevat Raamatun syyksi hyvin nopeasti - onhan Raamattu se, johon jokainen anekaupan harrastajakin varmasti vetosi myydessään aneita.
Kun eräs vallanpitäjä oli todennut hävittävänsä kristinuskon ja painavansa kirkon maan alle, pappi nauroi hänelle: "Et tule onnistumaan siinä, sillä edes me emme ole pystyneet siihen."
Ja sitten kun kritiikkiä on selvitetty ja kysymyksiin vastailtu, on loppujen lopuksi helppoa saada loogisesti ajatteleva ihminen uskomaan ajatukseen, että voisi olla jumaluus, joka voi vaikuttaa maailmassa. Se miten tämä jumaluus toimisi, on eri asia ja voiko ihminen tietää jumaluudesta, on myös kysymys erikseen. On myös kiistattomasti helppoa todeta, että kirkossa toimivat ihmisetkin voivat langeta pois Raamatun sanasta, vaikka he väittävät muuta - eihän se eroa politiikasta tai normaalista elämästä sen kummemmin. Kristinuskon kohdalla suurimmaksi kysymykseksi jää kuitenkin aina se, oliko Jeesus todella sitä mitä hän väitti, vai ei, nousiko hän todella kuolleista, vai ei?
Oliko hauta tyhjä, vai ei?
Edelleen läjäpäin täysjärkisiä ja vähemmän järkeviä ihmisiä juoksee ympäri maailmaa kuuluttaen evankeliumin sanomaa, mutta sanoma on sama sanojasta riippumatta: Kristus Jeesus on kuolemallaan lunastanut meidät langenneesta maailmasta takaisin Jumalalle. Me, jotka hylkäsimme Jumalan Isänä, saamme uudestaan kutsua häntä Isäksi.
*Korjaus päivämäärään, kirjoitettu 01:40 sunnuntai yönä 31.3.2013, eikä 30.3.2013 lauantaina.
Se sai juutalaiset sotilaat pelkäämään henkensä puolesta. Se sai juutalaiset keksimään valheen ruumiin varastamisesta. Se sai opetuslapset ymmälleen. Se saa nykytutkijat keksimään joukkohallusinaatio teorioita, aina psykoosiin asti. Se saa ateistin tukeutumaan psykologisesti kestämättömiin teorioihin. Se tyhjä hauta alkoi kiinnostaa ihmisiä ja evankeliumin ilosanoma alkoi levitä.
Tuo Jeesus, joka saarnasi Jumalan valtakuntaa ja syntien anteeksiantamusta, ristiinnaulittiin ja hänet haudattiin hautaan, joka oli Jerusalemin muurin ulkopuolella. Väki virtasi varmaan katsomaan sitä, onko todella niin.
"Eivätkö opetuslapset itse varastaneet ruumiin? Niinhän ylipapit sanoivat!"
"Mutta eikö juuri eräs heistä, joka väitti kohdanneensa Jeesuksen, kivitetty hengiltä?"
"No miksi kukaan suostuisi kivitettäväksi oman valheensa puolesta? Idiootteja!"
"Niin.. Idiootteja, vai tosissaan?"
Ja se hauta saa tänäänkin ihmisten mielen vaivaantuneeksi. Ainoa asia joka voi pitää kristinuskon hengissä tai tappaa sen, on se hauta, josta ruumista ei löytynyt. Ja miksi? Ollaan jännän äärellä, asian ytimessä. Syntien anteeksiantamisessa, siinä, mitä armo todella on.
Kuulen uskoni tähden kymmeniä kysymyksiä kuukausittain, etenkin nyt armeijassa ja usein juurikin niitä, jotka ovat vapaa-ajattelijoiden popularisoimia. (Muuten, jos kiinnostaa vastaukset kritiikkiin, täältä löydät hyvän listan vastauksia.) Samoin kuulen, kuinka ihmisten virheet heijastetaan kirkon kautta Raamattuun. Ihmiset haluavat kuitenkin pitää totena sitä mitä Jeesus sanoi; "Hedelmistään puu tunnetaan." Kirkko on näyttäytynyt usein hyvinkin mätänä. Seksuaaliskandaalit, inkvisitio, ristiretket, "pimeä keskiaika", anekauppa, sotkeutuminen politiikkaan ja valtapeliin. Nämä mädät hedelmät taas ihmiset tulkitsevat Raamatun syyksi hyvin nopeasti - onhan Raamattu se, johon jokainen anekaupan harrastajakin varmasti vetosi myydessään aneita.
Kun eräs vallanpitäjä oli todennut hävittävänsä kristinuskon ja painavansa kirkon maan alle, pappi nauroi hänelle: "Et tule onnistumaan siinä, sillä edes me emme ole pystyneet siihen."
Ja sitten kun kritiikkiä on selvitetty ja kysymyksiin vastailtu, on loppujen lopuksi helppoa saada loogisesti ajatteleva ihminen uskomaan ajatukseen, että voisi olla jumaluus, joka voi vaikuttaa maailmassa. Se miten tämä jumaluus toimisi, on eri asia ja voiko ihminen tietää jumaluudesta, on myös kysymys erikseen. On myös kiistattomasti helppoa todeta, että kirkossa toimivat ihmisetkin voivat langeta pois Raamatun sanasta, vaikka he väittävät muuta - eihän se eroa politiikasta tai normaalista elämästä sen kummemmin. Kristinuskon kohdalla suurimmaksi kysymykseksi jää kuitenkin aina se, oliko Jeesus todella sitä mitä hän väitti, vai ei, nousiko hän todella kuolleista, vai ei?
Oliko hauta tyhjä, vai ei?
"Mutta ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla ja te olette yhä syntienne vallassa. Ja silloin nekin, jotka ovat nukkuneet pois Kristukseen uskoen, ovat joutuneet perikatoon. Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä. Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet. Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä. Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi, jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee." (1. Kor 15:17-23)
Edelleen läjäpäin täysjärkisiä ja vähemmän järkeviä ihmisiä juoksee ympäri maailmaa kuuluttaen evankeliumin sanomaa, mutta sanoma on sama sanojasta riippumatta: Kristus Jeesus on kuolemallaan lunastanut meidät langenneesta maailmasta takaisin Jumalalle. Me, jotka hylkäsimme Jumalan Isänä, saamme uudestaan kutsua häntä Isäksi.
"Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." (Room 8:38-39)
*Korjaus päivämäärään, kirjoitettu 01:40 sunnuntai yönä 31.3.2013, eikä 30.3.2013 lauantaina.
perjantai 29. maaliskuuta 2013
Long but Good Friday
Alkuun pieni sarjakuva strippi, joka on varsin osuva. Lataan sen rumasti koneelleni ja kuvaksi tänne, ilman lähdeviitteitä, mutta voin etsiä sarjakuvan kirjoittajan nimen kaikille copyright intoilijoille.
Meinasin tehdä yhteenvedon Jesaja 53 kohdasta ja evankeliumeiden yhtenevistä kohdista, mutta aina ei tule kirjoitettua sitä, mitä on suunnitellut. Lisäksi, tähän en osaa html koodata palstoja, sillä se olisi ollut palstajakona selkeämpi. Harvoin kylläkään suunnittelen mitään kirjoitusta, lähinnä istahdan koneelle ja alan kirjoittaa, muotoilen ja tsuumailen ja kyselen kavereilta mielipiteitä, teologista "peiliä", ettei tänne tulisi ihan mitä sattuu.
Tämä päivä, pitkä perjantai, tuntui toivottoman pitkältä aina lapsena. Ei saanut katsella piirrettyjä, piti käydä kirkossa, ei saanut pelata tietokoneella ja jokainen kiva asia tuntui olevan kielletty. En tajunnut miksi.
Englanniksi päivä on kuitenkin "Hyvä perjantai". Tästä varsin osuva strippi tuossa ylempänä. Ehkä voisin joskus omalle lapselleni opettaa, että tämä perjantai on hyvä, eikä pitkä. Sitten hän kyselisi, miksi tätä sanotaan pitkäperjantaiksi muualla ja sitten saisin kertoa hänelle, miten pitkän tien Jeesus tänä päivänä kulki - hänenkin puolestaan ja juuri siksi tätä päivää kutsun hyväksi.
"Itse, omassa ruumiissaan, hän 'kantoi meidän syntimme' ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle. 'Hänen haavansa ovat teidät parantaneet'" (1.Piet 2:24)
Mitä enemmän ymmärrän tuosta, sitä vähemmän tajuan sitä suuruutta, mikä tähän päivään sisältyy.
Jumala näki, että maailma jossa syntinen ihminen joutuu tekemään edes pienen uskollisuuden osoituksen hänelle, ei tule olemaan koskaan maailma, jossa ihminen kuuntelee Jumalaa. Hän päätti muuttaa systeemin. Sitä kuitenkin valmisteltiin monta tuhatta vuotta, profeetat huusivat että tulee se päivä, jolloin Herra itse paimentaa kansaansa - eikä vain israelilaisia, vaan jokaista kansaa. Nämä kirjoitukset täyttyvät Jeesuksessa.
Enää ei ihminen oman pahuutensa tähden nosta veistä ja pirskota verta alttarille lähestyäkseen Jumalaa. Nyt Jumala astuu ihmisen pahuuteen, siihen synkkyyteen joka erotti meidät Hänestä ja ottaa meidän pahuutemme omaksi tuomiokseen. Nyt Jumalan sallimus nostaa käden, joka hakkaa naulat läpi ruoskitun miehen. Nyt hänen verensä vuotaa maahan, johon meidän syntimme on kuopattu, jotta me voimme lähestyä Jumalaa. Emme ainoastaan vain lähestyä, vaan kutsua itseämme hänen rakkaiksi lapsikseen.
Jumalan viha pahuutta, syntiä ja kuolemaa kohtaan toteutuu ristinpuulla. Viha syntiä kohtaan on edelleen olemassa, mutta Kristukseen turvautuvia tämä viha ei koskaan kohtaa:
Jes 43:25 "Mutta minä, minä itse pyyhin pois sinun rikkomuksesi oman itseni tähden enkä muistele sinun syntejäsi."
Tänään Ylen uutislähetyksen mukaan yli kaksituhatta vuotta sitten (oikeesti, jos se oli 30-33jKr, siitä on n. 1980-1983 vuotta) Jeesus vangittiin, häntä yritettiin todistaa rikolliseksi monin tavoin, mutta turhaan. Hänestä ei löytynyt mitään syytä tuomiolle, mutta juutalaisten eliitti tuomitsi hänet kuolemaan. Kansa huusi ristiinnaulitsemista, niin Pontius Pilatus pesi kätensä ja antoi kansan tehdä mitä halusi - välttääkseen kapinan ja mellakan. Jeesus ruoskittiin ja hakattiin, puettiin orjantappurakruunuun ja puettiin viittaan. Hän otti puun kantaakseen ja vaelti kaupungin läpi Golgatalle, siellä sotilaat pistivät tuomion täytäntöön ja käärme pisti häntä kantapäähän - vaan Jeesus musersi käärmeen pään (1. Moos 3:15)
Hullu ajatus, joka vuosi yhtä absurdi, että kuolematon kuolee. Ikuinen elämä katkeaa. Miten ikuisuus voi katketa? Millainen on se syntivelka, jonka Jeesus maksoi, jos tuo on sen hinta?
"Sillä joka kerran kun mä maahan kaadun, kaatuu mies tiellä Golgatan
Joka kerran kun mä maahan sorrun ja jälleen heikkona lankean
et ole koskaan kaukana, vaik' en näe sinua
Olen puu sun naulojen alla, piikki sun otsalla."
music: KLS - Ääriviivasi
 |
| - Johnny Hartin, USA (wikipedia) |
Tämä päivä, pitkä perjantai, tuntui toivottoman pitkältä aina lapsena. Ei saanut katsella piirrettyjä, piti käydä kirkossa, ei saanut pelata tietokoneella ja jokainen kiva asia tuntui olevan kielletty. En tajunnut miksi.
Englanniksi päivä on kuitenkin "Hyvä perjantai". Tästä varsin osuva strippi tuossa ylempänä. Ehkä voisin joskus omalle lapselleni opettaa, että tämä perjantai on hyvä, eikä pitkä. Sitten hän kyselisi, miksi tätä sanotaan pitkäperjantaiksi muualla ja sitten saisin kertoa hänelle, miten pitkän tien Jeesus tänä päivänä kulki - hänenkin puolestaan ja juuri siksi tätä päivää kutsun hyväksi.
"Itse, omassa ruumiissaan, hän 'kantoi meidän syntimme' ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle. 'Hänen haavansa ovat teidät parantaneet'" (1.Piet 2:24)
Mitä enemmän ymmärrän tuosta, sitä vähemmän tajuan sitä suuruutta, mikä tähän päivään sisältyy.
Jumala näki, että maailma jossa syntinen ihminen joutuu tekemään edes pienen uskollisuuden osoituksen hänelle, ei tule olemaan koskaan maailma, jossa ihminen kuuntelee Jumalaa. Hän päätti muuttaa systeemin. Sitä kuitenkin valmisteltiin monta tuhatta vuotta, profeetat huusivat että tulee se päivä, jolloin Herra itse paimentaa kansaansa - eikä vain israelilaisia, vaan jokaista kansaa. Nämä kirjoitukset täyttyvät Jeesuksessa.
Enää ei ihminen oman pahuutensa tähden nosta veistä ja pirskota verta alttarille lähestyäkseen Jumalaa. Nyt Jumala astuu ihmisen pahuuteen, siihen synkkyyteen joka erotti meidät Hänestä ja ottaa meidän pahuutemme omaksi tuomiokseen. Nyt Jumalan sallimus nostaa käden, joka hakkaa naulat läpi ruoskitun miehen. Nyt hänen verensä vuotaa maahan, johon meidän syntimme on kuopattu, jotta me voimme lähestyä Jumalaa. Emme ainoastaan vain lähestyä, vaan kutsua itseämme hänen rakkaiksi lapsikseen.
Jumalan viha pahuutta, syntiä ja kuolemaa kohtaan toteutuu ristinpuulla. Viha syntiä kohtaan on edelleen olemassa, mutta Kristukseen turvautuvia tämä viha ei koskaan kohtaa:
Jes 43:25 "Mutta minä, minä itse pyyhin pois sinun rikkomuksesi oman itseni tähden enkä muistele sinun syntejäsi."
Tänään Ylen uutislähetyksen mukaan yli kaksituhatta vuotta sitten (oikeesti, jos se oli 30-33jKr, siitä on n. 1980-1983 vuotta) Jeesus vangittiin, häntä yritettiin todistaa rikolliseksi monin tavoin, mutta turhaan. Hänestä ei löytynyt mitään syytä tuomiolle, mutta juutalaisten eliitti tuomitsi hänet kuolemaan. Kansa huusi ristiinnaulitsemista, niin Pontius Pilatus pesi kätensä ja antoi kansan tehdä mitä halusi - välttääkseen kapinan ja mellakan. Jeesus ruoskittiin ja hakattiin, puettiin orjantappurakruunuun ja puettiin viittaan. Hän otti puun kantaakseen ja vaelti kaupungin läpi Golgatalle, siellä sotilaat pistivät tuomion täytäntöön ja käärme pisti häntä kantapäähän - vaan Jeesus musersi käärmeen pään (1. Moos 3:15)
Hullu ajatus, joka vuosi yhtä absurdi, että kuolematon kuolee. Ikuinen elämä katkeaa. Miten ikuisuus voi katketa? Millainen on se syntivelka, jonka Jeesus maksoi, jos tuo on sen hinta?
"Sillä joka kerran kun mä maahan kaadun, kaatuu mies tiellä Golgatan
Joka kerran kun mä maahan sorrun ja jälleen heikkona lankean
et ole koskaan kaukana, vaik' en näe sinua
Olen puu sun naulojen alla, piikki sun otsalla."
music: KLS - Ääriviivasi
tiistai 19. maaliskuuta 2013
Message delayed
Aloitin pitkästä aikaa Johanneksen evankeliumin lukemisen. Tuntuu taas kuin uutta kirjaa lukisi, muutamia kohtia lukuunottamatta. Ilmeisesti luen liian harvoin Raamattua, mutta koitan nyt näitä vähäisiä ajatuksia taas muotoilla tähän, mitä on herännyt lukujen ja jakeiden edessä. Kohdat joita siteeraan, ellei erikseen mainita, ovat kohdasta Joh 5:43-46.
"Minä tunnen teidät: teissä ei ole rakkautta Jumalaan."
Kovaa puhetta Jeesukselta. Aikaisemmin hän oli parantanut ramman miehen Betesdan altaalla sapattina ja suututtanut näin juutalaiset - sapattihan oli päivä, jolloin työtä ei saanut tehdä. Jeesus lisäsi vettä myllyyn sanomalla, että hänen Isänsä tekee työtä taukoamatta ja siksi myös hän tekee.
"Minä olen tullut Isäni nimissä, ettekä te ota minua vastaan. Mutta jos joku toinen tulee omissa nimissään, silloin te kyllä olette vastaanottavaisia."
Jeesus lausuu kylmän totuuden, joka tuntuu olevan totta myös Jumalan seurakunnan keskellä, niin silloin juutalaisten parissa kuin tänään kristittyjen keskuudessa. Se, joka tulee ja saarnaa syntiä synniksi, kehottaa parannukseen ja jättämään syntisen elämänsä Jeesuksen tähden, saa vastaukseksi nopeasti: "Ei kukaan ole täydellinen. Millä valtuudella opetat ihmisiä noin? Armon uskontohan tämä on, älä ahdistele meitä."
Fundamental; perusteellinen, perustavanlaatuinen, oli ensimmäinen sana joka kärsi inflaation. On olemassa perustavanlaatuisi uskon opinkappaleita, jotka ihmisen on tunnustettava tosiksi ollakseen kristitty. Jokainen kristitty näin on siis fundamentalisti - hänen on pakko olla. Mutta äkkiäkös fundamentaali tarkoittaa aivotonta, itsekritiikitöntä hihhulia, joka uskoo jokaisen pilkun paikankin olevan Jumalan itse kirjoittama Raamattuun. Tällainen kuva kristitystä fundamentalistista on helppo jättää ottamatta tosissaan.
Nyt on ainakin sana konservatiivinen kärsinyt toisen tappion. Conservative; säilyttävä, suojeleva (eräiltä merkityksiltään). Nyt ne, jotka haluavat varjella apostolista uskoa, kirkon tuhatvuotista traditiota ja erityisesti sen tulkintaa etiikasta ja moraalista, käyttäytymisestä, mikä on soveliasta kristitylle ja mikä ei, on leimattu vanhoillisiksi. Käytetäänkin konservatiivi sanan toista merkitystä, jolla on taantumuksellinen merkitys. Näin konservatiivit nähdään kehityksen esteenä, jonain vanhana, joka uppiniskaisesti pitää kiinni jostain aikansa eläneestä - esimerkiksi nyt vaateista olla juomatta kännejä, pitäytyä avioliittoon seksissä tai muuta yhtä turhaa. Kyllähän kai kristityt noita saavat aivan hyvin tehdä!
Mutta jos joku toinen tulee ja esittää teoriansa siitä, miten Jumala on kyllä hyvä, rakastava ja anteeksiantava, eikä hän vaadi mitään, etenkään luopumaan niistä synneistä, joita niin mielellämme kyllä teemme, niin hänet moni ottaa vastaan, jopa iloiten. Jeesus ei enää sano: "Mene rauhassa, äläkä enää tee syntiä", hän sanoo vain: "Mene rauhassa." Mutta mitään todellista rauhaahan tuo ei meille anna.
Miten tähän tilanteeseen päätyy? Katolinen kirkko pitää pahimpana kuoleman syntinä ylpeyttä.
"Kuinka te voisittekaan uskoa! Te kärkytte kunniaa toisiltanne ettekä etsi sitä kunniaa, joka tulee yhdeltä ja ainoalta Jumalalta."
Meidän oma kunnianhimomme usein sulkee korvamme ja silmämme siltä, mikä muuten olisi niin selvästi edessämme. "Kyllä minä tiedän paremmin, olenhan moderni ihminen, en konservatiivi enkä todellakaan fundamentalisti. Olemme viisaampia tänään, kehittyneempiä kaikin tavoin muinaisiin ihmisiin nähden." Pahimmassa tapauksessa joku ajattelee, että sitähän se Jeesuskin vain oli - ihminen, joka puhui vanhoillisia asioita.
"Älkää luulko, että minä teitä Isäni edessä syytän. Teidän syyttäjänne on Mooses, hän, johon olette panneet toivonne."
Paradoksaalista, että näin on, mutta juuri näinhän usein tapahtuu. Ihminen, joka pitää itseään pohjimmiltaan hyvänä (humanismi), seisoo selkä suorana Jeesuksen seurakunnan edessä tai seurakunnassa ja sanoo, että hänessä ei ole mitään vikaa. Hän on hyvä ihminen, joka auttaa mummoja kadun yli ja lahjoittaa rahaa tsunamiuhreille. Hän luovuttaa verta joka kuukausi ja tekee vapaaehtoistyötä AA-kerhossa. Hän auttaa ihmisiä jopa työkseen. "Sinulla ei ole oikeutta sanoa minua syntiseksi, minä olen hyvä ihminen! Et sinäkään ole täydellinen, miksi vaadit sitä minulta?" Tämä viesti, ihmisen syntisyys, tuntuu jäävän jotenkin puolitiehen, eikä sitä oteta vakavasti tai sitä ei ymmärretä, eikä oikein osata sanoakaan.
Jeesus itse toteaa tällaisen ihmisen tuomitsijan ja syyttäjän löytyvän lopulta henkilöstä itsestään. Nykykielelle käännettynä: "Teidän syyttäjänne on se ideologia, jonka varaan olette rakentaneet elämänne." Parhainkin ihminen suuttuu joskus ja tunnepuuskassa tekee väärin. Hienoinkin ajatus muuttuu katkeraksi kostonhimoksi kun ihminen kokee suurta vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta. Silloin ajatus "ihminen on pohjimmiltaan hyvä" joutuu vastaamaan tähän Jeesuksen kysymykseen: "Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!" Niin, millainen on se todellinen pimeys, jos se pimeys, joka meissä on, on luultavissa jopa valoksi? Onko se ihmekään, jos emme saa rauhaa sanoista "Mene rauhassa", kun todellisuus jossa elämme, on niin toisenlainen kuin mihin ihmisen hyvyyteen uskova luottaa. Jos se hyvyys, valo, on pimeyttä, mitä onkaan pimeys?
"Jos te uskoisitte Moosesta, uskoisitte myös minua - juuri minusta hän on kirjoittanut."
Jakeessa on kaksi viittausta suuriin Messias ennustuksiin Mooseksen kirjoissa. Henkilöön, jolla tulee olemaan valtikka ja kruunu (vallan symbolit) ikuisesti ja henkilöön, joka on puhuva yksinomaan Herran itsensä antamia sanoja.
Jeesus tuli julistamaan Jumalan totuutta, Jumalan suunnitelmaa ja valtakuntaa, sen tulemista ja toteutumista. Tätä juutalaiset eivät sietäneet kuunnella, olihan se nyt hävytöntä väittää heitä syntisiksi vaikka he olivat niin hyviä. Ja olihan se nyt hävytöntä, että Jeesusta kutsuttiin Jumalaksi, Jumalan Pojaksi ja sanottiin, että hänellä on valta antaa syntejä anteeksi. Jostain syystä tuntuu, että nykyisin on tunnistettavissa täysin samoja piirteitä, niin kirkkomme sisällä, kuin sen ulkopuolella.
Mutta jos me vain rakastaisimme Jumalaa. Jeesus sanoi, että tämä johtuu siitä, ettei heissä ole rakkautta Jumalaan. Siksi juutalaiset pitivät sapattina tehtyä parannusta vääränä ja pahana. Siksi Jeesuksen puheet satuttivat heitä ja heidän ylpeyttään. Toistensa silmissä he mielellään puhuivat kauniisti ja kilpailivat kansanjoukon suosiosta, mutta eivät välittäneet kunniasta Jumalalta.
Jeesus kuitenkin tekee Jumalan puoleen kääntymisen mahdollisimman helpoksi. Hän vastaa kysyjille, mitä sitten pitää tehdä, kuinka rakastamme Jumalaa? "Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko." Joh 6:29. Myöhemmin hän lisää: "Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois." Joh 6:37
Seurakunnan tulisi loistaa tätä armoa ja rakkautta. Ei lässyttävää ja hissuttelevaa, vaan sitä, joka on verenpunaista syntien takia. Joka väittää olevansa terve, ei tarvitse parantajaa ja seurakunnalla ei ole mitään tarjottavaa hänelle. Eihän seurakunnalla ole mitään muuta kuin armo syntiselle, mutta jos ei ole syntistä, ei ole ketään kenelle armoa voi tarjota. Jokainen seisoo omassa kunniassaan, kuka tarvitsee Kristuksen viittaa? Joka tunnustaa syntinsä, voi jättää sen kaiken Kristuksen ristin juurelle ja uskoa ne anteeksi. Joka turvaa Häneen, ei joudu lähtemään pois. Hän saa nousta yhä uudestaan ja lähteä kulkemaan Jeesuksen kanssa ja opetella elämisen taitoja.
Ugh. Olen puhunut.
"Minä tunnen teidät: teissä ei ole rakkautta Jumalaan."
Kovaa puhetta Jeesukselta. Aikaisemmin hän oli parantanut ramman miehen Betesdan altaalla sapattina ja suututtanut näin juutalaiset - sapattihan oli päivä, jolloin työtä ei saanut tehdä. Jeesus lisäsi vettä myllyyn sanomalla, että hänen Isänsä tekee työtä taukoamatta ja siksi myös hän tekee.
"Minä olen tullut Isäni nimissä, ettekä te ota minua vastaan. Mutta jos joku toinen tulee omissa nimissään, silloin te kyllä olette vastaanottavaisia."
Jeesus lausuu kylmän totuuden, joka tuntuu olevan totta myös Jumalan seurakunnan keskellä, niin silloin juutalaisten parissa kuin tänään kristittyjen keskuudessa. Se, joka tulee ja saarnaa syntiä synniksi, kehottaa parannukseen ja jättämään syntisen elämänsä Jeesuksen tähden, saa vastaukseksi nopeasti: "Ei kukaan ole täydellinen. Millä valtuudella opetat ihmisiä noin? Armon uskontohan tämä on, älä ahdistele meitä."
Fundamental; perusteellinen, perustavanlaatuinen, oli ensimmäinen sana joka kärsi inflaation. On olemassa perustavanlaatuisi uskon opinkappaleita, jotka ihmisen on tunnustettava tosiksi ollakseen kristitty. Jokainen kristitty näin on siis fundamentalisti - hänen on pakko olla. Mutta äkkiäkös fundamentaali tarkoittaa aivotonta, itsekritiikitöntä hihhulia, joka uskoo jokaisen pilkun paikankin olevan Jumalan itse kirjoittama Raamattuun. Tällainen kuva kristitystä fundamentalistista on helppo jättää ottamatta tosissaan.
Nyt on ainakin sana konservatiivinen kärsinyt toisen tappion. Conservative; säilyttävä, suojeleva (eräiltä merkityksiltään). Nyt ne, jotka haluavat varjella apostolista uskoa, kirkon tuhatvuotista traditiota ja erityisesti sen tulkintaa etiikasta ja moraalista, käyttäytymisestä, mikä on soveliasta kristitylle ja mikä ei, on leimattu vanhoillisiksi. Käytetäänkin konservatiivi sanan toista merkitystä, jolla on taantumuksellinen merkitys. Näin konservatiivit nähdään kehityksen esteenä, jonain vanhana, joka uppiniskaisesti pitää kiinni jostain aikansa eläneestä - esimerkiksi nyt vaateista olla juomatta kännejä, pitäytyä avioliittoon seksissä tai muuta yhtä turhaa. Kyllähän kai kristityt noita saavat aivan hyvin tehdä!
Mutta jos joku toinen tulee ja esittää teoriansa siitä, miten Jumala on kyllä hyvä, rakastava ja anteeksiantava, eikä hän vaadi mitään, etenkään luopumaan niistä synneistä, joita niin mielellämme kyllä teemme, niin hänet moni ottaa vastaan, jopa iloiten. Jeesus ei enää sano: "Mene rauhassa, äläkä enää tee syntiä", hän sanoo vain: "Mene rauhassa." Mutta mitään todellista rauhaahan tuo ei meille anna.
Miten tähän tilanteeseen päätyy? Katolinen kirkko pitää pahimpana kuoleman syntinä ylpeyttä.
"Kuinka te voisittekaan uskoa! Te kärkytte kunniaa toisiltanne ettekä etsi sitä kunniaa, joka tulee yhdeltä ja ainoalta Jumalalta."
Meidän oma kunnianhimomme usein sulkee korvamme ja silmämme siltä, mikä muuten olisi niin selvästi edessämme. "Kyllä minä tiedän paremmin, olenhan moderni ihminen, en konservatiivi enkä todellakaan fundamentalisti. Olemme viisaampia tänään, kehittyneempiä kaikin tavoin muinaisiin ihmisiin nähden." Pahimmassa tapauksessa joku ajattelee, että sitähän se Jeesuskin vain oli - ihminen, joka puhui vanhoillisia asioita.
"Älkää luulko, että minä teitä Isäni edessä syytän. Teidän syyttäjänne on Mooses, hän, johon olette panneet toivonne."
Paradoksaalista, että näin on, mutta juuri näinhän usein tapahtuu. Ihminen, joka pitää itseään pohjimmiltaan hyvänä (humanismi), seisoo selkä suorana Jeesuksen seurakunnan edessä tai seurakunnassa ja sanoo, että hänessä ei ole mitään vikaa. Hän on hyvä ihminen, joka auttaa mummoja kadun yli ja lahjoittaa rahaa tsunamiuhreille. Hän luovuttaa verta joka kuukausi ja tekee vapaaehtoistyötä AA-kerhossa. Hän auttaa ihmisiä jopa työkseen. "Sinulla ei ole oikeutta sanoa minua syntiseksi, minä olen hyvä ihminen! Et sinäkään ole täydellinen, miksi vaadit sitä minulta?" Tämä viesti, ihmisen syntisyys, tuntuu jäävän jotenkin puolitiehen, eikä sitä oteta vakavasti tai sitä ei ymmärretä, eikä oikein osata sanoakaan.
Jeesus itse toteaa tällaisen ihmisen tuomitsijan ja syyttäjän löytyvän lopulta henkilöstä itsestään. Nykykielelle käännettynä: "Teidän syyttäjänne on se ideologia, jonka varaan olette rakentaneet elämänne." Parhainkin ihminen suuttuu joskus ja tunnepuuskassa tekee väärin. Hienoinkin ajatus muuttuu katkeraksi kostonhimoksi kun ihminen kokee suurta vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta. Silloin ajatus "ihminen on pohjimmiltaan hyvä" joutuu vastaamaan tähän Jeesuksen kysymykseen: "Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!" Niin, millainen on se todellinen pimeys, jos se pimeys, joka meissä on, on luultavissa jopa valoksi? Onko se ihmekään, jos emme saa rauhaa sanoista "Mene rauhassa", kun todellisuus jossa elämme, on niin toisenlainen kuin mihin ihmisen hyvyyteen uskova luottaa. Jos se hyvyys, valo, on pimeyttä, mitä onkaan pimeys?
"Jos te uskoisitte Moosesta, uskoisitte myös minua - juuri minusta hän on kirjoittanut."
Jakeessa on kaksi viittausta suuriin Messias ennustuksiin Mooseksen kirjoissa. Henkilöön, jolla tulee olemaan valtikka ja kruunu (vallan symbolit) ikuisesti ja henkilöön, joka on puhuva yksinomaan Herran itsensä antamia sanoja.
Jeesus tuli julistamaan Jumalan totuutta, Jumalan suunnitelmaa ja valtakuntaa, sen tulemista ja toteutumista. Tätä juutalaiset eivät sietäneet kuunnella, olihan se nyt hävytöntä väittää heitä syntisiksi vaikka he olivat niin hyviä. Ja olihan se nyt hävytöntä, että Jeesusta kutsuttiin Jumalaksi, Jumalan Pojaksi ja sanottiin, että hänellä on valta antaa syntejä anteeksi. Jostain syystä tuntuu, että nykyisin on tunnistettavissa täysin samoja piirteitä, niin kirkkomme sisällä, kuin sen ulkopuolella.
Mutta jos me vain rakastaisimme Jumalaa. Jeesus sanoi, että tämä johtuu siitä, ettei heissä ole rakkautta Jumalaan. Siksi juutalaiset pitivät sapattina tehtyä parannusta vääränä ja pahana. Siksi Jeesuksen puheet satuttivat heitä ja heidän ylpeyttään. Toistensa silmissä he mielellään puhuivat kauniisti ja kilpailivat kansanjoukon suosiosta, mutta eivät välittäneet kunniasta Jumalalta.
Jeesus kuitenkin tekee Jumalan puoleen kääntymisen mahdollisimman helpoksi. Hän vastaa kysyjille, mitä sitten pitää tehdä, kuinka rakastamme Jumalaa? "Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko." Joh 6:29. Myöhemmin hän lisää: "Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois." Joh 6:37
Seurakunnan tulisi loistaa tätä armoa ja rakkautta. Ei lässyttävää ja hissuttelevaa, vaan sitä, joka on verenpunaista syntien takia. Joka väittää olevansa terve, ei tarvitse parantajaa ja seurakunnalla ei ole mitään tarjottavaa hänelle. Eihän seurakunnalla ole mitään muuta kuin armo syntiselle, mutta jos ei ole syntistä, ei ole ketään kenelle armoa voi tarjota. Jokainen seisoo omassa kunniassaan, kuka tarvitsee Kristuksen viittaa? Joka tunnustaa syntinsä, voi jättää sen kaiken Kristuksen ristin juurelle ja uskoa ne anteeksi. Joka turvaa Häneen, ei joudu lähtemään pois. Hän saa nousta yhä uudestaan ja lähteä kulkemaan Jeesuksen kanssa ja opetella elämisen taitoja.
Ugh. Olen puhunut.
perjantai 15. maaliskuuta 2013
Wannabe patient already
Kärsivällisyys.
Se hyveistä ehkä hankalin saavuttaa, koska ainakin itse haluaisin olla kärsivällinen jo nyt. Kun ei vain malta odottaa sitä hetkeä, että olisi kärsivällinen, mutta heti kun lopettaisin sen odottamisen, minusta tulisi sellainen.
Ähh.
Mieti hetki jotain asiaa, jonka haluaisit kovasti saavuttaa. Joku hetki, johon haluaisit juosta, tai jokin asia, jonka haluaisit saada - mutta juuri nyt, syystä tai kolmannesta, et vain voi. Ja sitten tulee se tyyppi, jolla on elämässä kaikki hyvin ja sanoo: "Odota vain, ole kärsivällinen. Odotus palkitaan."
Olen äärimmäisen huono tuossa. Kamppailen päivittäin kärsimättömänä, odottaen ajan kulumista. Tai sitten odotan postista pakettia ja närkästyn kun en yhteen viikkoon sitä saa. Viikkoon. Onhan se nyt pitkä aika. Me siis joudumme olemaan kärsivällisiä odottaessamme jotakin.
"Oman nimeni tähden minä olen pitkämielinen. Jotta minua yhäti ylistettäisiin, minä hillitsen vihani enkä tuhoa sinua." Jes 48:9
Jumalasta sanotaan, että hän on pitkämielinen ja kärsivällinen. On kai pakko, jos meinaa katsella pidempään tätä ihmisten touhua. Mitä Herra sitten haluaa, miksi hänen pitää olla kärsivällinen? Miksi hän ilmoittaa olevansa kärsivällinen?
Monissa kohdin pitkämielisyyden perään Vanhassa Testamentissa liitetään sanat: "ja hänen hyvyytensä on suuri." (esim. 4. Moos 14:18; Neh 9:17; Ps 86:15; Joel 2:13) Kärsivällisyyden voi kai katsoa olevan merkki suuresta hyvyydestä. Miksi näin? Toisessa Pietarin kirjeessä kirjoitetaan: "Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan, vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät." (2.Piet 3:9)
Herra odottaa kärsivällisesti, hyvyydessään hän tahtoo, että kaikki kääntyisivät. Siihen tarvitaan ilmeisesti ihmisten kohdalla kärsivällisyyttä, aikaa. Nooan aikana "syntien mitan" tullessa täyteen Herra rankaisi syntistä kansaa vedenpaisumuksella. Sen jälkeen moista ei tule tapahtumaan. Herran suuri hyvyys ja armollisuus johtavat kärsivällisyyteen ihmistä kohtaan.
Se on suomeksi muuten hauska sana, kärsivällinen. Näyttäisi olevan samaa juurta "kärsiä; kokea kipua/tuskaa" sanan kanssa. Hän on kärsivällinen, meidän vuoksemme. Hän kokee tuskaa, meidän puolestamme.
Mutta miksi? Miksi Jumalan pitäisi kärsiä meidän puolestamme? Jesajan kohta edellä antaa siihenkin vastauksen: "Oman nimeni tähden minä olen pitkämielinen."
Aikoinaan eräs Jeesus -mies kulki Israelissa lausuen itsestään näin: "Minä olen..." monta monta kertaa. Hyvä paimen, maailman valo, elämän leipä ja niin edelleen. Tämä samainen "Minä olen..." muoto löytyy Vanhasta Testamentista Jumalan ilmoittaessaan nimensä Moosekselle: "Minä olen se, joka olen." Jeesus kutsuu itseään siis Jumalan nimellä, mikä taas tuo ajatukseni siihen, että Jeesus on myös Jumalan nimi. Ja tämän nimen tähden hän lausuu:
"Oman nimeni tähden minä olen pitkämielinen. -- Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta." (Jes 48:9; Room 3:25b)
Ja se nimihän merkitsi: Herra pelastaa.
perjantai 22. helmikuuta 2013
Gone fishing
"Kun Jeesus kulki Galileanjärven rantaa, hän näki kaksi veljestä, Simonin, toiselta nimeltä Pietarin, ja hänen veljensä Andreaksen. He olivat heittelemässä verkkoa järveen, sillä he olivat kalastajia." (Matt 4:18)
Jeesus kutsuu tässä ensimmäisiä opetuslapsiaan, tavallisia duunareita, kalastajia. Kuulin jostain huhua - ja nyt joku eksegeetikko voi korjata jos tietoni ovat muinaisia tai vääriä - että tuon ajan Israelissa oli käytössä jokseenkin yleinen koululaitos. Koulussa opeteltiin lukemaan hepreaa ja sitä opeteltiin ulkoa. Etevimmät pääsivät etenemään koulussa ja parhaimmat pääsivät suurten rabbien opetuslapsiksi. Esimerkiksi Paavali sai koulutuksensa Gamalielta, joka kuului Sanhedriniin (juutalaisten ylin neuvosto) ja joka oli suuresti kunnioitettu opettaja. Ja Paavali sanoi itsestään: "Lain noudattajana olin fariseus, intoni ja kiivauteni osoitin vainoamalla seurakuntaa, lakiin perustuva vanhurskauteni oli moitteeton." (Fil 3:5) Hän oli luokkansa priimus.
Duunarit, nämä kalastajat, olivat heitä, joilla ei polla riittänyt paljon alempia kouluasteita pidemmälle. Näissä henkilöissä kuitenkin Jeesus näki jotain enemmän. Hän näki, miten kalastajina nämä miehet tuhlaisivat heille kaavaillun tehtävän hänen opetuslapsinaan, itsensä Jumalan apostoleina ja evankelistoina. "'Jeesus sanoi heille: 'Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia.'" (Matt 4:19) Jeesus teki siis tavallisista duunareista seurassaan jotain, mistä nämä miehet tuskin edes uskalsivat haaveilla. Koulusta tippunut on yhtäkkiä suuren rabbin opetuslapsi.
Mietin tässä näin, onko tämä tätä hommaa sitten mitä osaan tehdä. Olisi niin paljon helpompaakin tarjolla. Aivot pois päältä, ei tarvitsisi miettiä kolminaisuusopin kiemuroita, käsittää syntiuhrin merkitystä, yrittää ymmärtää kärsimystä tai predestinaatioita samaan aikaan kun vastaat ateistien väitteisiin, olet naurunalainen uskon tähden tai jotain muuta. Kuulostaapa masentavalta. Helpompiakin töitä löytyisi. Parempi palkkaisia löytyisi. Pitäisikö sitten mennä vaikkapa kultasepäksi?
Suurista taitelijanlahjoistani huolimatta luulisin, että kultasepän ura ei ole se "juttu" meikäläiselle. Olkoonkin sitten oma duunini mielestäni vaikka "kalastajan" homma, se homma, joka on vähän yksinkertaisemmille. Toivoni on siinä, että Kristus itse kutsuu minua ja olen vastannut kutsuun jo "tahdon". Olen lähtenyt vaeltamaan rabbini perässä vaikka aika ajoin usko horjuu kuten opetuslapsilla. Jonain päivänä lukittaudun taloon piiloon, joinain päivinä nousen satojen ihmisten eteen ja käännän volyymia kitarasta ja annan evankeliumin soida. Yhtäkaikki, teen sen Kristuksen kanssa. Kalastaja onkin ihmisten kalastaja Hänen seurassaan.
Tietysti, jos olisin kultaseppä, voisin olla ihmisten kultaseppä. Mitä tahansa tehdäänkin, voimme tehdä sen kuin Herralle: "Kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle." (Matt 25:40) Toteuttaakseen Kristuksen kehoitusta lähetyskäskystä ei tarvitse olla diakoni, nuorisotyönohjaaja tai pappi.
Pohdin kovin tätä omaa tehtävääni. Epäilen suuresti sitä, että miulla olisi mitään annettavaa. Eikä miulla ehkä olekaan. Jos joskus siulla, hyvä lukija, on samankaltainen fiilis, niin tähän loppuun laitan muutaman Raamatun kohdan joita lukemalla molemmat voidaan kai rohkaistua. Samat kohdat joista jaoin ajatuksia myös viimeisessä hartaudessa varusmiespappi- ja varusmiesdiakonikurssilla:
2. Moos 4:10-14, Mooses sanoo ettei osaa puhua. Jumala vastaa hänelle, että: "Kuka on antanut ihmiselle suun? Kuka tekee ihmisestä mykän tai kuuron, näkevän tai sokean? Enkö juuri minä, Herra? Mene nyt, minä olen sinun kanssasi, kun puhut, ja neuvon sinulle, mitä sinun tulee sanoa."
Jer 1:6-9, Jeremia sanoo olevansa liian nuori tehtävään ja hänelle vastataan: "Älä sano, että olet nuori, vaan mene, minne ikinä sinut lähetän, ja puhu, mitä minä käsken sinun puhua. Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua. Sitten Herra ojensi kätensä, kosketti suutani ja sanoi minulle: -- Minä annan sanani sinun suuhusi."
Jes 6:1-7, Jesaja kokee Herran pyhyyden läsnäolossa olevansa liian syntinen. "Silloin yksi serafeista lensi luokseni kädessään hehkuva hiili, jonka hän oli ottanut pihdeillä uhrialttarilta. Hän kosketti sillä minun huuliani ja sanoi: -- Katso, tämä on koskenut huuliasi, sinun syyllisyytesi on poissa ja syntisi sovitettu."
Näiden tapahtumien jälkeen Herra lähetti jokaisen näistä "vain kalastajaksi" itsensä kokevan henkilön töihin, joissa lupasi olla heidän tukensa, voimansa ja turvansa. Ehkä sitten minäkin saan luottaa siihen, että Herraa seuratessa minustakin tulee ihmisten kalastaja. Meinaan kultaseppänä olisin varmaan onneton, vaikka tuo kyseinen matoinenperuna kummasti hymyilyttää.
Jeesus kutsuu tässä ensimmäisiä opetuslapsiaan, tavallisia duunareita, kalastajia. Kuulin jostain huhua - ja nyt joku eksegeetikko voi korjata jos tietoni ovat muinaisia tai vääriä - että tuon ajan Israelissa oli käytössä jokseenkin yleinen koululaitos. Koulussa opeteltiin lukemaan hepreaa ja sitä opeteltiin ulkoa. Etevimmät pääsivät etenemään koulussa ja parhaimmat pääsivät suurten rabbien opetuslapsiksi. Esimerkiksi Paavali sai koulutuksensa Gamalielta, joka kuului Sanhedriniin (juutalaisten ylin neuvosto) ja joka oli suuresti kunnioitettu opettaja. Ja Paavali sanoi itsestään: "Lain noudattajana olin fariseus, intoni ja kiivauteni osoitin vainoamalla seurakuntaa, lakiin perustuva vanhurskauteni oli moitteeton." (Fil 3:5) Hän oli luokkansa priimus.
Duunarit, nämä kalastajat, olivat heitä, joilla ei polla riittänyt paljon alempia kouluasteita pidemmälle. Näissä henkilöissä kuitenkin Jeesus näki jotain enemmän. Hän näki, miten kalastajina nämä miehet tuhlaisivat heille kaavaillun tehtävän hänen opetuslapsinaan, itsensä Jumalan apostoleina ja evankelistoina. "'Jeesus sanoi heille: 'Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia.'" (Matt 4:19) Jeesus teki siis tavallisista duunareista seurassaan jotain, mistä nämä miehet tuskin edes uskalsivat haaveilla. Koulusta tippunut on yhtäkkiä suuren rabbin opetuslapsi.
Mietin tässä näin, onko tämä tätä hommaa sitten mitä osaan tehdä. Olisi niin paljon helpompaakin tarjolla. Aivot pois päältä, ei tarvitsisi miettiä kolminaisuusopin kiemuroita, käsittää syntiuhrin merkitystä, yrittää ymmärtää kärsimystä tai predestinaatioita samaan aikaan kun vastaat ateistien väitteisiin, olet naurunalainen uskon tähden tai jotain muuta. Kuulostaapa masentavalta. Helpompiakin töitä löytyisi. Parempi palkkaisia löytyisi. Pitäisikö sitten mennä vaikkapa kultasepäksi?
 |
| Valkokultasormus, andalusiittiperuna ja smaragdimato. Suuri taidenäyte Paintilla. Omistan kaikki oikeudet. |
Suurista taitelijanlahjoistani huolimatta luulisin, että kultasepän ura ei ole se "juttu" meikäläiselle. Olkoonkin sitten oma duunini mielestäni vaikka "kalastajan" homma, se homma, joka on vähän yksinkertaisemmille. Toivoni on siinä, että Kristus itse kutsuu minua ja olen vastannut kutsuun jo "tahdon". Olen lähtenyt vaeltamaan rabbini perässä vaikka aika ajoin usko horjuu kuten opetuslapsilla. Jonain päivänä lukittaudun taloon piiloon, joinain päivinä nousen satojen ihmisten eteen ja käännän volyymia kitarasta ja annan evankeliumin soida. Yhtäkaikki, teen sen Kristuksen kanssa. Kalastaja onkin ihmisten kalastaja Hänen seurassaan.
Tietysti, jos olisin kultaseppä, voisin olla ihmisten kultaseppä. Mitä tahansa tehdäänkin, voimme tehdä sen kuin Herralle: "Kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle." (Matt 25:40) Toteuttaakseen Kristuksen kehoitusta lähetyskäskystä ei tarvitse olla diakoni, nuorisotyönohjaaja tai pappi.
Pohdin kovin tätä omaa tehtävääni. Epäilen suuresti sitä, että miulla olisi mitään annettavaa. Eikä miulla ehkä olekaan. Jos joskus siulla, hyvä lukija, on samankaltainen fiilis, niin tähän loppuun laitan muutaman Raamatun kohdan joita lukemalla molemmat voidaan kai rohkaistua. Samat kohdat joista jaoin ajatuksia myös viimeisessä hartaudessa varusmiespappi- ja varusmiesdiakonikurssilla:
2. Moos 4:10-14, Mooses sanoo ettei osaa puhua. Jumala vastaa hänelle, että: "Kuka on antanut ihmiselle suun? Kuka tekee ihmisestä mykän tai kuuron, näkevän tai sokean? Enkö juuri minä, Herra? Mene nyt, minä olen sinun kanssasi, kun puhut, ja neuvon sinulle, mitä sinun tulee sanoa."
Jer 1:6-9, Jeremia sanoo olevansa liian nuori tehtävään ja hänelle vastataan: "Älä sano, että olet nuori, vaan mene, minne ikinä sinut lähetän, ja puhu, mitä minä käsken sinun puhua. Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua. Sitten Herra ojensi kätensä, kosketti suutani ja sanoi minulle: -- Minä annan sanani sinun suuhusi."
Jes 6:1-7, Jesaja kokee Herran pyhyyden läsnäolossa olevansa liian syntinen. "Silloin yksi serafeista lensi luokseni kädessään hehkuva hiili, jonka hän oli ottanut pihdeillä uhrialttarilta. Hän kosketti sillä minun huuliani ja sanoi: -- Katso, tämä on koskenut huuliasi, sinun syyllisyytesi on poissa ja syntisi sovitettu."
Näiden tapahtumien jälkeen Herra lähetti jokaisen näistä "vain kalastajaksi" itsensä kokevan henkilön töihin, joissa lupasi olla heidän tukensa, voimansa ja turvansa. Ehkä sitten minäkin saan luottaa siihen, että Herraa seuratessa minustakin tulee ihmisten kalastaja. Meinaan kultaseppänä olisin varmaan onneton, vaikka tuo kyseinen matoinenperuna kummasti hymyilyttää.
maanantai 28. tammikuuta 2013
God of Promises, part1
Raamattu on täynnä lupauksia. Jumala on ilmoittanut tahtonsa meille profeettojen välityksellä ja simppelisti nidottuna yhteen lupaukset tiivistyvät monin kerroin ja tavoin Jumalan lapseuteen. Jumalan lapseksi tulemme kasteen kautta ja tunnustaessa uskomme niin sydämessä kuin ääneen: "Jeesus on Herra". Sanotaan, että usko on Jumalan lupauksiin tarrautumista, mutta mitä kaikkea muuta Jumala on luvannut meille jos kuljemme Hänen kanssaan?
Yksi lupauksista, jota ensiksi pohdin, on Herran rauha. "Herran rauha olkoon teidän kanssanne... Jääkää Herran rauhaan." Herran siunauskin loppuu sanoihin: ...ja antakoon teille rauhan.
Vanhassa Testamentissa toteutuu usein muoto jos - niin. Jos kansa tottelee Jumalaa, niin Jumala siunaa heitä. Jos kansa rikkoo Jumalan tahdon, niin kansaa kohtaa kirous. "Puhukaa totta toisillenne! Jakakaa oikeutta totuuden mukaan, niin että rauha vallitsee keskuudessanne." (Sak8:16) Ja onhan se niin; Missä on oikeus ja totuus, siellä on rauha. Ei ole valhetta, petosta tai murhaa jota tarvitsisi piilotella. Synnin peittely on kuin märkivä haava sidoksen alla: piilossa, mutta tuottamassa kipua, tuskaa ja kuolemaa.
Jeesus lupaa meille Johanneksen evankeliumissa: "Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." (Joh 14:27) Samoin kirjeissä mainitaan Herran rauhasta, joka on luvattu meille: "Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa." (Fil 4:6-7)
Miten itse ymmärrän nämä lupaukset, ei suinkaan ole sitä, että jokainen stressitekijä, ongelma ja vastoinkäymisen tuoma tuska ja kipu häviäisivät salaperäisenmyhkäisesti päivästä tai elämästä. Jokaisella meillä on ollut kokemus tilanteesta, jossa ahdistaa ja pelottaa, eikä se tilanne aina lopu Jumalan interventioon, siis siihen, että Jumala puuttuu asiaan ryntämäällä supersankariviitta päällä sisään.
Mitä sitten Jumalan rauhasta voisi sanoa? Jeesuksen lupaus päättyy kehotukseen: "...Älkää vaipuko epätoivoon", ja kirjeessä rauhan lupauksesta sanotaan lopuksi: "...että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa." Jumalan rauha siis varjelee meidän olemustamme, että emme vaivu epätoivoon, vaan pysymme Kristuksessa, jonka ansiosta meillä on toivo. Jeesus lunasti meidät synniltä, kuolemalta ja Saatanalta takaisin Jumalan lapsiksi, ja silloin voimme huutaa Jumalaa Isäksi. Jumalan lapsi. Minä ja sinä.
Rauha on myös jotain, mikä ylittää kaiken ymmärryksen.
Muistele hetki opetuslapsia myrskyssä, ja Jeesusta nukkumassa veneessä. (Mark 4:35-41)
Opetuslapsista osa oli kalastajia, jotka tunsivat varmasti veden vaarat ja kuinka toimia myrskyssä. Tämä myrsky oli kuitenkin ilmeisesti heidän ammattitaidolleen liikaa. He eivät kestäneet pelkoa ja heidän uskonsa murtui. Tällä kertaa tosin Jeesus tyynnytti myrskyn heidän silmiensä edessä. Joskus tuntuu, että itsekin kaipaan sellaista rauhaa oman elämäni myrskyihin, että voisin katsoa Jumalan käden liikahtavan ja sanovan "Vaikene, ole hiljaa!" ja elämäni myrsky tyyntyisi minun istuskellessa rauhassa sohvalla.
Mielestäni Jeesuksen lupaaman rauhan ihme näkyy kuitenkin siinä, että se antaa myrskyn keskelle toivon. Se muuttaa opetuslasten hädän veneessä luottavaiseksi uskoksi Jumalaan. Me emme huuda paniikissa myrskyn keskellä, "Herra, etkö välitä? Etkö huomaa, että me hukumme? Herra, herää ja vastaa, auta meitä!", vaan vaikkemme ymmärrä aina tilannetta, myrskyn voimaa ja suuruutta, meillä voi olla yli ymmärryksen käyvä rauha.
Suurin myrsky elämään on kuitenkin syntynyt synnistä. Herra vihaa syntiä, eikä se viha laannu ilman sovitusta. Omatuntokin herkästi muistuttelee tekemistämme erheistä. Mutta Jeesus lupasi jättää meille rauhan, oman rauhansa, jota ei maailma tunne, tiedä, eikä kohtaa muuna kuin hulluutena: "Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa." (Room 5:1)
Kun pyydämme Herran rauhaa, Hän todella haluaa antaa sen meille. Syntien sovituksen, Jumalan lapsen arvonimen, Isän rakkauden ja kaiken sen, mitä tarvitsemme elääksemme. Jumalan valtakuntaa kannattaa etsiä.
Yksi lupauksista, jota ensiksi pohdin, on Herran rauha. "Herran rauha olkoon teidän kanssanne... Jääkää Herran rauhaan." Herran siunauskin loppuu sanoihin: ...ja antakoon teille rauhan.
Vanhassa Testamentissa toteutuu usein muoto jos - niin. Jos kansa tottelee Jumalaa, niin Jumala siunaa heitä. Jos kansa rikkoo Jumalan tahdon, niin kansaa kohtaa kirous. "Puhukaa totta toisillenne! Jakakaa oikeutta totuuden mukaan, niin että rauha vallitsee keskuudessanne." (Sak8:16) Ja onhan se niin; Missä on oikeus ja totuus, siellä on rauha. Ei ole valhetta, petosta tai murhaa jota tarvitsisi piilotella. Synnin peittely on kuin märkivä haava sidoksen alla: piilossa, mutta tuottamassa kipua, tuskaa ja kuolemaa.
Jeesus lupaa meille Johanneksen evankeliumissa: "Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." (Joh 14:27) Samoin kirjeissä mainitaan Herran rauhasta, joka on luvattu meille: "Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa." (Fil 4:6-7)
Miten itse ymmärrän nämä lupaukset, ei suinkaan ole sitä, että jokainen stressitekijä, ongelma ja vastoinkäymisen tuoma tuska ja kipu häviäisivät salaperäisenmyhkäisesti päivästä tai elämästä. Jokaisella meillä on ollut kokemus tilanteesta, jossa ahdistaa ja pelottaa, eikä se tilanne aina lopu Jumalan interventioon, siis siihen, että Jumala puuttuu asiaan ryntämäällä supersankariviitta päällä sisään.
Mitä sitten Jumalan rauhasta voisi sanoa? Jeesuksen lupaus päättyy kehotukseen: "...Älkää vaipuko epätoivoon", ja kirjeessä rauhan lupauksesta sanotaan lopuksi: "...että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa." Jumalan rauha siis varjelee meidän olemustamme, että emme vaivu epätoivoon, vaan pysymme Kristuksessa, jonka ansiosta meillä on toivo. Jeesus lunasti meidät synniltä, kuolemalta ja Saatanalta takaisin Jumalan lapsiksi, ja silloin voimme huutaa Jumalaa Isäksi. Jumalan lapsi. Minä ja sinä.
Rauha on myös jotain, mikä ylittää kaiken ymmärryksen.
Muistele hetki opetuslapsia myrskyssä, ja Jeesusta nukkumassa veneessä. (Mark 4:35-41)
Opetuslapsista osa oli kalastajia, jotka tunsivat varmasti veden vaarat ja kuinka toimia myrskyssä. Tämä myrsky oli kuitenkin ilmeisesti heidän ammattitaidolleen liikaa. He eivät kestäneet pelkoa ja heidän uskonsa murtui. Tällä kertaa tosin Jeesus tyynnytti myrskyn heidän silmiensä edessä. Joskus tuntuu, että itsekin kaipaan sellaista rauhaa oman elämäni myrskyihin, että voisin katsoa Jumalan käden liikahtavan ja sanovan "Vaikene, ole hiljaa!" ja elämäni myrsky tyyntyisi minun istuskellessa rauhassa sohvalla.
Mielestäni Jeesuksen lupaaman rauhan ihme näkyy kuitenkin siinä, että se antaa myrskyn keskelle toivon. Se muuttaa opetuslasten hädän veneessä luottavaiseksi uskoksi Jumalaan. Me emme huuda paniikissa myrskyn keskellä, "Herra, etkö välitä? Etkö huomaa, että me hukumme? Herra, herää ja vastaa, auta meitä!", vaan vaikkemme ymmärrä aina tilannetta, myrskyn voimaa ja suuruutta, meillä voi olla yli ymmärryksen käyvä rauha.
Suurin myrsky elämään on kuitenkin syntynyt synnistä. Herra vihaa syntiä, eikä se viha laannu ilman sovitusta. Omatuntokin herkästi muistuttelee tekemistämme erheistä. Mutta Jeesus lupasi jättää meille rauhan, oman rauhansa, jota ei maailma tunne, tiedä, eikä kohtaa muuna kuin hulluutena: "Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa." (Room 5:1)
Kun pyydämme Herran rauhaa, Hän todella haluaa antaa sen meille. Syntien sovituksen, Jumalan lapsen arvonimen, Isän rakkauden ja kaiken sen, mitä tarvitsemme elääksemme. Jumalan valtakuntaa kannattaa etsiä.
tiistai 22. tammikuuta 2013
Hosea - Merciful names
Jumalan ja seurakunnan suhdetta kuvataan myös avioliitoksi läpi Raamatun. Uudessa Testamentissa seurakunnasta puhutaan "Kristuksen morsiamena". Avioliiton kieli on Herran mielestä ollut osuva kuvaamaan Hänen ja ihmisen suhdetta ja tästä Hoosea saa omakohtaisesti todistaa ja profetoida läpi elämänsä. Miten Jumala tuntee ja ajattelee solmittuaan liiton israelilaisten kanssa? Hoosean kokemuksista voimme päätellä mitä Jumala tuntee suhteessa meihin.
Tästä alkaa Hoosean julistus: Hän otti vaimon ja lapset, joita vaimo synnytti. Mutta kaikki eivät olleet Hoosean lapsia. Vaimo oli rikkonut liiton ja juossut vieraiden miesten syliin. Mitä laki sanoo silloin tehtäväksi? Aviorikoksen rangaistukseksi oli määrätty kuolema. Vaimo olisi siis kuoleman oma. Vaimo siirtyi lopulta ilotaloon ja eli haureudessa, kunnes Hoosea yllättäen tuli paikan päälle - ei kivi kourassaan, vaan rahaa, jolla ostaa vaimo takaisin itselleen. Hoosea vapahti vaimonsa rikoksestaan.
Suomessa emme ole tottuneet siihen, että nimillä olisi suurempi merkitys. Raamatussa sen sijaan jokaisella nimellä on merkitys, joka on selvitettävissä tavuista, joista nimi koostuu. Jeshua tarkoittaa suomennettuna "Herra pelastaa" ja sen suomenkielinen vastine on "Jeesus". Tästä jo näemme, miten nimi voi olla tiivistelmäkin erään henkilön elämästä.
Hoosean lapset saavat nimensä Jumalalta, aivan kuten Jumala ilmoittu Marialle, että antaisi lapselle nimeksi Jeesus. Hoos 1:3,6,8-9: "Niin Hoosea otti vaimokseen Gomerin, Diblaimin tyttären, ja tämä tuli raskaaksi ja synnytti hänelle pojan. (jonka nimeksi tuli antaa Jisreel) - - Hoosean vaimo tuli jälleen raskaaksi ja synnytti tyttären. Herra sanoi Hoosealle: 'Anna hänelle nimeksi Lo-Ruhama, sillä minä en enää osoita rakkautta Israelia kohtaan enkä anna sille anteeksi.' - - Vieroitettuaan Lo-Ruhaman Hoosean vaimo tuli taas raskaaksi ja synnytti pojan. Herra sanoi Hoosealle: 'Anna hänelle nimeksi Lo-Ammi, sillä te ette ole minun kansani enkä minä ole teidän Jumalanne."
Tarkasti luettuna vain ensimmäisestä lapsesta kerrotaan, että hän syntyi Hoosealle: "-- synnytti hänelle pojan." Kahdesta jälkimmäisestä sanotaan: "-- vaimo tuli raskaaksi ja synnytti lapsen." Lisäksi lasten nimet kertovat, että ne syntyivät todennäköisesti aviorikoksen seurauksena. Jumala oli päättänyt nimetä Hoosean lapset kuvastamaan suhdettaan israelilaisiin - jotka ovat Jumalan kansaa, yksilöinä Jumalan lapsia.
Lo-Ruhama oli Gomerin toinen lapsi, mutta ei Hoosean. Siitä kertoo nimikin, joka suomennettuna on "ei-rakastettu" tai "ei-armahdettu". Profetaalisesti tämä kertoi kansalle sen, että kansa ei kohtaisi Jumalan rakkautta, eikä armoa. Kolmas lapsi ei luvannut parempaa, Lo-Ammi merkitsee: "Ei minun kansani", yksikössä "Ei minun lapseni."
Lo-Ruhama ja Lo-Ammi nimet julistavat siis tuomiota Israelille. Israel ei osoittanut enää kunnioitusta eikä rakkautta Jumalalle, vaan palvoi vieraita jumalia. Epäjumalien palvontaa kuvataan läpi Raamatun myös haureellisuutena, mistä sopiva vertaus Hoosean avioliittoon tuleekin. Hoosean vaimo on synnyttänyt kaksi lasta aviorikoksen ensihedelminä ja Hoosea joutuu kasvattamaan heitä kuin omia lapsiaan.
Vanhaa Testamenttia on usein pidetty "lakina" ja Uutta Testamenttia "Evankeliumina". Jos ajattelet itse näin, hengähdä hetki ennen kuin jatkat tästä...
Olet väärässä. :)
Se, mistä Mooses sanoo: "Älä tee aviorikosta", Jeesus taas sanoo: "Jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on tehnyt sydämessään jo aviorikoksen hänen kanssaan." (Matt 5:28) Mooses sanoi: "Älä tee", ja Jeesus korosti: "Älä edes AJATTELE tekeväsi!". Mutta mistä sen evankeliumin, ilosanoman, siis löytää Vanhasta Testamentista? Taashan Jumala vannoo kansalleen profeetan kautta, että Hän "ei rakasta, eikä armahda" eikä edes "pidä kansaa omana kansanaan." Uudessa Testamentissa sentään sitä on sanoitettu suoraan.
Evankeliumi on ollut kätkettynä Vanhaan Testamenttiin aina. Joskus sitä vain on hankala löytää tai ymmärtää, ellei tiedä historiaa, arkeologiaa, hepreaa ja/tai rabbiinista tulkintaa.
Eli yleensä sitä ei löydä, eikä ymmärrä.
Ehkä siinä syy, miksi sitä niin harvoin löytyy tai esitellään Vanhasta Testamentista?
Ennen selkeämpää ilosanomaa edeltää vielä tuomion kuvailu siitä, mitä kaikkea tulee tapahtumaan israelin kansalle, ellei se käänny, jakeissa 2:4-15. Tämä tapahtuu profeetan oman elämän tilanteen kautta. Mitä mies voi tuntea, löytäessään vaimonsa vieraan miehen sylistä? Kuinka sinä haluaisit kostaa sen aviorikoksen vääryyden? Mikä rangaistus hyvittäisi rikoksen, mikä teko saisi sinut paremmalle tuulelle? Mikään ei ainakaan itsestäni tunnu riittävältä. Saati sitten Jumalasta, jota kohtaan rike on vielä suurempi.
Kohta kuitenkin alkaa ilosanoman ylistys. Rakkaus kihlattua kohtaan näyttää voittavan. Minun 92 vuoden käännöksessäni on väliotsikko "Sovinto". Sovinto huipentuu jakeeseen Hoos 2:25, jossa Herra sanoo: "Minä rakastan Lo-Ruhamaa, minä sanon Lo-Ammille: 'Sinä olet minun kansani!' Ja hän vastaa minulle: 'Sinä olet minun Jumalani!'"
Tämä tulee tapahtumaan "sinä päivänä" (Hoos 2:18,20,23), joka tarkoittaa Raamatussa Herran päivää, aikaa, jolloin Messias hallitsee. Vielä tuo aika ei ole koittanut, mutta kuten Luther toteaa: "Jo nyt, ei vielä." Se tarkoittaa, että lopullinen armahdus ja hylätyn lapsen ottaminen kotiin on jo mahdollista, mutta ei vielä tapahdu. Tämän voi ajatella tapahtuvan kahdessa vaiheessa.
"Jo nyt" tapahtui, kun Kristus tuli kuolemaan syntiemme puolesta ja teki rauhan meidän ja Jumalan välille. Jo nyt meillä on siis rauha Jumalan kanssa ja viha on pyyhitty pois. Synnit eivät enää varjosta meitä ja Herran rakkaudella ei ole estettä ja sielumme voi huutaa "Abba, Isä!". Lo-Ruhama on jo nyt rakastettu, armahdettu. Mutta vielä kerran tulee aika, jolloin me kuulemme sanat: "Tervetuloa kotiin!", ja saamme astella Taivaan porteista sisään. Lo-Ammi on jälleen Jumalan lapsi.
Näin Jumala kertoo Hoosean elämän kautta, miltä hänestä tuntuu, kun hänen kihlattunsa juoksentelee omilla teillään - palvomassa Baaleja ja muita epäjumalia. En voi kuvitella nöyryyttävämpää tilannetta, kuin hakea oma vaimonsa vieraan miehen sylistä maksaen tälle täysi hinta vaimostaan rahassa. Silti meidän Jumalamme nöyrtyi siihen. Hän syntyi seimeen, vaelsi keskellämme ja lopulta kulki Golgatalle hakemaan meitä kotiin. En voi kuvitella henkisesti ja fyysisesti raskaampaa matkaa. Mutta Jeesus kulki sen tien ristille. Hän ei nähnyt siellä ristiä ja nauloja, samoin kuin ei Hooseakaan ehkä halunnut katsoa vaimonsa häpeää ja alastonta olemusta vieraan miehen sängyssä. Hän näki vaimonsa, rakkaansa, jonka hän oli kihlannut. Kristus näki seurakuntansa, sinut ja minut. Ja niin Hoosea astui sisään ja maksoi täyden hinnan vaimostaan - ja Jumala kallisti päänsä ristillä ja sanoi: "Se on täytetty."
Lo-Ruhama on jälleen rakastettu, Lo-Ammi saa palata kotiin.
Hoosean kirja oli itselleni portti Vanhan Testamentin maailmaan. En uskaltanut lukea Vanhaa Testamenttia aiemmin, koska pelkäsin uskoni kaatuvan siihen tuomitsevaan ja murhaavaan jumalaan, jota vapaa-ajattelijat ja ateistit yleensä tykkäävät esitellä omista raamatuntulkinnoistaan. Sen sijaan näen nyt siellä Jumalan, joka tuntee, rakastaa ja huolehtii, on mustasukkainen ja epätoivoinen etsiessään keinoa saada rakastettu luokseen, korjatakseen syntiinlankeemuksessa syntyneen välirikon Hänen ja ihmisen välillä. Osittain se on kätketty nimiin, jota Vanha Testamentti pitää sisällään.
Josta tulikin mieleeni, Hoosean itsensä nimi, hän nimittäin on todella nimensä veroinen mies. Nimi Hoosea tarkoittaa suomeksi Vapahtajaa.
Sanan juuri on sama kuin nimissä Joosua ja Jeesus:
Herra pelastaa.
Spotlight: Hoosea 1-2
Feat. Jukka Norvanto: Raamattu elämään - Kaiken kestävä rakkaus
Tästä alkaa Hoosean julistus: Hän otti vaimon ja lapset, joita vaimo synnytti. Mutta kaikki eivät olleet Hoosean lapsia. Vaimo oli rikkonut liiton ja juossut vieraiden miesten syliin. Mitä laki sanoo silloin tehtäväksi? Aviorikoksen rangaistukseksi oli määrätty kuolema. Vaimo olisi siis kuoleman oma. Vaimo siirtyi lopulta ilotaloon ja eli haureudessa, kunnes Hoosea yllättäen tuli paikan päälle - ei kivi kourassaan, vaan rahaa, jolla ostaa vaimo takaisin itselleen. Hoosea vapahti vaimonsa rikoksestaan.
Suomessa emme ole tottuneet siihen, että nimillä olisi suurempi merkitys. Raamatussa sen sijaan jokaisella nimellä on merkitys, joka on selvitettävissä tavuista, joista nimi koostuu. Jeshua tarkoittaa suomennettuna "Herra pelastaa" ja sen suomenkielinen vastine on "Jeesus". Tästä jo näemme, miten nimi voi olla tiivistelmäkin erään henkilön elämästä.
Hoosean lapset saavat nimensä Jumalalta, aivan kuten Jumala ilmoittu Marialle, että antaisi lapselle nimeksi Jeesus. Hoos 1:3,6,8-9: "Niin Hoosea otti vaimokseen Gomerin, Diblaimin tyttären, ja tämä tuli raskaaksi ja synnytti hänelle pojan. (jonka nimeksi tuli antaa Jisreel) - - Hoosean vaimo tuli jälleen raskaaksi ja synnytti tyttären. Herra sanoi Hoosealle: 'Anna hänelle nimeksi Lo-Ruhama, sillä minä en enää osoita rakkautta Israelia kohtaan enkä anna sille anteeksi.' - - Vieroitettuaan Lo-Ruhaman Hoosean vaimo tuli taas raskaaksi ja synnytti pojan. Herra sanoi Hoosealle: 'Anna hänelle nimeksi Lo-Ammi, sillä te ette ole minun kansani enkä minä ole teidän Jumalanne."
Tarkasti luettuna vain ensimmäisestä lapsesta kerrotaan, että hän syntyi Hoosealle: "-- synnytti hänelle pojan." Kahdesta jälkimmäisestä sanotaan: "-- vaimo tuli raskaaksi ja synnytti lapsen." Lisäksi lasten nimet kertovat, että ne syntyivät todennäköisesti aviorikoksen seurauksena. Jumala oli päättänyt nimetä Hoosean lapset kuvastamaan suhdettaan israelilaisiin - jotka ovat Jumalan kansaa, yksilöinä Jumalan lapsia.
Lo-Ruhama oli Gomerin toinen lapsi, mutta ei Hoosean. Siitä kertoo nimikin, joka suomennettuna on "ei-rakastettu" tai "ei-armahdettu". Profetaalisesti tämä kertoi kansalle sen, että kansa ei kohtaisi Jumalan rakkautta, eikä armoa. Kolmas lapsi ei luvannut parempaa, Lo-Ammi merkitsee: "Ei minun kansani", yksikössä "Ei minun lapseni."
Lo-Ruhama ja Lo-Ammi nimet julistavat siis tuomiota Israelille. Israel ei osoittanut enää kunnioitusta eikä rakkautta Jumalalle, vaan palvoi vieraita jumalia. Epäjumalien palvontaa kuvataan läpi Raamatun myös haureellisuutena, mistä sopiva vertaus Hoosean avioliittoon tuleekin. Hoosean vaimo on synnyttänyt kaksi lasta aviorikoksen ensihedelminä ja Hoosea joutuu kasvattamaan heitä kuin omia lapsiaan.
Vanhaa Testamenttia on usein pidetty "lakina" ja Uutta Testamenttia "Evankeliumina". Jos ajattelet itse näin, hengähdä hetki ennen kuin jatkat tästä...
Olet väärässä. :)
Se, mistä Mooses sanoo: "Älä tee aviorikosta", Jeesus taas sanoo: "Jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on tehnyt sydämessään jo aviorikoksen hänen kanssaan." (Matt 5:28) Mooses sanoi: "Älä tee", ja Jeesus korosti: "Älä edes AJATTELE tekeväsi!". Mutta mistä sen evankeliumin, ilosanoman, siis löytää Vanhasta Testamentista? Taashan Jumala vannoo kansalleen profeetan kautta, että Hän "ei rakasta, eikä armahda" eikä edes "pidä kansaa omana kansanaan." Uudessa Testamentissa sentään sitä on sanoitettu suoraan.
Evankeliumi on ollut kätkettynä Vanhaan Testamenttiin aina. Joskus sitä vain on hankala löytää tai ymmärtää, ellei tiedä historiaa, arkeologiaa, hepreaa ja/tai rabbiinista tulkintaa.
Eli yleensä sitä ei löydä, eikä ymmärrä.
Ehkä siinä syy, miksi sitä niin harvoin löytyy tai esitellään Vanhasta Testamentista?
Ennen selkeämpää ilosanomaa edeltää vielä tuomion kuvailu siitä, mitä kaikkea tulee tapahtumaan israelin kansalle, ellei se käänny, jakeissa 2:4-15. Tämä tapahtuu profeetan oman elämän tilanteen kautta. Mitä mies voi tuntea, löytäessään vaimonsa vieraan miehen sylistä? Kuinka sinä haluaisit kostaa sen aviorikoksen vääryyden? Mikä rangaistus hyvittäisi rikoksen, mikä teko saisi sinut paremmalle tuulelle? Mikään ei ainakaan itsestäni tunnu riittävältä. Saati sitten Jumalasta, jota kohtaan rike on vielä suurempi.
Kohta kuitenkin alkaa ilosanoman ylistys. Rakkaus kihlattua kohtaan näyttää voittavan. Minun 92 vuoden käännöksessäni on väliotsikko "Sovinto". Sovinto huipentuu jakeeseen Hoos 2:25, jossa Herra sanoo: "Minä rakastan Lo-Ruhamaa, minä sanon Lo-Ammille: 'Sinä olet minun kansani!' Ja hän vastaa minulle: 'Sinä olet minun Jumalani!'"
Tämä tulee tapahtumaan "sinä päivänä" (Hoos 2:18,20,23), joka tarkoittaa Raamatussa Herran päivää, aikaa, jolloin Messias hallitsee. Vielä tuo aika ei ole koittanut, mutta kuten Luther toteaa: "Jo nyt, ei vielä." Se tarkoittaa, että lopullinen armahdus ja hylätyn lapsen ottaminen kotiin on jo mahdollista, mutta ei vielä tapahdu. Tämän voi ajatella tapahtuvan kahdessa vaiheessa.
"Jo nyt" tapahtui, kun Kristus tuli kuolemaan syntiemme puolesta ja teki rauhan meidän ja Jumalan välille. Jo nyt meillä on siis rauha Jumalan kanssa ja viha on pyyhitty pois. Synnit eivät enää varjosta meitä ja Herran rakkaudella ei ole estettä ja sielumme voi huutaa "Abba, Isä!". Lo-Ruhama on jo nyt rakastettu, armahdettu. Mutta vielä kerran tulee aika, jolloin me kuulemme sanat: "Tervetuloa kotiin!", ja saamme astella Taivaan porteista sisään. Lo-Ammi on jälleen Jumalan lapsi.
Näin Jumala kertoo Hoosean elämän kautta, miltä hänestä tuntuu, kun hänen kihlattunsa juoksentelee omilla teillään - palvomassa Baaleja ja muita epäjumalia. En voi kuvitella nöyryyttävämpää tilannetta, kuin hakea oma vaimonsa vieraan miehen sylistä maksaen tälle täysi hinta vaimostaan rahassa. Silti meidän Jumalamme nöyrtyi siihen. Hän syntyi seimeen, vaelsi keskellämme ja lopulta kulki Golgatalle hakemaan meitä kotiin. En voi kuvitella henkisesti ja fyysisesti raskaampaa matkaa. Mutta Jeesus kulki sen tien ristille. Hän ei nähnyt siellä ristiä ja nauloja, samoin kuin ei Hooseakaan ehkä halunnut katsoa vaimonsa häpeää ja alastonta olemusta vieraan miehen sängyssä. Hän näki vaimonsa, rakkaansa, jonka hän oli kihlannut. Kristus näki seurakuntansa, sinut ja minut. Ja niin Hoosea astui sisään ja maksoi täyden hinnan vaimostaan - ja Jumala kallisti päänsä ristillä ja sanoi: "Se on täytetty."
Lo-Ruhama on jälleen rakastettu, Lo-Ammi saa palata kotiin.
Hoosean kirja oli itselleni portti Vanhan Testamentin maailmaan. En uskaltanut lukea Vanhaa Testamenttia aiemmin, koska pelkäsin uskoni kaatuvan siihen tuomitsevaan ja murhaavaan jumalaan, jota vapaa-ajattelijat ja ateistit yleensä tykkäävät esitellä omista raamatuntulkinnoistaan. Sen sijaan näen nyt siellä Jumalan, joka tuntee, rakastaa ja huolehtii, on mustasukkainen ja epätoivoinen etsiessään keinoa saada rakastettu luokseen, korjatakseen syntiinlankeemuksessa syntyneen välirikon Hänen ja ihmisen välillä. Osittain se on kätketty nimiin, jota Vanha Testamentti pitää sisällään.
Josta tulikin mieleeni, Hoosean itsensä nimi, hän nimittäin on todella nimensä veroinen mies. Nimi Hoosea tarkoittaa suomeksi Vapahtajaa.
Sanan juuri on sama kuin nimissä Joosua ja Jeesus:
Herra pelastaa.
Spotlight: Hoosea 1-2
Feat. Jukka Norvanto: Raamattu elämään - Kaiken kestävä rakkaus
perjantai 6. heinäkuuta 2012
Reasonable faith
Oon lähiaikoina tutustunu otsikon mukaiseen nettisivustoon (reasonablefaith) josta löytyy apologiaa ihan huolella. Apologia ei tarkota suinkaan anteeksi pyytelemistä uskon tähden, vaan uskon järjellistä puolustamista. Jokseenkin paljon törmäilen ihmisiin jotka uskosta kertoessaan sanovat että: "Ei se olekaan järkevää, siksi sitä kutsutaan uskoksi". Mie en usko Raamattuun ja Kristukseen ylösnousseena Vapahtajana siks, että siinä ei olis järkeä. Uskon siksi, koska se on mielestäni ainoa järkevä vaihtoehto. Mietin asioita, koska Raamattu kehottaa meitä siihen: 1. Piet 3:15 "vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämessänne ja olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu."
Riittää pelkästään kun pohditaan kristinuskon syntyä, kuinka järkeviä ovatkaan eri teoriat tyhjästä haudasta ja mitä ne edustavat. Jeesus haudattiin tunnetun miehen, Joosef Arimatialaisen hautaan (Joh 19:38), näin ollen jokainen saattoi tarkistaa että hauta todella oli tyhjä! Miksi se siis oli tyhjä? Seuraavaksi hieman erilaisia väitteitä joita kuulee tyhjästä haudasta ja kristinuskon synnystä.
1) "Opetuslapset varastivat ruumiin." Ja lopulta olivat valmiita kuolemaan keksimänsä valheen puolesta? Kuinka tyhminä meidän täytyykään pitää ihmisiä, että keksimme tällaisen selityksen. Opetuslapsia ei vain tapettu uskonsa tähden, heitä kidutettiin ja heidän seuraajilleen tehtiin samoin. Tuohon hintaan kuka tahansa olisi jo myöntänyt valehdelleensa.
2) "Juutalaiset varastivat ruumiin." Hehän alunperin keksivät kertomuksen opetuslasten varastamasta ruumiista! Matt 28:13: "He sanoivat sotilaille: 'Sanokaa, että hänen opetuslapsensa tulivat yöllä, kun te nukuitte, ja varastivat hänet.'". Ja pitää muistuttaa, että juutalaisten keskuudessahan kristinusko (heidän mielestään jumalanpilkka) lähti rajuun kasvuun. Juutalaisten olisi tarvinnut vain tuoda Jeesuksen ruumis näytille ja kristinusko olisi kuollut niille sijoilleen.
3) "Jeesus oli vain tajuton haudassaan josta heräsi kolmantena päivänä." Mietitäänpä hetki. Ensin koulutetut roomalaiset sotilaat ruoskivat Jeesuksen (Joh 19:1) jonka jälkeen hän verta vuotaen kantoi ristiään Golgatalle (Joh 19:17), jossa hänet ristiinnaulittiin (Joh 19:23) ja kuoleman jälkeen häntä pistettiin keihäällä kylkeen (Joh 19:34) ja haavasta vuoti verta ja vettä. Lääketiede on osoittanut tämän mahdolliseksi vain jo kuolleiden henkilöiden kohdalla. Aika moista halveksuntaa roomalaisten ammattisotilaiden, tappajien, ammattitaitoa kohtaan väittää Jeesuksen nukkuneen tajuttomana, syömättä ja juomatta, jonka jälkeen vierittää kiven haudalta, hakkaa pari vartijaa ja lähtee kävelemään muina miehinä.
4) "Tyhjän haudan kertomus on legendaa, myytti." Kuten todettiin, ihmiset saattoivat tarkistaa haudan ja legenda olisi kumoutunut itsestään. Lisäksi kertomuksista puuttuu legendoille ominaiset suureelliset ja ihmeelliset kuvailut: evankeliumeiden kertomukset tyhjästä haudasta ovat yksinkertaistettuja. Lisäksi haudan löysivät naiset, joiden todistusta Josefuksen mukaan pidettiin kaikinpuolin kelpaamattomana mihinkään. Myytti se ei voi olla - silloin selitettävää on enemmän kuin selitys selittää!
Moni selitys edellyttää että ihmiset olisivat olleet kananaivoisia 2000 vuotta sitten, että he uskoivat kaiken mitä heille selitti, eikä kukaan osannut epäillä mitään. Katsopa vaikka väitettä 1) ja 2). Nämä selitykset ovat hyvinkin mielenkiintoisia, sillä usein jumalan kieltävät ihmiset uskovat ihmisen olevan kaikkein viisainta ja totuudellisinta mitä maa päällään kantaa. Miten tällainen kananaivoinen ihmiskuva sopii heidän selityksiinsä? Se on ristiriidassa heidän omien uskomustensa kanssa! Ja kristittyjä väitetään ristiriitaisiksi uskomuksissaan ja Raamattua teksteissään... Puhumattakaan 3) selityksestä. Myöskään selitys 4) ei toimi eikä sovi ihmistä ihannoivaan ja ateistiseen ihmiskuvaan. Näin ei-jumaluskovien selitykset tyhjästä haudasta jättävät enemmän selitettävää kuin selittävät asioiden kulkua, herättävät enemmän kysymyksiä kuin antavat vastauksia.
Enempää kertomuksia ja selityksiä ei taida tyhjästä haudasta (vakavasti otettavia) olla. Paitsi tietysti Raamatun evankeliumeiden kertomus siitä, miten Jeesus ylösnousi kuolleista, ilmestyi opetuslapsilleen ja kansa uskoi, vastoin kaikkia sen ajan käsityksiä ja vakiintuneita ajatuksia, he uskoivat ylösnousemukseen. Myöskään hallusinaatioteoriat, joita tästä on esitetty, ovat pohjaa vailla. 1. Kor 15 luvussa mainitaan yli 500 henkilöä, jotka olivat nähneet ylösnousseen Kristuksen. Todennäköisyys tälle on sama, kuin 500 henkilöä näkisi samana yönä saman unen ja he herätessään muistaisivat unestaan kaikki täysin samat asiat. Se on jotain, mikä on ainutlaatuista, kerran tapahtunutta ja sitä ei voi toistaa. Ylösnousemus. Kas siinäpä meillä pulma. Toisille seon hulluutta, mutta minulle ja monille muille, Jumalan voima.
Loppupäätelmänä voisin todeta että historiallisten, arkeologisten ja psykologisten selitysten jälkeen on järkevämpää uskoa (vastoin kaikkea järkeä?) Jeesuksen ylösnousseen haudastaan, kuin että ylösnousemus olisi valhetta. Aina toki voi kieltäytyä ajattelemasta asiaa ja pitää sitä järkevänä - mutta onko asioiden karttelu totuuden etsimiselle kovinkaan suotavaa? Ateismi herättää paljon kysymyksiä, joihin monikaan ei ole valmis vastaamaan, koska järkevämmät vastaukset löytyvät teismistä. On helppoa kieltää totuutena esitetty asia, mutta vaikeaa esittää järkevämpi totuus tarjotun tilalle.
Riittää pelkästään kun pohditaan kristinuskon syntyä, kuinka järkeviä ovatkaan eri teoriat tyhjästä haudasta ja mitä ne edustavat. Jeesus haudattiin tunnetun miehen, Joosef Arimatialaisen hautaan (Joh 19:38), näin ollen jokainen saattoi tarkistaa että hauta todella oli tyhjä! Miksi se siis oli tyhjä? Seuraavaksi hieman erilaisia väitteitä joita kuulee tyhjästä haudasta ja kristinuskon synnystä.
1) "Opetuslapset varastivat ruumiin." Ja lopulta olivat valmiita kuolemaan keksimänsä valheen puolesta? Kuinka tyhminä meidän täytyykään pitää ihmisiä, että keksimme tällaisen selityksen. Opetuslapsia ei vain tapettu uskonsa tähden, heitä kidutettiin ja heidän seuraajilleen tehtiin samoin. Tuohon hintaan kuka tahansa olisi jo myöntänyt valehdelleensa.
2) "Juutalaiset varastivat ruumiin." Hehän alunperin keksivät kertomuksen opetuslasten varastamasta ruumiista! Matt 28:13: "He sanoivat sotilaille: 'Sanokaa, että hänen opetuslapsensa tulivat yöllä, kun te nukuitte, ja varastivat hänet.'". Ja pitää muistuttaa, että juutalaisten keskuudessahan kristinusko (heidän mielestään jumalanpilkka) lähti rajuun kasvuun. Juutalaisten olisi tarvinnut vain tuoda Jeesuksen ruumis näytille ja kristinusko olisi kuollut niille sijoilleen.
3) "Jeesus oli vain tajuton haudassaan josta heräsi kolmantena päivänä." Mietitäänpä hetki. Ensin koulutetut roomalaiset sotilaat ruoskivat Jeesuksen (Joh 19:1) jonka jälkeen hän verta vuotaen kantoi ristiään Golgatalle (Joh 19:17), jossa hänet ristiinnaulittiin (Joh 19:23) ja kuoleman jälkeen häntä pistettiin keihäällä kylkeen (Joh 19:34) ja haavasta vuoti verta ja vettä. Lääketiede on osoittanut tämän mahdolliseksi vain jo kuolleiden henkilöiden kohdalla. Aika moista halveksuntaa roomalaisten ammattisotilaiden, tappajien, ammattitaitoa kohtaan väittää Jeesuksen nukkuneen tajuttomana, syömättä ja juomatta, jonka jälkeen vierittää kiven haudalta, hakkaa pari vartijaa ja lähtee kävelemään muina miehinä.
4) "Tyhjän haudan kertomus on legendaa, myytti." Kuten todettiin, ihmiset saattoivat tarkistaa haudan ja legenda olisi kumoutunut itsestään. Lisäksi kertomuksista puuttuu legendoille ominaiset suureelliset ja ihmeelliset kuvailut: evankeliumeiden kertomukset tyhjästä haudasta ovat yksinkertaistettuja. Lisäksi haudan löysivät naiset, joiden todistusta Josefuksen mukaan pidettiin kaikinpuolin kelpaamattomana mihinkään. Myytti se ei voi olla - silloin selitettävää on enemmän kuin selitys selittää!
Moni selitys edellyttää että ihmiset olisivat olleet kananaivoisia 2000 vuotta sitten, että he uskoivat kaiken mitä heille selitti, eikä kukaan osannut epäillä mitään. Katsopa vaikka väitettä 1) ja 2). Nämä selitykset ovat hyvinkin mielenkiintoisia, sillä usein jumalan kieltävät ihmiset uskovat ihmisen olevan kaikkein viisainta ja totuudellisinta mitä maa päällään kantaa. Miten tällainen kananaivoinen ihmiskuva sopii heidän selityksiinsä? Se on ristiriidassa heidän omien uskomustensa kanssa! Ja kristittyjä väitetään ristiriitaisiksi uskomuksissaan ja Raamattua teksteissään... Puhumattakaan 3) selityksestä. Myöskään selitys 4) ei toimi eikä sovi ihmistä ihannoivaan ja ateistiseen ihmiskuvaan. Näin ei-jumaluskovien selitykset tyhjästä haudasta jättävät enemmän selitettävää kuin selittävät asioiden kulkua, herättävät enemmän kysymyksiä kuin antavat vastauksia.
Enempää kertomuksia ja selityksiä ei taida tyhjästä haudasta (vakavasti otettavia) olla. Paitsi tietysti Raamatun evankeliumeiden kertomus siitä, miten Jeesus ylösnousi kuolleista, ilmestyi opetuslapsilleen ja kansa uskoi, vastoin kaikkia sen ajan käsityksiä ja vakiintuneita ajatuksia, he uskoivat ylösnousemukseen. Myöskään hallusinaatioteoriat, joita tästä on esitetty, ovat pohjaa vailla. 1. Kor 15 luvussa mainitaan yli 500 henkilöä, jotka olivat nähneet ylösnousseen Kristuksen. Todennäköisyys tälle on sama, kuin 500 henkilöä näkisi samana yönä saman unen ja he herätessään muistaisivat unestaan kaikki täysin samat asiat. Se on jotain, mikä on ainutlaatuista, kerran tapahtunutta ja sitä ei voi toistaa. Ylösnousemus. Kas siinäpä meillä pulma. Toisille seon hulluutta, mutta minulle ja monille muille, Jumalan voima.
Loppupäätelmänä voisin todeta että historiallisten, arkeologisten ja psykologisten selitysten jälkeen on järkevämpää uskoa (vastoin kaikkea järkeä?) Jeesuksen ylösnousseen haudastaan, kuin että ylösnousemus olisi valhetta. Aina toki voi kieltäytyä ajattelemasta asiaa ja pitää sitä järkevänä - mutta onko asioiden karttelu totuuden etsimiselle kovinkaan suotavaa? Ateismi herättää paljon kysymyksiä, joihin monikaan ei ole valmis vastaamaan, koska järkevämmät vastaukset löytyvät teismistä. On helppoa kieltää totuutena esitetty asia, mutta vaikeaa esittää järkevämpi totuus tarjotun tilalle.
sunnuntai 25. joulukuuta 2011
Christmas for who?
Pienestä pitäen joulu on ollu pipareita, piirakoita, lahjoja, yhdessäoloa, lämpöä ja aattoillan saunaa. Ja sitten se pakollinen joulukirkko. Ehkä myös hautuumaalla tulee käytyä. Lisäksi ehkä vielä ripaus stressiä ja joulusiivous. Sitä se oli se joulu pienempänä.
Tää joulu alko sillä että saavuin kotiin jossa piirakat oli valmiina, pieni stressi päällä ja ensimmäinen asia minkä huomasin puuttuvan oli oma perhe. Se oli siinä, mutta jo vuosia aikasemmin vanhemmat olivat eronneet. Ei se likanen ero ollu ja nyt miulla on pikkuvelipuoli joka tuntuu yhistävän nääki kaks perhettä uudella (ei täydellisellä) tavalla vieläpä yhteen uudestaan. Mut tiesin että isoveli lähtee jouluks muualle, iskää ei näy, mummokin lähti parin sadan kilometrin päähän. Joulu kolmestaan + äidin uusi miesystävä. Ei siinä ole sitä samaa kuin ennen.
Piparkakkutaloakaan ei ole. Pipareita ja joulutorttuja on paljon vähemmän ja koristeitakin paljon vähemmän. Jotain lapsen joulusta on jääny pois. Ei sillä, että sitä kaipaisinkaan hirveesti. Tuli aattoilta ja syötiin, avattiin lahjat ja saunottiin. Enää ei edes valvota aattoyötä veljien kanssa aamu neljään leffoja kattellen ja uutta tietokonepeliä asentaen ja ihmetellen.
Koko ajan mietin miksi me juhlitaan näin Kristuksen syntymäpäivää? Joulun ajatukseen sisältyy paljon hyvää, mutta jotenkin kaipaisin enemmän Kristusta jouluun. Tai sitä, että voisi edes toivottaa siunattua Kristuksen syntymäpäivää, eikä "hyvää joulua", koska jouluun yhdistyy mielikuvat punaisista tonttulakeista, joulukuusesta, lahjoista, shoppailusta ja iänikuisista rallatuksista.
Päätin lähteä joulukirkkoon ja onneksi lähdin. Edelleen kyllä tuntuu että liian vähän olen ollut seimilapsen kanssa tänäkin jouluna. Kuitenkin seimeen syntynyt Vapahtaja on ennenkaikkea ainoa asia, joka joulussa on säilynyt läpi jokaisen vuoden tähän päivään saakka. Eikä joulun sanoma ole rakkaus, hyväksyntä, suvaitsevaisuus tai muu suosittu termi, vaan Vapahtajan syntyminen, ilo ja rauha, sovinto Jumalan kanssa, Jumalan nöyrtyminen meidän kaltaiseksemme, että me, jotka uskomme, voisimme elää vaikka kuolemmekin. Kaikki muut perinteet kai kertovat symbolisesti vain tuosta ja sieltä kumpuaa se rakkaus toisia kohtaan.
Miksi me siis survotaan joulu täyteen ittellemme kaikkea? Idän tietäjät ja paimenet anto Jeesukselle lahjoja. Me ootetaan niitä itte. Jeesus syntyi, eli ja oli köyhyydessä ja köyhien keskellä. Me ollaan sisällä lämpimässä omassa porukassa, kun jossain on joku koditon tai ehkä yksinäinen vanhus viettämässä joulua. Valmistan joulun itselleni, vaikka Kristus valmisti meille joulun jo 2000 vuotta sitten. Eikö meidän pitäis nyt järjestää joulu muille? Toki oman perheen kanssa vietetyt hetket ja ystävät, rakkaat ja läheiset muutenkin on mahtavia ja ei siinä ole mitään moittimista... Itse kai vain kaipaisin toisenlaista jouluaaton toimintaa. Voisin kai illan edelleen viettää kotosalla, mutta jos päivällä tekisin jotain muiden hyväksi, muutakin kuin imuroisin talon ja taittaisin joulutortut kasaan. Jos imuroisin naapurin vanhuksen talon ja auttaisin reumaisen jouluvalmisteluja?
Miten me vietetään joulumme? Kuulu kysymys myös joulusaarnassa eilen yömyöhään. Tit.2:11-14 "Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa, kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä. Hän antoi itsensä alttiiksi meidän puolestamme lunastaakseen meidät vapaiksi kaikesta vääryydestä ja puhdistaakseen meidät omaksi kansakseen, joka kaikin voimin tekee hyvää"
Ei turhaa ressiä siitä, jos tää tuntuu moralisoinnilta ja maton alta vetämiseltä kaikelta jouluvalmistelulta. Mut jos se pisti, ota ens jouluna tunti pari aikaa ja anna se aika lahjaksi jollekin yksinäiselle, ehdota seurakunnan diakoniatoimistolle joulutarjoilua kodittomille/köyhille ja leivo sinne kakkuja tai mene laulamaan laulu. Ilo tarttuu ja tekemällä sen voi tartuttaa.Siunattua joulua jokaiselle!
Tää joulu alko sillä että saavuin kotiin jossa piirakat oli valmiina, pieni stressi päällä ja ensimmäinen asia minkä huomasin puuttuvan oli oma perhe. Se oli siinä, mutta jo vuosia aikasemmin vanhemmat olivat eronneet. Ei se likanen ero ollu ja nyt miulla on pikkuvelipuoli joka tuntuu yhistävän nääki kaks perhettä uudella (ei täydellisellä) tavalla vieläpä yhteen uudestaan. Mut tiesin että isoveli lähtee jouluks muualle, iskää ei näy, mummokin lähti parin sadan kilometrin päähän. Joulu kolmestaan + äidin uusi miesystävä. Ei siinä ole sitä samaa kuin ennen.
Piparkakkutaloakaan ei ole. Pipareita ja joulutorttuja on paljon vähemmän ja koristeitakin paljon vähemmän. Jotain lapsen joulusta on jääny pois. Ei sillä, että sitä kaipaisinkaan hirveesti. Tuli aattoilta ja syötiin, avattiin lahjat ja saunottiin. Enää ei edes valvota aattoyötä veljien kanssa aamu neljään leffoja kattellen ja uutta tietokonepeliä asentaen ja ihmetellen.
Koko ajan mietin miksi me juhlitaan näin Kristuksen syntymäpäivää? Joulun ajatukseen sisältyy paljon hyvää, mutta jotenkin kaipaisin enemmän Kristusta jouluun. Tai sitä, että voisi edes toivottaa siunattua Kristuksen syntymäpäivää, eikä "hyvää joulua", koska jouluun yhdistyy mielikuvat punaisista tonttulakeista, joulukuusesta, lahjoista, shoppailusta ja iänikuisista rallatuksista.
Päätin lähteä joulukirkkoon ja onneksi lähdin. Edelleen kyllä tuntuu että liian vähän olen ollut seimilapsen kanssa tänäkin jouluna. Kuitenkin seimeen syntynyt Vapahtaja on ennenkaikkea ainoa asia, joka joulussa on säilynyt läpi jokaisen vuoden tähän päivään saakka. Eikä joulun sanoma ole rakkaus, hyväksyntä, suvaitsevaisuus tai muu suosittu termi, vaan Vapahtajan syntyminen, ilo ja rauha, sovinto Jumalan kanssa, Jumalan nöyrtyminen meidän kaltaiseksemme, että me, jotka uskomme, voisimme elää vaikka kuolemmekin. Kaikki muut perinteet kai kertovat symbolisesti vain tuosta ja sieltä kumpuaa se rakkaus toisia kohtaan.
1. Joh. 4:10: "Siinä on rakkaus -- ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi."
Miksi me siis survotaan joulu täyteen ittellemme kaikkea? Idän tietäjät ja paimenet anto Jeesukselle lahjoja. Me ootetaan niitä itte. Jeesus syntyi, eli ja oli köyhyydessä ja köyhien keskellä. Me ollaan sisällä lämpimässä omassa porukassa, kun jossain on joku koditon tai ehkä yksinäinen vanhus viettämässä joulua. Valmistan joulun itselleni, vaikka Kristus valmisti meille joulun jo 2000 vuotta sitten. Eikö meidän pitäis nyt järjestää joulu muille? Toki oman perheen kanssa vietetyt hetket ja ystävät, rakkaat ja läheiset muutenkin on mahtavia ja ei siinä ole mitään moittimista... Itse kai vain kaipaisin toisenlaista jouluaaton toimintaa. Voisin kai illan edelleen viettää kotosalla, mutta jos päivällä tekisin jotain muiden hyväksi, muutakin kuin imuroisin talon ja taittaisin joulutortut kasaan. Jos imuroisin naapurin vanhuksen talon ja auttaisin reumaisen jouluvalmisteluja?
Miten me vietetään joulumme? Kuulu kysymys myös joulusaarnassa eilen yömyöhään. Tit.2:11-14 "Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa, kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä. Hän antoi itsensä alttiiksi meidän puolestamme lunastaakseen meidät vapaiksi kaikesta vääryydestä ja puhdistaakseen meidät omaksi kansakseen, joka kaikin voimin tekee hyvää"
Ei turhaa ressiä siitä, jos tää tuntuu moralisoinnilta ja maton alta vetämiseltä kaikelta jouluvalmistelulta. Mut jos se pisti, ota ens jouluna tunti pari aikaa ja anna se aika lahjaksi jollekin yksinäiselle, ehdota seurakunnan diakoniatoimistolle joulutarjoilua kodittomille/köyhille ja leivo sinne kakkuja tai mene laulamaan laulu. Ilo tarttuu ja tekemällä sen voi tartuttaa.Siunattua joulua jokaiselle!
lauantai 22. lokakuuta 2011
Power of the Prayer
Jos vähän kattelee Raamatusta mitä rukous on, koska monia hienoja sanoja siitä kyllä kuulee ja niitä on hienoa ajatella ja pyöritellä mielessä. Mut mistä ne hienot asiat on löydetty? Nappaa iso Kirja jostain ja koita seurata ajatusta.
1.Moos. 18:16-33
Genesis: Aabraham kohtaa Jumalan/Herran enkelit ja saa tiedon heiltä, että he ovat matkalla menossa rankaisemaan Sodomaa ja Gomorraa, sillä kaupunkien syntimäärä on tullu täyteen. Aabraham anoo armoa: ”Aiotko sinä tuhota vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa?” ja jatkaa anomista: ”Jos löydät edes viisikymmentä hurskasta, tuhoaisitko sittenkin? Entäs neljäkymmentä? Entäpä kolmekymmentä? Kaksikymmentä, kymmenen?” Ja Herra lupasi säästää kaiken, jos löytyisi edes kymmenen vanhurskasta.
Aabrahamin, Herran vanhurskaaksi katsoman (Herran armosta Herralle kelpaava), rukous Herran enkeleille on: ”Säästäkää, jos löydätte edes kourallisen vanhurskaita!” Ja Herra kuuli rukouksen, armahti pyynnön kohdetta. Eikä vain kerran, vaan viisi kertaa!
2.Moos. 32:1-14
Exodus: Kun Mooses on vuorella saamassa kymmentä käskyä ja viipyy kansan mielestä liian kauan, Aaron päättää valattaa kultaisen sonnin ja sanoi. ”tämä on sinun jumalasi, joka toi sinut pois Egyptistä!” Eikä aikaakaan kun Herran viha leimahtaa kansaa kohtaan ja Hän aikoo pyyhkäistä uppiniskaisen, syntisen ja turmeltuneen kansan pois.
Mitä tekee Mooses? Mooses rukoilee: ”Miksi, Herra, vihastuisit kansaasi? Sinähän toit sen pois Egyptistä suurella voimallasi ja väkevällä kädelläsi. - - Anna vihasi lauhtua ja luovu aikeestasi tuhota kansasi. Muista palvelijoitasi Aabrahamia, Iisakia ja Jaakobia, joille vannoit oman itsesi kautta: - -” Mooses 1) ei vetoa Jumalan suvaitsevaisuuteen inhimillisen ymmärryksensä tajuamassa rakkauden ja suhteellisuuden nimessä vaan 2) Vetoaa Jumalan lupauksiin ja Herran itsensä vannomiin tosiasioihin. Herran pyhyys vaati kansan tuomiolle juuri annetun liiton mukaan, mutta Muuttumattoman Jumalan lupauksiin vetoaminen auttoi.
Aam. 7:1-9
Aamos saa kolme näkyä joissa Israelille annetaan kovat kuritukset heidän syntiensä tähden. Olihan sanottu lain antamisen yhteydessä: ”Pidätte lain, pidän siunauksen. Ellette tottele minua ja pysy minun teilläni, otan siunaukseni pois.” Ja niin tässä on käymässä. Kolme näkyä Israelista ja kahdesti Aamos rukoilee ”Kuinka Jaakobin suku voisi kestää tämän, sehän on niin vähälukuinen!” Ja Herra katui ja sanoi: ”Tämä ei tapahdu.”
Sanotaan tähän väliin, että Raamatun alkulehdiltä alkaen rukous on mukana jokaisessa hetkessä mikä Herran kanssa vietetään ja kuljetaan. Se on hänelle puhumisen muoto, Herran kanssa kommunikoimista. Kuka kristitty ei haluaisi olla yhteydessä Jumalaansa, pelastajaansa? Kun VT on monille ehkä vieraampi, kurkistetaan hieman mitä Jeesus teki.
 |
| "Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!" Joh 1:29 |
(Matt 4:1-11) Kasteen jälkeen Henki vei Jeesuksen autiomaahan 40 päiväksi ja yöksi paastoamaan. Paastoon kuuluu rukous hyvin oleellisena osana. Tämän jälkeen itse paholainen tuli kiusaamaan häntä ja hän pystyi vastaamaan kiusauksiin lankeamatta! Kun Jeesus valitsi kaksitoista apostolia hän ”meni vuorelle rukoilemaan ja vietti koko yön rukoillen Jumalaa.” (Luuk. 6:12) Ennen kuin Jeesus käveli vetten päällä opetuslasten luokse veneeseen hän ”nousi vuorelle rukoillakseen yksinäisyydessä.” Kun Jeesus kirkastettiin (Luuk. 9:29) ”Hänen rukoillessaan hänen kasvonsa muuttuivat ja hänen vaatteensa sädehtivät kirkkaan valkoisina.” Mitä Jeesus siis teki rukouksen kanssa? Vaelti rukoillen. Monen suuren, pelastuksen kannalta välttämättömien asioiden ja Kristuksen jumaluuden ja Messiasta koskevien profetioiden yhteydessä mainitaan että Jeesus rukoili ennen sitä tai tapahtuma tapahtui rukouksen aikana, kuten kirkastuminen, jonka kolme opetuslasta todistivat.
Mitä näistä nopeasti esiin etsityistä kohdista voi siis sanoa? Jos Jeesus kulki rukoillen ja näki sen tarpeelliseksi, keitä me ollaan ylenkatsomaan sitä? Jos Jeesus vietti öitä valvoen rukouksen tähden, miksi me ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla istahdetaan koneelle eikä polvistuta Herran edessä?
Tapanani on, kuten monilla ihmisillä, aloittaa päivä ja tekemiset ilman rukousta tai edes pientä ristin merkkiä otsasta rintaan ja olkapäihin. Ja sitten illan päätteeksi mietin miksi asioita meni niin paljon pieleen. Katsoppa nyt tämän kaiken selaamisen jälkeen vielä Joonaa: ”- - Herra pani suuren kalan nielaisemaan Joonan.” (Jon. 2:1). Siellä hän sitten rukoili vihdoin Herraa ja alkoi nöyrtyä mieli. Miten usein pitää joutua "kalanvatsaan", että tajuaa rukoilla Herraa?
Ja kuten ehkä joku on voinut jo päätellä, en puhu siitä, että rukoilemalla "paranna kurkkuni!", saisin kipeän kurkun paranemaan koska tahdon ja uskon voimakkaasti niin. Jumala on aina se, jonka voimasta rukous vaikuttaa. "Jumalan hyvä tahto tapahtuu meidän rukouksistamme huolimatta. Me rukoilemme, että se tapahtuisi myös meidän elämissämme." -Luther (vapaa lainaus) Pyhä Henkihän meissä tuleekin synnyttämään sen halun rukoilla ja Raamattu todistaa että Henki rukoilee meissä lakkaamatta! Kuinka hienoa sekin on! Mutta en katso sen oikeuttavan meitä laiskuuteen tässä.
Ja kuten ehkä joku on voinut jo päätellä, en puhu siitä, että rukoilemalla "paranna kurkkuni!", saisin kipeän kurkun paranemaan koska tahdon ja uskon voimakkaasti niin. Jumala on aina se, jonka voimasta rukous vaikuttaa. "Jumalan hyvä tahto tapahtuu meidän rukouksistamme huolimatta. Me rukoilemme, että se tapahtuisi myös meidän elämissämme." -Luther (vapaa lainaus) Pyhä Henkihän meissä tuleekin synnyttämään sen halun rukoilla ja Raamattu todistaa että Henki rukoilee meissä lakkaamatta! Kuinka hienoa sekin on! Mutta en katso sen oikeuttavan meitä laiskuuteen tässä.
Niin kuin Mooses vetosi Herraan hänen lupaustensa mukaan ja Herra kuunteli, mietin jatkuvasti enemmän ja enemmän että kirjoitusten kautta rukoilemisessa on voimaa! Tunne Sanaa, tunne Raamattu ja sen lupaukset, niin osaat vedota Herran itsensä antamiin lupauksiin ja vannomiin liittoihin. Herra ei pelastusliittoaan kadu, jonka todistuksena on Kristus Jeesus, allekirjoituksena kolme naulaa ja orjantappurakruunu. Rukous siirtää vuoria, herättää kuolleita, pitää yhteyttä Luojaamme, Pelastajaamme ja on se kauan kaivattu kahvihetki ystävän kanssa. Pulssi palaa, elvytys voi loppua. Hän hengittää itse. Niin paljon enemmänkin voisi sanoa rukouksesta, mutta mene ja etsi itse. Etsivä löytää ja löytäminen on siistiä. Lue toki Raamatun kohdat että saat kokonaiskuvaa paremmin.
Eräs nuori sanoi: "Jos usko on niinku suhde Jumalaan ja Jumala rakastaa minuu kaikesta huolimatta, tein mitä tahansa, niin olis se joskus myös kiva olla ihan kiva takaisin". Hyvä pointti.
Spotlight: 1.Moos. 18:16-33, 2.Moos. 32:1-14,
Thousand Foot Krutch: Falls Apart
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)