Niin tämä armeija sitten pyörähtää rullailemaan. Ensimmäisenä päivänä ja siitä eteenpäin Kärkikomppaniassa, jossa olen, on ollut älytön juoksutus päällä. Sisäkuri on tarkinta koko kasarmilla, huutoa tulee pienimmästäkin virheestä: takin tasku on puolisenttiä auki, kengän nauhan pää repsottaa hieman, nappi ei ole kiinni takista.
Ja uudestaan. Niille, jotka ei tiedä käytäntöä, intissä on tapana istua ryhdissä, nyrkit polvilla kädet suorina tuijottaen katon rajaa leuka ylhäällä valmiina minuutti, ennenkuin tulee käsky siirtyä. Jos siirtymisen aikana havaitaan puhetta, hidasta toimintaa tai varustus ei ole kunnossa edellä mainitulla tavalla, otetaan koko homma uusiksi. Minuutti istumista, "jäpitystä" ja sitten uudestaan paremmalla onnella.
On varsin jännää olla paikassa, jossa joutuu kasvokkain sen kanssa, että pienimmästäkin virheestä suoritustasi arvostellaan ja sitä joudutaan harjoittamaan niin kauan kunnes suoritus on kouluttajan mielestä virheetön.
Tietyllä tapaa tässä konkretisoituu hyvin se, mitä tapahtuu kun ihminen kokee niin kutsutun herätyksen tai uskoontulon, tai herää synnintuntoon tai miksi sitä haluaa kutsua tai olla kutsumatta. Alku ihanuuden jälkeen koittaa harmaampi arki.
Ensin olet valittu, olet sitä valittua joukkoa, joka ylistäen lähetetään matkaan kohti määränpäätä. Olet iloinen, jännittynyt ja innoissasi. Seuraavaksi tulee pieni stoppi matkaan, jotain pysähtyy. Astut ulos bussista miettimään mitä tapahtuu seuraavaksi. Saman tien tajuat, kuinka jokainen asia mitä teet, on jollain tapaa väärin, huomaat, miten tarkoituksesi tehdä asioita hyvin ei riitä, sillä et tee niitä kuitenkaan siten kuin käsketään. Et ole sen ihannekuvan kaltainen, josta kaikki puhuvat ympärillä. En ole täydellinen taistelija, kristitty hengen miekan kantaja.
Joudun harjoittelemaan uudestaan ja uudestaan asioiden tekemistä, ihan perusasioista alkaen että tosipaikan tullen minä osaan ja pystyn tekemään sen mitä minun tehtävälleni on vaadittu ja voin kannustaa ja opastaa muita siinä. Olin sitten jääkärijoukkueen joukkueenjohtajana tai sitten kristittynä paimenena.
Yhtäkaikki, joudun kokemaan kovan koulutuksen, jos minusta halutaan koulia hyvä ja luotettava johtaja. Elämässäkin voinee käydä joskus niin. Ahdistaa, ottaa pannuun ja suunta on hukassa. Päämäärä katoaa ja ainoa mitä on jäljellä on kaveri vieressä, joka kannustaa jatkamaan matkaa. Ehkä hänkään ei tiedä päämäärästä tai matkasta sinne, mutta hän kulkee vierellä. Itsehän pidän tuota kaveria Jeesuksena, joka ei koskaan petä, ei koskaan jätä ja ottaa rinkan kantoon ja nostaa väsyneen matkaajan pystyyn ja hoitaa homman lopulta itse kotiin.
Tällaista pohdin tässä ensimmäisen juoksutus viikon aikana.
Tänään kirjoittelen tätä oppilaskunnan huoneesta valittuna hengellisen jaoston puheenjohtajaksi. Mahtavaa olla valittua ja saada välillä hetki aikaa hengähtää intistä ja paneutua myös hengelliseen työhön täällä raskaassa kasarmiarjessa. Siunausta!
torstai 25. huhtikuuta 2013
keskiviikko 17. huhtikuuta 2013
Mr. light infantryman!
Taustatietona tietämättömille, jalkani hajosi 08/II aloitetussa erikoisjoukko RUK palveluksessa ja siitä jäi hieman paha maku suuhun koko laitosta (puolustusvoimia) kohtaan. Haluaisin kuitenkin suorittaa maanpuolustusvelvollisuuteni kunnialla ja hyvin, enkä E:n ja C:n paperi kierteellä. Nyt olen lähdössä RU-kurssille Haminaan 1.Komppaniaan jääkärilinjalle.
Otsikko enteilisi kohteliaan herrasmiesjääkärisupersankarin ensi esiintymistä, mutta sitä se ei ole. Pyydän tässä esirukousta seuraavien aiheiden puolesta:
1) Hengellinen työ armeijassa. Toistaiseksi se on ollut vähäistä ja mahdollisesti haen RUKissa hengellisen pj:n tehtävää oppilaskuntaan. Se tietäisi lisätyötunteja, mutta olisi mielekästä hommaa jääkäritoiminnan ohessa.
2) Siviilielämä. Ihmissuhteet on jännä juttu, niitä on hyviä ja huonoja ja huonon hyviä ja ihan huikeita, mutta onpa yhtälailla. Rukouksissa voisi muistaa myös siviilielämäni sosiaalisempaa puolta, että miulle tärkeät ihmiset olisivat ja pysyisivät tukenani ja välttyisin henkiseltä (ylimääräiseltä) kuormitukselta RUKissa, eikä mitkään hommat menis solmuun. Lisäks, bändilläni olis tulossa keikka 8.6. Karkkugospeliin ja haluaisin sinne tietysti päästä, jottei olisi ylimääräisiä gineksiä...
3) Terveys. Että jalkani kestäisi, sekä muut paikat, kun ei niistä tiedä mihin vanhuus on ne rappeuttanut. Henkisesti uskoisin että RUK ei ole enää niin raskas kuin 08/II aloitettu, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Jääkäreillä on kuulemma kovameno aamusta iltaan, illasta aamuun ja vähän enemmänkin - kantaen tietysti kaikenmaailman räjähteitä ja pewpewpew! -kamaa.
4) Se, että jaksaisin myös pitää kiinni Sanasta intissä ja en unohtaisi niin sanotusti syödä ainoastaan näkkileipää ja tableteilla puhdistettua vettä. Ihminen nääs ei elä pelkästä leivästä ja mielelläni saisin myös sielun ravintoa siellä, mutta siitä kait voinen olla itsekin paljon vastuullisena jos esim. pääsen oppilaskunnan hengellisen osaston puheenjohtajaksi. Se olisi jepa.
Näihin tunnelmiin, perjantaina on aamusta lähtö kohti Haminaa ja sitten alkaa sykkiminen - taas kerran.
Lentosotamieslentäjäoppilaskaartinjääkärivarusmiesdiakoniupseerioppilas+jääkäri Honkanen kuittaa.
Otsikko enteilisi kohteliaan herrasmiesjääkärisupersankarin ensi esiintymistä, mutta sitä se ei ole. Pyydän tässä esirukousta seuraavien aiheiden puolesta:
1) Hengellinen työ armeijassa. Toistaiseksi se on ollut vähäistä ja mahdollisesti haen RUKissa hengellisen pj:n tehtävää oppilaskuntaan. Se tietäisi lisätyötunteja, mutta olisi mielekästä hommaa jääkäritoiminnan ohessa.
2) Siviilielämä. Ihmissuhteet on jännä juttu, niitä on hyviä ja huonoja ja huonon hyviä ja ihan huikeita, mutta onpa yhtälailla. Rukouksissa voisi muistaa myös siviilielämäni sosiaalisempaa puolta, että miulle tärkeät ihmiset olisivat ja pysyisivät tukenani ja välttyisin henkiseltä (ylimääräiseltä) kuormitukselta RUKissa, eikä mitkään hommat menis solmuun. Lisäks, bändilläni olis tulossa keikka 8.6. Karkkugospeliin ja haluaisin sinne tietysti päästä, jottei olisi ylimääräisiä gineksiä...
3) Terveys. Että jalkani kestäisi, sekä muut paikat, kun ei niistä tiedä mihin vanhuus on ne rappeuttanut. Henkisesti uskoisin että RUK ei ole enää niin raskas kuin 08/II aloitettu, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Jääkäreillä on kuulemma kovameno aamusta iltaan, illasta aamuun ja vähän enemmänkin - kantaen tietysti kaikenmaailman räjähteitä ja pewpewpew! -kamaa.
| Kuulemani mukaan tässä on RU241 (edellisen) kurssin jääkäritoimintaa. |
4) Se, että jaksaisin myös pitää kiinni Sanasta intissä ja en unohtaisi niin sanotusti syödä ainoastaan näkkileipää ja tableteilla puhdistettua vettä. Ihminen nääs ei elä pelkästä leivästä ja mielelläni saisin myös sielun ravintoa siellä, mutta siitä kait voinen olla itsekin paljon vastuullisena jos esim. pääsen oppilaskunnan hengellisen osaston puheenjohtajaksi. Se olisi jepa.
Näihin tunnelmiin, perjantaina on aamusta lähtö kohti Haminaa ja sitten alkaa sykkiminen - taas kerran.
Lentosotamieslentäjäoppilaskaartinjääkärivarusmiesdiakoniupseerioppilas+jääkäri Honkanen kuittaa.
keskiviikko 3. huhtikuuta 2013
Relatively true?
Jos teksti on epäselvää tai päättelyketjuni ei ole selvä, kommentoi ja kysy, sillä tässä tunnin istuttuani olen jo hieman kyllästynyt lukemaan ajatuksella tätä tekstiä. :) Koitan sitten korjailla ajatusjuoksuani tarvittaessa.
Juttelin äskettäin erään kaverini kanssa eettisistä kysymyksistä ja relativismista, joka tuntuu olevan ainoa todellinen arvo nykyisin. Arkikielellä se arvomaailma kuuluu näin: "Jokainen saa uskoa niin kuin itse haluaa." Tästä on löydettävissä paljon erilaisia variaatioita sitten aiheesta kuin aiheesta. Siitä, ja jo pitkään mediassa jatkuneista keskusteluista, tuli pieni kimmoke pohtia vähän taas pidemmin tätä asiaa. Ovatko asiat suhteellisia? Keskityn hyvin pitkälle nyt moraaliin: Onko olemassa objektiivista oikeaa ja väärää, vai onko oikea ja väärä sopimuskysymys?
Pähkinänkuoressa relativismilla tarkoitan tässä siis totuusrelativismia, jonka mukaan ei ole olemassa mitään totuutta, ei mitään absoluuttisesti tosia asioita, vaan totuus on aina suhteellista (relative). Minä pidän suklaasta, sinä et. Siksi ei voi sanoa, onko suklaa hyvää. Suklaan tilalla tosin kiistellään tällä hetkellä monista muista monimutkaisemmista asioista, mutta idea on pelkistettynä sama.
Ei tarvitse olla Einstein tajutakseen, että relativismi edellyttää sen, että relativisti joutuu myöntämään, ettei relativismi voi olla relativismin mukaan absoluuttisesti totta - relativismihan on syntynyt tietyssä ajassa, paikassa, kulttuurissa ja tietyllä kielellä, mikä tekee siitä itsestään relativistisen totuusarvona. Tämä jättää tilaa sille, että joku asia VOI olla totta. Relativismi on tosi vain omasta näkökulmastaan ja kehäpäätelmää.
Väittäisin, kuten W.L. Craig, että mikäli jumaluutta ei ole, ei ole olemassa myöskään mitään moraalisia totuuksia. Mietitään hetki, mihin meidän oikea ja väärä käsitykset perustuu: toisilla ne pohjautuvat lakiin, toisilla "luontoon", siihen käsitykseen, että kaikki tietävät esimerkiksi tappamisen olevan väärin. Tai paremminkin se tuntuu olevan väärin. Kysymys kuuluu kuitenkin: Miksi sen voidaan sanoa olevan väärin?
Jos vastaan, että laki sanoo sen olevan väärin, joudun kysymään, mikä on laki perustelemaan mitään oikeaksi ja vääräksi? Sehän on nimittäin yhteiskunnan valittujen elinten säätämiä määräyksiä, jotka on muotoiltu vastaamaan... niin, mitä? Vastaamaan ihmisen luontaiseen oikeudentajuun, "silmä silmästä, hammas hampaasta" -periaatteella useimmiten.
Eli joudunkin vastaamaan, että tappaminen on väärin, koska se tuntuu olevan jotain mikä on väärin. Luonnosta siis kumpuaa ihmisen käsitys oikeasta ja väärästä. Mutta sitten se tarkoittaa sitä, että jokainen ihminen voi tulkita omia tuntemuksiaan ja luontoa aika lailla miten tahtoo. Eli relativistisesti.
Mutta sehän on kehäpäätelmä?
Relativistina joudun myöntämään, että yhteiskunta toistaiseksi pitää tappamista vääränä, mutta esimerkiksi viidenkymmenen vuoden päästä, kun maapallon varat käyvät vähiin ja populaatio on yli kymmenen miljardia, tappamisen vääryys saattaa hämärtyä. Relativisti joutuisi myöntämään, että arvot voisivat muuttua täysin päinvastaisiksi ajasta riippuen. Eli luonnollisesti ajatellen, todellisia moraaliarvoja ei ole olemassa.
Niin, jos relativismi olisi totta. Mutta sehän aiheutti sen, "ettei relativismi ole absoluuttisesti totta, mikä jättää tilaa sille, että joku asia VOI olla totta." Näin ollen väite "jokainen saa uskoa miten haluaa" menettää uskottavuutensa keskustelussa argumenttina.
Kääntäen itseään vastaan (koska relativismin kohdalla niin voi tehdä!) sehän antaa minulle oikeuden uskoa, että jokainen ei saisi uskoa kuten haluaa ja väitteen sanoja joutuisi myöntämään, että olen oikeassa, koska hänen mukaansa minä saan uskoa miten haluan ja se on minulle tosi - ja sikäli moraalisesti aivan yhtä oikein.
Ristiriita, jota moni relativisti ei halua myöntää omassa argumentoinnissaan.
Relativismi, joka etsii arvojaan kulttuurista, muiden mielipiteistä ja yleisistä uskomuksista, voi sopia joillekin. Mutta relativisti, joka väittää että jokin on oikein ja jokin väärin ja pakottaa ihmisiä uskomaan siihen esimerkiksi suvaitsevaisuuden nimissä, on niin ristiriidassa itsensä kanssa, etten voi käsittää sitä järjenjuoksua siellä taustalla. Joudun toteamaan, että relativismi ei voi toimia rationaalisen ja loogisen ihmisen arvomaailmana, mikäli rationaalinen ja looginen ihminen etsii totuutta. Ne, jotka eivät totuutta etsi, tavallaan tiputtavat tämän taakan itseltään pois kieltäytymällä miettimästä asiaa.
Jos jumaluutta ei ole olemassa, objektiivisia moraalisia arvoja ja velvollisuuksia ei ole olemassa. Jokainen lukija varmaan kuitenkin sisimmässään uskoo, että jokin arvo on tosi, sen on pakko olla, sillä muuten maailma olisi moraaliton ja hyvyyden eteen ei kenelläkään olisi minkäänlaista velvoitetta tehdä mitään työtä. Silloin valtiovalta olisi käytännössä demokraattisesti päätettyä moraalityranniaa, joka säätelee sitä, mitkä asiat ovat oikein ja mitkä väärin, mitä velvollisuuksia ja oikeuksia kullakin on ja miten niitä tulee kunnioittaa. Toisin ajattelijat tyrmätään, tuomitaan ja vangitaan, pahimmissa tapauksissa kidutetaan, vainotaan ja tapetaan.
Jos tällainen "palapeliarvomaailma", että jokainen saa uskoa ja ajatella miten haluaa, ei voi olla totuus tai linkitetty totuuteen, mitä sitten on totuus? Pontius Pilatus kysyi sitä kerran myös.
Haluan itse uskoa, että objektiivisia moraalisia arvoja on olemassa. Esimerkiksi se, että tappaminen on väärin ja elämän suojeleminen on hyvää. Suurin osa ihmisistä myöntää, että niitä (objektiivisia moraaliarvoja) on olemassa. Meidän lakimme perustuu mm. sille uskomukselle, että jotkin asiat ovat absoluuttisesti hyviä ja toiset vääriä, eli objektiivisille moraaliarvoille.
Siispä, jos niitä on olemassa, voisin väittää, että jokin jumaluus on olemassa, sillä silloin arvoille on esittää jokin peruste miksi juuri ne arvot ovat hyviä joita ihminen vaalii. Ja koska uskon, että jumaluus on olemassa, haluan kysyä, mikä jumaluus on tosi? Tästä pohdinnasta voi lukea jokaisen artikkelin tästä blogista ja monesta muustakin lähteestä, koska tähän sitä ketjua en lähde tunkemaan enää. Alkajaisiksi suosittelen William Lane Craigin "Valveilla" kirjaa tai englantia osaaville miehen kotisivuja.
Minusta jokainen loogisesti ja rationaalisesti ajatteleva ihminen joutuu myöntämään elämässään sen, että uskoo johonkin. Pelkistettynä: Joko uskot, että jumaluus on olemassa ja kykenevä luomaan materiaa ja on tavallaan maailmankaikkeuden ja avaruuden ulkopuolella TAI uskot, että materia on ikuista ja sikäli linkität jumaluuden ominaisuuksia (kuten ikuisuuden) materiaan, jota voit hiukkaskiihdyttimessä pilkkoa.
Itse uskon Raamatun ilmoittamaan totuuteen (Joh 14:6, 2.Tim 3:16) ja sikäli pyrin kysymään tämän Totuuden mielipidettä siitä, miten elämää olisi hyvä elää ja miten maailmassa toimia. Se tarkoittaa, että jotkin asiat ovat vääriä. Se, että pidän jotain asiaa vääränä siksi, että "Raamatussa sanotaan niin", ei tee minusta suinkaan mielestäni tyhmää, ajattelematonta ja kritiikitöntä ihmistä, konservatiivia tai fundamentalistia. Perustelut omalle uskomukselleni pitää Raamatun sanoja totuutena on pidempi kuin "koska Raamattu sanoo niin", mutta valitettavasti tuo on se mantra, jonka niin moni vain kuulee, eikä suostukaan kuuntelemaan paljoa muuta.
En ole filosofiaa opiskellut yhtä kurssia enempää lukiossa, tai perehtynyt yliopistotason väittelyretoriikkaan ja tekniikoihin, joten tässä on nyt maallikkopojan (tai miehen) ajatuksia siitä, miksi mielestäni Raamattu on hyvä ja pätevä vastaus milloin tahansa, kun joku kysyy: "Mihin sinä uskot ja miksi ajattelet noin?"
Tällaista tänään.
music: KLS - Job38
Juttelin äskettäin erään kaverini kanssa eettisistä kysymyksistä ja relativismista, joka tuntuu olevan ainoa todellinen arvo nykyisin. Arkikielellä se arvomaailma kuuluu näin: "Jokainen saa uskoa niin kuin itse haluaa." Tästä on löydettävissä paljon erilaisia variaatioita sitten aiheesta kuin aiheesta. Siitä, ja jo pitkään mediassa jatkuneista keskusteluista, tuli pieni kimmoke pohtia vähän taas pidemmin tätä asiaa. Ovatko asiat suhteellisia? Keskityn hyvin pitkälle nyt moraaliin: Onko olemassa objektiivista oikeaa ja väärää, vai onko oikea ja väärä sopimuskysymys?
Pähkinänkuoressa relativismilla tarkoitan tässä siis totuusrelativismia, jonka mukaan ei ole olemassa mitään totuutta, ei mitään absoluuttisesti tosia asioita, vaan totuus on aina suhteellista (relative). Minä pidän suklaasta, sinä et. Siksi ei voi sanoa, onko suklaa hyvää. Suklaan tilalla tosin kiistellään tällä hetkellä monista muista monimutkaisemmista asioista, mutta idea on pelkistettynä sama.
Ei tarvitse olla Einstein tajutakseen, että relativismi edellyttää sen, että relativisti joutuu myöntämään, ettei relativismi voi olla relativismin mukaan absoluuttisesti totta - relativismihan on syntynyt tietyssä ajassa, paikassa, kulttuurissa ja tietyllä kielellä, mikä tekee siitä itsestään relativistisen totuusarvona. Tämä jättää tilaa sille, että joku asia VOI olla totta. Relativismi on tosi vain omasta näkökulmastaan ja kehäpäätelmää.
Väittäisin, kuten W.L. Craig, että mikäli jumaluutta ei ole, ei ole olemassa myöskään mitään moraalisia totuuksia. Mietitään hetki, mihin meidän oikea ja väärä käsitykset perustuu: toisilla ne pohjautuvat lakiin, toisilla "luontoon", siihen käsitykseen, että kaikki tietävät esimerkiksi tappamisen olevan väärin. Tai paremminkin se tuntuu olevan väärin. Kysymys kuuluu kuitenkin: Miksi sen voidaan sanoa olevan väärin?
Jos vastaan, että laki sanoo sen olevan väärin, joudun kysymään, mikä on laki perustelemaan mitään oikeaksi ja vääräksi? Sehän on nimittäin yhteiskunnan valittujen elinten säätämiä määräyksiä, jotka on muotoiltu vastaamaan... niin, mitä? Vastaamaan ihmisen luontaiseen oikeudentajuun, "silmä silmästä, hammas hampaasta" -periaatteella useimmiten.
Eli joudunkin vastaamaan, että tappaminen on väärin, koska se tuntuu olevan jotain mikä on väärin. Luonnosta siis kumpuaa ihmisen käsitys oikeasta ja väärästä. Mutta sitten se tarkoittaa sitä, että jokainen ihminen voi tulkita omia tuntemuksiaan ja luontoa aika lailla miten tahtoo. Eli relativistisesti.
Mutta sehän on kehäpäätelmä?
Relativistina joudun myöntämään, että yhteiskunta toistaiseksi pitää tappamista vääränä, mutta esimerkiksi viidenkymmenen vuoden päästä, kun maapallon varat käyvät vähiin ja populaatio on yli kymmenen miljardia, tappamisen vääryys saattaa hämärtyä. Relativisti joutuisi myöntämään, että arvot voisivat muuttua täysin päinvastaisiksi ajasta riippuen. Eli luonnollisesti ajatellen, todellisia moraaliarvoja ei ole olemassa.
Niin, jos relativismi olisi totta. Mutta sehän aiheutti sen, "ettei relativismi ole absoluuttisesti totta, mikä jättää tilaa sille, että joku asia VOI olla totta." Näin ollen väite "jokainen saa uskoa miten haluaa" menettää uskottavuutensa keskustelussa argumenttina.
Kääntäen itseään vastaan (koska relativismin kohdalla niin voi tehdä!) sehän antaa minulle oikeuden uskoa, että jokainen ei saisi uskoa kuten haluaa ja väitteen sanoja joutuisi myöntämään, että olen oikeassa, koska hänen mukaansa minä saan uskoa miten haluan ja se on minulle tosi - ja sikäli moraalisesti aivan yhtä oikein.
Ristiriita, jota moni relativisti ei halua myöntää omassa argumentoinnissaan.
Relativismi, joka etsii arvojaan kulttuurista, muiden mielipiteistä ja yleisistä uskomuksista, voi sopia joillekin. Mutta relativisti, joka väittää että jokin on oikein ja jokin väärin ja pakottaa ihmisiä uskomaan siihen esimerkiksi suvaitsevaisuuden nimissä, on niin ristiriidassa itsensä kanssa, etten voi käsittää sitä järjenjuoksua siellä taustalla. Joudun toteamaan, että relativismi ei voi toimia rationaalisen ja loogisen ihmisen arvomaailmana, mikäli rationaalinen ja looginen ihminen etsii totuutta. Ne, jotka eivät totuutta etsi, tavallaan tiputtavat tämän taakan itseltään pois kieltäytymällä miettimästä asiaa.
Jos jumaluutta ei ole olemassa, objektiivisia moraalisia arvoja ja velvollisuuksia ei ole olemassa. Jokainen lukija varmaan kuitenkin sisimmässään uskoo, että jokin arvo on tosi, sen on pakko olla, sillä muuten maailma olisi moraaliton ja hyvyyden eteen ei kenelläkään olisi minkäänlaista velvoitetta tehdä mitään työtä. Silloin valtiovalta olisi käytännössä demokraattisesti päätettyä moraalityranniaa, joka säätelee sitä, mitkä asiat ovat oikein ja mitkä väärin, mitä velvollisuuksia ja oikeuksia kullakin on ja miten niitä tulee kunnioittaa. Toisin ajattelijat tyrmätään, tuomitaan ja vangitaan, pahimmissa tapauksissa kidutetaan, vainotaan ja tapetaan.
Jos tällainen "palapeliarvomaailma", että jokainen saa uskoa ja ajatella miten haluaa, ei voi olla totuus tai linkitetty totuuteen, mitä sitten on totuus? Pontius Pilatus kysyi sitä kerran myös.
Haluan itse uskoa, että objektiivisia moraalisia arvoja on olemassa. Esimerkiksi se, että tappaminen on väärin ja elämän suojeleminen on hyvää. Suurin osa ihmisistä myöntää, että niitä (objektiivisia moraaliarvoja) on olemassa. Meidän lakimme perustuu mm. sille uskomukselle, että jotkin asiat ovat absoluuttisesti hyviä ja toiset vääriä, eli objektiivisille moraaliarvoille.
Siispä, jos niitä on olemassa, voisin väittää, että jokin jumaluus on olemassa, sillä silloin arvoille on esittää jokin peruste miksi juuri ne arvot ovat hyviä joita ihminen vaalii. Ja koska uskon, että jumaluus on olemassa, haluan kysyä, mikä jumaluus on tosi? Tästä pohdinnasta voi lukea jokaisen artikkelin tästä blogista ja monesta muustakin lähteestä, koska tähän sitä ketjua en lähde tunkemaan enää. Alkajaisiksi suosittelen William Lane Craigin "Valveilla" kirjaa tai englantia osaaville miehen kotisivuja.
Minusta jokainen loogisesti ja rationaalisesti ajatteleva ihminen joutuu myöntämään elämässään sen, että uskoo johonkin. Pelkistettynä: Joko uskot, että jumaluus on olemassa ja kykenevä luomaan materiaa ja on tavallaan maailmankaikkeuden ja avaruuden ulkopuolella TAI uskot, että materia on ikuista ja sikäli linkität jumaluuden ominaisuuksia (kuten ikuisuuden) materiaan, jota voit hiukkaskiihdyttimessä pilkkoa.
Itse uskon Raamatun ilmoittamaan totuuteen (Joh 14:6, 2.Tim 3:16) ja sikäli pyrin kysymään tämän Totuuden mielipidettä siitä, miten elämää olisi hyvä elää ja miten maailmassa toimia. Se tarkoittaa, että jotkin asiat ovat vääriä. Se, että pidän jotain asiaa vääränä siksi, että "Raamatussa sanotaan niin", ei tee minusta suinkaan mielestäni tyhmää, ajattelematonta ja kritiikitöntä ihmistä, konservatiivia tai fundamentalistia. Perustelut omalle uskomukselleni pitää Raamatun sanoja totuutena on pidempi kuin "koska Raamattu sanoo niin", mutta valitettavasti tuo on se mantra, jonka niin moni vain kuulee, eikä suostukaan kuuntelemaan paljoa muuta.
En ole filosofiaa opiskellut yhtä kurssia enempää lukiossa, tai perehtynyt yliopistotason väittelyretoriikkaan ja tekniikoihin, joten tässä on nyt maallikkopojan (tai miehen) ajatuksia siitä, miksi mielestäni Raamattu on hyvä ja pätevä vastaus milloin tahansa, kun joku kysyy: "Mihin sinä uskot ja miksi ajattelet noin?"
Tällaista tänään.
music: KLS - Job38
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)