Impeccable

2. Tim 2 Raamatun kohdassa on yksi suosikki raamatunkohdistani. Se kertoo niin paljon muutamassa jakeessa Jumalasta ja Hänen armostaan.

11 "Tämä sana on varma: -- Jos olemme hänen kanssaan kuolleet, saamme hänen kanssaan myös elää."

Tässä Paavali kirjoittaa Timoteukselle, miten Kristukseen uskominen käytännössä toimii. Kasteessa me puemme tavallaan Kristuksen yllemme, jolloin "elämme Hänen elämää" tai ehkä paremmin, Hän elää meidän elämässämme ja parhaimmassa tapauksessa meidän elämää. Kristus minussa.

Kaste saa sisältönsä ristinkuolemasta. Ristillä Jeesus antaa henkensä syntisten puolesta, kaikkien ihmisten puolesta siis, jotta Häneen uskovilla kastetuilla olisi mahdollisuus kulkea lopulta samaa tietä kuin hän - velkamme maksettuna Taivaaseen. Jossa saamme elää Hänen kanssaan. Jos kuolemme Hänen kanssaan (kasteessa) saamme myös elää hänen kanssaan (Taivaassa).

12a "Jos kestämme lujina, saamme myös hallita hänen kanssaan..."

Teksti seurailee logiikkaa: Jos teemme jotakin, siitä seuraa meille jotakin. Jos työnnät sormen kuumaan veteen, poltat sormesi. Tämmöistä logiikkaa. Jos me kestämme lujina uskossamme saamme hallita hänen kanssaan, siis, olla Jumalan lapsia niin kuin Jumalan Poika Taivaassa, valtakunnassa, jolla ei ole loppua. Onneksi Kristus itse vahvistaa uskoani, uskoamme, ja on luvannut olla tukenamme, sillä...

12b "...Jos kiellämme hänet, myös hän on kieltävä meidät"

Seuraava sana on melko armoton. Jos me kiellämme hänet, hän on kieltävä meidät. Äkkiseltään armottomuus on melkein pelottavaa ja itselleni ainakin herää kysymys: "Eikö Pietarikin armahdettu?" Tässä kuitenkin uskoisin kyseessä olevan ennemminkin lopullinen kieltäminen, lankeaminen palvomaan epäjumalia ja/tai Kristuksen hylkääminen. Pietari sai anteeksi kieltäessään tuntevansa Jeesuksen, mutta lopultakaan ei hylännyt Jeesusta. Joskus minäkin saatan Hänet kieltää ja silloin tukeutuisin ja kehotan sinuakin, jos näin on käynyt, tukeutumaan siihen mitä evankeliumissa kerrotaan Jeesuksen ja Pietarin kohtaamisesta (Joh 21:15-20). Jeesus antaa Pietarille anteeksi ja Pietarin kieltämystä ei enää muistella, eikä kaivella. Jeesus EI kieltänyt Pietaria.

Mutta jos hylkäämme Kristuksen pelastajanamme, emmekä tukeudu Hänen armoonsa vaan yritämme omin voimin selvitä "hengissä tästä elämästä", niin siihen tämä kohta puhuu yhtenevästi monen muun kohdan kanssa. Raamattu lupaa pelastuksen vain Kristuksen seurassa ja turvautuessamme häneen, muu on epävarmaa.

Tämän jälkeen sitten tuleekin jae 13, joka on se suosikin suosikki tästä. Se, joka nivoo näitä ajatuksia edelleen yhteen ja kertoo niin paljon Jumalasta:

13 "Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää."

Logiikan, jota kohta noudattelee, pitäisi mennä niin, että: "Jos olemme uskottomia, niin hänkin pettää lupauksensa meille." Meidän uskottomuuden pitäisi aiheuttaa Jumalan lupausten raukeaminen tyhjiin! Mutta tässä logiikka ei enää päde. Se ei ole järkevää, niin sanotusti tässä tulee "ristin hullutus" näkyviin:

Vaikka minä olisin uskoton, enkä "kuolisi synnistä pois" joka päivä - jolloin en saisi iankaikkista elämää tai
Vaikka minä en kestäisi lujana uskossani - jolloin en saisi hallita Taivaassa Jumalan lapsena
Vaikka siis horjuisin, olisin epävarma ja vaikenisin silloin kun voisin toimia ja sanoa oikeita asioita...

Hän pysyy silti uskollisena.

Hän ei voi kieltää omaa olemustaan!

Taas, mikä olikaan Herramme nimi, Jeesus? Herra pelastaa. Sitä se nimi tarkoitti. Se on se olemus, joka Herrallamme on. Hän on pelastaja, Hän on rakkaus ja Hän ei ihmisen uskottomuudesta, venkoilusta ja synneistä huolimatta käännä kasvojaan meistä pois, vaan meidän puoleemme.

Hän ei voi kieltää omaa olemustaan, armoa, ihmiseltä joka tunnustaa syntinsä ja pyytää niitä anteeksi.

Hän katsoo meitä kohti ja sanoo: "-- Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa." (Jes 1:18)

Long but Good Friday

Alkuun pieni sarjakuva strippi, joka on varsin osuva. Lataan sen rumasti koneelleni ja kuvaksi tänne, ilman lähdeviitteitä, mutta voin etsiä sarjakuvan kirjoittajan nimen kaikille copyright intoilijoille.

- Johnny Hartin, USA (wikipedia)

Meinasin tehdä yhteenvedon Jesaja 53 kohdasta ja evankeliumeiden yhtenevistä kohdista, mutta aina ei tule kirjoitettua sitä, mitä on suunnitellut. Lisäksi, tähän en osaa html koodata palstoja, sillä se olisi ollut palstajakona selkeämpi. Harvoin kylläkään suunnittelen mitään kirjoitusta, lähinnä istahdan koneelle ja alan kirjoittaa, muotoilen ja tsuumailen ja kyselen kavereilta mielipiteitä, teologista "peiliä", ettei tänne tulisi ihan mitä sattuu.

Tämä päivä, pitkä perjantai, tuntui toivottoman pitkältä aina lapsena. Ei saanut katsella piirrettyjä, piti käydä kirkossa, ei saanut pelata tietokoneella ja jokainen kiva asia tuntui olevan kielletty. En tajunnut miksi.

Englanniksi päivä on kuitenkin "Hyvä perjantai". Tästä varsin osuva strippi tuossa ylempänä. Ehkä voisin joskus omalle lapselleni opettaa, että tämä perjantai on hyvä, eikä pitkä. Sitten hän kyselisi, miksi tätä sanotaan pitkäperjantaiksi muualla ja sitten saisin kertoa hänelle, miten pitkän tien Jeesus tänä päivänä kulki - hänenkin puolestaan ja juuri siksi tätä päivää kutsun hyväksi.

"Itse, omassa ruumiissaan, hän 'kantoi meidän syntimme' ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle. 'Hänen haavansa ovat teidät parantaneet'" (1.Piet 2:24)

Mitä enemmän ymmärrän tuosta, sitä vähemmän tajuan sitä suuruutta, mikä tähän päivään sisältyy.

Jumala näki, että maailma jossa syntinen ihminen joutuu tekemään edes pienen uskollisuuden osoituksen hänelle, ei tule olemaan koskaan maailma, jossa ihminen kuuntelee Jumalaa. Hän päätti muuttaa systeemin. Sitä kuitenkin valmisteltiin monta tuhatta vuotta, profeetat huusivat että tulee se päivä, jolloin Herra itse paimentaa kansaansa - eikä vain israelilaisia, vaan jokaista kansaa. Nämä kirjoitukset täyttyvät Jeesuksessa.

Enää ei ihminen oman pahuutensa tähden nosta veistä ja pirskota verta alttarille lähestyäkseen Jumalaa. Nyt Jumala astuu ihmisen pahuuteen, siihen synkkyyteen joka erotti meidät Hänestä ja ottaa meidän pahuutemme omaksi tuomiokseen. Nyt Jumalan sallimus nostaa käden, joka hakkaa naulat läpi ruoskitun miehen. Nyt hänen verensä vuotaa maahan, johon meidän syntimme on kuopattu, jotta me voimme lähestyä Jumalaa. Emme ainoastaan vain lähestyä, vaan kutsua itseämme hänen rakkaiksi lapsikseen.

Jumalan viha pahuutta, syntiä ja kuolemaa kohtaan toteutuu ristinpuulla. Viha syntiä kohtaan on edelleen olemassa, mutta Kristukseen turvautuvia tämä viha ei koskaan kohtaa:

Jes 43:25 "Mutta minä, minä itse pyyhin pois sinun rikkomuksesi oman itseni tähden enkä muistele sinun syntejäsi."

Tänään Ylen uutislähetyksen mukaan yli kaksituhatta vuotta sitten (oikeesti, jos se oli 30-33jKr, siitä on n. 1980-1983 vuotta) Jeesus vangittiin, häntä yritettiin todistaa rikolliseksi monin tavoin, mutta turhaan. Hänestä ei löytynyt mitään syytä tuomiolle, mutta juutalaisten eliitti tuomitsi hänet kuolemaan. Kansa huusi ristiinnaulitsemista, niin Pontius Pilatus pesi kätensä ja antoi kansan tehdä mitä halusi - välttääkseen kapinan ja mellakan. Jeesus ruoskittiin ja hakattiin, puettiin orjantappurakruunuun ja puettiin viittaan. Hän otti puun kantaakseen ja vaelti kaupungin läpi Golgatalle, siellä sotilaat pistivät tuomion täytäntöön ja käärme pisti häntä kantapäähän - vaan Jeesus musersi käärmeen pään (1. Moos 3:15)

Hullu ajatus, joka vuosi yhtä absurdi, että kuolematon kuolee. Ikuinen elämä katkeaa. Miten ikuisuus voi katketa? Millainen on se syntivelka, jonka Jeesus maksoi, jos tuo on sen hinta?

"Sillä joka kerran kun mä maahan kaadun, kaatuu mies tiellä Golgatan
Joka kerran kun mä maahan sorrun ja jälleen heikkona lankean
et ole koskaan kaukana, vaik' en näe sinua
Olen puu sun naulojen alla, piikki sun otsalla."

music: KLS - Ääriviivasi

Holy Thursday

Kuulin mielenkiintoisen ajatuksen tänään, kun olimme Parolassa panssariprikaatissa avustamassa ehtoollisen vietossa, siis pääsiäishartaudessa/-messussa. Viimeistä työpäiväänsä siellä viettänyt pastori totesi kutakuinkin vapaasti lainaten näin:

"Jokaisessa uskonnossa, on joku ajatus uhrista. Ihmisellä on kuin sisäinen tietoisuus siitä, että kaikki ei ole kunnossa tuonpuoleiseen, siihen on etsitty sovitusta, uhria. Ihmiset ovat uhranneet asioita jumalalle/Jumalalle, jumalille, hengille tai esi-isillensä. Joskus eläimiä, maan satoa, jopa ihmisiä. Sivistyneemmissä maissa uhriajatus on siirtynyt tekoihin; ihminen uhraa oman olemuksensa, tekonsa ja ajatuksensa."

Varsin totuudellinen ajatus. Jos ihminen omistautuu jollekin, jota pitää elämän tarkoituksena tai saa elämälleen sisältöä siitä asiasta, sille vähintäänkin uhrataan aikaa. (Minulla olisi muuten muutama päivä uhrattavana, jaettavana ja aamuja annettavaksi.) Eräs ystävä pohti, että kultaiset sonnit, joita palvottiin Vanhan Testamentin aikaan, ovat vaihtuneet nykyisin autoihin, tavaroihin, rahaan ja iPhoneihin.

Jotain uhrataan aina jollekin.

Kristinuskokin rakentuu juutalaiselle kansanperinteelle, jossa kansa toi kiitosuhrinsa Jumalalle ja uhrasi poltto- ja syntiuhreja voidakseen osoittaa kiitollisuuttaan Herralle. Samoin näillä osoitettiin uskollisuutta Häntä kohtaan. Juutalaisuuskin teki jo pienen eron muihin uskontoihin siinä, että uhreilla ei haettu Herralta varsinaisesti parempia satoja, parempaa säätä, suurempaa valtaa, parempaa onnea ja menestystä. Hänelle uhrattiin, koska hän soi tämän kaiken jo ennen sitä. Herra toteaakin pari kertaa juutalaisille, että: "Uskollisuutta minä vaadin, en uhrimenoja, Jumalan tuntemista, en polttouhreja." (Hoos 6:6), kun nämä lankeavat siihen, että he yrittävät lahjoa Jumalaa uhreillaan.

Uhrit eivät ole Jumalan lepyttämistä tai maksu siunauksesta. Uhrit ovat uskollisuuden osoitus, kuuliaisuuden seuraus. Mennään hieman eteenpäin.

Kristus, Jeesus Nasaretilainen, näitä main noin pari tuhatta vuotta sitten, otti leivän, mursi ja siunasi ja sanoi: "Ottakaa ja syökää tästä te kaikki. Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Niin usein kuin te näin teette, tehkää se minun muistokseni." Samoin hän otti maljan, kiitti, siunasi sen ja sanoi: "Tämä on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin te siitä juotte, tehkää se minun muistokseni."

Pappi totesi aikaisemmin siteeratun jälkeen:

"Kristinusko kääntää tämän ajatuksen päälaelleen. Me emme uhraa Jumalalle, vaan Jumala uhrasi itsensä meidän puolestamme."

Ja tämä ajatus on hieno. Se on koko pääsiäisen ydin, se on se kristinuskon ilosanoma, evankeliumi ja sydän, joka on kaikessa simppeliydessään käsittämättömän hienoa! Mitä me kristityt siis "uhraamme", jos jokainen uskonto kuitenkin uhraa jotain? Meidän uhrimme Paavalin mukaan on koko elämämme:

Room 12:1-2:
"Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla. Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä."

...ja seuraavat 19 jaetta hän kuvailee tätä asiaa tarkemmin, lue toki se.

Saatan pohtia enemmänkin tätä dilemmaa (ongelma) toisessa blogitekstissä, mutta tästä vääjäämättä nousee meille kysymys: Onko uskomme tekoja? Teoillako me tuomme uhrimme Jumalalle, eli, pelastummeko me sittenkin elämällä hyvin ja oikein?

Kyllä ja ei, erityisesti ei.

Aikaisemmin taisin pohtia asiaa tässä blogitekstissäni. Martti Lutherkin toteaa Tunnustuskirjoissa, että uskoa tulee vääjäämättä seurata teot. Ne siis eivät ole tekouhri Jumalalle, jotta ansaitsisimme pelastuksen ja armon, vaan kiitosuhri Jumalan suomasta ja vaikuttamasta pelastuksesta, uskosta ja armosta.

Samaan dilemmaan törmään jatkuvasti kyllä edelleen. En halua suorittaa uskoani, mutta tiedän, että Raamatun lukeminen on "elämän leipää". Se on siis minulle hyväksi, kristitylle kasvuksi. Mutta joskus sen lukeminen tuntuu pakotetulta. Onko lukeminen silloin uskon suorittamista, vai mielen taivuttamista omista mielihaluista pois - joka sekin on toisaalta teko, jolla pyrin "parempaan kristillisyyteen."

Kysymys nousee pakosti esiin aika ajoin, kun on pidempiä jaksoja, että Jumala tuntuu kaukaiselta tai välinpitämättömältä. Nimenomaan tuntuu. Kyllähän tietoa armollisesta Jumalasta löytyy, mutta milloin se tuntuu taas siltä? Kysymys on kai sellainen, joka on vain päivä kerrallaan käsiteltävä Jumalan kanssa. Se että minä kerron, miten itse olen asian kanssa selvinnyt, ei kai auta ketään selviämään omista kysymyksistä.

Mutta jos jotain olen oppinut, se on se klisee, että Herraan kannattaa luottaa. Kannattaa ristiä kätensä ja rukoilla, vaikka sitten huutaa ja kysellä tai istua vain hiljaa. Kannattaa avata Raamattu ja lukea sitä. Mitä kauemmin on ilman, sitä vaikeampi se on avata, sitä pelottavammalta se yhä tuntemattomammaksi käyvä Jumala pelottaa siellä.

Mutta kun Hän on nimenomaan kaikkea muuta.

Läpi Raamatun Hän on sama rakastava ja armollinen Jumala, joka turhautuu ihmisen uppiniskaisuuteen ja paatuneisuuteen. Hän vihaa syntiä, mutta rakastaa lapsiaan - tällainen ristiriita tilanne varmasti tuo rankkaakin tekstiä esille. Mutta jokaisen tuomion julistuksen jälkeen olen aina, aina, löytänyt armon, kuinka Herra vannoo nimensä kautta, että on tuleva aika, jolloin hän korjaa itse tilanteen. Kun tulee se hetki, että kivinen (lain) sydän vaihdetaan elävään (uskon) sydämeen. Kun teot muuttuvat uhrista kiitokseksi. Kun me emme enää kuvittele uhraavamme Jumalalle, vaan tajuamme, että Jumala uhrasi itsensä meille. Se basic, se perus, se yksinkertaisin idea:

"Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, hoka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän." (Joh 3:16)

"Meidän puolestamme annettu ja vuodatettu."

Siinä on pääsiäisen ydin.

Message delayed

Aloitin pitkästä aikaa Johanneksen evankeliumin lukemisen. Tuntuu taas kuin uutta kirjaa lukisi, muutamia kohtia lukuunottamatta. Ilmeisesti luen liian harvoin Raamattua, mutta koitan nyt näitä vähäisiä ajatuksia taas muotoilla tähän, mitä on herännyt lukujen ja jakeiden edessä. Kohdat joita siteeraan, ellei erikseen mainita, ovat kohdasta Joh 5:43-46.

"Minä tunnen teidät: teissä ei ole rakkautta Jumalaan."

Kovaa puhetta Jeesukselta. Aikaisemmin hän oli parantanut ramman miehen Betesdan altaalla sapattina ja suututtanut näin juutalaiset - sapattihan oli päivä, jolloin työtä ei saanut tehdä. Jeesus lisäsi vettä myllyyn sanomalla, että hänen Isänsä tekee työtä taukoamatta ja siksi myös hän tekee.

"Minä olen tullut Isäni nimissä, ettekä te ota minua vastaan. Mutta jos joku toinen tulee omissa nimissään, silloin te kyllä olette vastaanottavaisia."

Jeesus lausuu kylmän totuuden, joka tuntuu olevan totta myös Jumalan seurakunnan keskellä, niin silloin juutalaisten parissa kuin tänään kristittyjen keskuudessa. Se, joka tulee ja saarnaa syntiä synniksi, kehottaa parannukseen ja jättämään syntisen elämänsä Jeesuksen tähden, saa vastaukseksi nopeasti: "Ei kukaan ole täydellinen. Millä valtuudella opetat ihmisiä noin? Armon uskontohan tämä on, älä ahdistele meitä."

Fundamental; perusteellinen, perustavanlaatuinen, oli ensimmäinen sana joka kärsi inflaation. On olemassa perustavanlaatuisi uskon opinkappaleita, jotka ihmisen on tunnustettava tosiksi ollakseen kristitty. Jokainen kristitty näin on siis fundamentalisti - hänen on pakko olla. Mutta äkkiäkös fundamentaali tarkoittaa aivotonta, itsekritiikitöntä hihhulia, joka uskoo jokaisen pilkun paikankin olevan Jumalan itse kirjoittama Raamattuun. Tällainen kuva kristitystä fundamentalistista on helppo jättää ottamatta tosissaan.

Nyt on ainakin sana konservatiivinen kärsinyt toisen tappion. Conservative; säilyttävä, suojeleva (eräiltä merkityksiltään). Nyt ne, jotka haluavat varjella apostolista uskoa, kirkon tuhatvuotista traditiota ja erityisesti sen tulkintaa etiikasta ja moraalista, käyttäytymisestä, mikä on soveliasta kristitylle ja mikä ei, on leimattu vanhoillisiksi. Käytetäänkin konservatiivi sanan toista merkitystä, jolla on taantumuksellinen merkitys. Näin konservatiivit nähdään kehityksen esteenä, jonain vanhana, joka uppiniskaisesti pitää kiinni jostain aikansa eläneestä - esimerkiksi nyt vaateista olla juomatta kännejä, pitäytyä avioliittoon seksissä tai muuta yhtä turhaa. Kyllähän kai kristityt noita saavat aivan hyvin tehdä!

Mutta jos joku toinen tulee ja esittää teoriansa siitä, miten Jumala on kyllä hyvä, rakastava ja anteeksiantava, eikä hän vaadi mitään, etenkään luopumaan niistä synneistä, joita niin mielellämme kyllä teemme, niin hänet moni ottaa vastaan, jopa iloiten. Jeesus ei enää sano: "Mene rauhassa, äläkä enää tee syntiä", hän sanoo vain: "Mene rauhassa." Mutta mitään todellista rauhaahan tuo ei meille anna.

Miten tähän tilanteeseen päätyy? Katolinen kirkko pitää pahimpana kuoleman syntinä ylpeyttä.

"Kuinka te voisittekaan uskoa! Te kärkytte kunniaa toisiltanne ettekä etsi sitä kunniaa, joka tulee yhdeltä ja ainoalta Jumalalta."

Meidän oma kunnianhimomme usein sulkee korvamme ja silmämme siltä, mikä muuten olisi niin selvästi edessämme. "Kyllä minä tiedän paremmin, olenhan moderni ihminen, en konservatiivi enkä todellakaan fundamentalisti. Olemme viisaampia tänään, kehittyneempiä kaikin tavoin muinaisiin ihmisiin nähden." Pahimmassa tapauksessa joku ajattelee, että sitähän se Jeesuskin vain oli - ihminen, joka puhui vanhoillisia asioita.

"Älkää luulko, että minä teitä Isäni edessä syytän. Teidän syyttäjänne on Mooses, hän, johon olette panneet toivonne."

Paradoksaalista, että näin on, mutta juuri näinhän usein tapahtuu. Ihminen, joka pitää itseään pohjimmiltaan hyvänä (humanismi), seisoo selkä suorana Jeesuksen seurakunnan edessä tai seurakunnassa ja sanoo, että hänessä ei ole mitään vikaa. Hän on hyvä ihminen, joka auttaa mummoja kadun yli ja lahjoittaa rahaa tsunamiuhreille. Hän luovuttaa verta joka kuukausi ja tekee vapaaehtoistyötä AA-kerhossa. Hän auttaa ihmisiä jopa työkseen. "Sinulla ei ole oikeutta sanoa minua syntiseksi, minä olen hyvä ihminen! Et sinäkään ole täydellinen, miksi vaadit sitä minulta?" Tämä viesti, ihmisen syntisyys, tuntuu jäävän jotenkin puolitiehen, eikä sitä oteta vakavasti tai sitä ei ymmärretä, eikä oikein osata sanoakaan.

Jeesus itse toteaa tällaisen ihmisen tuomitsijan ja syyttäjän löytyvän lopulta henkilöstä itsestään. Nykykielelle käännettynä: "Teidän syyttäjänne on se ideologia, jonka varaan olette rakentaneet elämänne." Parhainkin ihminen suuttuu joskus ja tunnepuuskassa tekee väärin. Hienoinkin ajatus muuttuu katkeraksi kostonhimoksi kun ihminen kokee suurta vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta. Silloin ajatus "ihminen on pohjimmiltaan hyvä" joutuu vastaamaan tähän Jeesuksen kysymykseen: "Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!" Niin, millainen on se todellinen pimeys, jos se pimeys, joka meissä on, on luultavissa jopa valoksi? Onko se ihmekään, jos emme saa rauhaa sanoista "Mene rauhassa", kun todellisuus jossa elämme, on niin toisenlainen kuin mihin ihmisen hyvyyteen uskova luottaa. Jos se hyvyys, valo, on pimeyttä, mitä onkaan pimeys?

"Jos te uskoisitte Moosesta, uskoisitte myös minua - juuri minusta hän on kirjoittanut."

Jakeessa on kaksi viittausta suuriin Messias ennustuksiin Mooseksen kirjoissa. Henkilöön, jolla tulee olemaan valtikka ja kruunu (vallan symbolit) ikuisesti ja henkilöön, joka on puhuva yksinomaan Herran itsensä antamia sanoja.

Jeesus tuli julistamaan Jumalan totuutta, Jumalan suunnitelmaa ja valtakuntaa, sen tulemista ja toteutumista. Tätä juutalaiset eivät sietäneet kuunnella, olihan se nyt hävytöntä väittää heitä syntisiksi vaikka he olivat niin hyviä. Ja olihan se nyt hävytöntä, että Jeesusta kutsuttiin Jumalaksi, Jumalan Pojaksi ja sanottiin, että hänellä on valta antaa syntejä anteeksi. Jostain syystä tuntuu, että nykyisin on tunnistettavissa täysin samoja piirteitä, niin kirkkomme sisällä, kuin sen ulkopuolella.

Mutta jos me vain rakastaisimme Jumalaa. Jeesus sanoi, että tämä johtuu siitä, ettei heissä ole rakkautta Jumalaan. Siksi juutalaiset pitivät sapattina tehtyä parannusta vääränä ja pahana. Siksi Jeesuksen puheet satuttivat heitä ja heidän ylpeyttään. Toistensa silmissä he mielellään puhuivat kauniisti ja kilpailivat kansanjoukon suosiosta, mutta eivät välittäneet kunniasta Jumalalta.

Jeesus kuitenkin tekee Jumalan puoleen kääntymisen mahdollisimman helpoksi. Hän vastaa kysyjille, mitä sitten pitää tehdä, kuinka rakastamme Jumalaa? "Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko." Joh 6:29. Myöhemmin hän lisää: "Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois." Joh 6:37

Seurakunnan tulisi loistaa tätä armoa ja rakkautta. Ei lässyttävää ja hissuttelevaa, vaan sitä, joka on verenpunaista syntien takia. Joka väittää olevansa terve, ei tarvitse parantajaa ja seurakunnalla ei ole mitään tarjottavaa hänelle. Eihän seurakunnalla ole mitään muuta kuin armo syntiselle, mutta jos ei ole syntistä, ei ole ketään kenelle armoa voi tarjota. Jokainen seisoo omassa kunniassaan, kuka tarvitsee Kristuksen viittaa? Joka tunnustaa syntinsä, voi jättää sen kaiken Kristuksen ristin juurelle ja uskoa ne anteeksi. Joka turvaa Häneen, ei joudu lähtemään pois. Hän saa nousta yhä uudestaan ja lähteä kulkemaan Jeesuksen kanssa ja opetella elämisen taitoja.

Ugh. Olen puhunut.

God of Promises, part1

Raamattu on täynnä lupauksia. Jumala on ilmoittanut tahtonsa meille profeettojen välityksellä ja simppelisti nidottuna yhteen lupaukset tiivistyvät monin kerroin ja tavoin Jumalan lapseuteen. Jumalan lapseksi tulemme kasteen kautta ja tunnustaessa uskomme niin sydämessä kuin ääneen: "Jeesus on Herra". Sanotaan, että usko on Jumalan lupauksiin tarrautumista, mutta mitä kaikkea muuta Jumala on luvannut meille jos kuljemme Hänen kanssaan?

Yksi lupauksista, jota ensiksi pohdin, on Herran rauha. "Herran rauha olkoon teidän kanssanne... Jääkää Herran rauhaan." Herran siunauskin loppuu sanoihin: ...ja antakoon teille rauhan.

Vanhassa Testamentissa toteutuu usein muoto jos - niin. Jos kansa tottelee Jumalaa, niin Jumala siunaa heitä. Jos kansa rikkoo Jumalan tahdon, niin kansaa kohtaa kirous. "Puhukaa totta toisillenne! Jakakaa oikeutta totuuden mukaan, niin että rauha vallitsee keskuudessanne." (Sak8:16) Ja onhan se niin; Missä on oikeus ja totuus, siellä on rauha. Ei ole valhetta, petosta tai murhaa jota tarvitsisi piilotella. Synnin peittely on kuin märkivä haava sidoksen alla: piilossa, mutta tuottamassa kipua, tuskaa ja kuolemaa.

Jeesus lupaa meille Johanneksen evankeliumissa: "Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." (Joh 14:27) Samoin kirjeissä mainitaan Herran rauhasta, joka on luvattu meille: "Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa." (Fil 4:6-7)

Miten itse ymmärrän nämä lupaukset, ei suinkaan ole sitä, että jokainen stressitekijä, ongelma ja vastoinkäymisen tuoma tuska ja kipu häviäisivät salaperäisenmyhkäisesti päivästä tai elämästä. Jokaisella meillä on ollut kokemus tilanteesta, jossa ahdistaa ja pelottaa, eikä se tilanne aina lopu Jumalan interventioon, siis siihen, että Jumala puuttuu asiaan ryntämäällä supersankariviitta päällä sisään.

Mitä sitten Jumalan rauhasta voisi sanoa? Jeesuksen lupaus päättyy kehotukseen: "...Älkää vaipuko epätoivoon", ja kirjeessä rauhan lupauksesta sanotaan lopuksi: "...että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa." Jumalan rauha siis varjelee meidän olemustamme, että emme vaivu epätoivoon, vaan pysymme Kristuksessa, jonka ansiosta meillä on toivo. Jeesus lunasti meidät synniltä, kuolemalta ja Saatanalta takaisin Jumalan lapsiksi, ja silloin voimme huutaa Jumalaa Isäksi. Jumalan lapsi. Minä ja sinä.

Rauha on myös jotain, mikä ylittää kaiken ymmärryksen.

Muistele hetki opetuslapsia myrskyssä, ja Jeesusta nukkumassa veneessä. (Mark 4:35-41)

Opetuslapsista osa oli kalastajia, jotka tunsivat varmasti veden vaarat ja kuinka toimia myrskyssä. Tämä myrsky oli kuitenkin ilmeisesti heidän ammattitaidolleen liikaa. He eivät kestäneet pelkoa ja heidän uskonsa murtui. Tällä kertaa tosin Jeesus tyynnytti myrskyn heidän silmiensä edessä. Joskus tuntuu, että itsekin kaipaan sellaista rauhaa oman elämäni myrskyihin, että voisin katsoa Jumalan käden liikahtavan ja sanovan "Vaikene, ole hiljaa!" ja elämäni myrsky tyyntyisi minun istuskellessa rauhassa sohvalla.

Mielestäni Jeesuksen lupaaman rauhan ihme näkyy kuitenkin siinä, että se antaa myrskyn keskelle toivon. Se muuttaa opetuslasten hädän veneessä luottavaiseksi uskoksi Jumalaan. Me emme huuda paniikissa myrskyn keskellä, "Herra, etkö välitä? Etkö huomaa, että me hukumme? Herra, herää ja vastaa, auta meitä!", vaan vaikkemme ymmärrä aina tilannetta, myrskyn voimaa ja suuruutta, meillä voi olla yli ymmärryksen käyvä rauha.

Suurin myrsky elämään on kuitenkin syntynyt synnistä. Herra vihaa syntiä, eikä se viha laannu ilman sovitusta. Omatuntokin herkästi muistuttelee tekemistämme erheistä.  Mutta Jeesus lupasi jättää meille rauhan, oman rauhansa, jota ei maailma tunne, tiedä, eikä kohtaa muuna kuin hulluutena: "Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa." (Room 5:1)

Kun pyydämme Herran rauhaa, Hän todella haluaa antaa sen meille. Syntien sovituksen, Jumalan lapsen arvonimen, Isän rakkauden ja kaiken sen, mitä tarvitsemme elääksemme. Jumalan valtakuntaa kannattaa etsiä.

Hosea - Merciful names

Jumalan ja seurakunnan suhdetta kuvataan myös avioliitoksi läpi Raamatun. Uudessa Testamentissa seurakunnasta puhutaan "Kristuksen morsiamena". Avioliiton kieli on Herran mielestä ollut osuva kuvaamaan Hänen ja ihmisen suhdetta ja tästä Hoosea saa omakohtaisesti todistaa ja profetoida läpi elämänsä. Miten Jumala tuntee ja ajattelee solmittuaan liiton israelilaisten kanssa? Hoosean kokemuksista voimme päätellä mitä Jumala tuntee suhteessa meihin.

Tästä alkaa Hoosean julistus: Hän otti vaimon ja lapset, joita vaimo synnytti. Mutta kaikki eivät olleet Hoosean lapsia. Vaimo oli rikkonut liiton ja juossut vieraiden miesten syliin. Mitä laki sanoo silloin tehtäväksi? Aviorikoksen rangaistukseksi oli määrätty kuolema. Vaimo olisi siis kuoleman oma. Vaimo siirtyi lopulta ilotaloon ja eli haureudessa, kunnes Hoosea yllättäen tuli paikan päälle - ei kivi kourassaan, vaan rahaa, jolla ostaa vaimo takaisin itselleen. Hoosea vapahti vaimonsa rikoksestaan.

Suomessa emme ole tottuneet siihen, että nimillä olisi suurempi merkitys. Raamatussa sen sijaan jokaisella nimellä on merkitys, joka on selvitettävissä tavuista, joista nimi koostuu. Jeshua tarkoittaa suomennettuna "Herra pelastaa" ja sen suomenkielinen vastine on "Jeesus". Tästä jo näemme, miten nimi voi olla tiivistelmäkin erään henkilön elämästä.

Hoosean lapset saavat nimensä Jumalalta, aivan kuten Jumala ilmoittu Marialle, että antaisi lapselle nimeksi Jeesus. Hoos 1:3,6,8-9: "Niin Hoosea otti vaimokseen Gomerin, Diblaimin tyttären, ja tämä tuli raskaaksi ja synnytti hänelle pojan. (jonka nimeksi tuli antaa Jisreel) - - Hoosean vaimo tuli jälleen raskaaksi ja synnytti tyttären. Herra sanoi Hoosealle: 'Anna hänelle nimeksi Lo-Ruhama, sillä minä en enää osoita rakkautta Israelia kohtaan enkä anna sille anteeksi.' - - Vieroitettuaan Lo-Ruhaman Hoosean vaimo tuli taas raskaaksi ja synnytti pojan. Herra sanoi Hoosealle: 'Anna hänelle nimeksi Lo-Ammi, sillä te ette ole minun kansani enkä minä ole teidän Jumalanne."

Tarkasti luettuna vain ensimmäisestä lapsesta kerrotaan, että hän syntyi Hoosealle: "-- synnytti hänelle pojan." Kahdesta jälkimmäisestä sanotaan: "-- vaimo tuli raskaaksi ja synnytti lapsen." Lisäksi lasten nimet kertovat, että ne syntyivät todennäköisesti aviorikoksen seurauksena. Jumala oli päättänyt nimetä Hoosean lapset kuvastamaan suhdettaan israelilaisiin - jotka ovat Jumalan kansaa, yksilöinä Jumalan lapsia.

Lo-Ruhama oli Gomerin toinen lapsi, mutta ei Hoosean. Siitä kertoo nimikin, joka suomennettuna on "ei-rakastettu" tai "ei-armahdettu". Profetaalisesti tämä kertoi kansalle sen, että kansa ei kohtaisi Jumalan rakkautta, eikä armoa. Kolmas lapsi ei luvannut parempaa, Lo-Ammi merkitsee: "Ei minun kansani", yksikössä "Ei minun lapseni."

Lo-Ruhama ja Lo-Ammi nimet julistavat siis tuomiota Israelille. Israel ei osoittanut enää kunnioitusta eikä rakkautta Jumalalle, vaan palvoi vieraita jumalia. Epäjumalien palvontaa kuvataan läpi Raamatun myös haureellisuutena, mistä sopiva vertaus Hoosean avioliittoon tuleekin. Hoosean vaimo on synnyttänyt kaksi lasta aviorikoksen ensihedelminä ja Hoosea joutuu kasvattamaan heitä kuin omia lapsiaan.

Vanhaa Testamenttia on usein pidetty "lakina" ja Uutta Testamenttia "Evankeliumina". Jos ajattelet itse näin, hengähdä hetki ennen kuin jatkat tästä...

Olet väärässä. :)

Se, mistä Mooses sanoo: "Älä tee aviorikosta", Jeesus taas sanoo: "Jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on tehnyt sydämessään jo aviorikoksen hänen kanssaan." (Matt 5:28) Mooses sanoi: "Älä tee", ja Jeesus korosti: "Älä edes AJATTELE tekeväsi!". Mutta mistä sen evankeliumin, ilosanoman, siis löytää Vanhasta Testamentista? Taashan Jumala vannoo kansalleen profeetan kautta, että Hän "ei rakasta, eikä armahda" eikä edes "pidä kansaa omana kansanaan." Uudessa Testamentissa sentään sitä on sanoitettu suoraan.

Evankeliumi on ollut kätkettynä Vanhaan Testamenttiin aina. Joskus sitä vain on hankala löytää tai ymmärtää, ellei tiedä historiaa, arkeologiaa, hepreaa ja/tai rabbiinista tulkintaa.

Eli yleensä sitä ei löydä, eikä ymmärrä.

Ehkä siinä syy, miksi sitä niin harvoin löytyy tai esitellään Vanhasta Testamentista?

Ennen selkeämpää ilosanomaa edeltää vielä tuomion kuvailu siitä, mitä kaikkea tulee tapahtumaan israelin kansalle, ellei se käänny, jakeissa 2:4-15. Tämä tapahtuu profeetan oman elämän tilanteen kautta. Mitä mies voi tuntea, löytäessään vaimonsa vieraan miehen sylistä? Kuinka sinä haluaisit kostaa sen aviorikoksen vääryyden? Mikä rangaistus hyvittäisi rikoksen, mikä teko saisi sinut paremmalle tuulelle? Mikään ei ainakaan itsestäni tunnu riittävältä. Saati sitten Jumalasta, jota kohtaan rike on vielä suurempi.

Kohta kuitenkin alkaa ilosanoman ylistys. Rakkaus kihlattua kohtaan näyttää voittavan. Minun 92 vuoden käännöksessäni on väliotsikko "Sovinto". Sovinto huipentuu jakeeseen Hoos 2:25, jossa Herra sanoo: "Minä rakastan Lo-Ruhamaa, minä sanon Lo-Ammille: 'Sinä olet minun kansani!' Ja hän vastaa minulle: 'Sinä olet minun Jumalani!'"

Tämä tulee tapahtumaan "sinä päivänä" (Hoos 2:18,20,23), joka tarkoittaa Raamatussa Herran päivää, aikaa, jolloin Messias hallitsee. Vielä tuo aika ei ole koittanut, mutta kuten Luther toteaa: "Jo nyt, ei vielä." Se tarkoittaa, että lopullinen armahdus ja hylätyn lapsen ottaminen kotiin on jo mahdollista, mutta ei vielä tapahdu. Tämän voi ajatella tapahtuvan kahdessa vaiheessa.

"Jo nyt" tapahtui, kun Kristus tuli kuolemaan syntiemme puolesta ja teki rauhan meidän ja Jumalan välille. Jo nyt meillä on siis rauha Jumalan kanssa ja viha on pyyhitty pois. Synnit eivät enää varjosta meitä ja Herran rakkaudella ei ole estettä ja sielumme voi huutaa "Abba, Isä!". Lo-Ruhama on jo nyt rakastettu, armahdettu. Mutta vielä kerran tulee aika, jolloin me kuulemme sanat: "Tervetuloa kotiin!", ja saamme astella Taivaan porteista sisään. Lo-Ammi on jälleen Jumalan lapsi.

Näin Jumala kertoo Hoosean elämän kautta, miltä hänestä tuntuu, kun hänen kihlattunsa juoksentelee omilla teillään - palvomassa Baaleja ja muita epäjumalia. En voi kuvitella nöyryyttävämpää tilannetta, kuin hakea oma vaimonsa vieraan miehen sylistä maksaen tälle täysi hinta vaimostaan rahassa. Silti meidän Jumalamme nöyrtyi siihen. Hän syntyi seimeen, vaelsi keskellämme ja lopulta kulki Golgatalle hakemaan meitä kotiin. En voi kuvitella henkisesti ja fyysisesti raskaampaa matkaa. Mutta Jeesus kulki sen tien ristille. Hän ei nähnyt siellä ristiä ja nauloja, samoin kuin ei Hooseakaan ehkä halunnut katsoa vaimonsa häpeää ja alastonta olemusta vieraan miehen sängyssä. Hän näki vaimonsa, rakkaansa, jonka hän oli kihlannut. Kristus näki seurakuntansa, sinut ja minut. Ja niin Hoosea astui sisään ja maksoi täyden hinnan vaimostaan - ja Jumala kallisti päänsä ristillä ja sanoi: "Se on täytetty."

Lo-Ruhama on jälleen rakastettu, Lo-Ammi saa palata kotiin.

Hoosean kirja oli itselleni portti Vanhan Testamentin maailmaan. En uskaltanut lukea Vanhaa Testamenttia aiemmin, koska pelkäsin uskoni kaatuvan siihen tuomitsevaan ja murhaavaan jumalaan, jota vapaa-ajattelijat ja ateistit yleensä tykkäävät esitellä omista raamatuntulkinnoistaan. Sen sijaan näen nyt siellä Jumalan, joka tuntee, rakastaa ja huolehtii, on mustasukkainen ja epätoivoinen etsiessään keinoa saada rakastettu luokseen, korjatakseen syntiinlankeemuksessa syntyneen välirikon Hänen ja ihmisen välillä. Osittain se on kätketty nimiin, jota Vanha Testamentti pitää sisällään.

Josta tulikin mieleeni, Hoosean itsensä nimi, hän nimittäin on todella nimensä veroinen mies. Nimi Hoosea tarkoittaa suomeksi Vapahtajaa.

Sanan juuri on sama kuin nimissä Joosua ja Jeesus:

Herra pelastaa.


Spotlight: Hoosea 1-2
Feat. Jukka Norvanto: Raamattu elämään - Kaiken kestävä rakkaus

The most green grass

Kylmä sää, räntää, pimeetä. Puiden lehdet tippuu ja karisee maahan. Maasta ne on tullu, maahan ne palaa. Sade on kylmää ja tuuli puskee paksuimmanki takin läpi. Kengät ei märkinä lämmitä. Tällasina hetkinä mietin sitä miten olin melkeinpä tasan vuos sitten Hawai’illa. Siellä oli kirkas ilma, sade lämmintä ja tuuli virkistävää. Luonto ei kuollu koskaan vaan koko ajan kasvo uutta lisäks.

1.Tim. 6:7:Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan
emmekä voi viedä mitään täältä pois."

Miksi ruoho on vihreempää aidan toisella puolella?

Tätä pohtiessani en voinut taas olla ajattelematta sitä miten tää asetelma heijastelee myös jotain enemmän. Tää maailma on kylmä, täällä sataa räntää silmille ja pimeys on paikoin melko tiheää. Ei tarvitse kauaa lukea otsikoita löytääkseen murhia, kidutusta, pelkoa ja väkivaltaa. Paksuinkin ihmisen kotikutoinen suoja murtuu maailman tuulessa. Ja vaikka olisikin muuten kuivaa ja lämmintä, märät kengät pilaa koko olemisen. Mutta jossain muistan kokeneeni valon, lämpimän ravitsevan sateen ja tuulen, joka poistaa polttavan kuumuuden kokonaan­ – jossa luonto, minä, ei kuole vaan muuttuu täydelliseksi.

Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa menevänsä valmistamaan meille sijaa, kotia, Isän luokse (Joh 14:3). Vain hänellä on avaimet siihen asumukseen ja hän antaa ne heille, jotka turvautuvat häneen. Siitä paikasta kuulee paljon ja sitä asumusta arvostellaan vielä enemmän. Toisille se edustaa kaikkea kammoksuttavaa ja tuomitsevaa, katkeruutta ja pelkoa, toisille se on parempaa mitä on ikinä voinut kuvitella, lepoa ja rauhaa. "Mun koti ei oo täällä."

Se paha, varjo, pimeys, synti, joka maailmassa on, saa Raamatun lupauksen näyttämään valoisammalta. Totta puhuen paljoa ei tarvitse luvata, että se näyttäisi paremmalta kuin tämä nykyinen meininki. Kristittynä uskon Jumalan lupaukseen tulevasta, vain Hän voi tietää siitä ja ilmaista jotain siitä. Ilm 21:4 ”ja Hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.” Raamattu myös kertoo kuinka meidät alun perin luotiin jumalankuvaksi, Hänen yhteydessään eläviksi ihmisiksi. Meidät on tarkoitettu paikkaan jossa ei ole kuolemaa. Ehkä juuri siksi tämä maailma tuntuu joskus niin luotaantyöntävältä, vastenmieliseltä tai paikalta, jossa en halua olla. "Mun koti ei oo täällä".

Haluan muualle, lämpimään.

Me vain luovuimme siitä kodista ja luovumme joka päivä, eikä ilman sovitustyötä ja anteeksiantoa sitä paikkaa kukaan tule näkemään tai kokemaan. Se jää muistuttamaan meitä katkerasti siitä, mitä joskus oli. C.S. Lewis muotoili ajatuksen Taivaasta näin: ”Ne, jotka pääsevät Taivaaseen, maailma on ainoa helvetti jonka he joutuvat kokemaan.”

Hawai’in kaipuu herätti pienen ajatuksen siitä, mitä sanoa kristityn taivaskaipuusta. Joskus koin sen lämpimän hetken, joka jätti jäljen paremmasta ja lämpimämmästä paikasta olla kuin se kylmä räntäsade, jossa elämässä joskus joutuu kulkemaan. Haluaisin olla toisaalla, mutta tiedän, että vielä en voi sinne lähteä. Haluaisin, mutta tarvitsen kyydin sinne, omin voimin kun en perille pääse. Niinpä uskon ja toivon, että se kipinä, jonka Jumala minussa sytytti ja laittoi palamaan, riittää lämmittämään etten jäädy matkalle. Maailmasta löytää paljon lämpimiä paikkoja, mutta täydellisen lämmön löytää vasta toisaalta. Täällä on paljon pimeyttä, mutta täydellistä pimeyttä ei vielä ole ja tämä kansa, joka pimeydessä vaeltaa on nähnyt suuren valon. Meille, jotka asumme kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.

Siksi tiedetään, että aidan toisella puolella ruoho todella on vihreempää.