Kuuntele biisit ja lue lyriikat, niin pysyt kärryillä.
Thousand Foot Krutch - Falls Apart
Joskus asiat vaan menee näin
It falls apart from the very start,
it falls apart - seems like everything I touch.
It falls apart everything around me,
it falls apart when I walk away from You.
Joskus taas asiat iskee päin näköä ihan ulkopuolelta. Aina ei pieni ihminen ymmärrä mitä tapahtuu ja sillon herää se herkullinen kysymys, miksi? Missä on tarkoitus, missä olet Jumala? Vastauksia on tiedollemme tuhat, mutta silti mikään ei oikeastaan tavoita sitä meidän tunnetta ja anna lohtua ahdistuneelle mielelle. Jumala on luvannut olla lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän ja murtunut mieli, mut aina ei hapuilemallakaan saa oikein kosketusta Hänestä.
Thousand Foot Krutch - Watching over me
No one else is listening tonight.
Oon ollu siinä tilanteessa, kun kukaan ei kuule miun ääntä. Kukaan muu kuin Jumala, joka tuntuu kaiken jälkeen petturilta, kaukaiselta ja tilivelvolliselta. Se oli tuskallinen hetki, luovuttaa oma elämä Herran haltuun. Jouduin toteamaan, ettei ympärillä olevat ihmiset omasta hyvästä tahdostaankaan huolimatta pysty auttamaan ja olemaan aina läsnä kun olisin heitä tarvinnut. Joku saattais puhua sirpaloitumisesta, miten hajalla voi olla.
So take my broken glass
and help me make a window
so I can see your face
after all that I have been through.
Tää rukous on loistava.
Kristillinen musaakki on ollu läpi vaikeuksien sellanen kantava voima, jota en vaan voi arvostaa tarpeeks. Niin monet biisit kertoo niin paljon selkeämmin omat fiilikset ku mitä ite pystyy kertomaan. Ja kirjoittajat on todennäköisesti eläny samat vaikeudet, koska osaavat kirjottaa siitä tunteesta. Ja kuitenkin iskeä toivonsa kiinni Jumalaan, joka on luvannut olla siellä meitä varten.
Samaa meille sanotaan Raamatussakin, mutta kuinka usein sitä ennemmin ettiikään apua muualta kuin sieltä. Raamattu puhuu usein draamallista kieltä, siis kertoo tapahtumia, joista voidaan lukea vähän enemmänkin kuin pelkkä teksti. Vanha Testamentti erityisesti on draamallista kieltä, kohti Uutta Testamenttia draamalliseen sekoittuu enemmän myös teologiaa.
Back to drama.
Daavid, jota vainottiin 4 vuotta omassa maassaan, kaiken keskellä turvautui Herraan. Hänen ahdingostaan on olemassa iso liuta psalmeja Psalmien kirjassa. Aabrahamin koettelemus Iisakin kanssa antoi ylösnousemuksen esikuvan. Jaakobin epäonnistunut kosintareissu, voitti kuitenkin. Jobin tietää jopa sananlaskut nykypäivänä. Jokainen kertomus välittää meille henkilön tuskaa ja kipua, johon samaistua.
Mutta myös lohdun ja rohkaisua.
Loppuun herkempää, Juha Tapion - Haaveilija.
Tiesin kyllä senkin että
Länteen sekä itään
Hamuaisit ennen kuin mun luo.
Sekin siis on Herran tiedossa, että apua haetaan usein kaikkialta mieluummin kuin Häneltä. Siitä huolimatta Herra voi sanoa: "Mä en tarvii sulta muuta kuin vain syliin sulkee."
Niin kaukana. Niin lähellä. Eräs tyyppi kysyi miulta kerran: "Jos kerra Herra on lähellä niitä, joilla on murtunut mieli, eikö miun pitäis kiljua innosta, että Hän on nyt niin lähellä?" Vaan miksipä hän ei kilju. Enpä huutais minäkään riemusta siinä.
C.S. Lewis kirjoittaa kirjassa "Four loves" erilaisista rakkauden muodoista. Parin ensimmäisen joukossa on tarverakkaus, rakkaus, jota tarvitaan. Janoinen rakastaa vesilasillista, vielä janoisempi vielä enemmän. Luuk 7:47: "Hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon", sanoo myös Kristus Raamatussa. Näin ollen tarverakkaus on Lewisin mukaan "yhteneväinen ihmisen korkeimman, terveimmän ja realistisimman hengellisen tilan kanssa tai on ainakin yksi sen tärkeimmistä aineksista. Tästä on eräs hyvin kummallinen seuraus. Ihminen tulee lähimmäs Jumalaa silloin, kun hän on eräässä mielessä vähiten Jumalan kaltainen."
Avuton, tiedoton ja neuvoton, katuva ihminen. Hän huutaa nälkäänsä ja janoonsa ja hänet on luvattu ravita. Cheers, bon apetit! Nälkä lähtee kyllä, jano sammuu joskus, hymyile vaan vaikka joskus nakertaiskin. Oon varma, että siulla on kaunis hymy, samaa mieltä on Juha Tapion biisin Jumalasta maalaama kuva:
Kauneutes sun kertoisin
ja luvan jos saisin,
sun kyynelees kuivaisin.
"--ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, ei valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut." (Ilm 21:4)
keskiviikko 30. tammikuuta 2013
maanantai 28. tammikuuta 2013
God of Promises, part1
Raamattu on täynnä lupauksia. Jumala on ilmoittanut tahtonsa meille profeettojen välityksellä ja simppelisti nidottuna yhteen lupaukset tiivistyvät monin kerroin ja tavoin Jumalan lapseuteen. Jumalan lapseksi tulemme kasteen kautta ja tunnustaessa uskomme niin sydämessä kuin ääneen: "Jeesus on Herra". Sanotaan, että usko on Jumalan lupauksiin tarrautumista, mutta mitä kaikkea muuta Jumala on luvannut meille jos kuljemme Hänen kanssaan?
Yksi lupauksista, jota ensiksi pohdin, on Herran rauha. "Herran rauha olkoon teidän kanssanne... Jääkää Herran rauhaan." Herran siunauskin loppuu sanoihin: ...ja antakoon teille rauhan.
Vanhassa Testamentissa toteutuu usein muoto jos - niin. Jos kansa tottelee Jumalaa, niin Jumala siunaa heitä. Jos kansa rikkoo Jumalan tahdon, niin kansaa kohtaa kirous. "Puhukaa totta toisillenne! Jakakaa oikeutta totuuden mukaan, niin että rauha vallitsee keskuudessanne." (Sak8:16) Ja onhan se niin; Missä on oikeus ja totuus, siellä on rauha. Ei ole valhetta, petosta tai murhaa jota tarvitsisi piilotella. Synnin peittely on kuin märkivä haava sidoksen alla: piilossa, mutta tuottamassa kipua, tuskaa ja kuolemaa.
Jeesus lupaa meille Johanneksen evankeliumissa: "Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." (Joh 14:27) Samoin kirjeissä mainitaan Herran rauhasta, joka on luvattu meille: "Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa." (Fil 4:6-7)
Miten itse ymmärrän nämä lupaukset, ei suinkaan ole sitä, että jokainen stressitekijä, ongelma ja vastoinkäymisen tuoma tuska ja kipu häviäisivät salaperäisenmyhkäisesti päivästä tai elämästä. Jokaisella meillä on ollut kokemus tilanteesta, jossa ahdistaa ja pelottaa, eikä se tilanne aina lopu Jumalan interventioon, siis siihen, että Jumala puuttuu asiaan ryntämäällä supersankariviitta päällä sisään.
Mitä sitten Jumalan rauhasta voisi sanoa? Jeesuksen lupaus päättyy kehotukseen: "...Älkää vaipuko epätoivoon", ja kirjeessä rauhan lupauksesta sanotaan lopuksi: "...että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa." Jumalan rauha siis varjelee meidän olemustamme, että emme vaivu epätoivoon, vaan pysymme Kristuksessa, jonka ansiosta meillä on toivo. Jeesus lunasti meidät synniltä, kuolemalta ja Saatanalta takaisin Jumalan lapsiksi, ja silloin voimme huutaa Jumalaa Isäksi. Jumalan lapsi. Minä ja sinä.
Rauha on myös jotain, mikä ylittää kaiken ymmärryksen.
Muistele hetki opetuslapsia myrskyssä, ja Jeesusta nukkumassa veneessä. (Mark 4:35-41)
Opetuslapsista osa oli kalastajia, jotka tunsivat varmasti veden vaarat ja kuinka toimia myrskyssä. Tämä myrsky oli kuitenkin ilmeisesti heidän ammattitaidolleen liikaa. He eivät kestäneet pelkoa ja heidän uskonsa murtui. Tällä kertaa tosin Jeesus tyynnytti myrskyn heidän silmiensä edessä. Joskus tuntuu, että itsekin kaipaan sellaista rauhaa oman elämäni myrskyihin, että voisin katsoa Jumalan käden liikahtavan ja sanovan "Vaikene, ole hiljaa!" ja elämäni myrsky tyyntyisi minun istuskellessa rauhassa sohvalla.
Mielestäni Jeesuksen lupaaman rauhan ihme näkyy kuitenkin siinä, että se antaa myrskyn keskelle toivon. Se muuttaa opetuslasten hädän veneessä luottavaiseksi uskoksi Jumalaan. Me emme huuda paniikissa myrskyn keskellä, "Herra, etkö välitä? Etkö huomaa, että me hukumme? Herra, herää ja vastaa, auta meitä!", vaan vaikkemme ymmärrä aina tilannetta, myrskyn voimaa ja suuruutta, meillä voi olla yli ymmärryksen käyvä rauha.
Suurin myrsky elämään on kuitenkin syntynyt synnistä. Herra vihaa syntiä, eikä se viha laannu ilman sovitusta. Omatuntokin herkästi muistuttelee tekemistämme erheistä. Mutta Jeesus lupasi jättää meille rauhan, oman rauhansa, jota ei maailma tunne, tiedä, eikä kohtaa muuna kuin hulluutena: "Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa." (Room 5:1)
Kun pyydämme Herran rauhaa, Hän todella haluaa antaa sen meille. Syntien sovituksen, Jumalan lapsen arvonimen, Isän rakkauden ja kaiken sen, mitä tarvitsemme elääksemme. Jumalan valtakuntaa kannattaa etsiä.
Yksi lupauksista, jota ensiksi pohdin, on Herran rauha. "Herran rauha olkoon teidän kanssanne... Jääkää Herran rauhaan." Herran siunauskin loppuu sanoihin: ...ja antakoon teille rauhan.
Vanhassa Testamentissa toteutuu usein muoto jos - niin. Jos kansa tottelee Jumalaa, niin Jumala siunaa heitä. Jos kansa rikkoo Jumalan tahdon, niin kansaa kohtaa kirous. "Puhukaa totta toisillenne! Jakakaa oikeutta totuuden mukaan, niin että rauha vallitsee keskuudessanne." (Sak8:16) Ja onhan se niin; Missä on oikeus ja totuus, siellä on rauha. Ei ole valhetta, petosta tai murhaa jota tarvitsisi piilotella. Synnin peittely on kuin märkivä haava sidoksen alla: piilossa, mutta tuottamassa kipua, tuskaa ja kuolemaa.
Jeesus lupaa meille Johanneksen evankeliumissa: "Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." (Joh 14:27) Samoin kirjeissä mainitaan Herran rauhasta, joka on luvattu meille: "Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa." (Fil 4:6-7)
Miten itse ymmärrän nämä lupaukset, ei suinkaan ole sitä, että jokainen stressitekijä, ongelma ja vastoinkäymisen tuoma tuska ja kipu häviäisivät salaperäisenmyhkäisesti päivästä tai elämästä. Jokaisella meillä on ollut kokemus tilanteesta, jossa ahdistaa ja pelottaa, eikä se tilanne aina lopu Jumalan interventioon, siis siihen, että Jumala puuttuu asiaan ryntämäällä supersankariviitta päällä sisään.
Mitä sitten Jumalan rauhasta voisi sanoa? Jeesuksen lupaus päättyy kehotukseen: "...Älkää vaipuko epätoivoon", ja kirjeessä rauhan lupauksesta sanotaan lopuksi: "...että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa." Jumalan rauha siis varjelee meidän olemustamme, että emme vaivu epätoivoon, vaan pysymme Kristuksessa, jonka ansiosta meillä on toivo. Jeesus lunasti meidät synniltä, kuolemalta ja Saatanalta takaisin Jumalan lapsiksi, ja silloin voimme huutaa Jumalaa Isäksi. Jumalan lapsi. Minä ja sinä.
Rauha on myös jotain, mikä ylittää kaiken ymmärryksen.
Muistele hetki opetuslapsia myrskyssä, ja Jeesusta nukkumassa veneessä. (Mark 4:35-41)
Opetuslapsista osa oli kalastajia, jotka tunsivat varmasti veden vaarat ja kuinka toimia myrskyssä. Tämä myrsky oli kuitenkin ilmeisesti heidän ammattitaidolleen liikaa. He eivät kestäneet pelkoa ja heidän uskonsa murtui. Tällä kertaa tosin Jeesus tyynnytti myrskyn heidän silmiensä edessä. Joskus tuntuu, että itsekin kaipaan sellaista rauhaa oman elämäni myrskyihin, että voisin katsoa Jumalan käden liikahtavan ja sanovan "Vaikene, ole hiljaa!" ja elämäni myrsky tyyntyisi minun istuskellessa rauhassa sohvalla.
Mielestäni Jeesuksen lupaaman rauhan ihme näkyy kuitenkin siinä, että se antaa myrskyn keskelle toivon. Se muuttaa opetuslasten hädän veneessä luottavaiseksi uskoksi Jumalaan. Me emme huuda paniikissa myrskyn keskellä, "Herra, etkö välitä? Etkö huomaa, että me hukumme? Herra, herää ja vastaa, auta meitä!", vaan vaikkemme ymmärrä aina tilannetta, myrskyn voimaa ja suuruutta, meillä voi olla yli ymmärryksen käyvä rauha.
Suurin myrsky elämään on kuitenkin syntynyt synnistä. Herra vihaa syntiä, eikä se viha laannu ilman sovitusta. Omatuntokin herkästi muistuttelee tekemistämme erheistä. Mutta Jeesus lupasi jättää meille rauhan, oman rauhansa, jota ei maailma tunne, tiedä, eikä kohtaa muuna kuin hulluutena: "Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa." (Room 5:1)
Kun pyydämme Herran rauhaa, Hän todella haluaa antaa sen meille. Syntien sovituksen, Jumalan lapsen arvonimen, Isän rakkauden ja kaiken sen, mitä tarvitsemme elääksemme. Jumalan valtakuntaa kannattaa etsiä.
tiistai 22. tammikuuta 2013
Hosea - Merciful names
Jumalan ja seurakunnan suhdetta kuvataan myös avioliitoksi läpi Raamatun. Uudessa Testamentissa seurakunnasta puhutaan "Kristuksen morsiamena". Avioliiton kieli on Herran mielestä ollut osuva kuvaamaan Hänen ja ihmisen suhdetta ja tästä Hoosea saa omakohtaisesti todistaa ja profetoida läpi elämänsä. Miten Jumala tuntee ja ajattelee solmittuaan liiton israelilaisten kanssa? Hoosean kokemuksista voimme päätellä mitä Jumala tuntee suhteessa meihin.
Tästä alkaa Hoosean julistus: Hän otti vaimon ja lapset, joita vaimo synnytti. Mutta kaikki eivät olleet Hoosean lapsia. Vaimo oli rikkonut liiton ja juossut vieraiden miesten syliin. Mitä laki sanoo silloin tehtäväksi? Aviorikoksen rangaistukseksi oli määrätty kuolema. Vaimo olisi siis kuoleman oma. Vaimo siirtyi lopulta ilotaloon ja eli haureudessa, kunnes Hoosea yllättäen tuli paikan päälle - ei kivi kourassaan, vaan rahaa, jolla ostaa vaimo takaisin itselleen. Hoosea vapahti vaimonsa rikoksestaan.
Suomessa emme ole tottuneet siihen, että nimillä olisi suurempi merkitys. Raamatussa sen sijaan jokaisella nimellä on merkitys, joka on selvitettävissä tavuista, joista nimi koostuu. Jeshua tarkoittaa suomennettuna "Herra pelastaa" ja sen suomenkielinen vastine on "Jeesus". Tästä jo näemme, miten nimi voi olla tiivistelmäkin erään henkilön elämästä.
Hoosean lapset saavat nimensä Jumalalta, aivan kuten Jumala ilmoittu Marialle, että antaisi lapselle nimeksi Jeesus. Hoos 1:3,6,8-9: "Niin Hoosea otti vaimokseen Gomerin, Diblaimin tyttären, ja tämä tuli raskaaksi ja synnytti hänelle pojan. (jonka nimeksi tuli antaa Jisreel) - - Hoosean vaimo tuli jälleen raskaaksi ja synnytti tyttären. Herra sanoi Hoosealle: 'Anna hänelle nimeksi Lo-Ruhama, sillä minä en enää osoita rakkautta Israelia kohtaan enkä anna sille anteeksi.' - - Vieroitettuaan Lo-Ruhaman Hoosean vaimo tuli taas raskaaksi ja synnytti pojan. Herra sanoi Hoosealle: 'Anna hänelle nimeksi Lo-Ammi, sillä te ette ole minun kansani enkä minä ole teidän Jumalanne."
Tarkasti luettuna vain ensimmäisestä lapsesta kerrotaan, että hän syntyi Hoosealle: "-- synnytti hänelle pojan." Kahdesta jälkimmäisestä sanotaan: "-- vaimo tuli raskaaksi ja synnytti lapsen." Lisäksi lasten nimet kertovat, että ne syntyivät todennäköisesti aviorikoksen seurauksena. Jumala oli päättänyt nimetä Hoosean lapset kuvastamaan suhdettaan israelilaisiin - jotka ovat Jumalan kansaa, yksilöinä Jumalan lapsia.
Lo-Ruhama oli Gomerin toinen lapsi, mutta ei Hoosean. Siitä kertoo nimikin, joka suomennettuna on "ei-rakastettu" tai "ei-armahdettu". Profetaalisesti tämä kertoi kansalle sen, että kansa ei kohtaisi Jumalan rakkautta, eikä armoa. Kolmas lapsi ei luvannut parempaa, Lo-Ammi merkitsee: "Ei minun kansani", yksikössä "Ei minun lapseni."
Lo-Ruhama ja Lo-Ammi nimet julistavat siis tuomiota Israelille. Israel ei osoittanut enää kunnioitusta eikä rakkautta Jumalalle, vaan palvoi vieraita jumalia. Epäjumalien palvontaa kuvataan läpi Raamatun myös haureellisuutena, mistä sopiva vertaus Hoosean avioliittoon tuleekin. Hoosean vaimo on synnyttänyt kaksi lasta aviorikoksen ensihedelminä ja Hoosea joutuu kasvattamaan heitä kuin omia lapsiaan.
Vanhaa Testamenttia on usein pidetty "lakina" ja Uutta Testamenttia "Evankeliumina". Jos ajattelet itse näin, hengähdä hetki ennen kuin jatkat tästä...
Olet väärässä. :)
Se, mistä Mooses sanoo: "Älä tee aviorikosta", Jeesus taas sanoo: "Jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on tehnyt sydämessään jo aviorikoksen hänen kanssaan." (Matt 5:28) Mooses sanoi: "Älä tee", ja Jeesus korosti: "Älä edes AJATTELE tekeväsi!". Mutta mistä sen evankeliumin, ilosanoman, siis löytää Vanhasta Testamentista? Taashan Jumala vannoo kansalleen profeetan kautta, että Hän "ei rakasta, eikä armahda" eikä edes "pidä kansaa omana kansanaan." Uudessa Testamentissa sentään sitä on sanoitettu suoraan.
Evankeliumi on ollut kätkettynä Vanhaan Testamenttiin aina. Joskus sitä vain on hankala löytää tai ymmärtää, ellei tiedä historiaa, arkeologiaa, hepreaa ja/tai rabbiinista tulkintaa.
Eli yleensä sitä ei löydä, eikä ymmärrä.
Ehkä siinä syy, miksi sitä niin harvoin löytyy tai esitellään Vanhasta Testamentista?
Ennen selkeämpää ilosanomaa edeltää vielä tuomion kuvailu siitä, mitä kaikkea tulee tapahtumaan israelin kansalle, ellei se käänny, jakeissa 2:4-15. Tämä tapahtuu profeetan oman elämän tilanteen kautta. Mitä mies voi tuntea, löytäessään vaimonsa vieraan miehen sylistä? Kuinka sinä haluaisit kostaa sen aviorikoksen vääryyden? Mikä rangaistus hyvittäisi rikoksen, mikä teko saisi sinut paremmalle tuulelle? Mikään ei ainakaan itsestäni tunnu riittävältä. Saati sitten Jumalasta, jota kohtaan rike on vielä suurempi.
Kohta kuitenkin alkaa ilosanoman ylistys. Rakkaus kihlattua kohtaan näyttää voittavan. Minun 92 vuoden käännöksessäni on väliotsikko "Sovinto". Sovinto huipentuu jakeeseen Hoos 2:25, jossa Herra sanoo: "Minä rakastan Lo-Ruhamaa, minä sanon Lo-Ammille: 'Sinä olet minun kansani!' Ja hän vastaa minulle: 'Sinä olet minun Jumalani!'"
Tämä tulee tapahtumaan "sinä päivänä" (Hoos 2:18,20,23), joka tarkoittaa Raamatussa Herran päivää, aikaa, jolloin Messias hallitsee. Vielä tuo aika ei ole koittanut, mutta kuten Luther toteaa: "Jo nyt, ei vielä." Se tarkoittaa, että lopullinen armahdus ja hylätyn lapsen ottaminen kotiin on jo mahdollista, mutta ei vielä tapahdu. Tämän voi ajatella tapahtuvan kahdessa vaiheessa.
"Jo nyt" tapahtui, kun Kristus tuli kuolemaan syntiemme puolesta ja teki rauhan meidän ja Jumalan välille. Jo nyt meillä on siis rauha Jumalan kanssa ja viha on pyyhitty pois. Synnit eivät enää varjosta meitä ja Herran rakkaudella ei ole estettä ja sielumme voi huutaa "Abba, Isä!". Lo-Ruhama on jo nyt rakastettu, armahdettu. Mutta vielä kerran tulee aika, jolloin me kuulemme sanat: "Tervetuloa kotiin!", ja saamme astella Taivaan porteista sisään. Lo-Ammi on jälleen Jumalan lapsi.
Näin Jumala kertoo Hoosean elämän kautta, miltä hänestä tuntuu, kun hänen kihlattunsa juoksentelee omilla teillään - palvomassa Baaleja ja muita epäjumalia. En voi kuvitella nöyryyttävämpää tilannetta, kuin hakea oma vaimonsa vieraan miehen sylistä maksaen tälle täysi hinta vaimostaan rahassa. Silti meidän Jumalamme nöyrtyi siihen. Hän syntyi seimeen, vaelsi keskellämme ja lopulta kulki Golgatalle hakemaan meitä kotiin. En voi kuvitella henkisesti ja fyysisesti raskaampaa matkaa. Mutta Jeesus kulki sen tien ristille. Hän ei nähnyt siellä ristiä ja nauloja, samoin kuin ei Hooseakaan ehkä halunnut katsoa vaimonsa häpeää ja alastonta olemusta vieraan miehen sängyssä. Hän näki vaimonsa, rakkaansa, jonka hän oli kihlannut. Kristus näki seurakuntansa, sinut ja minut. Ja niin Hoosea astui sisään ja maksoi täyden hinnan vaimostaan - ja Jumala kallisti päänsä ristillä ja sanoi: "Se on täytetty."
Lo-Ruhama on jälleen rakastettu, Lo-Ammi saa palata kotiin.
Hoosean kirja oli itselleni portti Vanhan Testamentin maailmaan. En uskaltanut lukea Vanhaa Testamenttia aiemmin, koska pelkäsin uskoni kaatuvan siihen tuomitsevaan ja murhaavaan jumalaan, jota vapaa-ajattelijat ja ateistit yleensä tykkäävät esitellä omista raamatuntulkinnoistaan. Sen sijaan näen nyt siellä Jumalan, joka tuntee, rakastaa ja huolehtii, on mustasukkainen ja epätoivoinen etsiessään keinoa saada rakastettu luokseen, korjatakseen syntiinlankeemuksessa syntyneen välirikon Hänen ja ihmisen välillä. Osittain se on kätketty nimiin, jota Vanha Testamentti pitää sisällään.
Josta tulikin mieleeni, Hoosean itsensä nimi, hän nimittäin on todella nimensä veroinen mies. Nimi Hoosea tarkoittaa suomeksi Vapahtajaa.
Sanan juuri on sama kuin nimissä Joosua ja Jeesus:
Herra pelastaa.
Spotlight: Hoosea 1-2
Feat. Jukka Norvanto: Raamattu elämään - Kaiken kestävä rakkaus
Tästä alkaa Hoosean julistus: Hän otti vaimon ja lapset, joita vaimo synnytti. Mutta kaikki eivät olleet Hoosean lapsia. Vaimo oli rikkonut liiton ja juossut vieraiden miesten syliin. Mitä laki sanoo silloin tehtäväksi? Aviorikoksen rangaistukseksi oli määrätty kuolema. Vaimo olisi siis kuoleman oma. Vaimo siirtyi lopulta ilotaloon ja eli haureudessa, kunnes Hoosea yllättäen tuli paikan päälle - ei kivi kourassaan, vaan rahaa, jolla ostaa vaimo takaisin itselleen. Hoosea vapahti vaimonsa rikoksestaan.
Suomessa emme ole tottuneet siihen, että nimillä olisi suurempi merkitys. Raamatussa sen sijaan jokaisella nimellä on merkitys, joka on selvitettävissä tavuista, joista nimi koostuu. Jeshua tarkoittaa suomennettuna "Herra pelastaa" ja sen suomenkielinen vastine on "Jeesus". Tästä jo näemme, miten nimi voi olla tiivistelmäkin erään henkilön elämästä.
Hoosean lapset saavat nimensä Jumalalta, aivan kuten Jumala ilmoittu Marialle, että antaisi lapselle nimeksi Jeesus. Hoos 1:3,6,8-9: "Niin Hoosea otti vaimokseen Gomerin, Diblaimin tyttären, ja tämä tuli raskaaksi ja synnytti hänelle pojan. (jonka nimeksi tuli antaa Jisreel) - - Hoosean vaimo tuli jälleen raskaaksi ja synnytti tyttären. Herra sanoi Hoosealle: 'Anna hänelle nimeksi Lo-Ruhama, sillä minä en enää osoita rakkautta Israelia kohtaan enkä anna sille anteeksi.' - - Vieroitettuaan Lo-Ruhaman Hoosean vaimo tuli taas raskaaksi ja synnytti pojan. Herra sanoi Hoosealle: 'Anna hänelle nimeksi Lo-Ammi, sillä te ette ole minun kansani enkä minä ole teidän Jumalanne."
Tarkasti luettuna vain ensimmäisestä lapsesta kerrotaan, että hän syntyi Hoosealle: "-- synnytti hänelle pojan." Kahdesta jälkimmäisestä sanotaan: "-- vaimo tuli raskaaksi ja synnytti lapsen." Lisäksi lasten nimet kertovat, että ne syntyivät todennäköisesti aviorikoksen seurauksena. Jumala oli päättänyt nimetä Hoosean lapset kuvastamaan suhdettaan israelilaisiin - jotka ovat Jumalan kansaa, yksilöinä Jumalan lapsia.
Lo-Ruhama oli Gomerin toinen lapsi, mutta ei Hoosean. Siitä kertoo nimikin, joka suomennettuna on "ei-rakastettu" tai "ei-armahdettu". Profetaalisesti tämä kertoi kansalle sen, että kansa ei kohtaisi Jumalan rakkautta, eikä armoa. Kolmas lapsi ei luvannut parempaa, Lo-Ammi merkitsee: "Ei minun kansani", yksikössä "Ei minun lapseni."
Lo-Ruhama ja Lo-Ammi nimet julistavat siis tuomiota Israelille. Israel ei osoittanut enää kunnioitusta eikä rakkautta Jumalalle, vaan palvoi vieraita jumalia. Epäjumalien palvontaa kuvataan läpi Raamatun myös haureellisuutena, mistä sopiva vertaus Hoosean avioliittoon tuleekin. Hoosean vaimo on synnyttänyt kaksi lasta aviorikoksen ensihedelminä ja Hoosea joutuu kasvattamaan heitä kuin omia lapsiaan.
Vanhaa Testamenttia on usein pidetty "lakina" ja Uutta Testamenttia "Evankeliumina". Jos ajattelet itse näin, hengähdä hetki ennen kuin jatkat tästä...
Olet väärässä. :)
Se, mistä Mooses sanoo: "Älä tee aviorikosta", Jeesus taas sanoo: "Jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on tehnyt sydämessään jo aviorikoksen hänen kanssaan." (Matt 5:28) Mooses sanoi: "Älä tee", ja Jeesus korosti: "Älä edes AJATTELE tekeväsi!". Mutta mistä sen evankeliumin, ilosanoman, siis löytää Vanhasta Testamentista? Taashan Jumala vannoo kansalleen profeetan kautta, että Hän "ei rakasta, eikä armahda" eikä edes "pidä kansaa omana kansanaan." Uudessa Testamentissa sentään sitä on sanoitettu suoraan.
Evankeliumi on ollut kätkettynä Vanhaan Testamenttiin aina. Joskus sitä vain on hankala löytää tai ymmärtää, ellei tiedä historiaa, arkeologiaa, hepreaa ja/tai rabbiinista tulkintaa.
Eli yleensä sitä ei löydä, eikä ymmärrä.
Ehkä siinä syy, miksi sitä niin harvoin löytyy tai esitellään Vanhasta Testamentista?
Ennen selkeämpää ilosanomaa edeltää vielä tuomion kuvailu siitä, mitä kaikkea tulee tapahtumaan israelin kansalle, ellei se käänny, jakeissa 2:4-15. Tämä tapahtuu profeetan oman elämän tilanteen kautta. Mitä mies voi tuntea, löytäessään vaimonsa vieraan miehen sylistä? Kuinka sinä haluaisit kostaa sen aviorikoksen vääryyden? Mikä rangaistus hyvittäisi rikoksen, mikä teko saisi sinut paremmalle tuulelle? Mikään ei ainakaan itsestäni tunnu riittävältä. Saati sitten Jumalasta, jota kohtaan rike on vielä suurempi.
Kohta kuitenkin alkaa ilosanoman ylistys. Rakkaus kihlattua kohtaan näyttää voittavan. Minun 92 vuoden käännöksessäni on väliotsikko "Sovinto". Sovinto huipentuu jakeeseen Hoos 2:25, jossa Herra sanoo: "Minä rakastan Lo-Ruhamaa, minä sanon Lo-Ammille: 'Sinä olet minun kansani!' Ja hän vastaa minulle: 'Sinä olet minun Jumalani!'"
Tämä tulee tapahtumaan "sinä päivänä" (Hoos 2:18,20,23), joka tarkoittaa Raamatussa Herran päivää, aikaa, jolloin Messias hallitsee. Vielä tuo aika ei ole koittanut, mutta kuten Luther toteaa: "Jo nyt, ei vielä." Se tarkoittaa, että lopullinen armahdus ja hylätyn lapsen ottaminen kotiin on jo mahdollista, mutta ei vielä tapahdu. Tämän voi ajatella tapahtuvan kahdessa vaiheessa.
"Jo nyt" tapahtui, kun Kristus tuli kuolemaan syntiemme puolesta ja teki rauhan meidän ja Jumalan välille. Jo nyt meillä on siis rauha Jumalan kanssa ja viha on pyyhitty pois. Synnit eivät enää varjosta meitä ja Herran rakkaudella ei ole estettä ja sielumme voi huutaa "Abba, Isä!". Lo-Ruhama on jo nyt rakastettu, armahdettu. Mutta vielä kerran tulee aika, jolloin me kuulemme sanat: "Tervetuloa kotiin!", ja saamme astella Taivaan porteista sisään. Lo-Ammi on jälleen Jumalan lapsi.
Näin Jumala kertoo Hoosean elämän kautta, miltä hänestä tuntuu, kun hänen kihlattunsa juoksentelee omilla teillään - palvomassa Baaleja ja muita epäjumalia. En voi kuvitella nöyryyttävämpää tilannetta, kuin hakea oma vaimonsa vieraan miehen sylistä maksaen tälle täysi hinta vaimostaan rahassa. Silti meidän Jumalamme nöyrtyi siihen. Hän syntyi seimeen, vaelsi keskellämme ja lopulta kulki Golgatalle hakemaan meitä kotiin. En voi kuvitella henkisesti ja fyysisesti raskaampaa matkaa. Mutta Jeesus kulki sen tien ristille. Hän ei nähnyt siellä ristiä ja nauloja, samoin kuin ei Hooseakaan ehkä halunnut katsoa vaimonsa häpeää ja alastonta olemusta vieraan miehen sängyssä. Hän näki vaimonsa, rakkaansa, jonka hän oli kihlannut. Kristus näki seurakuntansa, sinut ja minut. Ja niin Hoosea astui sisään ja maksoi täyden hinnan vaimostaan - ja Jumala kallisti päänsä ristillä ja sanoi: "Se on täytetty."
Lo-Ruhama on jälleen rakastettu, Lo-Ammi saa palata kotiin.
Hoosean kirja oli itselleni portti Vanhan Testamentin maailmaan. En uskaltanut lukea Vanhaa Testamenttia aiemmin, koska pelkäsin uskoni kaatuvan siihen tuomitsevaan ja murhaavaan jumalaan, jota vapaa-ajattelijat ja ateistit yleensä tykkäävät esitellä omista raamatuntulkinnoistaan. Sen sijaan näen nyt siellä Jumalan, joka tuntee, rakastaa ja huolehtii, on mustasukkainen ja epätoivoinen etsiessään keinoa saada rakastettu luokseen, korjatakseen syntiinlankeemuksessa syntyneen välirikon Hänen ja ihmisen välillä. Osittain se on kätketty nimiin, jota Vanha Testamentti pitää sisällään.
Josta tulikin mieleeni, Hoosean itsensä nimi, hän nimittäin on todella nimensä veroinen mies. Nimi Hoosea tarkoittaa suomeksi Vapahtajaa.
Sanan juuri on sama kuin nimissä Joosua ja Jeesus:
Herra pelastaa.
Spotlight: Hoosea 1-2
Feat. Jukka Norvanto: Raamattu elämään - Kaiken kestävä rakkaus
Hosea - Why to read?
Mikä tahansa Raamatun kirja on yksinään niin rikas, että niistä kustakin voisi pitää monen tunnin esitelmiä ja luentoja ammentamatta niitä silti tyhjiin. Itselleni muutama vuosi takaperin erityisen merkitseväksi tuli nimenomaan Hoosean kirja Vanhassa Testamentissa. Itse puhuisin Hooseasta profeettana, joka tietää, mitä Jumala tuntee. Tunneprofeetta. Monesti korostan, että tunteet ovat asia, joiden varaan ei uskoa kannata rakentaa ja niinhän se on. Mutta. Hoosean tunnemaailma vie ajatuksemme Jumalan ajatuksiin, elämän tapahtumat Jumalan näkökulmaan. Harvoin saamme katsella asioita Jumalan näkökulmasta, mutta nyt tässä Hoosean kirjassa Jumala avaa meille TUNTEITAAN. Toki on hyvä muistaa, että Jumala on suurempi kuin vajavaiset tunteemme ihmisinä, eikä "Jumalan mustasukkaisuus meistä" aiheuta katkeruutta tai ahdistusta hänelle, toisinkuin jos minä olisin mustasukkainen jostain ihmisestä.. Mutta ajatuksena ja näkökulmien avaajana juuri tunteet ovat todella mielenkiintoisia. Miltä Jumalasta tuntuu, kun hän katsoo meitä?
Ennen kuin syventyy kirjaan, olisi hyvä tietää jotain kirjan tai kirjoittajan taustoista. Mitä siinä kirjassa yleisesti ottaen tapahtuu? Norvannon kirjan* pohjalta on löydettävissä paljon yhtäläisyyksiä mm. juuri meidän aikaammekin, voit miettiä, mitkä näistä taustatiedoista sopivat myös tähän päivään Suomen maassa.
1) Hoosean kirjan aikana kansa on jakautunut kahtia (Juudea ja Israel) ja ulkopuolella on suurvaltoja luomassa poliittista painetta, suurvallat käyvät sotia ja valloittavat uusia maa-alueita.
2) Maa on vaurastunut viimeisten vuosikymmenten aikana ja kansa on vieraantunut uskonnollisesta elämästä. Muodollisesti jumalanpalvelus jatkuu, mutta käytännössä palvotaan epäjumalia.
3) Jumala nähdään siunausten tuojana - ei sääntöjen ja lakien laatijana ja tuomarina.
Lisäksi löytyy opetus Israelin kansan kohtalosta. Miten käy langenneelle kansalle, joka käytännössä palvoo itseään ja olemattomia epäjumalia? Mikäli kääntymystä ei tapahdu, suurvalta tulee ja vie maan israelilaisilta. Hoosea julisti, häntä ei kuultu ja Assyria valloitti israelin n.20v Hoosean julistuksen jälkeen.
Viimeisenä taustatietona kerrottakoon profetian luonteesta. Viittasin jo alussa profeettaan, joka kertoo Jumalan tunteista. Vanhassa Testamentissa ei ole montaakaan profeettaa, jotka saavat käskyn omalla elämällään ja esimerkillään julistaa profetiaa kansalle. Itseasiassa ei yhtään samanlaista kuin Hoosea. Toki muut profeetat tekivät välillä symbolisia tekoja, kuten Hesekiel, joka kerää kamansa ja lähtee asumaan kotinsa ulkopuolelle merkiksi juutalaisille, että pakkosiirtolaisuus koittaa. Tämä tosin oli suora käsky Jumalalta ja Hesekiel tiesi tarkoituksen. Entäpä Hoosea?
Hoosea saa kirjan alussa käskyn mennä naimisiin Gomerin kanssa. Hoosea todennäköisesti kunniallisen miehen tavoin rakasti tai opetteli rakastamaan vaimoaan ja rakasti häntä, koska oli hänet vaimokseen ottanut. Siksi Hoosean kirja puhuttelee niin voimakkaalla tavalla, ainakin minua. Juuri rakastumisen tunne on ihmiselle suurimpia ja hienoimpia kokemuksia mitä voi kuvitella, mutta toisaalta, myös suurin syy suureen särkymiseen, rikkoutumiseen sydänjuuria myöten. Ne sirpaleet hiertävät vuosia.
Hoosea saa kokea juuri tämän, sen, miltä tuntuu tulla rakastettunsa hylkäämäksi. Hän saa kokea, miltä tuntuu hakea oma vaimonsa vieraan miehen sylistä. Miltä tuntuu, kun oma vaimo synnyttää vieraan miehen lapsia.
Ja vain siten hän saattaa sanoittaa sitä, mitä Jumala tuntee.
Ja vain siten hän saattaa sanoittaa sitä, mitä Jumala tuntee.
*Spotlight: Jukka Norvanto: Raamattu Elämään - Kaiken kestävä rakkaus: Hoosean, Joelin ja Joonan kirjat.
lauantai 19. tammikuuta 2013
So called love
Bänditreenien ohessa kävin eilen piipahtamassa nuortenillassa, jotka pidetään bändikopperomme viereisessä tilassa. Aiheena oli kristillinen deittailu, jota käytiin draaman kautta läpi. Kaksi vetäjää näyttelivät nuorten ideoiden mukaan, miten keskusteluja voi käydä aroista aiheista. Raamatulle ja vanhemmille kulttuureille melko tuntemattomia käsitteitä ovat "esiaviollinen seksi" ja "avoliitto". Toki näitä asioita on aina esiintynyt, mutta sanahakukoneella ei Raamatusta tahdo löytää moista.
Aikaisemmin kirjoitin kirjoitelman Raakelista ja Jaakobista, jonka poistin piakkoin julkaisun jälkeen, sillä käsittelin aihetta hieman liian henkilökohtaisella tasolla. Mutta useinhan Raamatun tapahtumat puhuvat meille nimenomaan oman elämämme kautta. Siksi rohkenen kirjoittaa tästä nyt, ehkä tosin maltillisemmin.
Googlasin edellisen kerran "keskiverto avioliitto" ja nämä otsikot tulivat eteen, jotka jäivät mieleeni pyörimään. Mitä Raamattu vastaa googlen paljastamille tilastoille ja niiden takana oleviin ihmisten asenteisiin?
Ensimmäisenä: "Wikipedia - avioero". Googlasin avioliitosta ja sain artikkelin avioerosta. Keskiverto avioliitto siis päättynee avioeroon? Mitä kummaa. Raamatun mukaan avioliitto on kahden ihmisen yhdeksi tulemista, se on siis heikosti verrattuna, kuin kaksi paperiarkkia, jotka yhdistetään saumattomasti toisiinsa. Ne ovat yhdessä enemmän kuin olivat yksin ennen sitä. Ero repii rikki, eikä kumpikaan paperipuoliskoista näytä enää yhtä siistiltä ja ehjältä kuin ennen sitä. Avioliitto on turvaamassa sitä eheyttä. Ainakin minun mielestäni.
Toisena otsikkona on tilastokeskuksen tutkielma siitä, miten avioliiton suosio on kasvanut hitaasti. Milloin se edes on mennyt pois muodista? Mennee takaisin 1960-luvulle, jolloin seksuaalinen vapautuminen lähti liikenteeseen. Milloin kahden ihmisen turvallinen, siunattu ja hyvä liitto on alettu nähdä kahleena? Mielestäni sana "tahdon" on juurikin siksi oikea sana avioliiton yhteydessä, sillä silloin tahdolla sitoudutaan tunteista riippumatta toiseen ihmiseen. Myönnetään, että tunteet vaihtelevat ja elämässään voi rakastua useisiinkin henkilöihin ja ihastua vielä useampaan. Mutta silti alttarilla sanotaan "tahdon", kukaan ei kuiskaa: "Musta tuntuu nyt siltä, että joo."
Neljäs otsikko puhuu avioliiton keskimääräisestä kestosta. Optimistisemmat sanovat 10+ vuotta, tämä sanoo vain 7 vuotta kestoksi. Missä mättää? Jaakob tekee töitä 7 vuotta saadakseen Raakelin omakseen, jonka jälkeen joutuu vielä tekemään toiset 7 vuotta töitä, koska Laban, Raakelin isä, huijasi Jaakobin vanhemman tyttärensä kanssa naimisiin. Jaakob tekee kaksikertaa enemmän töitä saadakseen Raakelin vaimokseen, kuin tämä otsikko kertoo keskiverron avioliiton kestävän! Ihmekkään kun nykyisin ei synny kuin Twilightin veroisia rakkaustarinoita. Kirjoittajat tuskin ovat itse eläneet tai nähneetkään rakkaustarinoita, jotka oikeasti olisivat edes lähelle Jaakobin ja Raakelin veroista kerrontaa.
Viides otsikko, enkä enempiä jaksa selata, on "Kunnes käräjät meidät erottaa." Mitä tuohon voi enää sanoa. Kaksi paperiarkkia revitään ja saksitaan erikseen, koska heistä tuntuu nyt siltä. Mihin katosi "Tahdon" sana avioliitosta? Mihin on kadonnut ihmisten käsitys rakkaudesta, kestävänä sellaisena? Onko sitä?
Omat vanhempani ovat eronneet. En tuomitse heitä tästä, enkä halua kuulostaa moittivalta ketään toistakaan eronnutta kohtaan. Mutta mihin tosiaan on kadonnut se rakkaus, joka sanoo "tahdon", eikä "musta tuntuu, että..."?
Heprean kielen sana chesed oli joskus käytössä, jopa englanniksi käännettynä. Se sana poistui käytöstä muistaakseni jo satoja vuosia sitten, koska ihmisten välillä sitä rakkautta ei esiintynyt. Sana tarkoittaa rakkautta, joka perustuu ilmaisijansa tahtoon ja omaan valintaan, rakkautta, joka rakastaa kohdetta, vaikka rakastettu tekisi mitä.
En ihmettele että se sana on hävinnyt käytöstä.
Mutta sen ihanteen sanan takana ei tarvitsisi unohtua niin helposti. Sillä rakkaudella nimittäin Jumala on kertonut rakastavansa meitä. Vaikka tekisimme mitä, Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa todisteeksi tästä. 2 Tim 2:13 "Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää."
Chesed ei ehkä esiinny ihmisten välillä, mutta meitä kehotetaan Matt 5:48 "Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän Taivaallinen Isänne on täydellinen." Ja jos Herramme rakastaa meitä niin, eikö meidän olisi hyvä rukoilla samanlaista mielen ja sydämen alttiutta suhteessa kaikkiin sisariimme ja veljiimme? Se, että tiedämme, ettemme välttämättä koskaan saavuta sitä, ei pitäisi antaa oikeutta luovuttaa. Jaakob taisteli ja saavutti sen mitä halusi. Mikä on ihmiselle mahdotonta, on mahdollista Jumalalle.
Aikaisemmin kirjoitin kirjoitelman Raakelista ja Jaakobista, jonka poistin piakkoin julkaisun jälkeen, sillä käsittelin aihetta hieman liian henkilökohtaisella tasolla. Mutta useinhan Raamatun tapahtumat puhuvat meille nimenomaan oman elämämme kautta. Siksi rohkenen kirjoittaa tästä nyt, ehkä tosin maltillisemmin.
 |
| Jaakobin ja Raakelin tarina on jotain, mitä nykyisin tuskin milloinkaan kuulee. 1 Moos 29:1-30 |
Ensimmäisenä: "Wikipedia - avioero". Googlasin avioliitosta ja sain artikkelin avioerosta. Keskiverto avioliitto siis päättynee avioeroon? Mitä kummaa. Raamatun mukaan avioliitto on kahden ihmisen yhdeksi tulemista, se on siis heikosti verrattuna, kuin kaksi paperiarkkia, jotka yhdistetään saumattomasti toisiinsa. Ne ovat yhdessä enemmän kuin olivat yksin ennen sitä. Ero repii rikki, eikä kumpikaan paperipuoliskoista näytä enää yhtä siistiltä ja ehjältä kuin ennen sitä. Avioliitto on turvaamassa sitä eheyttä. Ainakin minun mielestäni.
Toisena otsikkona on tilastokeskuksen tutkielma siitä, miten avioliiton suosio on kasvanut hitaasti. Milloin se edes on mennyt pois muodista? Mennee takaisin 1960-luvulle, jolloin seksuaalinen vapautuminen lähti liikenteeseen. Milloin kahden ihmisen turvallinen, siunattu ja hyvä liitto on alettu nähdä kahleena? Mielestäni sana "tahdon" on juurikin siksi oikea sana avioliiton yhteydessä, sillä silloin tahdolla sitoudutaan tunteista riippumatta toiseen ihmiseen. Myönnetään, että tunteet vaihtelevat ja elämässään voi rakastua useisiinkin henkilöihin ja ihastua vielä useampaan. Mutta silti alttarilla sanotaan "tahdon", kukaan ei kuiskaa: "Musta tuntuu nyt siltä, että joo."
Neljäs otsikko puhuu avioliiton keskimääräisestä kestosta. Optimistisemmat sanovat 10+ vuotta, tämä sanoo vain 7 vuotta kestoksi. Missä mättää? Jaakob tekee töitä 7 vuotta saadakseen Raakelin omakseen, jonka jälkeen joutuu vielä tekemään toiset 7 vuotta töitä, koska Laban, Raakelin isä, huijasi Jaakobin vanhemman tyttärensä kanssa naimisiin. Jaakob tekee kaksikertaa enemmän töitä saadakseen Raakelin vaimokseen, kuin tämä otsikko kertoo keskiverron avioliiton kestävän! Ihmekkään kun nykyisin ei synny kuin Twilightin veroisia rakkaustarinoita. Kirjoittajat tuskin ovat itse eläneet tai nähneetkään rakkaustarinoita, jotka oikeasti olisivat edes lähelle Jaakobin ja Raakelin veroista kerrontaa.
Omat vanhempani ovat eronneet. En tuomitse heitä tästä, enkä halua kuulostaa moittivalta ketään toistakaan eronnutta kohtaan. Mutta mihin tosiaan on kadonnut se rakkaus, joka sanoo "tahdon", eikä "musta tuntuu, että..."?
Heprean kielen sana chesed oli joskus käytössä, jopa englanniksi käännettynä. Se sana poistui käytöstä muistaakseni jo satoja vuosia sitten, koska ihmisten välillä sitä rakkautta ei esiintynyt. Sana tarkoittaa rakkautta, joka perustuu ilmaisijansa tahtoon ja omaan valintaan, rakkautta, joka rakastaa kohdetta, vaikka rakastettu tekisi mitä.
 |
| Miksei tämä ole enemmän suosiossa? Milloin tämä edes meni pois suosiosta? |
En ihmettele että se sana on hävinnyt käytöstä.
Mutta sen ihanteen sanan takana ei tarvitsisi unohtua niin helposti. Sillä rakkaudella nimittäin Jumala on kertonut rakastavansa meitä. Vaikka tekisimme mitä, Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa todisteeksi tästä. 2 Tim 2:13 "Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää."
Chesed ei ehkä esiinny ihmisten välillä, mutta meitä kehotetaan Matt 5:48 "Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän Taivaallinen Isänne on täydellinen." Ja jos Herramme rakastaa meitä niin, eikö meidän olisi hyvä rukoilla samanlaista mielen ja sydämen alttiutta suhteessa kaikkiin sisariimme ja veljiimme? Se, että tiedämme, ettemme välttämättä koskaan saavuta sitä, ei pitäisi antaa oikeutta luovuttaa. Jaakob taisteli ja saavutti sen mitä halusi. Mikä on ihmiselle mahdotonta, on mahdollista Jumalalle.
tiistai 15. tammikuuta 2013
Friendship & Forgiveness
Ystävät ovat aivan korvaamattomia ihmisen elämässä. Mutta kuten kaikissa ihmissuhteissa, myös ystävyyssuhteissa on paljon säröjä ja kolhuja, jotka voi joko jättää taakaksi ystävyydelle tai tiputtaa matkan varrelle. Luottamus voi horjua ja välitkin kiristyä, mutta kun taakka tippuu, syntyy jotain uutta. Tässä on pieni oman elämäni todistus anteeksiannon seurauksesta.
2010 elin tilanteessa, jossa en nähnyt ystäväni hätää ollenkaan. Itselläni oli pahainen ihmissuhde ongelma, josta avauduin jatkuvasti hänelle. Tähän ystäväni tiuski mielestäni melko töykeitä sanoja ja loukkaannuin pahasti - olihan kyse rakkauteni kohteesta. Luottamukseni horjui ja aloin myös vihaamaan häntä ja katsomaan häntä hieman alaspäin. Hän ei edes yritä ymmärtää.
Emme nähneet enää usein seuraavan puolen vuoden aikana, mutta se oli silloin oma valintamme. Mielessäni koin äärimmäisen nöyryyttäväksi nielaista katkeruuteni ja kiukkuni ja soittaa hänelle, voitaisiinko tavata ja jutella asiat läpi. Menin paikan päälle sydämessäni halu saada oikeutus ja tulla ymmärretyksi, mutta mielessäni olin jo sanonut itselleni, että hänelle on annettava anteeksi. Muistelin menneitä aikoja, kun vielä nauroimme ja juttelimme pitkät pätkät ja halusin sen ajan takaisin. En tiennyt onko se mahdollista, mutta halusin itse ainakin olla valmis tekemään töitä sen eteen. Ystävyys ei ole ystävyyttä, jos toiseen ei voi luottaa ja voin ilmaista epäluottamuksenikin luottavaisin mielin, ettei ystäväni sitä säikähdä. Eikä hän säikähtänytkään.
En muista enää keskustelun alkua. Muistan sen, että kohta katosi kaikki oikeutus ja ymmärrysvaatimukset ja minä ymmärsin. Nyt vastaavasti ystävälläni on jotain kerrottavaa. Hän aloitti varovaisesti ja kertoi lopulta, että hänellä on vakava aivosairaus, joka aiheuttaa rytmihäiriöitä ja poissaolokohtauksia, joskus keskellä katuakin. Hän ei voinut enää liikkua myöhään yksin, harrastaa liikuntaa, ajaa autoa tai juoda kahviakaan. Vahvimmat lääkkeetkään eivät auttaneet siihen ja leikkauksen vaihtoehdosta puhuttiin.
Missä me oltaiskaan, jos en olisi koskaan purrut hammasta, mielestäni nöyrtynyt ja tahtonut antaa anteeksi? Ja toisaalta missä oltais, jos ystäväni ei olisi luottanut minuun minun tunteistani huolimatta? Minä, joka olin koppava ja hyökkäävä kuin haavoitettu eläin, kun hän oli pilkannut tunteitani aiemmin.
Tänä päivänä, olemme edelleen ystäviä ja pitkän polun käyneinä välit ja luottamus on syvemmät ja lämpimämmät kuin koskaan aiemmin. Leikkaus on takana, kohtaukset poissa ja rukouksissa on, että myös pysyvät poissa. Jälkikäteen olen kuullut myös useaan otteeseen kiitokset ystävältäni siitä, miten kiitollinen hän on meidän ystävyyssuhteesta. Ja olen aina yhtä kiitollinen ystävästä, joka on hänenlaisensa. Luulen, että ilman anteeksiantamusta kumpikaan meistä ei enää muistelisikaan toistansa.
Joskus Jumala kuljettaa aivan uskomattomia polkuja. Lankean aina itse siihen ajatukseen, että Herraa rukoileva, häntä seuraava ja hänen ääntään etsivä ei voisi mokailla elämässä. Ja sitten kun nämä katkeruudet, ihmissuhdeongelmat ja muut asiat läjähtävät päin naamaan, lankean "paiseineni" takaisin siihen lantakasaan Jobin tavoin ja huudan vain selitystä. Miksi?
"Mutta hän on vastannut minulle: 'Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.' Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima." (2.Kor 12:9)
Olen Jumalalle rehellinen. Noissa tilanteissa minua ottaa päähän, enkä aina ymmärrä miksi niin pitää käydä. Mutta olen rukoillut johdatusta ja en uskalla ajatella, etteikö se myös olisi sitä. Vaikka se ei siinä hetkessä tunnu hyvältä, ärsyttää ja on nöyryyttävääkin, Herra on vastannut jo kerran laupeudella. Jälkikäteen, olen kiitollinen siitä koettelemuksesta. Tämä ystävä, josta kerroin, ei ole hävinnyt mihinkään elämästäni, enkä usko, että koskaan häviääkään.
Haluan voida uskoa edelleen siihen, että vaikeudet eivät ole loppu vaan jonkun uuden alku. Jos tämä usko ja toivo riistetään, olen tilanteessa, jossa epätoivo pääsee voitolle. Merkitys häviää ja huominen ei näytä enää niin kirkkaalta. Mutta uskoessani Herran pitävän lankoja käsissään, on toivo paremmasta, kirkkaammasta huomisesta. Ja se toivo on jo nyt tässä elämässä, mutta ennen kaikkea tuonpuoleisessa.
En halua unohtaa tuota opetusta jonka sain, en nyt, enkä huomenna.
"Herra, en jaksaisi. En ymmärrä, enkä aina haluakaan ymmärtää muita.
Mutta rukoilen, että Sinä johdatat minua ja ohjaat paimensauvallasi.
Haluan uskoa ja luottaa sydämeni ja tuhat unelmaani Sinun käsiisi.
Auta minua muistamaan, että armossasi on kylliksi.
Minulla, meillä, ei ole mitään muuta pakopaikkaa kuin Sinun sanomaton laupeutesi.
Anna meidän kokea ihmeitä, joissa rakkaus voittaa pelon, niin kuin olet luvannut:
'- - vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon'.
Kiitos ystävistäni. Älä anna minun unohtaa heitä tai heidän minua.
Sinun käsiisi lasken koko elämäni."
Herran armo riittää minulle. Se riitti minulle ja ystävälleni. Se riittää myös sinulle.
2010 elin tilanteessa, jossa en nähnyt ystäväni hätää ollenkaan. Itselläni oli pahainen ihmissuhde ongelma, josta avauduin jatkuvasti hänelle. Tähän ystäväni tiuski mielestäni melko töykeitä sanoja ja loukkaannuin pahasti - olihan kyse rakkauteni kohteesta. Luottamukseni horjui ja aloin myös vihaamaan häntä ja katsomaan häntä hieman alaspäin. Hän ei edes yritä ymmärtää.
Emme nähneet enää usein seuraavan puolen vuoden aikana, mutta se oli silloin oma valintamme. Mielessäni koin äärimmäisen nöyryyttäväksi nielaista katkeruuteni ja kiukkuni ja soittaa hänelle, voitaisiinko tavata ja jutella asiat läpi. Menin paikan päälle sydämessäni halu saada oikeutus ja tulla ymmärretyksi, mutta mielessäni olin jo sanonut itselleni, että hänelle on annettava anteeksi. Muistelin menneitä aikoja, kun vielä nauroimme ja juttelimme pitkät pätkät ja halusin sen ajan takaisin. En tiennyt onko se mahdollista, mutta halusin itse ainakin olla valmis tekemään töitä sen eteen. Ystävyys ei ole ystävyyttä, jos toiseen ei voi luottaa ja voin ilmaista epäluottamuksenikin luottavaisin mielin, ettei ystäväni sitä säikähdä. Eikä hän säikähtänytkään.
En muista enää keskustelun alkua. Muistan sen, että kohta katosi kaikki oikeutus ja ymmärrysvaatimukset ja minä ymmärsin. Nyt vastaavasti ystävälläni on jotain kerrottavaa. Hän aloitti varovaisesti ja kertoi lopulta, että hänellä on vakava aivosairaus, joka aiheuttaa rytmihäiriöitä ja poissaolokohtauksia, joskus keskellä katuakin. Hän ei voinut enää liikkua myöhään yksin, harrastaa liikuntaa, ajaa autoa tai juoda kahviakaan. Vahvimmat lääkkeetkään eivät auttaneet siihen ja leikkauksen vaihtoehdosta puhuttiin.
Missä me oltaiskaan, jos en olisi koskaan purrut hammasta, mielestäni nöyrtynyt ja tahtonut antaa anteeksi? Ja toisaalta missä oltais, jos ystäväni ei olisi luottanut minuun minun tunteistani huolimatta? Minä, joka olin koppava ja hyökkäävä kuin haavoitettu eläin, kun hän oli pilkannut tunteitani aiemmin.
Tänä päivänä, olemme edelleen ystäviä ja pitkän polun käyneinä välit ja luottamus on syvemmät ja lämpimämmät kuin koskaan aiemmin. Leikkaus on takana, kohtaukset poissa ja rukouksissa on, että myös pysyvät poissa. Jälkikäteen olen kuullut myös useaan otteeseen kiitokset ystävältäni siitä, miten kiitollinen hän on meidän ystävyyssuhteesta. Ja olen aina yhtä kiitollinen ystävästä, joka on hänenlaisensa. Luulen, että ilman anteeksiantamusta kumpikaan meistä ei enää muistelisikaan toistansa.
Joskus Jumala kuljettaa aivan uskomattomia polkuja. Lankean aina itse siihen ajatukseen, että Herraa rukoileva, häntä seuraava ja hänen ääntään etsivä ei voisi mokailla elämässä. Ja sitten kun nämä katkeruudet, ihmissuhdeongelmat ja muut asiat läjähtävät päin naamaan, lankean "paiseineni" takaisin siihen lantakasaan Jobin tavoin ja huudan vain selitystä. Miksi?
"Mutta hän on vastannut minulle: 'Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.' Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima." (2.Kor 12:9)
Olen Jumalalle rehellinen. Noissa tilanteissa minua ottaa päähän, enkä aina ymmärrä miksi niin pitää käydä. Mutta olen rukoillut johdatusta ja en uskalla ajatella, etteikö se myös olisi sitä. Vaikka se ei siinä hetkessä tunnu hyvältä, ärsyttää ja on nöyryyttävääkin, Herra on vastannut jo kerran laupeudella. Jälkikäteen, olen kiitollinen siitä koettelemuksesta. Tämä ystävä, josta kerroin, ei ole hävinnyt mihinkään elämästäni, enkä usko, että koskaan häviääkään.
Haluan voida uskoa edelleen siihen, että vaikeudet eivät ole loppu vaan jonkun uuden alku. Jos tämä usko ja toivo riistetään, olen tilanteessa, jossa epätoivo pääsee voitolle. Merkitys häviää ja huominen ei näytä enää niin kirkkaalta. Mutta uskoessani Herran pitävän lankoja käsissään, on toivo paremmasta, kirkkaammasta huomisesta. Ja se toivo on jo nyt tässä elämässä, mutta ennen kaikkea tuonpuoleisessa.
En halua unohtaa tuota opetusta jonka sain, en nyt, enkä huomenna.
"Herra, en jaksaisi. En ymmärrä, enkä aina haluakaan ymmärtää muita.
Mutta rukoilen, että Sinä johdatat minua ja ohjaat paimensauvallasi.
Haluan uskoa ja luottaa sydämeni ja tuhat unelmaani Sinun käsiisi.
Auta minua muistamaan, että armossasi on kylliksi.
Minulla, meillä, ei ole mitään muuta pakopaikkaa kuin Sinun sanomaton laupeutesi.
Anna meidän kokea ihmeitä, joissa rakkaus voittaa pelon, niin kuin olet luvannut:
'- - vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon'.
Kiitos ystävistäni. Älä anna minun unohtaa heitä tai heidän minua.
Sinun käsiisi lasken koko elämäni."
Herran armo riittää minulle. Se riitti minulle ja ystävälleni. Se riittää myös sinulle.
sunnuntai 13. tammikuuta 2013
If God had a...
”Jos Jumalalla olisi lompakko, sinun kuvasi olisi siinä.” - Max Lucado
Ajatus Jumalasta, joka pakertelee aamusta iltaan kiireisenä isänä, on varsin kiehtova. Isän käydessä asioimassa missä tahansa, minun kuvani on siinä lompakossa, joka vähän väliä aukeaa ja sulkeutuu ja muistuttaa isää lapsestaan. Minusta.
Jos Jumalalla olisi puhelin, sinun naurusi olisi soittoäänenä.
Oma isäni sai 5 vuotta sitten lapsen äitipuoleni kanssa. Ei mennyt kauaakaan siitä, kun uusi pikkuveljeni (hän ei ole puolikas minulle) oppi nauramaan ja isäni äänitti hänen naurunsa puhelimeensa. Muuten tunteittensa kanssa jäävi isäni ei voinut näyttää ylpeämmältä esitellessään uutta soittoääntään.
Jos Jumalalla olisi kiire, se ei koskisi sinua.
Jokaisella varmaan on kokemus siitä, kuinka kiireinen ihminen tuntuu juoksevan vain ohi. Välillä kirjaimellisesti, usein se ohikävely on henkistä ja se jättää hieman paha maun suuhun. Jumala sen sijaan ei juoksisi ohi. Kiireisenä hän avatessaan lompakon ehtisi hymyillä kuvallesi ja kesken tärkeän neuvottelun vastata puhelimeen, jossa raikuu sinun naurusi, ja hänellä olisi aikaa jutella sinun kanssasi.
”Jos Jumalalla olisi jääkaappi, siinä olisi sinun piirustuksiasi.” - Max Lucado
Kiireisen päivän päätteeksi isä tulee kotiin ja nappaa voileipään tarvikkeet jääkaapista ja näkee sinun hänelle piirtämät kuvat. Ne suttuiset, värejä täynnä olevat töherrykset, jotka eivät esitä kenellekään mitään, paitsi isälle. Isä näkee sinun taitosi, yrityksesi ilmaista rakkauttasi hänelle ja hän hymyilee.
Joskus voi tuntua siltä, että Jumalalla on kiire, eikä hän vastaa. Joskus tuntuu, että Jumalalle minä en merkitse mitään ja hän ei muista minua mitenkään, enhän ole muuta kuin syntinen ja epäonnistunut. Kuitenkin pitkin päivää tämä esimerkin lapsi on tuottanut isälleen iloa. Uskon vahvasti, että Jumalasta tämä esimerkki on hyvä, mutta vajaa. Samaa sanotaan Raamatussa:
Jes 49:15 ”-- Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda.”
Vaikka oma äitimme unohtaisi, Herra ei meitä unohda, ei hylkää. Kun me rukoilemme, meidän äänemme kaikuu Jumalan kännykästä ja hän esittelee sinun kuvaasi ylpeänä:
"Tämä on minun rakas lapseni."
Ajatus Jumalasta, joka pakertelee aamusta iltaan kiireisenä isänä, on varsin kiehtova. Isän käydessä asioimassa missä tahansa, minun kuvani on siinä lompakossa, joka vähän väliä aukeaa ja sulkeutuu ja muistuttaa isää lapsestaan. Minusta.
Jos Jumalalla olisi puhelin, sinun naurusi olisi soittoäänenä.
Oma isäni sai 5 vuotta sitten lapsen äitipuoleni kanssa. Ei mennyt kauaakaan siitä, kun uusi pikkuveljeni (hän ei ole puolikas minulle) oppi nauramaan ja isäni äänitti hänen naurunsa puhelimeensa. Muuten tunteittensa kanssa jäävi isäni ei voinut näyttää ylpeämmältä esitellessään uutta soittoääntään.
Jos Jumalalla olisi kiire, se ei koskisi sinua.
Jokaisella varmaan on kokemus siitä, kuinka kiireinen ihminen tuntuu juoksevan vain ohi. Välillä kirjaimellisesti, usein se ohikävely on henkistä ja se jättää hieman paha maun suuhun. Jumala sen sijaan ei juoksisi ohi. Kiireisenä hän avatessaan lompakon ehtisi hymyillä kuvallesi ja kesken tärkeän neuvottelun vastata puhelimeen, jossa raikuu sinun naurusi, ja hänellä olisi aikaa jutella sinun kanssasi.
”Jos Jumalalla olisi jääkaappi, siinä olisi sinun piirustuksiasi.” - Max Lucado
Kiireisen päivän päätteeksi isä tulee kotiin ja nappaa voileipään tarvikkeet jääkaapista ja näkee sinun hänelle piirtämät kuvat. Ne suttuiset, värejä täynnä olevat töherrykset, jotka eivät esitä kenellekään mitään, paitsi isälle. Isä näkee sinun taitosi, yrityksesi ilmaista rakkauttasi hänelle ja hän hymyilee.
Joskus voi tuntua siltä, että Jumalalla on kiire, eikä hän vastaa. Joskus tuntuu, että Jumalalle minä en merkitse mitään ja hän ei muista minua mitenkään, enhän ole muuta kuin syntinen ja epäonnistunut. Kuitenkin pitkin päivää tämä esimerkin lapsi on tuottanut isälleen iloa. Uskon vahvasti, että Jumalasta tämä esimerkki on hyvä, mutta vajaa. Samaa sanotaan Raamatussa:
Jes 49:15 ”-- Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda.”
Vaikka oma äitimme unohtaisi, Herra ei meitä unohda, ei hylkää. Kun me rukoilemme, meidän äänemme kaikuu Jumalan kännykästä ja hän esittelee sinun kuvaasi ylpeänä:
"Tämä on minun rakas lapseni."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)