perjantai 6. heinäkuuta 2012

Reasonable faith

Oon lähiaikoina tutustunu otsikon mukaiseen nettisivustoon (reasonablefaith) josta löytyy apologiaa ihan huolella. Apologia ei tarkota suinkaan anteeksi pyytelemistä uskon tähden, vaan uskon järjellistä puolustamista. Jokseenkin paljon törmäilen ihmisiin jotka uskosta kertoessaan sanovat että: "Ei se olekaan järkevää, siksi sitä kutsutaan uskoksi". Mie en usko Raamattuun ja Kristukseen ylösnousseena Vapahtajana siks, että siinä ei olis järkeä. Uskon siksi, koska se on mielestäni ainoa järkevä vaihtoehto. Mietin asioita, koska Raamattu kehottaa meitä siihen: 1. Piet 3:15 "vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämessänne ja olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu."
Riittää pelkästään kun pohditaan kristinuskon syntyä, kuinka järkeviä ovatkaan eri teoriat tyhjästä haudasta ja mitä ne edustavat. Jeesus haudattiin tunnetun miehen, Joosef Arimatialaisen hautaan (Joh 19:38), näin ollen jokainen saattoi tarkistaa että hauta todella oli tyhjä! Miksi se siis oli tyhjä? Seuraavaksi hieman erilaisia väitteitä joita kuulee tyhjästä haudasta ja kristinuskon synnystä.

1) "Opetuslapset varastivat ruumiin." Ja lopulta olivat valmiita kuolemaan keksimänsä valheen puolesta? Kuinka tyhminä meidän täytyykään pitää ihmisiä, että keksimme tällaisen selityksen. Opetuslapsia ei vain tapettu uskonsa tähden, heitä kidutettiin ja heidän seuraajilleen tehtiin samoin. Tuohon hintaan kuka tahansa olisi jo myöntänyt valehdelleensa.

2) "Juutalaiset varastivat ruumiin." Hehän alunperin keksivät kertomuksen opetuslasten varastamasta ruumiista!  Matt 28:13: "He sanoivat sotilaille: 'Sanokaa, että hänen opetuslapsensa tulivat yöllä, kun te nukuitte, ja varastivat hänet.'". Ja pitää muistuttaa, että juutalaisten keskuudessahan kristinusko (heidän mielestään jumalanpilkka) lähti rajuun kasvuun. Juutalaisten olisi tarvinnut vain tuoda Jeesuksen ruumis näytille ja kristinusko olisi kuollut niille sijoilleen.

3) "Jeesus oli vain tajuton haudassaan josta heräsi kolmantena päivänä." Mietitäänpä hetki. Ensin koulutetut roomalaiset sotilaat ruoskivat Jeesuksen (Joh 19:1) jonka jälkeen hän verta vuotaen kantoi ristiään Golgatalle (Joh 19:17), jossa hänet ristiinnaulittiin (Joh 19:23) ja kuoleman jälkeen häntä pistettiin keihäällä kylkeen (Joh 19:34) ja haavasta vuoti verta ja vettä. Lääketiede on osoittanut tämän mahdolliseksi vain jo kuolleiden henkilöiden kohdalla. Aika moista halveksuntaa roomalaisten ammattisotilaiden, tappajien, ammattitaitoa kohtaan väittää Jeesuksen nukkuneen tajuttomana, syömättä ja juomatta, jonka jälkeen vierittää kiven haudalta, hakkaa pari vartijaa ja lähtee kävelemään muina miehinä.

4) "Tyhjän haudan kertomus on legendaa, myytti." Kuten todettiin, ihmiset saattoivat tarkistaa haudan ja legenda olisi kumoutunut itsestään. Lisäksi kertomuksista puuttuu legendoille ominaiset suureelliset ja ihmeelliset kuvailut: evankeliumeiden kertomukset tyhjästä haudasta ovat yksinkertaistettuja. Lisäksi haudan löysivät naiset, joiden todistusta Josefuksen mukaan pidettiin kaikinpuolin kelpaamattomana mihinkään. Myytti se ei voi olla - silloin selitettävää on enemmän kuin selitys selittää!

Moni selitys edellyttää että ihmiset olisivat olleet kananaivoisia 2000 vuotta sitten, että he uskoivat kaiken mitä heille selitti, eikä kukaan osannut epäillä mitään. Katsopa vaikka väitettä 1) ja 2). Nämä selitykset ovat hyvinkin mielenkiintoisia, sillä usein jumalan kieltävät ihmiset uskovat ihmisen olevan kaikkein viisainta ja totuudellisinta mitä maa päällään kantaa. Miten tällainen kananaivoinen ihmiskuva sopii heidän selityksiinsä? Se on ristiriidassa heidän omien uskomustensa kanssa! Ja kristittyjä väitetään ristiriitaisiksi uskomuksissaan ja Raamattua teksteissään... Puhumattakaan 3) selityksestä. Myöskään selitys 4) ei toimi eikä sovi ihmistä ihannoivaan ja ateistiseen ihmiskuvaan. Näin ei-jumaluskovien selitykset tyhjästä haudasta jättävät enemmän selitettävää kuin selittävät asioiden kulkua, herättävät enemmän kysymyksiä kuin antavat vastauksia.

Enempää kertomuksia ja selityksiä ei taida tyhjästä haudasta (vakavasti otettavia) olla. Paitsi tietysti Raamatun evankeliumeiden kertomus siitä, miten Jeesus ylösnousi kuolleista, ilmestyi opetuslapsilleen ja kansa uskoi, vastoin kaikkia sen ajan käsityksiä ja vakiintuneita ajatuksia, he uskoivat ylösnousemukseen. Myöskään hallusinaatioteoriat, joita tästä on esitetty, ovat pohjaa vailla. 1. Kor 15 luvussa mainitaan yli 500 henkilöä, jotka olivat nähneet ylösnousseen Kristuksen. Todennäköisyys tälle on sama, kuin 500 henkilöä näkisi samana yönä saman unen ja he herätessään muistaisivat unestaan kaikki täysin samat asiat. Se on jotain, mikä on ainutlaatuista, kerran tapahtunutta ja sitä ei voi toistaa. Ylösnousemus. Kas siinäpä meillä pulma. Toisille seon hulluutta, mutta minulle ja monille muille, Jumalan voima.

Loppupäätelmänä voisin todeta että historiallisten, arkeologisten ja psykologisten selitysten jälkeen on järkevämpää uskoa (vastoin kaikkea järkeä?) Jeesuksen ylösnousseen haudastaan, kuin että ylösnousemus olisi valhetta. Aina toki voi kieltäytyä ajattelemasta asiaa ja pitää sitä järkevänä - mutta onko asioiden karttelu totuuden etsimiselle kovinkaan suotavaa? Ateismi herättää paljon kysymyksiä, joihin monikaan ei ole valmis vastaamaan, koska järkevämmät vastaukset löytyvät teismistä. On helppoa kieltää totuutena esitetty asia, mutta vaikeaa esittää järkevämpi totuus tarjotun tilalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei kommentointi väärin oo, jopa ihan suotavaa! Ikävähän tässä muuten tulee pitää blpgia keskenänsä.