Distorted truth

Pitkästä aikaa opintojeni ohessa ehdin istahtamaan blogini äärelle. Tuntuu, ettei ole ollut hirveästi aikaa tutkia Jumalan Sanaa ja perehtyä siihen. Omat kriteerini laadukkaasta kirjoittamisesta eivät ole näin ollen täyttyneet oman pienen pääni sisällä, joten olen lykännyt ja lykännyt kirjoittamista - mitä kauemmas sen on työntänyt, sen hankalammaksi sen aloittaminen on käynyt.

Sama ilmiö on melko monessa asiassa. Just a note.

Työskentelen nykyisin opintojeni ohessa OPKOn opiskelijatyöntekijänä Porissa, mikä on tuonut kauan kaivattua hengellistä seuraa ilmailuopintojeni pariin. Vaikka ilmaillessa taivas on lähempänä kuin normaalisti, ei seurakuntayhteyttä korvaa mikään.

Ajatuksiani on viime vuosina suuresti vaivannut yksi asia, joka tuntuu lävistäneen koko kristillisen maailman aina alusta alkaen tähän päivään saakka - harhaopit, niiden johdannaiset ja petollisuus. En kuluta hirveästi aikaa niiden pohtimiseen ja tutkimiseen, mutta silti lähes joka viikko siihen todellisuuteen joutuu olemaan kosketuksissa. Eikä vain muualla, vaan myös oman kirkkoni sisällä.

Eräs kirjoitus aiheesta, jonka luin (täällä, suosittelen), kirjoittanut Risto Soramies (Lähetyshiippakunta), tiivisti monta ajatusta yhteen. Monet liikkeet ovat hyvin, hyvin karismaattisia ja radikaaleja opetuksissaan. Pastorit saattavat kutsua parannettavaksi henkilöitä lavalle, he kaatavat ihmisiä, ihmiset nauravat hillittömästi, pidetään hulppeita kokouksia ja puhutaan paatoksellisesti musiikin soidessa taustalla luoden tunnelmaa. Toronton liikkeen oma pastori toteaa koko touhusta:

”Jos olisimme vuosi sitten nähneet tällaisia ilmiöitä kuin nyt, tiedän, että olisin pannut niille silloin lopun.” - John Arnott

Perusteluna olen kuullut käytettävän lähes yksinomaan seuraavaa väitettä: Jos tuo ei ole Pyhästä Hengestä, miksi sitten siellä käy niin paljon porukkaa ja ihmiset uskovat Jeesukseen?


Matt7:21 "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon."
Matt. 24:24 "Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan."
Joh. 6:67 Jeesus kysyi niiltä kahdeltatoista: "Aiotteko tekin lähteä?"


Mainitakseni muutamia, mm. noissa kohdissa Raamatussa Jeesus itse toteaa, että:

1) väärät profeetat ja messiaat ovat todellisuutta ja he tulevat nimenomaan johdattamaan valittuja(kin) harhaan. Lopun aikoihin on käsittääkseni luvattu herätys vain juutalaisille, mutta toivoa sopii, että myös kristillisessä kirkossa tapahtuisi vastaavaa. Käsitykseni taas kristillisen kirkon lopunajoista on se, että useat luopuvat Herrasta tavoitellessaan jotain muuta (Luuk 18:8; 2. Tes 2:3), yleensä sivutuotetta: Mainetta, kunniaa, rahaa, terveyttä, rakkautta, valtaa tai jopa perhettä. Mikä tahansa teologinen väärä painotus vie kauemmas Jumalasta ja Totuudesta.

2) eivät kaikki, jotka hokevat Kristusta Herraksi, ole tosiasiassa pelastettuja. Kunpa olisikin! Kuinka paljon helpompaa olisi meidän tavan tallaajien erottaa tällöin Totuus harhasta, jos vieraantuneet eivät voisi todeta: "Jeesus on Herra." Minulle aikoinaan opetettiin, että tuota lausetta ei pysty sanomaan pahan hengen riivaamat, ehkä näin onkin. Mutta harhaan johdetut kristityt eivät olekaan pahojen henkien riivaamia, vaan väärän opin, väärän teologian ja antikristuksen muiden valheiden vankeja - he voivat tuon lauseen sanoa ääneen. "... vaan se, joka tekee -- isäni tahdon", kertoo siitä, että näiden itseään Kristuksen seuraajiksi kutsuvien elämästä  voi havaita heidän Herransa. "Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita." (Matt 7:16)

3) Kristuksen opetus itsestään ei aina ole mielenkiintoista. Jos seurakunta(si) panostaa illoissa "fiilikseen", "spontaaniuteen", tunnelmalliseen musiikkiin jankkaavine kertosäkeineen, joilla yleensä haetaan keinotekoista fiilistelyä, tai puhuu usein Hengen tulesta, innostuksesta, herätyksestä, näyistä ja profetioista, kannattaa alkaa itse lukemaan Raamattua. Olen oman aikani pyörinyt seurakunnissa, joissa näin on tehty, enkä sano, että se kaikki olisi automaattisesti pahasta. Väitän, että se ei ole välttämättä edes hyödyksi ja jos seurakunnan anti jää siihen, se on haitaksi. Joh 6:67 kohdassa Jeesus on juuri todennut olevansa elämän leipä ja hänen ruumiinsa ja verensä tulee olemaan syötävissä meidän pelastukseksemme. Tämä oli suuri loukkaus kuuntelijoille ja kaikki muut, kaikki, Jeesuksen kymmenistä, ellei sadoista opetuslapsista, lähtivät loukkaantuneena pois - paitsi ne kaksitoista. Opetus Jeesuksesta voi olla niin tylsää, tylyä, joskus jopa vaikeaa ymmärtää, että kaikenlainen kevyt fiilistely varmasti maistuisi enemmän. Uskalla kuitenkin vaatia seurakunnassasi laadukasta opetusta, suunniteltuja tapahtumia spontaaniuden sijaan ja Raamatun lukemista ja sen opettamista yksilöiden profetioiden ja kielistä tulkkausten sijaan.

Vielä hetken jatkan aiheesta. Tuntuu, ettei saa sanotuksi asioita niin tiiviisti kuin olin toivonut.

Opiskelijailloissa puhujavieraana käynyt henkilö, joka itse on ollut mukana harhaoppisessa liikkeessä, antoi hyvän vinkin aiheeseen. Itseäni kiinnosti paljon se, kuinka näistä asioista voisi pysyä kärryillä, monia siellä kiinnosti mistä tällaiset harhaiset liikkeet tunnistaa? Miten, jos näitä harhaoppisia liikkeitä on sekottuneena Kristuksen kirkkoon, voi vaatia ketään tunnistamaan vääriä oppeja? Muotoilen hänen vastauksensa vapaasti:

"Opetelkaa tuntemaan Totuus, niin teidän ei tarvitse opetella tuntemaan satoja valheita."

"Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä." Joh 10:2-4

Totuus on helppo tunnistaa, kun tunnemme Kristuksen äänen. Meidän ei tarvitse tuntea (feel) häntä sydämessämme, mutta tuntea (know) hänen sydämensä. Hänen sydämensä ajatukset voimme lukea Raamatusta, Jumalan Sanasta. Alussa oli Sana, Sana tuli lihaksi ja asui keskellämme. Jeesus.

Kuinka yksinkertaista ja silti niin useat kulkevat saarnamiesten, esitysten ja suuren joukon mukana, uskoen, että tuo suuri joukko, tuo "siunattu" esitys lahjakkaine artisteineen ja "armoitettu" saarnamies ovat enemmän oikeassa, lähempänä Totuutta, kuin vuosituhansia kestäneet kirkot, vuosisatoja koetelleet opit ja tunnustuskirjat.

Kiitän hetkestäsi. Toivottavasti jotain jäi käteen. Listaan lopuksi vielä lyhyesti, sen pidempiä perustelematta (voit kysyä vapaasti ajatusta tai perustelua väitteeni takana, vastaan mielelläni), millaisia sanan- tai puheenparsia yhdistetään usein (huom, ei todellakaan aina) harhaisiin oppeihin.

(edit.) Yleisesti ottaen puheenparsi kumpuaa harhaoppien luonteesta, joissa tietyt asiat saavat vääristyneitä muotoja tai väärää painotusta - pohjimmiltaan teologisena puheena alla listatut sanamuodot ovat itselleni eräänlaisia merkkejä, jotka pitävät minut varuillani. Tämä ei tarkoita, että jokainen seurakunta, jossa tällaisia toimintapoja tai sanamuotoja käytetään, olisi automaattisesti harhainen.

- Puhe Hengen tulesta, Hengellä täyttymisestä ja Hengen kasteesta
- Herätyksestä puhuminen, Jumalan suurten ihmeiden tavoittelu (viitteet blogissa)
- Lopun ajan herätyksestä saarnaaminen (eri asia, kuin em.) (viiteet blogissa)
- Puhe Jumalan uutta luovasta voimasta rukouksessa
- Vähätellään kristikunnan tuhatvuotista traditiota, sen oppeja ja perinteitä
- Jumalan läsnäolo, sen tunteminen, siinä "oleminen" (2. Kor 5)
- Yksilölliset koettelemattomat profetiat, kielillä puhuminen ja tulkkaus
- Parantumiset (tai muut ihmeet) tavoitteena, huomion keskipisteenä tai uskon mittarina
- Ylistyksen käyttäminen välineenä tunnelmaan, "ylistäminen ylistämisen vuoksi", ylistyksen käyttäminen Jumalan palvelemisena (Joos 24:19). Itse ylistyslaulujen teksteissä teemat: "Minä palvon, minä luovutan, minä rakastan", ovat vääränlaisessa fokuksessa suhteessa Jumalaan, kun ylistys on usein Raamatussa minän pienuutta, kykenemättömyyttä ja Herran rakkauden ylistystä, ei omasta palvomisesta puhumista. Tästä voisi tehdä analyysin erikseen.
- Pyhän Hengen toiminta rajataan näyttäviin asioihin (armolahjat, profetiat, eikä sitä nähdä seurakunnan elämässä, kuten messuissa, ehtoollisessa, kotona Raamatun lukemisessa.)

Erikseen mainitsen vielä kolme nykyajan harhaoppista laajalle levinnyttä ajatusta, tai suuntausta:

- Uskon Sana - liike
- Isän rakkaus - liike (Torontolaisuuden perua)
- Feministinen teologia, morsius teeman ja naiseuden korostaminen suhteessa Jumalaan

Koettele teksti, pidä se mikä on hyvää, se mikä rakentaa. Jos havaitset kotiseurakunnassasi jotain, ei se välttämättä ole maailman loppu - pidä sieltäkin se, mikä on hyvää. Täydellistä seurakuntaa ei olekaan ja moni harhaan johtunut kiertääkin seurakuntia etsien sitä "itselleen sopivinta". Tartu Raamattuusi ja opettele tuntemaan Totuutta hiljalleen, kertoen siitä muillekin. Siunausta!

Relatively true?

Jos teksti on epäselvää tai päättelyketjuni ei ole selvä, kommentoi ja kysy, sillä tässä tunnin istuttuani olen jo hieman kyllästynyt lukemaan ajatuksella tätä tekstiä. :) Koitan sitten korjailla ajatusjuoksuani tarvittaessa.

Juttelin äskettäin erään kaverini kanssa eettisistä kysymyksistä ja relativismista, joka tuntuu olevan ainoa todellinen arvo nykyisin. Arkikielellä se arvomaailma kuuluu näin: "Jokainen saa uskoa niin kuin itse haluaa." Tästä on löydettävissä paljon erilaisia variaatioita sitten aiheesta kuin aiheesta. Siitä, ja jo pitkään mediassa jatkuneista keskusteluista, tuli pieni kimmoke pohtia vähän taas pidemmin tätä asiaa. Ovatko asiat suhteellisia? Keskityn hyvin pitkälle nyt moraaliin: Onko olemassa objektiivista oikeaa ja väärää, vai onko oikea ja väärä sopimuskysymys?

Pähkinänkuoressa relativismilla tarkoitan tässä siis totuusrelativismia, jonka mukaan ei ole olemassa mitään totuutta, ei mitään absoluuttisesti tosia asioita, vaan totuus on aina suhteellista (relative). Minä pidän suklaasta, sinä et. Siksi ei voi sanoa, onko suklaa hyvää. Suklaan tilalla tosin kiistellään tällä hetkellä monista muista monimutkaisemmista asioista, mutta idea on pelkistettynä sama.

Ei tarvitse olla Einstein tajutakseen, että relativismi edellyttää sen, että relativisti joutuu myöntämään, ettei relativismi voi olla relativismin mukaan absoluuttisesti totta - relativismihan on syntynyt tietyssä ajassa, paikassa, kulttuurissa ja tietyllä kielellä, mikä tekee siitä itsestään relativistisen totuusarvona. Tämä jättää tilaa sille, että joku asia VOI olla totta. Relativismi on tosi vain omasta näkökulmastaan ja kehäpäätelmää.

Väittäisin, kuten W.L. Craig, että mikäli jumaluutta ei ole, ei ole olemassa myöskään mitään moraalisia totuuksia. Mietitään hetki, mihin meidän oikea ja väärä käsitykset perustuu: toisilla ne pohjautuvat lakiin, toisilla "luontoon", siihen käsitykseen, että kaikki tietävät esimerkiksi tappamisen olevan väärin. Tai paremminkin se tuntuu olevan väärin. Kysymys kuuluu kuitenkin: Miksi sen voidaan sanoa olevan väärin?

Jos vastaan, että laki sanoo sen olevan väärin, joudun kysymään, mikä on laki perustelemaan mitään oikeaksi ja vääräksi? Sehän on nimittäin yhteiskunnan valittujen elinten säätämiä määräyksiä, jotka on muotoiltu vastaamaan... niin, mitä? Vastaamaan ihmisen luontaiseen oikeudentajuun, "silmä silmästä, hammas hampaasta" -periaatteella useimmiten.

Eli joudunkin vastaamaan, että tappaminen on väärin, koska se tuntuu olevan jotain mikä on väärin. Luonnosta siis kumpuaa ihmisen käsitys oikeasta ja väärästä. Mutta sitten se tarkoittaa sitä, että jokainen ihminen voi tulkita omia tuntemuksiaan ja luontoa aika lailla miten tahtoo. Eli relativistisesti.

Mutta sehän on kehäpäätelmä?

Relativistina joudun myöntämään, että yhteiskunta toistaiseksi pitää tappamista vääränä, mutta esimerkiksi viidenkymmenen vuoden päästä, kun maapallon varat käyvät vähiin ja populaatio on yli kymmenen miljardia, tappamisen vääryys saattaa hämärtyä. Relativisti joutuisi myöntämään, että arvot voisivat muuttua täysin päinvastaisiksi ajasta riippuen. Eli luonnollisesti ajatellen, todellisia moraaliarvoja ei ole olemassa.

Niin, jos relativismi olisi totta. Mutta sehän aiheutti sen, "ettei relativismi ole absoluuttisesti totta, mikä jättää tilaa sille, että joku asia VOI olla totta." Näin ollen väite "jokainen saa uskoa miten haluaa" menettää uskottavuutensa keskustelussa argumenttina.

Kääntäen itseään vastaan (koska relativismin kohdalla niin voi tehdä!) sehän antaa minulle oikeuden uskoa, että jokainen ei saisi uskoa kuten haluaa ja väitteen sanoja joutuisi myöntämään, että olen oikeassa, koska hänen mukaansa minä saan uskoa miten haluan ja se on minulle tosi - ja sikäli moraalisesti aivan yhtä oikein.

Ristiriita, jota moni relativisti ei halua myöntää omassa argumentoinnissaan.

Relativismi, joka etsii arvojaan kulttuurista, muiden mielipiteistä ja yleisistä uskomuksista, voi sopia joillekin. Mutta relativisti, joka väittää että jokin on oikein ja jokin väärin ja pakottaa ihmisiä uskomaan siihen esimerkiksi suvaitsevaisuuden nimissä, on niin ristiriidassa itsensä kanssa, etten voi käsittää sitä järjenjuoksua siellä taustalla. Joudun toteamaan, että relativismi ei voi toimia rationaalisen ja loogisen ihmisen arvomaailmana, mikäli rationaalinen ja looginen ihminen etsii totuutta. Ne, jotka eivät totuutta etsi, tavallaan tiputtavat tämän taakan itseltään pois kieltäytymällä miettimästä asiaa.

Jos jumaluutta ei ole olemassa, objektiivisia moraalisia arvoja ja velvollisuuksia ei ole olemassa. Jokainen lukija varmaan kuitenkin sisimmässään uskoo, että jokin arvo on tosi, sen on pakko olla, sillä muuten maailma olisi moraaliton ja hyvyyden eteen ei kenelläkään olisi minkäänlaista velvoitetta tehdä mitään työtä. Silloin valtiovalta olisi käytännössä demokraattisesti päätettyä moraalityranniaa, joka säätelee sitä, mitkä asiat ovat oikein ja mitkä väärin, mitä velvollisuuksia ja oikeuksia kullakin on ja miten niitä tulee kunnioittaa. Toisin ajattelijat tyrmätään, tuomitaan ja vangitaan, pahimmissa tapauksissa kidutetaan, vainotaan ja tapetaan.

Jos tällainen "palapeliarvomaailma", että jokainen saa uskoa ja ajatella miten haluaa, ei voi olla totuus tai linkitetty totuuteen, mitä sitten on totuus? Pontius Pilatus kysyi sitä kerran myös.

Haluan itse uskoa, että objektiivisia moraalisia arvoja on olemassa. Esimerkiksi se, että tappaminen on väärin ja elämän suojeleminen on hyvää. Suurin osa ihmisistä myöntää, että niitä (objektiivisia moraaliarvoja) on olemassa. Meidän lakimme perustuu mm. sille uskomukselle, että jotkin asiat ovat absoluuttisesti hyviä ja toiset vääriä, eli objektiivisille moraaliarvoille.

Siispä, jos niitä on olemassa, voisin väittää, että jokin jumaluus on olemassa, sillä silloin arvoille on esittää jokin peruste miksi juuri ne arvot ovat hyviä joita ihminen vaalii. Ja koska uskon, että jumaluus on olemassa, haluan kysyä, mikä jumaluus on tosi? Tästä pohdinnasta voi lukea jokaisen artikkelin tästä blogista ja monesta muustakin lähteestä, koska tähän sitä ketjua en lähde tunkemaan enää. Alkajaisiksi suosittelen William Lane Craigin "Valveilla" kirjaa tai englantia osaaville miehen kotisivuja.

Minusta jokainen loogisesti ja rationaalisesti ajatteleva ihminen joutuu myöntämään elämässään sen, että uskoo johonkin. Pelkistettynä: Joko uskot, että jumaluus on olemassa ja kykenevä luomaan materiaa ja on tavallaan maailmankaikkeuden ja avaruuden ulkopuolella TAI uskot, että materia on ikuista ja sikäli linkität jumaluuden ominaisuuksia (kuten ikuisuuden) materiaan, jota voit hiukkaskiihdyttimessä pilkkoa.

Itse uskon Raamatun ilmoittamaan totuuteen (Joh 14:6, 2.Tim 3:16) ja sikäli pyrin kysymään tämän Totuuden mielipidettä siitä, miten elämää olisi hyvä elää ja miten maailmassa toimia. Se tarkoittaa, että jotkin asiat ovat vääriä. Se, että pidän jotain asiaa vääränä siksi, että "Raamatussa sanotaan niin", ei tee minusta suinkaan mielestäni tyhmää, ajattelematonta ja kritiikitöntä ihmistä, konservatiivia tai fundamentalistia. Perustelut omalle uskomukselleni pitää Raamatun sanoja totuutena on pidempi kuin "koska Raamattu sanoo niin", mutta valitettavasti tuo on se mantra, jonka niin moni vain kuulee, eikä suostukaan kuuntelemaan paljoa muuta.

En ole filosofiaa opiskellut yhtä kurssia enempää lukiossa, tai perehtynyt yliopistotason väittelyretoriikkaan ja tekniikoihin, joten tässä on nyt maallikkopojan (tai miehen) ajatuksia siitä, miksi mielestäni Raamattu on hyvä ja pätevä vastaus milloin tahansa, kun joku kysyy: "Mihin sinä uskot ja miksi ajattelet noin?"

Tällaista tänään.

music: KLS - Job38