Valuable laws

Suvaitsevaisuus, rasismi, -fobia loppuiset sanat, syrjintä... Luin/luen artikkelia Israel, the un apartheid state - a comparison with Australia, ja popsahti mieleeni David B. Hartin kirjoittamista ajatuksista pohtia tätä kansojen välistä selkkaushommaa.

"Israelilla on vahvat syrjinnän kieltävät lait, jotka kieltävät syrjinnän rodun, uskonnon, kansalaisuuden, alkuperäisen kotimaan, sukupuolen, sukupuolisen suuntautumisen, poliittisten näkemysten, henkilökohtaisen statuksen tai vanhemmuuden perusteella monessa eri kontekstissa. Israelin laki myös kieltää yllytyksen rasismiin." (oma suomennos)

Mistä se johtuu ja miksi nykyisin em. artikkelin mukaan (lähes) joka maassa on vahva lainsäädäntö aiheesta? Mihin on kadonnut humanistinen ajatus itsestäänselvästä tasa-arvosta?

Jokainen tietänee historiasta, kuinka tarkkoja ennen oltiin maiden rajoista ja historian tunneilta saa myös sen käsityksen, että jokainen kansa antiikissa piti jollain tapaa itseään jotenkin parempana kuin toiset; toiset jopa niin paljon, että aivopesivät muut kansat uskomaan omaan ylivaltaansa suhteessa muihin. Tällaisia esimerkkejä voisivat kai olla Rooma, Makedonia, Egypti jossain määrin ja spartalaisten legenda on elänyt tähän päivään asti vahvana. Spartalaisista luonteen piirteistä yksi selvimpiä oli historiankirjoituksen valossa ylenkatsonta muihin nähden, niinkin paljon, että jotkut ovat epäilleet spartalaisten tarun loppuneen sisäsiittoisuuteen.

No, tästä asetelmasta käsin voisi nopeasti sanoa sanasen polyteististen, monijumalaisten, uskontojen luonteesta. Lähes jokaisen uskonnon jumalat olivat omien kansojensa turvia, jotka antoivat siunauksia omille palvelijoilleen ja heiltä haettiin kirouksia vastustajille. Tähän aikaan myös luokkajako, orjuus ja kaikenlainen hierarkia kukoisti ja "kastista" toiseen meneminen oli hyvin harvinaista. Kaikki yhteiskunnassa jollain tavoin tuki sitä vallalla olevaa rakennelmaa, jota pidettiin lähes universaalina totuutena: On me - ja ne muut. On kuninkaat ja siitä alaspäin loput. Jokaisen ihmisen on kohtalo tiettyyn pisteeseen laittanut ja niin on hyvä.

Tällaiseen asetelmaan ihmiskunta oli ajautunut. Mieti sitä kansallista ylpeyttä, joka on kukoistanut jokaisessa maassa. Sitä, että ylpeyden näyttäminen oli kunnioitettavaa ja muiden kansojen sortaminen ihan aiheellista. Ruoho oli kerrankin vihreämpää oman aidan tällä puolen.

Mistä kummasta siis, ja kuka, on keksinyt säätää niin vahvat lait, jotka nimenomaan kieltävät rotuun perustuvan erottelun, kaikenlaisen muun rasismin ja syrjinnän? Ei ainakaan laeista päättävä eliitti, joka olisi syönyt oman asemansa perustan säätämällä tuollaiset lait.

En ennen paljoa ajatellut asiaa, mutta toistaiseksi nyt hieman pohtineena, en kyllä keksikään mitään muuta asiaa, mikä voisi murtaa meidän kansallisen ylpeyden, rotujen väliset kiistat ja naapurikateuden aina sisarusten välisiin riitoihin, kuin evankeliumin.

Evankeliumin sanoma vei pohjan aikoinaan kaikelta tuolta syrjinnältä ja paremmuus ajattelulta. Uskonto ei enää erotellut naisia ja miehiä toisistaan, toisin kuin polyteistisissä uskonnoissa, kristinusko ei tarjonnut rahakkaille uskoville parempaa kohtelua. Hart toteaa, että monesti uskontoja pyöritti varakas uskonnollinen eliitti ja oli sikäli syrjivää. Orjille ja naisille toki suotiin omat uskontonsa - omalla kustannuksellaan, mutta ei sukupuolta, yhteiskuntaluokkia ja asemaa saanut sotkea temppeleissäkään. Kristinusko kutsui niin maanomistajat, orjat, naiset kuin ruhtinaat saman ristin juurelle, samaan "penkkiriviin".

Kenenkään välillä ei ollut mitään eroa, ei voinut olla, ovathan kaikki Jumalan lapsia. Moni pakanakultti vihasi kristillistä juutalaisuuden "lahkoa" siksi, että armeliaisuudellaan se vetosin kansalaisiin enemmän kuin heidän hienostunut epäjumalanpalveluksensa. Keisari Julianus (Hart, 263-264) koitti luoda täysin humanistista uskontoa, joka olisi lähes identtinen kristillisyyden kanssa, köyhien avustusta ja ruoan jakoa myöten. Niin paljon kristittyjen avunannon nähtiin vaikuttavan syöttinä ja houkuttimena.

Kristinusko oli ensimmäinen uskonto, joka onnistui murtamaan ennakkoluulot, rotuvihan, jopa kansalaisylpeyden ihan periaatetasolla, kiinnittämättä niihin ensisijaista huomiota. Kristinusko oli lopulta myös syy orjuuden kieltämiseen, mutta ei ottanut sitä tehtäväkseen heti - sen fokus oli muualla. Nopea muutos orjuuden lakkauttamiselle olisi ollut mahdoton jo ympäröivän kulttuurin asenteen vuoksi. Toisaalta taas hidas periaatetasoinen muutos näkyy meidän asenteissamme orjuutta vastaan nykypäivänäkin. Muutoksen synnytti evankeliumin sanoma, ei kieltolainsäädäntö tai kauniit ajatukset ihmisyydestä.

Ennen ei ollut rikos syrjiä alempaa kastia tai lyödä toista asemansa vuoksi. Nykyisin on. Arvoista tuli lakeja ja lakimme ovat arvokkaita - eivät ihmisyyden vaan alkuperäisen periaatteen vuoksi.

Kristilliset arvot läpäisivät yhteiskunnan lopulta lainsäädännön kautta ja nykyisin jokainen pitää lähes itsestäänselvyytenä, että jokainen ihminen on samanarvoinen ja jokaiselle kuuluu ihmisarvoinen elämä ja kunnioitus. Harmi vain, että se motivaatio tämän toteuttamiseen alkaa olla hukassa ja arvojemme perusta murentuessaan vääjäämättä jättää omat arvot vaille perusteluja. Vaadimme arvoa tietylle kansalle, tietyin ehdoin. Annamme toiselle kansalle oikeuden tehdä jotain, mikä tuomitaan toisessa kansassa. Tai vaadimme oikeuksien parantamista toisille - silloin kun kuulumme "samaan palkansaaja ryhmään", tai yhteiskuntaluokkaan. Entäpä, kun vaaditaan oikeuksia heikommille, jolloin se olisi pois vahvemmilta? Niin kävi jo kerran, että yhteiskunnan sisällä tapahtui räikeä, elämän mullistanut muutos parempaan.

Miksi miusta tuntuu, että yleinen ilmapiiri on kaikesta suvaitsevaisuudesta huolimatta hyvin itsekäs, ristiriitainen ja epäselvä?

"Kaikille ihmisille samat oikeudet!" ...niin kauan kuin minun ei tarvitse luopua omastani.
"Teen kaikkeni, että tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden vastustajat hiljennetään!" ...kunhan minun arvomaailmaani ei kyseenalaisteta.

Tietynlaista sokeaa vihaa, kestämättömiä perusteluja ja emotionaalisia, paatoksellisia mielipiteenilmauksia esiintyy mediassa koko ajan enemmän ja enemmän, samoin kuin yksityisten ihmisten keskellä. Samaan aikaan kristinusko on menettänyt vaikutusvaltaansa, meidän Jumalastamme on tullut minun jumalani ja meidän uskostamme minun uskomukseni.

Onko näillä mitään tekemistä keskenään? En rohkene väittää mitään, mutta tuo kysymys nousee vääjäämättä esiin mitä enemmän luen historiaa.

Rinse and repeat

Pakko tähän alkuun sanoa, että monta kuukautta kun on seurannut mediaa, sen minkä intistä käsin siihen pystyi, ja sitten lueskellut korkeatasoista kristillistä filosofiaa, niin tämä on reaktioni melko monista asioista, jotka käsittelevät kriittisesti kristinuskoa:

Aikaisemmin kai olen pikaisesti avautunut ihmisten "suvaitsevaisuus" käsitteestä, oikeastaan aiheesta relativistinen moraali. Suvaita pitää kaikkea muuta, paitsi omia näkemyksiä vastaan sotivat, jotka ovatkin sitten yleensä "vanhanaikaisia", "kivikautisia" tai "keskiaikaisia" näkemyksiä - yleensä tarkoittaen sitä, että ne ovat aikansa eläneitä, turhia ja merkki taantumuksellisesta älykkyydestä. Siis tyhmyydestä.

Riippuen aiheesta, oli se sitten Räsäsen puheesta noussut kohu, joku puolihuolimaton raamattusitaatti vapaa-ajattelijoilta tai peruskoulun historianopetuksen värittämä kuva esimerkiksi inkvisitiosta ja "pimeästä" keskiajasta, olen eri tavoin pettynyt ihmisten kriittiseen ajatteluun. Toki monet osaavat sen, mutta mielestäni väärissä paikoissa. Oikea paikka kriittisyydelle on omien mielipiteidensä kohdalla, varsinkin silloin, kun ei ole perehtynyt kyseiseen aiheeseen kuulopuheita enempää.

Loistavin esimerkki tästä löytyi Relanderin äskettäin ulos sylkäisemä kiteytys mielipidetason lähtökohdasta:

"Relander väittää Räsäsen sanoneen: 'Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.' Tämän jälkeen Relander mm. kysyy, pitäisikö kirkon sanoutua irti tällaisista ajatuksista, jotka ovat sen opin vastaisia."

Jos tässä on taso, jolla media, poliitikot ja kansalaiset antavat lausuntojaan kristinuskosta, en ihmettele enää pätkääkään sitä, minkä takia kommentit ovat niin kriittisiä, mitätöiviä ja usein täysin hakoteillä. Ovatko ihmiset vain laiskoja, vai vain tyhmiä? Vai tyhmiä, koska ovat laiskoja? Ei tarvitsisi lukea kuin pari tuntia kristillisten merkittävien kirjailijoiden ajatuksia, kuten vaikkapa David Bentley Hartin "Ateismin harhat" -kirjaa, jossa selvennetään selko suomen kielellä monta epäkohtaa ja väärinkäsitystä, jota historiasta kumpuaa ja jotka elävät vielä tänäkin päivänä vahvasti "faktoina" meidän mielissämme.

Juttelin äskettäin erään pakanaksi itseään kutsuvan kanssa vielä ollessani valtion leivissä ja keskustelimme hetken aikaa Jumalan olemassaolosta, maailmankaikkeuden synnystä, hyvästä ja pahasta, oikeutetusta sodasta ja jokaisen heittonsa jälkeen sain noin 10minuutin aikana selitettyä kristillisen näkökannan asiaan. Hän ymmärsi. Ym-mär-si. Ja jäi miettimään sanojensa mukaan vielä joitain vasta-argumentteja, ei ollut vielä parin päivän jälkeen niitä löytänyt, mutta hänellähän on vielä reilut 120 aamua aikaa pohtia niitä kasarmilla. Terveisiä reservistä, jos satut lukemaan tätä! Keskustelun jatkoa odotellessa.

Ei siis vaadi paljoa vaivaa kysyä asiallinen kysymys: Mitä kirkko opettaa tästä, miten kristikunta on vaikuttanut historian saatossa tähän ja tuohon asiaan, miten tulkitsette nämä ristiriitaiset kohdat... ja ehkä saada niihin joltain oppineelta vastaus. Kysymys ei maksa vaivaa ja on usein parempi kuin kärkäs väite värittyneine tulkintoineen.

Jos pappimme, nuorisotyönohjaajat ja diakonimme eivät kykene noihin vastaamaan, olemme onnistuneet yhdessä unohtamaan sen hienon perinnön, mitä kristinusko on siirtänyt antiikista eteenpäin ja typerinä antaneet naturalistisen maailmankuvan värittää historia uusiksi niin, että kristinusko näyttää takapajuiselta, jarruttavalta ja jälkeenjääneeltä tekijältä läpi vuosisatojen. Ja niin vissiin on käynyt.

Hävettää olla kristitty siinä määrin, mitä sillä nykyisin ymmärretään, mutta samalla en voisi olla ylpeämpi siitä, että olen Jumalan lapsi Kristuksessa tänä aikana, kun totuus alkaa unohtua ja kadota historian uskottujen "faktojen" alle. Onpahan paljon jutteltavaa jokasessa keskustelussa missä asia tulee esille.

Tyhmä saa olla, mutta laiska ei. Ja laiskuuden kautta tullut tyhmyys on noloa. En väitä Relanderia esimerkiksi nyt tyhmäksi yleensä, mutta onhan tuo nyt hyvä ihme melkoisen nolo kömmähdys. Kommentoikaa toki vapaasti Raamattua, kritisoikaa, väittäkää kristinuskosta jotain, jos olette niihin ensin perehtyneet. Tai kunhan ensin suostutte siihen, että joku saattaa pystyä vastaamaan ja kääntämään näkemyksenne toisenlaisiksi. Ei aivopesulla, vaan faktoilla. Faktoilla, jotka eivät joidenkin näkemykseen sopineet niin hyvin, kuin maalata kirkosta jotain synkempää, mitä se tosiasiassa on. On kristikunnalla ja kirkolla ollut synkätkin hetkensä, mutta Raamattua siitä ei voi syyttää mielestäni ikinä. Virheen tehnyt löytyy melkein aina inhmillisistä syistä, useammin valtion politiikasta kuin opinkappaleista.

Tuossa mielipiteeni nykyisen median keskustelun tasosta ja kritiikki kohdistuu myös räsäsfobisiin henkilöihin, jotka jollain tasoa kohdentavat syyttävät sormensa Räsäseen, joka lausuu useammin kirkon traditionaalisen kannan asioihin kuin moni kirkkomme johtajista. Ja sitten media tekee puheesta olkinuken, jota sitten ruoditaan. Ja kun "totuus" tulee ilmi, ei se kiinnosta enää ketään. Omien mielipiteiden tueksi on saatu jo pilakuvat, muutama piispan kommentti, median otsikot ja naapurin hyväksyvä myötämanailu. Se riittää. Ei tarvitse sen enempää perehtyä, tarkistaa omia käsityksiään moraalista, etiikasta ja todellisuudesta ja voi vain kääntää seuraavan sivun ja antaa asiantuntevan mielipiteensä seuraavasta asiasta.

Intissä huonot suoritukset uusitaan. Siviilissä..? Huonot suoritukset jätetään pienellä muminalla taakse. Ei vaivauduta pyytämään anteeksi tai korjaamaan syntynyttä väärää mielikuvaa, väärinkäsityksiä.

Ei näin. Uusitaan.

Relander btw pahoitteli noloa kömmähdystään, eikä antanut hienoja selityksiä, mutta piti aatteellisen kritiikkinsä kristinuskoa kohtaan voimassa. Koska pitäähän sitä nyt kritisoida kumminkin.

Muodissa tuntuu olevan nimenomaan kristinuskon kriittinen tarkastelu. Ja se on saamassa mielenkiintoisia mittoja, ihan periaatteellista vastustusta lisääntyvissä määrin, ilman perusteita ja argumentteja. Se vaan on jotain, mitä pitää kritisoida, vastustaa ja karttaa.

1. Kor 1:21 "Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat."