Pitkä hiljaisuus blogissani johtunee siitä, että työssäni lastensuojelussa vähemmän tuli luettua Raamattua ja hengellisiä kirjoja, jotka olisivat kirvoittaneet mitään ajatuksia. Lisäksi, tuntuu että vloggaajat ovat vieneet blogilukijat mennessään, eikä blogit enää ole sellainen juttu kuin muutama vuosi takaperin.
Mutta pitkään mietin kirjoittamista ja mietin millainen teksti sopisi blogini nimien alle. Kanssasi matkalla. Uskon - siis olen?
Tein töitä helmikuuhun asti ja lähdin Patrialle aloittamaan opintojani liikennelentäjäksi Suomen Ilmailuopiston oppilaana. Patria vastasi PPL vaiheesta (Private Pilot License). Nyt minulla on yksityislentäjän lentolupakirja ja olen muuttanut juuri tänään Poriin Ilmailuopiston asuntolaan. Tunnelma on ristiriitainen, porukka on innoisaan, samalla jännittynyt ja ärsyyntynyt. Ja kuulun siihen joukkoon.
 |
| Patrialla lensimme pienemmillä yksimoottorisilla koneilla, tällä pääsemme lentämään ensi keväänä mittarilentoteorioiden jälkeen, jotka päättyvät joulukuussa. DA 42, Diamond. |
Tässä viime vuosina on tuntunut... "Hiljaiselta" Jumalan suhteen. En ole elänyt päivittäin työssäni Jumalan lähellä ja lukenut Sanaa voidakseni tehdä työni paremmin. Lisäksi olen huomannut, että monilla elämän osa-alueilla on tullut "takapakkia" kristityn elämän(tavoissa) suhteen. Esim. kiroilu on tarttunut uudelleen ja koitan päästä siitä jälleen eroon, toisaalta se ei itseäni häiritse samalla tavoin kuin ennen. Seura tekee kaltaisekseen, en ole oikein siis viettänyt aikaani oikein.
Mutta yhtäkaikki olen saanut huomata elämässäni monen monta kertaa, että Herra johtaa askeleitani ja johdattaa, vaikka itse välillä tempoilen oikealle ja vasemmalle, ennemmin kuin katsoisin eteen ristiä kohti ja pyrkisin kaikin voimin pysymään sillä tiellä. Mieleeni tulee 2. Tim kirjeen sana: "Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää." Ja se on uskomattoman lohdullista.
En sano tässä sitä, että katsoisin oman elämäni syntitahroja, tai kehottaisin harvoja lukijoitani siihen, läpi sormien ja antaisin luvan repsahtaa, sillä "Herra kyllä armahtaa". Ei. Vaan tuhlaajapojan tavoin tajutessani oman lohduttoman tilanteeni voin juosta takaisin Herran luo ja Hän on jo kääntyessäni juoksemassa minua vastaan, vaatettamassa minua ja sanomassa maailmalle: "Tämä on minun rakas poikani. Hän oli kuollut, mutta on palannut eloon."
Se jos jokin on upeaa.
Tällaista pohdin tässä elämäntilanteessa. Kiitollisuuteni kumpuaa ennen kaikkea Herran hyvyydestä ja eräänä suurimpana osoituksena Herran huolenpidosta olen saanut elämääni upean nuoren naisen, jonka olen saanut kihlata omakseni ja jonka kanssa vietämme ensi vuonna häitä. Sen lisäksi, että olen saanut upeita uusia kavereita ja ystäviä, saanut viettää hienoja hetkiä Helsingissä elon aikana ja päässyt töistä aloittamaan liikennelentäjän opinnot, Herra on suonut minulle kumppanin. Herra on hyvä. Ja sinulla lukija, on sama Jumala. Eri polku, eri askeleet, mutta sama johdattaja. Rohkaisen luottamaan hänen haltuunsa koko elämäsi, sillä niin on hyvä (San 3:5-6).
