Message delayed

Aloitin pitkästä aikaa Johanneksen evankeliumin lukemisen. Tuntuu taas kuin uutta kirjaa lukisi, muutamia kohtia lukuunottamatta. Ilmeisesti luen liian harvoin Raamattua, mutta koitan nyt näitä vähäisiä ajatuksia taas muotoilla tähän, mitä on herännyt lukujen ja jakeiden edessä. Kohdat joita siteeraan, ellei erikseen mainita, ovat kohdasta Joh 5:43-46.

"Minä tunnen teidät: teissä ei ole rakkautta Jumalaan."

Kovaa puhetta Jeesukselta. Aikaisemmin hän oli parantanut ramman miehen Betesdan altaalla sapattina ja suututtanut näin juutalaiset - sapattihan oli päivä, jolloin työtä ei saanut tehdä. Jeesus lisäsi vettä myllyyn sanomalla, että hänen Isänsä tekee työtä taukoamatta ja siksi myös hän tekee.

"Minä olen tullut Isäni nimissä, ettekä te ota minua vastaan. Mutta jos joku toinen tulee omissa nimissään, silloin te kyllä olette vastaanottavaisia."

Jeesus lausuu kylmän totuuden, joka tuntuu olevan totta myös Jumalan seurakunnan keskellä, niin silloin juutalaisten parissa kuin tänään kristittyjen keskuudessa. Se, joka tulee ja saarnaa syntiä synniksi, kehottaa parannukseen ja jättämään syntisen elämänsä Jeesuksen tähden, saa vastaukseksi nopeasti: "Ei kukaan ole täydellinen. Millä valtuudella opetat ihmisiä noin? Armon uskontohan tämä on, älä ahdistele meitä."

Fundamental; perusteellinen, perustavanlaatuinen, oli ensimmäinen sana joka kärsi inflaation. On olemassa perustavanlaatuisi uskon opinkappaleita, jotka ihmisen on tunnustettava tosiksi ollakseen kristitty. Jokainen kristitty näin on siis fundamentalisti - hänen on pakko olla. Mutta äkkiäkös fundamentaali tarkoittaa aivotonta, itsekritiikitöntä hihhulia, joka uskoo jokaisen pilkun paikankin olevan Jumalan itse kirjoittama Raamattuun. Tällainen kuva kristitystä fundamentalistista on helppo jättää ottamatta tosissaan.

Nyt on ainakin sana konservatiivinen kärsinyt toisen tappion. Conservative; säilyttävä, suojeleva (eräiltä merkityksiltään). Nyt ne, jotka haluavat varjella apostolista uskoa, kirkon tuhatvuotista traditiota ja erityisesti sen tulkintaa etiikasta ja moraalista, käyttäytymisestä, mikä on soveliasta kristitylle ja mikä ei, on leimattu vanhoillisiksi. Käytetäänkin konservatiivi sanan toista merkitystä, jolla on taantumuksellinen merkitys. Näin konservatiivit nähdään kehityksen esteenä, jonain vanhana, joka uppiniskaisesti pitää kiinni jostain aikansa eläneestä - esimerkiksi nyt vaateista olla juomatta kännejä, pitäytyä avioliittoon seksissä tai muuta yhtä turhaa. Kyllähän kai kristityt noita saavat aivan hyvin tehdä!

Mutta jos joku toinen tulee ja esittää teoriansa siitä, miten Jumala on kyllä hyvä, rakastava ja anteeksiantava, eikä hän vaadi mitään, etenkään luopumaan niistä synneistä, joita niin mielellämme kyllä teemme, niin hänet moni ottaa vastaan, jopa iloiten. Jeesus ei enää sano: "Mene rauhassa, äläkä enää tee syntiä", hän sanoo vain: "Mene rauhassa." Mutta mitään todellista rauhaahan tuo ei meille anna.

Miten tähän tilanteeseen päätyy? Katolinen kirkko pitää pahimpana kuoleman syntinä ylpeyttä.

"Kuinka te voisittekaan uskoa! Te kärkytte kunniaa toisiltanne ettekä etsi sitä kunniaa, joka tulee yhdeltä ja ainoalta Jumalalta."

Meidän oma kunnianhimomme usein sulkee korvamme ja silmämme siltä, mikä muuten olisi niin selvästi edessämme. "Kyllä minä tiedän paremmin, olenhan moderni ihminen, en konservatiivi enkä todellakaan fundamentalisti. Olemme viisaampia tänään, kehittyneempiä kaikin tavoin muinaisiin ihmisiin nähden." Pahimmassa tapauksessa joku ajattelee, että sitähän se Jeesuskin vain oli - ihminen, joka puhui vanhoillisia asioita.

"Älkää luulko, että minä teitä Isäni edessä syytän. Teidän syyttäjänne on Mooses, hän, johon olette panneet toivonne."

Paradoksaalista, että näin on, mutta juuri näinhän usein tapahtuu. Ihminen, joka pitää itseään pohjimmiltaan hyvänä (humanismi), seisoo selkä suorana Jeesuksen seurakunnan edessä tai seurakunnassa ja sanoo, että hänessä ei ole mitään vikaa. Hän on hyvä ihminen, joka auttaa mummoja kadun yli ja lahjoittaa rahaa tsunamiuhreille. Hän luovuttaa verta joka kuukausi ja tekee vapaaehtoistyötä AA-kerhossa. Hän auttaa ihmisiä jopa työkseen. "Sinulla ei ole oikeutta sanoa minua syntiseksi, minä olen hyvä ihminen! Et sinäkään ole täydellinen, miksi vaadit sitä minulta?" Tämä viesti, ihmisen syntisyys, tuntuu jäävän jotenkin puolitiehen, eikä sitä oteta vakavasti tai sitä ei ymmärretä, eikä oikein osata sanoakaan.

Jeesus itse toteaa tällaisen ihmisen tuomitsijan ja syyttäjän löytyvän lopulta henkilöstä itsestään. Nykykielelle käännettynä: "Teidän syyttäjänne on se ideologia, jonka varaan olette rakentaneet elämänne." Parhainkin ihminen suuttuu joskus ja tunnepuuskassa tekee väärin. Hienoinkin ajatus muuttuu katkeraksi kostonhimoksi kun ihminen kokee suurta vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta. Silloin ajatus "ihminen on pohjimmiltaan hyvä" joutuu vastaamaan tähän Jeesuksen kysymykseen: "Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!" Niin, millainen on se todellinen pimeys, jos se pimeys, joka meissä on, on luultavissa jopa valoksi? Onko se ihmekään, jos emme saa rauhaa sanoista "Mene rauhassa", kun todellisuus jossa elämme, on niin toisenlainen kuin mihin ihmisen hyvyyteen uskova luottaa. Jos se hyvyys, valo, on pimeyttä, mitä onkaan pimeys?

"Jos te uskoisitte Moosesta, uskoisitte myös minua - juuri minusta hän on kirjoittanut."

Jakeessa on kaksi viittausta suuriin Messias ennustuksiin Mooseksen kirjoissa. Henkilöön, jolla tulee olemaan valtikka ja kruunu (vallan symbolit) ikuisesti ja henkilöön, joka on puhuva yksinomaan Herran itsensä antamia sanoja.

Jeesus tuli julistamaan Jumalan totuutta, Jumalan suunnitelmaa ja valtakuntaa, sen tulemista ja toteutumista. Tätä juutalaiset eivät sietäneet kuunnella, olihan se nyt hävytöntä väittää heitä syntisiksi vaikka he olivat niin hyviä. Ja olihan se nyt hävytöntä, että Jeesusta kutsuttiin Jumalaksi, Jumalan Pojaksi ja sanottiin, että hänellä on valta antaa syntejä anteeksi. Jostain syystä tuntuu, että nykyisin on tunnistettavissa täysin samoja piirteitä, niin kirkkomme sisällä, kuin sen ulkopuolella.

Mutta jos me vain rakastaisimme Jumalaa. Jeesus sanoi, että tämä johtuu siitä, ettei heissä ole rakkautta Jumalaan. Siksi juutalaiset pitivät sapattina tehtyä parannusta vääränä ja pahana. Siksi Jeesuksen puheet satuttivat heitä ja heidän ylpeyttään. Toistensa silmissä he mielellään puhuivat kauniisti ja kilpailivat kansanjoukon suosiosta, mutta eivät välittäneet kunniasta Jumalalta.

Jeesus kuitenkin tekee Jumalan puoleen kääntymisen mahdollisimman helpoksi. Hän vastaa kysyjille, mitä sitten pitää tehdä, kuinka rakastamme Jumalaa? "Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko." Joh 6:29. Myöhemmin hän lisää: "Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois." Joh 6:37

Seurakunnan tulisi loistaa tätä armoa ja rakkautta. Ei lässyttävää ja hissuttelevaa, vaan sitä, joka on verenpunaista syntien takia. Joka väittää olevansa terve, ei tarvitse parantajaa ja seurakunnalla ei ole mitään tarjottavaa hänelle. Eihän seurakunnalla ole mitään muuta kuin armo syntiselle, mutta jos ei ole syntistä, ei ole ketään kenelle armoa voi tarjota. Jokainen seisoo omassa kunniassaan, kuka tarvitsee Kristuksen viittaa? Joka tunnustaa syntinsä, voi jättää sen kaiken Kristuksen ristin juurelle ja uskoa ne anteeksi. Joka turvaa Häneen, ei joudu lähtemään pois. Hän saa nousta yhä uudestaan ja lähteä kulkemaan Jeesuksen kanssa ja opetella elämisen taitoja.

Ugh. Olen puhunut.