keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Underrated Friendship


Eletään symbioosis
niinku sienet ja puut,
jäkälät sun muut,
ihminen ja bakteeri...

oot mun paras kaveri.


Kirjoitin vuonna 2006 tuollaisen runon. Lapsetti, ja ilmaisin sillon paljon itseäni runoillen ja lyriikoilla. Löysin sen pitkästä aikaa, kun kirjoitin sen ystävälleni ylös. Vaikka itse sen olen kirjottanut, mielestäni siinä on kuitenkin jotain lapsenomaisen oivaltavaa. Olin tuolloin 17-vuotias ja elin lämpimässä ystävyyssuhteessa - yhdessä ainoassa. Ystävyydessähän on jotain symbioosin omaista: se hyödyttää kumpaakin osapuolta, vaikka ilman sitä pystyisikin elämään. Se on extraa, se on enemmän.

Kuitenki ajatukset kumpuaa enemmän C.S. Lewisin kirjasta "Neljä rakkautta", joka ehdottomasti jokaisen kannattaisi lukea. Ihmissuhteet kuitenkin kummastuttavat itse kutakin meistä ja tämä kirja on niin sanotusti "hyvää matskua" pohtia asioita ja saada ajatuksillensa sanoja.

"-- sitten kun ystävästä on tullut vanha ystävä, kaikki ne asiat, joilla ei ollut mitään tekemistä ystävyyden kanssa, tulevat tutuiksi ja tuttuuden mukana rakkaiksi."

Lewis heittää ajatuksen, että ystävyys oli eniten ihannoitu antiikin ajalla ja keskiajalla. Miksi? "Noiden aikakausien syvin ja pysyvin ajatus oli asketismi ja maailman hylkääminen. Luontoa, tunteita ja ruumista pelättiin sieluamme uhkaavina vaaroina ja niitä väheksyttiin ihmisen asemaa halventavina. Suurimmassa arvossa pidettiin sellaista rakkautta, joka tuntui riippumattomimmalta luontoon nähden tai jopa sitä uhmaavalta." Eroottinen rakkaus ja kiintymys kytkeytyvät hermoihimme, kouraisevat vatsanpohjaa ja saavat hymyn huulille, kun näemme ihastuksemme, mutta ystävyydessä "- tuossa vapaasti valittujen ihmissuhteiden valovoimaisessa, seesteisessä ja järjellisessä maailmassa - pääsi kauas kaikesta tuosta", ruumiillisesta, hormonien sekoittamasta tunnekuohusta.

Ystävyyden koettiin olevan jotain enemmän. Jos joku liittyy ystäväpiiriini, kaikilla siinä on sen jälkeen jotain enemmän. Voin olla ystäväni Eben kanssa ja kun seuraan liittyy Fabio (nimet muutettu), meillä Eben kanssa ei ole sen jälkeen vähemmän toistemme huomiota, vaan meillä kaikilla on silloin enemmän. Ne puolet, jotka Fabio meissä kummassakin nostaa esiin, eivät loista ulospäin ilman Fabiota ja siksi nyt Ebellä on enemmän minun persoonaani ja minulla enemmän Ebeä. Ystävyys lisääntyy, moninkertaistuu ystävysten kesken. Kun Fabio lähtee pois, emme suinkaan riemuitse jälleen keskittyessämme toistemme loistavaan seuraan, vaan väliltämme on "hävinnyt" jotakin - se, minkä vain Fabio meissä kummassakin toi esiin.

"Ystävyys -- on välikappale, jolla Jumala paljastaa itse kullekin kaikkien toisten hyvät ominaisuudet." Jokainen meistä kai on tuttu tuon tunteen kanssa, ehkä jopa kavereiden kanssa sen tunteen voi kokea. Mutta ystävät ovat silti jotain spesiaalimpaa. Finglishini suotakoon anteeksi. Jokaisen ystävät ovat erilaisia, mutta uskoisin, että jos kerron omistani jotain, niin niistä löytyy samoja piirteitä ja ajatuksia, kuin teidän lukijoiden ystävistä:

Ystävät ovat luotettavia ja auttavat tarpeen tullen. Avun jälkeen ystävä sanoo: "Eipä kestä", eikä vaadi vastapalvelusta edes mielessään. Ystävät pysyvät, vaikka ei heitä hetkeen näkisikään. Heidän kanssaan voi jatkaa siitä mihin jäi, kun viimeksi erottiin. He ovat niitä, joiden seurassa voi olla oma itsensä. Ystävät ovat niitä, joiden seurassa joskus minusta tuntuu, etten ansaitse heitä. 

He saavat minut hymyilemään ja onnelliseksi emotionaalisen hullunmyllynkin keskellä. He lyövät nyrkillä olkapäähän lohdutukseksi ja sydänsur muuttuu säteileväksi lihaskivuksi. Se saa minut hymyilemään. Kun kaadun, he alkavat painimaan tai huutavat: "KASAAA!!", sen sijaan että nostaisivat ylös. Jos nolaan itseni, he nauravat kovimpaan. Ja pisimpään. He ottavat kylmän sormuksen ja lämmittävät sen minulle, vastaavat puheluun keskellä yötä ja ovat kanssani hiljaa jos tarvitsen sitä. Ja kuten totesin jo Eben ja Fabion kanssa:

Ystävän kanssa olen enemmän minä kuin ilman heitä.

Meidän aikanamme sen julkinen arvostus on laskenut, mikä näkyy esimerkiksi kirjallisuudessa, TV-sarjoissa ja viihteessä yleensä. Ne kaikki perustuvat nykyisin pitkälti romanttiseen kerrontaan, kun taas ystävyydestä kertovat runot, laulut ja kirjat ovat vähentyneet. Puhumme niin paljon rakkaudesta romanttisena ja eroottisena, ettemme osaa välttämättä sanoa ystävillemme rakastavamme heitä, koska se käsitetään väärin.

Tästä hyvä esimerkki Raamatussa on Daavidin ja Jonatanin välinen ystävyys, jonka liberaalit ja modernit teologit mielellään näkevät homoeroottisena kuvaelmana kahden miehen välillä. Nykyihmisen on vaikea käsittää sen syvyistä ystävyyttä mitä heillä oli ja mitä läpi historian on kansakunnissa koettu, näytetty ja kirjattu ylös, ilman eroottista sävyä. Esimerkiksi suudelmalla tervehtiminen on ollut yleinen tapa lähes joka kulttuurissa ja jopa Raamattu kehottaa seurakuntalaisia tervehtimään toisia pyhällä suudelmalla (Room 16:16, 1 Kor 16:20, 2. Kor 13:12, 1. Tess 5:26, 1. Piet 4:15) Mutta niin syvä rakkaus ei vaadi aina erotiikkaa.

Pitkän sepustuksen jälkeen haluan siis sanoa:

Kiitos.

Ystävilleni, jotka eivät välttämättä koskaan näe tätä tekstiä, ystäville, jotka ovat jo erkaantuneet elämästäni vuosia sitten. Ystäville, joiden kanssa näen viikoittain ja heille, joille en osaa tai voi sanoa tätä kasvotusten. Ehkä eräs lukee, toinen ei. Yhtäkaikki he ovat minulle olleet, ja ovat, korvaamattoman ja mittaamattona arvokkaita ja tärkeitä, rakkaita.

Hyvää ystävänpäivää!


Spotlight: C.S. Lewis - Neljä rakkautta (engl. Four loves)

3 kommenttia:

  1. tämä luovuus = hyvä luovuus. onneks sulla on ebe ja fabio. :)

    ...ja meitsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä tiiät, ettei Fabio ollu siun salanimi? :)

      Poista

Ei kommentointi väärin oo, jopa ihan suotavaa! Ikävähän tässä muuten tulee pitää blpgia keskenänsä.