Core of Christianity

Tyhjä hauta.

Se sai juutalaiset sotilaat pelkäämään henkensä puolesta. Se sai juutalaiset keksimään valheen ruumiin varastamisesta. Se sai opetuslapset ymmälleen. Se saa nykytutkijat keksimään joukkohallusinaatio teorioita, aina psykoosiin asti. Se saa ateistin tukeutumaan psykologisesti kestämättömiin teorioihin. Se tyhjä hauta alkoi kiinnostaa ihmisiä ja evankeliumin ilosanoma alkoi levitä.

Tuo Jeesus, joka saarnasi Jumalan valtakuntaa ja syntien anteeksiantamusta, ristiinnaulittiin ja hänet haudattiin hautaan, joka oli Jerusalemin muurin ulkopuolella. Väki virtasi varmaan katsomaan sitä, onko todella niin.

"Eivätkö opetuslapset itse varastaneet ruumiin? Niinhän ylipapit sanoivat!"
"Mutta eikö juuri eräs heistä, joka väitti kohdanneensa Jeesuksen, kivitetty hengiltä?"
"No miksi kukaan suostuisi kivitettäväksi oman valheensa puolesta? Idiootteja!"
"Niin.. Idiootteja, vai tosissaan?"

Ja se hauta saa tänäänkin ihmisten mielen vaivaantuneeksi. Ainoa asia joka voi pitää kristinuskon hengissä tai tappaa sen, on se hauta, josta ruumista ei löytynyt. Ja miksi? Ollaan jännän äärellä, asian ytimessä. Syntien anteeksiantamisessa, siinä, mitä armo todella on.

Kuulen uskoni tähden kymmeniä kysymyksiä kuukausittain, etenkin nyt armeijassa ja usein juurikin niitä, jotka ovat vapaa-ajattelijoiden popularisoimia. (Muuten, jos kiinnostaa vastaukset kritiikkiin, täältä löydät hyvän listan vastauksia.) Samoin kuulen, kuinka ihmisten virheet heijastetaan kirkon kautta Raamattuun. Ihmiset haluavat kuitenkin pitää totena sitä mitä Jeesus sanoi; "Hedelmistään puu tunnetaan." Kirkko on näyttäytynyt usein hyvinkin mätänä. Seksuaaliskandaalit, inkvisitio, ristiretket, "pimeä keskiaika", anekauppa, sotkeutuminen politiikkaan ja valtapeliin. Nämä mädät hedelmät taas ihmiset tulkitsevat Raamatun syyksi hyvin nopeasti - onhan Raamattu se, johon jokainen anekaupan harrastajakin varmasti vetosi myydessään aneita.

Kun eräs vallanpitäjä oli todennut hävittävänsä kristinuskon ja painavansa kirkon maan alle, pappi nauroi hänelle: "Et tule onnistumaan siinä, sillä edes me emme ole pystyneet siihen."

Ja sitten kun kritiikkiä on selvitetty ja kysymyksiin vastailtu, on loppujen lopuksi helppoa saada loogisesti ajatteleva ihminen uskomaan ajatukseen, että voisi olla jumaluus, joka voi vaikuttaa maailmassa. Se miten tämä jumaluus toimisi, on eri asia ja voiko ihminen tietää jumaluudesta, on myös kysymys erikseen. On myös kiistattomasti helppoa todeta, että kirkossa toimivat ihmisetkin voivat langeta pois Raamatun sanasta, vaikka he väittävät muuta - eihän se eroa politiikasta tai normaalista elämästä sen kummemmin. Kristinuskon kohdalla suurimmaksi kysymykseksi jää kuitenkin aina se, oliko Jeesus todella sitä mitä hän väitti, vai ei, nousiko hän todella kuolleista, vai ei?

Oliko hauta tyhjä, vai ei?

"Mutta ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla ja te olette yhä syntienne vallassa. Ja silloin nekin, jotka ovat nukkuneet pois Kristukseen uskoen, ovat joutuneet perikatoon. Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä. Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet. Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä. Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi, jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee."  (1. Kor 15:17-23)

Edelleen läjäpäin täysjärkisiä ja vähemmän järkeviä ihmisiä juoksee ympäri maailmaa kuuluttaen evankeliumin sanomaa, mutta sanoma on sama sanojasta riippumatta: Kristus Jeesus on kuolemallaan lunastanut meidät langenneesta maailmasta takaisin Jumalalle. Me, jotka hylkäsimme Jumalan Isänä, saamme uudestaan kutsua häntä Isäksi.

"Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." (Room 8:38-39)

*Korjaus päivämäärään, kirjoitettu 01:40 sunnuntai yönä 31.3.2013, eikä 30.3.2013 lauantaina.

Long but Good Friday

Alkuun pieni sarjakuva strippi, joka on varsin osuva. Lataan sen rumasti koneelleni ja kuvaksi tänne, ilman lähdeviitteitä, mutta voin etsiä sarjakuvan kirjoittajan nimen kaikille copyright intoilijoille.

- Johnny Hartin, USA (wikipedia)

Meinasin tehdä yhteenvedon Jesaja 53 kohdasta ja evankeliumeiden yhtenevistä kohdista, mutta aina ei tule kirjoitettua sitä, mitä on suunnitellut. Lisäksi, tähän en osaa html koodata palstoja, sillä se olisi ollut palstajakona selkeämpi. Harvoin kylläkään suunnittelen mitään kirjoitusta, lähinnä istahdan koneelle ja alan kirjoittaa, muotoilen ja tsuumailen ja kyselen kavereilta mielipiteitä, teologista "peiliä", ettei tänne tulisi ihan mitä sattuu.

Tämä päivä, pitkä perjantai, tuntui toivottoman pitkältä aina lapsena. Ei saanut katsella piirrettyjä, piti käydä kirkossa, ei saanut pelata tietokoneella ja jokainen kiva asia tuntui olevan kielletty. En tajunnut miksi.

Englanniksi päivä on kuitenkin "Hyvä perjantai". Tästä varsin osuva strippi tuossa ylempänä. Ehkä voisin joskus omalle lapselleni opettaa, että tämä perjantai on hyvä, eikä pitkä. Sitten hän kyselisi, miksi tätä sanotaan pitkäperjantaiksi muualla ja sitten saisin kertoa hänelle, miten pitkän tien Jeesus tänä päivänä kulki - hänenkin puolestaan ja juuri siksi tätä päivää kutsun hyväksi.

"Itse, omassa ruumiissaan, hän 'kantoi meidän syntimme' ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle. 'Hänen haavansa ovat teidät parantaneet'" (1.Piet 2:24)

Mitä enemmän ymmärrän tuosta, sitä vähemmän tajuan sitä suuruutta, mikä tähän päivään sisältyy.

Jumala näki, että maailma jossa syntinen ihminen joutuu tekemään edes pienen uskollisuuden osoituksen hänelle, ei tule olemaan koskaan maailma, jossa ihminen kuuntelee Jumalaa. Hän päätti muuttaa systeemin. Sitä kuitenkin valmisteltiin monta tuhatta vuotta, profeetat huusivat että tulee se päivä, jolloin Herra itse paimentaa kansaansa - eikä vain israelilaisia, vaan jokaista kansaa. Nämä kirjoitukset täyttyvät Jeesuksessa.

Enää ei ihminen oman pahuutensa tähden nosta veistä ja pirskota verta alttarille lähestyäkseen Jumalaa. Nyt Jumala astuu ihmisen pahuuteen, siihen synkkyyteen joka erotti meidät Hänestä ja ottaa meidän pahuutemme omaksi tuomiokseen. Nyt Jumalan sallimus nostaa käden, joka hakkaa naulat läpi ruoskitun miehen. Nyt hänen verensä vuotaa maahan, johon meidän syntimme on kuopattu, jotta me voimme lähestyä Jumalaa. Emme ainoastaan vain lähestyä, vaan kutsua itseämme hänen rakkaiksi lapsikseen.

Jumalan viha pahuutta, syntiä ja kuolemaa kohtaan toteutuu ristinpuulla. Viha syntiä kohtaan on edelleen olemassa, mutta Kristukseen turvautuvia tämä viha ei koskaan kohtaa:

Jes 43:25 "Mutta minä, minä itse pyyhin pois sinun rikkomuksesi oman itseni tähden enkä muistele sinun syntejäsi."

Tänään Ylen uutislähetyksen mukaan yli kaksituhatta vuotta sitten (oikeesti, jos se oli 30-33jKr, siitä on n. 1980-1983 vuotta) Jeesus vangittiin, häntä yritettiin todistaa rikolliseksi monin tavoin, mutta turhaan. Hänestä ei löytynyt mitään syytä tuomiolle, mutta juutalaisten eliitti tuomitsi hänet kuolemaan. Kansa huusi ristiinnaulitsemista, niin Pontius Pilatus pesi kätensä ja antoi kansan tehdä mitä halusi - välttääkseen kapinan ja mellakan. Jeesus ruoskittiin ja hakattiin, puettiin orjantappurakruunuun ja puettiin viittaan. Hän otti puun kantaakseen ja vaelti kaupungin läpi Golgatalle, siellä sotilaat pistivät tuomion täytäntöön ja käärme pisti häntä kantapäähän - vaan Jeesus musersi käärmeen pään (1. Moos 3:15)

Hullu ajatus, joka vuosi yhtä absurdi, että kuolematon kuolee. Ikuinen elämä katkeaa. Miten ikuisuus voi katketa? Millainen on se syntivelka, jonka Jeesus maksoi, jos tuo on sen hinta?

"Sillä joka kerran kun mä maahan kaadun, kaatuu mies tiellä Golgatan
Joka kerran kun mä maahan sorrun ja jälleen heikkona lankean
et ole koskaan kaukana, vaik' en näe sinua
Olen puu sun naulojen alla, piikki sun otsalla."

music: KLS - Ääriviivasi

Holy Thursday

Kuulin mielenkiintoisen ajatuksen tänään, kun olimme Parolassa panssariprikaatissa avustamassa ehtoollisen vietossa, siis pääsiäishartaudessa/-messussa. Viimeistä työpäiväänsä siellä viettänyt pastori totesi kutakuinkin vapaasti lainaten näin:

"Jokaisessa uskonnossa, on joku ajatus uhrista. Ihmisellä on kuin sisäinen tietoisuus siitä, että kaikki ei ole kunnossa tuonpuoleiseen, siihen on etsitty sovitusta, uhria. Ihmiset ovat uhranneet asioita jumalalle/Jumalalle, jumalille, hengille tai esi-isillensä. Joskus eläimiä, maan satoa, jopa ihmisiä. Sivistyneemmissä maissa uhriajatus on siirtynyt tekoihin; ihminen uhraa oman olemuksensa, tekonsa ja ajatuksensa."

Varsin totuudellinen ajatus. Jos ihminen omistautuu jollekin, jota pitää elämän tarkoituksena tai saa elämälleen sisältöä siitä asiasta, sille vähintäänkin uhrataan aikaa. (Minulla olisi muuten muutama päivä uhrattavana, jaettavana ja aamuja annettavaksi.) Eräs ystävä pohti, että kultaiset sonnit, joita palvottiin Vanhan Testamentin aikaan, ovat vaihtuneet nykyisin autoihin, tavaroihin, rahaan ja iPhoneihin.

Jotain uhrataan aina jollekin.

Kristinuskokin rakentuu juutalaiselle kansanperinteelle, jossa kansa toi kiitosuhrinsa Jumalalle ja uhrasi poltto- ja syntiuhreja voidakseen osoittaa kiitollisuuttaan Herralle. Samoin näillä osoitettiin uskollisuutta Häntä kohtaan. Juutalaisuuskin teki jo pienen eron muihin uskontoihin siinä, että uhreilla ei haettu Herralta varsinaisesti parempia satoja, parempaa säätä, suurempaa valtaa, parempaa onnea ja menestystä. Hänelle uhrattiin, koska hän soi tämän kaiken jo ennen sitä. Herra toteaakin pari kertaa juutalaisille, että: "Uskollisuutta minä vaadin, en uhrimenoja, Jumalan tuntemista, en polttouhreja." (Hoos 6:6), kun nämä lankeavat siihen, että he yrittävät lahjoa Jumalaa uhreillaan.

Uhrit eivät ole Jumalan lepyttämistä tai maksu siunauksesta. Uhrit ovat uskollisuuden osoitus, kuuliaisuuden seuraus. Mennään hieman eteenpäin.

Kristus, Jeesus Nasaretilainen, näitä main noin pari tuhatta vuotta sitten, otti leivän, mursi ja siunasi ja sanoi: "Ottakaa ja syökää tästä te kaikki. Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Niin usein kuin te näin teette, tehkää se minun muistokseni." Samoin hän otti maljan, kiitti, siunasi sen ja sanoi: "Tämä on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin te siitä juotte, tehkää se minun muistokseni."

Pappi totesi aikaisemmin siteeratun jälkeen:

"Kristinusko kääntää tämän ajatuksen päälaelleen. Me emme uhraa Jumalalle, vaan Jumala uhrasi itsensä meidän puolestamme."

Ja tämä ajatus on hieno. Se on koko pääsiäisen ydin, se on se kristinuskon ilosanoma, evankeliumi ja sydän, joka on kaikessa simppeliydessään käsittämättömän hienoa! Mitä me kristityt siis "uhraamme", jos jokainen uskonto kuitenkin uhraa jotain? Meidän uhrimme Paavalin mukaan on koko elämämme:

Room 12:1-2:
"Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla. Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä."

...ja seuraavat 19 jaetta hän kuvailee tätä asiaa tarkemmin, lue toki se.

Saatan pohtia enemmänkin tätä dilemmaa (ongelma) toisessa blogitekstissä, mutta tästä vääjäämättä nousee meille kysymys: Onko uskomme tekoja? Teoillako me tuomme uhrimme Jumalalle, eli, pelastummeko me sittenkin elämällä hyvin ja oikein?

Kyllä ja ei, erityisesti ei.

Aikaisemmin taisin pohtia asiaa tässä blogitekstissäni. Martti Lutherkin toteaa Tunnustuskirjoissa, että uskoa tulee vääjäämättä seurata teot. Ne siis eivät ole tekouhri Jumalalle, jotta ansaitsisimme pelastuksen ja armon, vaan kiitosuhri Jumalan suomasta ja vaikuttamasta pelastuksesta, uskosta ja armosta.

Samaan dilemmaan törmään jatkuvasti kyllä edelleen. En halua suorittaa uskoani, mutta tiedän, että Raamatun lukeminen on "elämän leipää". Se on siis minulle hyväksi, kristitylle kasvuksi. Mutta joskus sen lukeminen tuntuu pakotetulta. Onko lukeminen silloin uskon suorittamista, vai mielen taivuttamista omista mielihaluista pois - joka sekin on toisaalta teko, jolla pyrin "parempaan kristillisyyteen."

Kysymys nousee pakosti esiin aika ajoin, kun on pidempiä jaksoja, että Jumala tuntuu kaukaiselta tai välinpitämättömältä. Nimenomaan tuntuu. Kyllähän tietoa armollisesta Jumalasta löytyy, mutta milloin se tuntuu taas siltä? Kysymys on kai sellainen, joka on vain päivä kerrallaan käsiteltävä Jumalan kanssa. Se että minä kerron, miten itse olen asian kanssa selvinnyt, ei kai auta ketään selviämään omista kysymyksistä.

Mutta jos jotain olen oppinut, se on se klisee, että Herraan kannattaa luottaa. Kannattaa ristiä kätensä ja rukoilla, vaikka sitten huutaa ja kysellä tai istua vain hiljaa. Kannattaa avata Raamattu ja lukea sitä. Mitä kauemmin on ilman, sitä vaikeampi se on avata, sitä pelottavammalta se yhä tuntemattomammaksi käyvä Jumala pelottaa siellä.

Mutta kun Hän on nimenomaan kaikkea muuta.

Läpi Raamatun Hän on sama rakastava ja armollinen Jumala, joka turhautuu ihmisen uppiniskaisuuteen ja paatuneisuuteen. Hän vihaa syntiä, mutta rakastaa lapsiaan - tällainen ristiriita tilanne varmasti tuo rankkaakin tekstiä esille. Mutta jokaisen tuomion julistuksen jälkeen olen aina, aina, löytänyt armon, kuinka Herra vannoo nimensä kautta, että on tuleva aika, jolloin hän korjaa itse tilanteen. Kun tulee se hetki, että kivinen (lain) sydän vaihdetaan elävään (uskon) sydämeen. Kun teot muuttuvat uhrista kiitokseksi. Kun me emme enää kuvittele uhraavamme Jumalalle, vaan tajuamme, että Jumala uhrasi itsensä meille. Se basic, se perus, se yksinkertaisin idea:

"Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, hoka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän." (Joh 3:16)

"Meidän puolestamme annettu ja vuodatettu."

Siinä on pääsiäisen ydin.

Sweet and sour

Itsehillintä. Jotain niin vaikeaa. Laitappa koiranpennun eteen makkaransiivu ja koita sanoa sille, että älä syö, ei vielä, vasta kohta. Niin kuin sitä kiinnostaisi pidätellä haluansa. Itsehillinnän lajeista oman puheen hillitseminen tuntuisi olevan vaikeinta. Jokaisella tuntuu olevan oikeus sanoa mitä haluaa, miten haluaa ja juuri silloin kun tunteet on kuumimmillaan.

Kielen hillintä on taitolaji. Etenkin armeijassa olen saanut kuulla kanssa kristityiltä esimerkiksi kiroilusta, että: "En mä voi sille mitään, se tarttuu." Silti Raamatussa on vakava kehoitus, että samasta lähteestä ei voi lähteä makeaa ja karvasta vettä, samoin ei samasta kielestä voi lähteä siunaus ja kirous. (Jaak 3:9-11)

Sananlaskuissa on myös mielipiteitä kielen taltuttamisesta. Liika puhe voi esimerkiksi aiheuttaa ongelmia. Olen huomannut syyllistyväni itsekin pieniin valkoisiin valheisiin, joilla jutuista saa paljon hauskempia tai mielenkiintoisempia. Suurin osa jutuista kuitenkin on niin pieniä, että liioittelu asiassa ei ole vahingollista kellekään - varsinkin jos se nolo asia kohdistuu itseeni jota sävytän korusanoilla kerronnan ohessa.

San 10:19: "Paljossa puheessa vaanii synti, viisas se, joka kielensä hillitsee."
San 13:3: "Joka hillitsee kielensä, turvaa henkensä, suupaltti kulkee turmioon."

Entäs sitten kun se puhe on jostain toisesta? Ihminen tuntuu harrastavan liian puheen ohessa myös juoruilua aika ajoin. Jokainen kai tietää ilmiön "rikkinäisestä puhelimesta", jossa alkuperäinen lause muuttuu täysin toisenlaiseksi kulkiessaan ihmiseltä toiselle. Liiassa puheessa vaanii synti, viaton vahinko voi muuttua puheessa tahalliseksi vahingonteoksi ja pilata jonkun maineen. Sama "ohi suun" puhuminen voi iskeä myös omaan nilkkaan, maine juoruilijana tai tarinan keksijänä ei tuo suurta uskottavuutta ja luotettavuutta itselle.

Itsehillintä.

Itselläni on tilanne, jossa on niin paljon asioita joita haluaisin sanoa, "go with the flow"... mutta. Taas se mutta, se on parissa aikaisemmassakin blogitekstissä esiintynyt, klassinen mutta.

Esimerkiksi nyt intissä, täällä helposti kyllä kiroilu tarttuu - pakko myöntää. Toistaiseksi olen pystynyt sitä vastustamaan, mutta muutama kaveri joista mainitsin ei. Olisi helpompi tuossakin tilanteessa antaa vain olla ja mennä, sulautua siihen sadattelevaan massaan ja lähteä heittämään samaa läppää kuin kaikki muutkin.

Vaan kristityn olisi hyvä, Martti Luther saattaisi sanoa jopa pitäisi, pyrkiä hillitsemään kielensä ja toimimaan oikein kaikista haluista huolimatta. Tuota "pakonomaista" tiettyyn muottiin käytöksen tunkemista ei vain nykykirkossa mielellään sanota ääneen. Lainaan siis Tunnustuskirjoja:

"Edelleen meikäläiset opettavat, että hyvien tekojen tekeminen on välttämätöntä. Niitä ei ole tehtävä sen takia, että luottaisimme niillä ansaitsevamme armon, vaan sen takia, että se on Jumalan tahto." (Tunnustuskirjat, Augsburgin tunnustus, XX - Usko ja hyvät teot)

Käänteisesti, kristittynä koen, en vaatimuksena lainomaisesti, vaan luonnollisesti nousevana arvona, että olisi hyvä aika ajoin puhua hyvää. Jotkin tutkimukset esittävät jopa matemaattista kaavaa hyvän puhumiselle: 1 negatiivista asiaa kohti saa sanoa 10 positiivista, jotta vaikutus persoonan kehitykseen olisi suotuisa. Mutta joskus on vain vaikeaa saada sanotuksi toiselle niitä hyviä asioita, on jotenkin luonnollisempaa kettuilla.

Silloin kun olisi hyvä kertoa rakastavansa häntä, en saa avatuksi suutani. Kun haluaisin sanoa hyvää huomenta ja kiittää häntä vain siitä, että hän on... en sitä saa sanotuksi. Tai, kun joku muisto saa minut hymyilemään ja kokemaan spontaania iloa ja onnea, voisin kertoa siitä kiitoksen henkilölle, jonka kanssa koin sen hetken. Joskus en voi sanoa sitä, joskus en vain saa sanotuksi.

Onnekseni ja lohdukseni (ja ehkä muillekin) voinen todeta, että henkilöt jotka ovat minulle rakkaita, kyllä tietävät sen sanomattakin. Kielen hillintä, toisaalta myös kielen taivuttaminen omaan tahtoon, kurinalaiseksi, on vaikeaa. Siitä kuitenkin lähtee moni asia paremmaksi.

Tällaisia ajatuksia tänä iltana, kun turhauttaa.

music: F.R. David - Words don't come easy

Beautiful Bonhoeffer

Tänään ajattelin esitellä vähän erästä saksalaista teologia, sen vähän mitä hänestä tiedän ja wikipediasta olen osannut lukea lisäksi.

Bonhoeffer, saksalainen teologi, saapui maailmaan hieman ennen natsisaksan syntyä. Hän oli lukenut teologian tohtoriksi 1927, vain 21 vuotiaana. Heti natsipuolueen synnyttyä hän avoimesti vastusti sitä ja toimi salaliittopuolueidenkin aktiivina, joiden tarkoituksena oli sysätä Hitler vallasta. Itse salamurhayrityksiin ja -suunnitelmiin hän ei aktiivisesti osallistunut. Hän joutui natsisaksassa puhekieltoon ja hänen pitämät pappisseminaarit peruutettiin, hänen toimintansa katsottiin hajottavan "Valtakunnan yhtenäisyyttä".

Bonhoeffer joutui myös pohdinnoissaan ottamaan kantaa hyvin "harmaisiin" asioihin. Kristityltä on yleisesti hyvinkin selvästi kielletty tappaminen, valehtelu, juonittelu, pettäminen ja varastaminen, mutta tilanteessa, jossa Bonhoeffer oli, hän joutui ilmeisesti tekemään tai ainakin suunnittelemaan osittain näitä. Hän päätyi teoksessaan "Etiikka" siihen, että seuratessaan totuutta ja eläessään rakkauden lain alla, voi kristitty päätyä tilanteeseen, jossa hän on pakotettu toimimaan synnillisesti.

Jännä ajatus. Me, jotka olemme lukeneet natsisaksan kauheuksista, keskitysleireistä ja muusta, toisaalta voidaan ehkä jotenkin allekirjoittaa ajatus siitä, että tyrannin vallasta sysääminen voi olla rakkaudellinen teko kansaa kohtaan (ja tässä tapauksessa erityisesti juutalaisia kohtaan), vaikkakin itse vallasta sysääminen pitäisikin tapahtua aseellisesti, synnillisesti.

Bonhoeffer voidaan nähdä ja tunnustaa ympäri maailmaa marttyyrin ja vapaustaistelijan, kristillisen sellaisen, esimerkkinä.

Loppupeleissä Bonhoeffer kuitenkin vangittiin. Gestapo, natsisaksan sotilaspoliisi ja salainen palvelu, löysi asiakirjoja, jotka kytkivät Bonhoefferin salaliittoihin Hitleriä vastaan. Hänet siirrettiin keskitysleirille, jossa hän muutama kuukausi ennen kuolemaansa, kaikkien kauheuksien ja kokemansa kidutuksen jälkeen hän kirjoitti kotiinsa kirjeen. Kirje oli suunnattu hänen kihlatulleen ja perheelleen, mutta se kirje ei ollut kirouksia, masennusta ja pettymystä täynnä. Joulukuussa 1944 Bonhoeffer kirjoitti tulevaisuuden toivoa täynnä olevan runon: Von guten Mächten treu und still umgeben.

Suomeksi, "Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan", joka löytyy virsikirjastamme numerolla 600. Kun itse ensi kerran kuulin, missä tilanteessa ja millaisista kokemuksista käsin tämä virsi on kirjoitettu, teksti alkoi puhua paljon enemmän kuin mitä sanoihin on kirjoitettu. Keskitysleirillä, kidutettu, muserrettu ja perheestään erotettu mies, pari kuukautta ennen kuolemaansa, hän kirjoitti näin:


Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan
olemme kaikki hiljaa kätketyt.
Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan,
yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.

Jos ahdistuksen tie on edessämme,
myös silloin Kristus meitä kuljettaa.
Annamme Isän käsiin elämämme.
Hän itse meille rauhan valmistaa.

Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa,
tyyneksi, lämpimäksi liekki luo.
Valaiset pimeän, voit pelot poistaa.
Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo!

Kun pahan valta kasvaa ympärillä,
vahvista ääni toisen maailman,
niin että uuden virren sävelillä
kuulemme kansasi jo laulavan.

Hyvyyden voiman uskollinen suoja
piirittää meitä, kuinka käyneekin.
Illasta aamuun kanssamme on Luoja.
Häneltä saamme huomispäivänkin.

Work For the Lord

Kun tuntee olevansa liian nuori, tai epäröi tulevaa...

Jer 1:7-8: "Älä sano, että olet nuori, vaan mene, minne ikinä sinut lähetän, ja puhu, mitä minä käsken sinun puhua. Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua."

Kun tuntuu, ettei ole kelvollinen...

Jes 54:10: "Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi."

2. Kor 12:9: "Mutta hän on vastannut minulle: 'Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.' Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima."

Kun epäilen Jumalan huomaavan minua lainkaan...

Jes 30:18: "Kuitenkin Herra vain odottaa, että voisi olla teille armollinen, hän nousee armahtamaan teitä. Herra on oikeuden Jumala. Autuaita ne, jotka häntä odottavat!"

Kun epäilen, ettei armo riitä...

Room 8:38-39: "Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme."

Kun kyseenalaistan Jumalan suunnitelman...

Jes 55:9: "Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella."

Ps 138:7-8: "Vaikka minä kuljen ahdingosta ahdinkoon, sinä annat minulle voimaa elää. Vihamieheni tahtovat minulle pahaa, mutta sinä ojennat kätesi, sinun väkevä kätesi pelastaa minut. Minkä olet osalleni varannut, sen sinä, Herra, viet päätökseen. Iäti kestää sinun armosi. Ethän jätä kesken kättesi työtä!"

Kun pelkään, on hankala luottaa...

5. Moos 33:27a: "Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kantavat ikuiset käsivarret."

Room 8:31: "Mitä voimme tästä päätellä? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin?"

Kun julistaminen tuntuu valuvan hukkaan...

1. Kor 1:18: "Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima."

Matt 10:14: "Jos teitä jossakin talossa tai kaupungissa ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuunnella, lähtekää sieltä ja pudistakaa pöly jaloistanne."

Jes 55:10-11: "Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöittyy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän, niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän jonka minä sille annan, ja se saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän."

Kun koettelemus kohtaa...

1. Kor 10:13b: "Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää."

Room 5:3-5: "Me iloitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa. Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen."

Kun epäilen omaa kastettani, onko minussa Pyhä Henki...

Ap.t 2:38: "Pietari vastasi: 'Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte Pyhän Hengen."

1. Kor 1:13: "Onko Kristus jaettu? Onko Paavali ehkä ristiinnaulittu puolestanne? Paavalinko nimeen teidät on kastettu?"

Gal 3:27: "Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne."

Kun tuntuu, etten voi enää tehdä enempää...

Fil 4:6: "Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon."

Kun tuntuu, ettei minulla ole paikkaa seurakunnassa...

1 Kor 12:14: "Eihän ruumis muodostu yhdestä jäsenestä vaan monista. Vaikka jalka sanoisi: 'Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen', se silti kuuluu ruumiiseen. Ja jos korva sanoisi: 'Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen', se silti kuuluu ruumiiseen. Jos koko ruumis olisi pelkkää silmää, olisiko silloin kuuloa? Tai jos se olisi pelkkää korvaa, olisiko silloin hajuaistia? Jumala on kuitenkin asettanut ruumiiseen kaikki eri jäsenet niin kuin on nähnyt hyväksi."

Kun huolet ja murheet painavat...

Matt 6:33-34: "Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet."

Ps 34:19: "Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli."

Nämä, ja monet muut jakeet, ovat rohkaisseet itseäni tässä työssä jota teen. Aina siitä hienosta ja mahtavasta hetkestä asti, kun pääsin isoseksi, tähän päivään, kun voin julistaa evankeliumia nuortenilloissa, rippileireillä, seurakunnissa, täällä blogissa tai bändini kanssa keikkaillessa. Ne kysymykset tosin, joita pohdin lähtiessäni isoseksi ja joita kohtasin kun toimin isosena, eivät paljoa ole muuttuneet. Ne perus ajatukset nousevat edelleen pintaan:

"Olenko riittävän taitava puhuja? Osaanko elää todeksi sen, mitä opetan? Entä jos kompuroin ja teen kristityn nimestä naurunalaisen? Tuntuu niin riittämättömältä."

Kaikesta siitä osaamisesta huolimatta, filosofisesta, teologisesta ja apologian kiemuroista, jota olen omaksunut ja opetellut, olen silti aina yhtä tyhjän kanssa evankeliumin sanoman äärellä. Minulla ei ole mitään sanottavaa, tiedän, että jos kukaan kuulijoista tietäisi syntieni määrän, hän nauraisi minun armon julistukselleni.

Mutta ehkä juuri siinä, että tunnen itseni pieneksi ja mitättömäksi ennen kuin avaan suuni, joku suurempi ja merkitsevämpi voi toimia minun kauttani. Oma tahtoni puhua omia asioita, omia mielipiteitäni, on lähellä nollaa ja periaatteessa juuri silloin kun tuntuu, etten osaa sanoa mitään, saan luottaa varmana siihen, että Herra hoitaa asiansa kuntoon. Enhän minä itselleni voittoa tavoittele tässä, vaan haluan kertoa Vapahtajasta muille. Jumala voi vain hävitä, mikäli hän ei auta minua siinä. Minä en voita ketään elämään, Kristuksen Sana tekee sen työn. Vilpittömän sydämen Herra tuntee.

Tällaisia kysymyksiä pohdin joskus isosena, isoisona ja apuohjaajana leireillä. Ja edelleen, kun olen nuorisotyönohjaaja, gospelmuusikko ja varusmiesdiakoni - kirkon alan ammattilainen ja jokapaikanhöylä - olen edelleen yhtä uunona, kun jotain pitäisi mennä maailman eteen kertomaan Jeesuksesta. Avaan suuni ja kerron: "Niin on Jumala maailmaa rakastanut..."

Ja se riittää.

music: DC Talk - What If I Stumble?

Message delayed

Aloitin pitkästä aikaa Johanneksen evankeliumin lukemisen. Tuntuu taas kuin uutta kirjaa lukisi, muutamia kohtia lukuunottamatta. Ilmeisesti luen liian harvoin Raamattua, mutta koitan nyt näitä vähäisiä ajatuksia taas muotoilla tähän, mitä on herännyt lukujen ja jakeiden edessä. Kohdat joita siteeraan, ellei erikseen mainita, ovat kohdasta Joh 5:43-46.

"Minä tunnen teidät: teissä ei ole rakkautta Jumalaan."

Kovaa puhetta Jeesukselta. Aikaisemmin hän oli parantanut ramman miehen Betesdan altaalla sapattina ja suututtanut näin juutalaiset - sapattihan oli päivä, jolloin työtä ei saanut tehdä. Jeesus lisäsi vettä myllyyn sanomalla, että hänen Isänsä tekee työtä taukoamatta ja siksi myös hän tekee.

"Minä olen tullut Isäni nimissä, ettekä te ota minua vastaan. Mutta jos joku toinen tulee omissa nimissään, silloin te kyllä olette vastaanottavaisia."

Jeesus lausuu kylmän totuuden, joka tuntuu olevan totta myös Jumalan seurakunnan keskellä, niin silloin juutalaisten parissa kuin tänään kristittyjen keskuudessa. Se, joka tulee ja saarnaa syntiä synniksi, kehottaa parannukseen ja jättämään syntisen elämänsä Jeesuksen tähden, saa vastaukseksi nopeasti: "Ei kukaan ole täydellinen. Millä valtuudella opetat ihmisiä noin? Armon uskontohan tämä on, älä ahdistele meitä."

Fundamental; perusteellinen, perustavanlaatuinen, oli ensimmäinen sana joka kärsi inflaation. On olemassa perustavanlaatuisi uskon opinkappaleita, jotka ihmisen on tunnustettava tosiksi ollakseen kristitty. Jokainen kristitty näin on siis fundamentalisti - hänen on pakko olla. Mutta äkkiäkös fundamentaali tarkoittaa aivotonta, itsekritiikitöntä hihhulia, joka uskoo jokaisen pilkun paikankin olevan Jumalan itse kirjoittama Raamattuun. Tällainen kuva kristitystä fundamentalistista on helppo jättää ottamatta tosissaan.

Nyt on ainakin sana konservatiivinen kärsinyt toisen tappion. Conservative; säilyttävä, suojeleva (eräiltä merkityksiltään). Nyt ne, jotka haluavat varjella apostolista uskoa, kirkon tuhatvuotista traditiota ja erityisesti sen tulkintaa etiikasta ja moraalista, käyttäytymisestä, mikä on soveliasta kristitylle ja mikä ei, on leimattu vanhoillisiksi. Käytetäänkin konservatiivi sanan toista merkitystä, jolla on taantumuksellinen merkitys. Näin konservatiivit nähdään kehityksen esteenä, jonain vanhana, joka uppiniskaisesti pitää kiinni jostain aikansa eläneestä - esimerkiksi nyt vaateista olla juomatta kännejä, pitäytyä avioliittoon seksissä tai muuta yhtä turhaa. Kyllähän kai kristityt noita saavat aivan hyvin tehdä!

Mutta jos joku toinen tulee ja esittää teoriansa siitä, miten Jumala on kyllä hyvä, rakastava ja anteeksiantava, eikä hän vaadi mitään, etenkään luopumaan niistä synneistä, joita niin mielellämme kyllä teemme, niin hänet moni ottaa vastaan, jopa iloiten. Jeesus ei enää sano: "Mene rauhassa, äläkä enää tee syntiä", hän sanoo vain: "Mene rauhassa." Mutta mitään todellista rauhaahan tuo ei meille anna.

Miten tähän tilanteeseen päätyy? Katolinen kirkko pitää pahimpana kuoleman syntinä ylpeyttä.

"Kuinka te voisittekaan uskoa! Te kärkytte kunniaa toisiltanne ettekä etsi sitä kunniaa, joka tulee yhdeltä ja ainoalta Jumalalta."

Meidän oma kunnianhimomme usein sulkee korvamme ja silmämme siltä, mikä muuten olisi niin selvästi edessämme. "Kyllä minä tiedän paremmin, olenhan moderni ihminen, en konservatiivi enkä todellakaan fundamentalisti. Olemme viisaampia tänään, kehittyneempiä kaikin tavoin muinaisiin ihmisiin nähden." Pahimmassa tapauksessa joku ajattelee, että sitähän se Jeesuskin vain oli - ihminen, joka puhui vanhoillisia asioita.

"Älkää luulko, että minä teitä Isäni edessä syytän. Teidän syyttäjänne on Mooses, hän, johon olette panneet toivonne."

Paradoksaalista, että näin on, mutta juuri näinhän usein tapahtuu. Ihminen, joka pitää itseään pohjimmiltaan hyvänä (humanismi), seisoo selkä suorana Jeesuksen seurakunnan edessä tai seurakunnassa ja sanoo, että hänessä ei ole mitään vikaa. Hän on hyvä ihminen, joka auttaa mummoja kadun yli ja lahjoittaa rahaa tsunamiuhreille. Hän luovuttaa verta joka kuukausi ja tekee vapaaehtoistyötä AA-kerhossa. Hän auttaa ihmisiä jopa työkseen. "Sinulla ei ole oikeutta sanoa minua syntiseksi, minä olen hyvä ihminen! Et sinäkään ole täydellinen, miksi vaadit sitä minulta?" Tämä viesti, ihmisen syntisyys, tuntuu jäävän jotenkin puolitiehen, eikä sitä oteta vakavasti tai sitä ei ymmärretä, eikä oikein osata sanoakaan.

Jeesus itse toteaa tällaisen ihmisen tuomitsijan ja syyttäjän löytyvän lopulta henkilöstä itsestään. Nykykielelle käännettynä: "Teidän syyttäjänne on se ideologia, jonka varaan olette rakentaneet elämänne." Parhainkin ihminen suuttuu joskus ja tunnepuuskassa tekee väärin. Hienoinkin ajatus muuttuu katkeraksi kostonhimoksi kun ihminen kokee suurta vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta. Silloin ajatus "ihminen on pohjimmiltaan hyvä" joutuu vastaamaan tähän Jeesuksen kysymykseen: "Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!" Niin, millainen on se todellinen pimeys, jos se pimeys, joka meissä on, on luultavissa jopa valoksi? Onko se ihmekään, jos emme saa rauhaa sanoista "Mene rauhassa", kun todellisuus jossa elämme, on niin toisenlainen kuin mihin ihmisen hyvyyteen uskova luottaa. Jos se hyvyys, valo, on pimeyttä, mitä onkaan pimeys?

"Jos te uskoisitte Moosesta, uskoisitte myös minua - juuri minusta hän on kirjoittanut."

Jakeessa on kaksi viittausta suuriin Messias ennustuksiin Mooseksen kirjoissa. Henkilöön, jolla tulee olemaan valtikka ja kruunu (vallan symbolit) ikuisesti ja henkilöön, joka on puhuva yksinomaan Herran itsensä antamia sanoja.

Jeesus tuli julistamaan Jumalan totuutta, Jumalan suunnitelmaa ja valtakuntaa, sen tulemista ja toteutumista. Tätä juutalaiset eivät sietäneet kuunnella, olihan se nyt hävytöntä väittää heitä syntisiksi vaikka he olivat niin hyviä. Ja olihan se nyt hävytöntä, että Jeesusta kutsuttiin Jumalaksi, Jumalan Pojaksi ja sanottiin, että hänellä on valta antaa syntejä anteeksi. Jostain syystä tuntuu, että nykyisin on tunnistettavissa täysin samoja piirteitä, niin kirkkomme sisällä, kuin sen ulkopuolella.

Mutta jos me vain rakastaisimme Jumalaa. Jeesus sanoi, että tämä johtuu siitä, ettei heissä ole rakkautta Jumalaan. Siksi juutalaiset pitivät sapattina tehtyä parannusta vääränä ja pahana. Siksi Jeesuksen puheet satuttivat heitä ja heidän ylpeyttään. Toistensa silmissä he mielellään puhuivat kauniisti ja kilpailivat kansanjoukon suosiosta, mutta eivät välittäneet kunniasta Jumalalta.

Jeesus kuitenkin tekee Jumalan puoleen kääntymisen mahdollisimman helpoksi. Hän vastaa kysyjille, mitä sitten pitää tehdä, kuinka rakastamme Jumalaa? "Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko." Joh 6:29. Myöhemmin hän lisää: "Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois." Joh 6:37

Seurakunnan tulisi loistaa tätä armoa ja rakkautta. Ei lässyttävää ja hissuttelevaa, vaan sitä, joka on verenpunaista syntien takia. Joka väittää olevansa terve, ei tarvitse parantajaa ja seurakunnalla ei ole mitään tarjottavaa hänelle. Eihän seurakunnalla ole mitään muuta kuin armo syntiselle, mutta jos ei ole syntistä, ei ole ketään kenelle armoa voi tarjota. Jokainen seisoo omassa kunniassaan, kuka tarvitsee Kristuksen viittaa? Joka tunnustaa syntinsä, voi jättää sen kaiken Kristuksen ristin juurelle ja uskoa ne anteeksi. Joka turvaa Häneen, ei joudu lähtemään pois. Hän saa nousta yhä uudestaan ja lähteä kulkemaan Jeesuksen kanssa ja opetella elämisen taitoja.

Ugh. Olen puhunut.

Wannabe patient already

Kärsivällisyys.

Se hyveistä ehkä hankalin saavuttaa, koska ainakin itse haluaisin olla kärsivällinen jo nyt. Kun ei vain malta odottaa sitä hetkeä, että olisi kärsivällinen, mutta heti kun lopettaisin sen odottamisen, minusta tulisi sellainen.

Ähh.

Mieti hetki jotain asiaa, jonka haluaisit kovasti saavuttaa. Joku hetki, johon haluaisit juosta, tai jokin asia, jonka haluaisit saada - mutta juuri nyt, syystä tai kolmannesta, et vain voi. Ja sitten tulee se tyyppi, jolla on elämässä kaikki hyvin ja sanoo: "Odota vain, ole kärsivällinen. Odotus palkitaan."

Olen äärimmäisen huono tuossa. Kamppailen päivittäin kärsimättömänä, odottaen ajan kulumista. Tai sitten odotan postista pakettia ja närkästyn kun en yhteen viikkoon sitä saa. Viikkoon. Onhan se nyt pitkä aika. Me siis joudumme olemaan kärsivällisiä odottaessamme jotakin.

"Oman nimeni tähden minä olen pitkämielinen. Jotta minua yhäti ylistettäisiin, minä hillitsen vihani enkä tuhoa sinua." Jes 48:9

Jumalasta sanotaan, että hän on pitkämielinen ja kärsivällinen. On kai pakko, jos meinaa katsella pidempään tätä ihmisten touhua. Mitä Herra sitten haluaa, miksi hänen pitää olla kärsivällinen? Miksi hän ilmoittaa olevansa kärsivällinen?

Monissa kohdin pitkämielisyyden perään Vanhassa Testamentissa liitetään sanat: "ja hänen hyvyytensä on suuri." (esim. 4. Moos 14:18; Neh 9:17; Ps 86:15; Joel 2:13) Kärsivällisyyden voi kai katsoa olevan merkki suuresta hyvyydestä. Miksi näin? Toisessa Pietarin kirjeessä kirjoitetaan: "Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan, vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät." (2.Piet 3:9)

Herra odottaa kärsivällisesti, hyvyydessään hän tahtoo, että kaikki kääntyisivät. Siihen tarvitaan ilmeisesti ihmisten kohdalla kärsivällisyyttä, aikaa. Nooan aikana "syntien mitan" tullessa täyteen Herra rankaisi syntistä kansaa vedenpaisumuksella. Sen jälkeen moista ei tule tapahtumaan. Herran suuri hyvyys ja armollisuus johtavat kärsivällisyyteen ihmistä kohtaan.

Se on suomeksi muuten hauska sana, kärsivällinen. Näyttäisi olevan samaa juurta "kärsiä; kokea kipua/tuskaa" sanan kanssa. Hän on kärsivällinen, meidän vuoksemme. Hän kokee tuskaa, meidän puolestamme.

Mutta miksi? Miksi Jumalan pitäisi kärsiä meidän puolestamme? Jesajan kohta edellä antaa siihenkin vastauksen: "Oman nimeni tähden minä olen pitkämielinen."

Aikoinaan eräs Jeesus -mies kulki Israelissa lausuen itsestään näin: "Minä olen..." monta monta kertaa. Hyvä paimen, maailman valo, elämän leipä ja niin edelleen. Tämä samainen "Minä olen..." muoto löytyy Vanhasta Testamentista Jumalan ilmoittaessaan nimensä Moosekselle: "Minä olen se, joka olen." Jeesus kutsuu itseään siis Jumalan nimellä, mikä taas tuo ajatukseni siihen, että Jeesus on myös Jumalan nimi. Ja tämän nimen tähden hän lausuu:

"Oman nimeni tähden minä olen pitkämielinen. -- Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta." (Jes 48:9; Room 3:25b)

Ja se nimihän merkitsi: Herra pelastaa.

Little big things

Haluaisin kirjoittaa jonkun suuren ajatuksen, mutta tuntuu niin pieneltä.

Jeremian tavoin tuntuu liian nuorelta.
Mooseksen tavoin tuntuu etten vain osaa.
Pietarin tavoin minä pelkään ja kiellän.
Tuomaan lailla epäilen.
Martan tavoin kuitenkin häärään paljon enemmän kuin mitä kuuntelen.
Jesajan suureen katumukseen en yllä nyt, mutta tiedän olevani syntinen.

Mutta onneksi on Kristuksen armotyö.

En tiedä miten monta henkilöä vielä voisi löytää Raamatusta johon samaistua. Mahtavaa, että siinä on kirja, jossa henkilöt ovat ihmisiä eivätkä kaikki jotain ylijumalia tai epärealistisia sankarihahmoja ilman mitään virheitä tai heikkouksia. Vaan ne ovat ihmisiä, jotka elivät ja kokivat tunteita, surua, levottomuutta, joutuivat petosten ja kieroilun kohteeksi, epäoikeudenmukaisesti vainotuksi ja syrjityiksi. Siellä on ihmisiä, joita syrjitään yhteiskuntaluokkansa tähden, siellä on eroteltu hyvätuloiset ja köyhät jopa juutalaisen kansan sisällä.

Sieltä löytää paljon asioita, joihin samaistua ja paljon Jumalan sanoja, joista ammentaa voimaa.

"Älä sano, että olet liian nuori, vaan mene minne minä sinut lähetän. (Jer 1)
Kuka on luonut kielen? Minä olen sinun kanssasi, minä annan sanani sinun suuhusi. (2. Moos)
Kolmesti kiellät, ja seitsemänkymmentäseitsemän kertaa minä armahdan sinut. (Matt 18)
Autuas sinä, joka uskot vaikka et näe. Olet perivä taivasten valtakunnan! (Matt 7)
Kuuntele välillä, anna minun ruokkia sinut. (1. Kun 19)
Ja niin, syntisi? Yhtä kaukana kuin itä on lännestä, on sinun rikkeesi minun rististäni. (Joh 3:16)"

Ja niin.. Kun tunnen itseni pieneksi, olen suuri. Tai... en minä, vaan Kristus minussa. Paavali on saanut tähän kysymykseen Jumalalta vastauksen:

"Mutta hän on vastannut minulle: 'Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.' Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima." (2.Kor 12:9)

Pieni prinsessa, suuri soturi, pieni uurtaja, suuri syntinen. Mitä tahansa.

Hänen armonsa riittää meille.

Eat here or to go?

Tuttu kysymys mäkin kassalla ja yleistyvissä määrin useammissa ravintoloissa on mahdollisuus ottaa ruoka mukaan ja syödä mahdollisesti muiden kanssa kuin ravintolan asiakaskunnan. "Tuleeko mukaan, vai syötkö täällä?" Tällaista maallista leipää voi kuka tahansa syödä missä haluaa, mutta itseäni on mietityttänyt se, kuinka moni kristitty vastaa tähän hiljaiseen kysymykseen "syön täällä", kun meille tarjoillaan elämän leipää.

Erilaisissa kristillisissä piireissä pyöriessäni olen törmännyt hyvin outoihin, Raamatulle vieraisiin ajatusmalleihin. Kun ehdottaa yhteistä nuorteniltaa pidettäväksi toisen seurakunnan porukan kanssa, nuoriso nauraa ja toteaa, etteivät he halua niiden kanssa hengata. "Me syömme täällä, emme siellä!" Mikä tekee meidän jengistä paremman kuin ne toiset?

Tai jos käyn palvelujärjestössä, kuulen monen nuoren sanovan, että he käyvät järjestössä siksi, etteivät he saa seurakunnastaan mitään, eivätkä siksi halua olla tai käydä siellä. "Minä syön siis täällä." Jos jossain on vähemmän, mitä minulla on, eikö minun olisi hyvä jakaa omaani?

"-- Koittaa aika -- sanoo Herra Jumala -- jolloin minä lähetän maahan nälän. En leivän nälkää, en veden janoa, vaan Herran sanan kuulemisen nälän. Ihmiset hoippuvat mereltä merelle, pohjoisesta itään he harhailevat etsimässä Herran sanaa, mutta eivät löydä." (Aam 8:11-12)

Pelottava kuvaus siitä, mitä tapahtuu tai on jo tapahtunut aikojen saatossa. Ei löydy rauhaa, ei löydy vastauksia eikä ole ketään, joka jakaisi lohtua toisille. Ja minä toivon, että kristillisen seurakunnan muutos ei ole se, josta se johtuu, ettemme me kristityt sulkeutuisi omiin piireihimme, pitäen leivän itsellämme. Missä ja kenellä on lähetyksen kutsu, missä on tarve julistaa syntiselle syntejä anteeksi Jeesuksen tähden?

"Me syömme täällä."

Ärsyttää seurakuntien kuppikuntaisuus, järjestöjen ja erilaisten liikkeiden omaan oikeassaolemiseensa kääriytyminen ja niin teologien kuin nuortenkin julkisuuden pinnan alla ylläpitämä erottelu kaupungissa, yhtymissä, jopa samassa seurakunnassa tai järjestössä. Varmasti teen tuota itsekin ja se ärsyttää itseäni, varsinkin kun/jos en tunnista sitä tai joku ei ole nuhtelemassa minua siitä.

En ymmärrä tätä ajatusmallia yhdeltäkään liberaalilta, konservatiivilta, fundamentalistilta tai väliinputoajalta, nuorelta, vanhalta, keski-ikäiseltä, papilta, nuokkarilta tai isoselta tai seurakunnan maallikolta:

Jos minä koen, että minulla on Totuus hallussa, eikö minun pitäisi ohjata ja opastaa, vierellä kulkien kertoa Totuudesta näille muille, eikä vain tyytyä kääriytymään omaan olemiseeni samanhenkisten kanssa? Nimittäin sisäänpäin kääntyminen on aina ollut merkki kuolevasta seurakunnasta ja toiminnasta, sellainen seurakunta ei elä. Liekki, jolle annetaan vain tietyn verran ilmaa, sammuu. Vesi, joka ei virtaa, ummehtuu ja muuttuu juomakelvottomaksi.

"Nämä kaksitoista (opetuslasta) Jeesus kutsui olemaan kanssaan lähettääkseen heidät saarnaamaan" (Matt 3:14)

Jeesus ei kutsunut seuraajiaan olemaan kanssaan vain pööpöilläkseen ja hengailua varten. Hän kutsui heidät lähettääkseen heidät saarnaamaan. Meidät on lähetetty kertomaan ilosanomaa Vapahtajasta, voittajasta. Ei välttämättä Ambomaalle ja Indokiinaan tai traktaatein kadun kulmaan. Meillä on tehtävä rakastaa toinen toistamme, siitä meidät tulisi tuntea. (Joh 13:35) Jokainen meistä osaa rakastaa ja pukea sitä sanoiksi. "Opetelkaa tekemään hyvää" lausuu Jesaja heti kirjansa ensimmäisessä luvussa.

Jostain se lähtee. Jos en osaa, kysyn mitä tehdä. Jos en tiedä, voin ottaa selvää. Jos en rohkene, voin luottaa Jumalaan. Ja ensi kerralla kun kuulen Sanaa, mitä teen?

"Tuleeko mukaan, vai syötkö täällä?"

Tämä kysymys askarruttaa.

Best Part of Man

Onnittelut ja siunausta hienosta valinnastasi olla nainen, jos olet sellainen. Jos sitä valinnaksi voi kutsua, vaikka kai nykysuomessa joku voi "valita" olla sellainen biologisista puitteista huolimatta. Kuitenkin, nyt puhun XX-kromosomiston edustajista XY-kromosomiston jäsenenä, en edustajaksi itseäni uskalla kutsua.

Raamatusta löytyy yksi kirja, joka lähes täysin ylistää naisen kauneutta ja ihanuutta, ei siis vain ulkoista, vaan myös sisäistä. Tämä "Korkea veisu" tai "Laulujen laulu" on täynnä mitä rikkaampaa kieltä naisen ihanuudesta ja miehen ja naisen välisestä rakkaudesta. Moni sananlaskukin puhuu siitä, kuinka hyvä vaimo on miehelle onni ja autuus, jos sellaisella häntä siunataan.  (San 18:22) Toki myös vastaavasti mies voi olla naiselle siunaus ja tuoda autuaan olon. Toisaalta Raamatun realismi on myös tässä läsnä ja nalkuttavasta vaimosta (kuin myös huonosta ja kelvottomasta miehestä) varoitellaan yhtälailla, ehkä Sananlaskuissa jopa enemmän  kuin hyvää puolisoa ylistetään.

Vaikka monet lukevat Raamattua siten, että siellä naisella ei olisi minkäänlaista asemaa ja usein naisen asemaa määritellään miehen kautta, voi siitä kai sen kauneuden sitten löytää katsomalla sitä hetken niin kuin miesvoittoinen kulttuuri sen näki.

Jos mies olikin se, joka määritteli perheen statusta ja asemaa yhteiskunnassa, mitä sanotaan miehestä, joka löytää hyvän vaimon?  "-- Hän on päässyt Herran suosioon." (San 18:22b) "Jos hyvän vaimon löydät, löydät aarteen, kalliimmat kuin meren helmet." (San 31:10) Yli kaiken maallisen mammonan kauneuden ja koreuden sanotaan hyvän vaimon olevan. Nainen. Minusta tässä ylistetään naista ylivertaisena onnena, hyvää vaimoa kaikkein arvokkaimpana asiana, mitä voi taivalluksen varrella saada. Ja uskoisin, että jokaisesta teistä joku mies ajattelee juuri näin: Olet parempaa kuin hän voisi kuvitella ansaitsevansa ja on uskomatonta, että juuri sinä satut antamaan hänelle hymysi ja huomiosi, ajatuksesi ja tunteesi.

Raamattu ylistää naisia monin tavoin muutenkin, harmi, jos sen täytyy jäädä feminismin värittämien linssien taakse varjoon ja vain synkäksi kuvaelmaksi "alistetusta sukupuolesta". Itse löydän sieltä toinen toistaan kauniimpia kuvauksia naiseudesta, naisista, jopa kauneimpia mitä kirjallisuus maan päällä kantaa. Joskin tämä havainto on lausuttu hyvin suppeaan kirjallisuuteen perehtyneenä.

Mutta onhan nainen nyt sen ylistyksen arvoinen, jota Raamatun miehet ovat julki puhuneet ja taivuttaneet kynin paperille, pergamentille tai opettaneet poikiaan kertomaan eteenpäin. Läpi Raamatun naisina toimineet ovat saaneet paikkansa pitää "miesten joukossa" ja ovat kantaneet suurta vastuuta ja asemaa. Eräskin nainen sai viestin enkeliltä, että hänet on valittu kantamaan Jumalan Poikaa sylissään. Raamatussa on myös asioita, joista miehet eivät koskaan olisikaan selvinneet, edes suurimmilla voimannäytöillään (Ester).

Jos nyt joku ajattelee, että puhuin sovinistisesti tai alentavasti tässä naisista, niin hanki sisälukutaitoa: "Mee menee". Olet nainen, erilainen kuin mies, mutta juuri siksi sen erityisen ylistyksen arvoinen, jota tähänkin tuhansia vuosia vanhaan kirjaan on kirjattu. Erilainen ei tarkoita eriarvoinen.

Hyvää naisten päivää, äiti.

Hyvää naisten päivää te loputkin lukijat, olette kauniita, olette rikkaus elämässämme ja te saatte monien sydämet sykkimään ja jättämään sykähdyksiä välistä. Olette huikeita.

Friends like angels

Tänään oli synttärini ja sain melkoisen monta viestiä siellä täällä. Ja puhelin on pirissy koko päivän. Se muistuttaa mukavasti siitä, että on semmonen satapäinen joukko joka muistaa meikäläistä synttäripäivänä, niistä kymmenet jotka muistaa muutenkin ja niistä muutamia, jotka varmaan muistelee päivittäinkin minuu, pitää mielessä ja rukouksissa.

Ystävät on kyllä eräs suurimpia lahjoja joita koen saaneeni Jumalalta, näin niin kuin maallisessa mielessä. En edes ajattele rinnastavani ystäviä tai ystävää pelastustyöhön, lunastukseen ja sovitukseen. Tän asian tiimoilta vähän tutkailin Sananlaskuja ystävyydestä:

San 11:13 "Juorukellolta salaisuus karkaa, uskotulla ystävällä se on tallessa."
San 15:17 "Parempi vihannesvati ja ystävien seura kuin syöttöhärkä ja vihaiset katseet."
San 15:30 "Ystävän sanat ovat nuorta hunajaa: makeat mielelle, virvoittavat ruumiille."
San 17:17 "Ystävän rakkaus ei koskaan petä, veli auttaa veljeä hädän hetkellä."

Ystävyys on arvostettua Raamatussakin. Ystävänpäivänä kirjoitetussa tekstissä on hieman enemmän ajatuksia siitä. Ystävyyttä pidetään veljeyttäkin suurempana rikkautena: "Parempi läheinen naapuri kuin kaukainen veli." (San 27:10b)

Uskottu ystävä on parasta mitä voi mies (tai nainen) toivoa. Se on varmaan selittämättäkin selvää jokaiselle, miten arvokasta sellainen on. Paaston alla olen heittänyt kämppikselleni paljon vitsiä siitä, miten hänen ruokansa maistuu yllättävän hyvältä jopa ilman lihaa - hän siis paastoaa myös lihan syönnistä tällä hetkellä. Ja sitten löydän jakeen, jossa sanotaan, että ystävä ja porkkana on parempi kuin syöttöhärkä! Ehkä en heitäkkään siitä enää läppää vaan ilmaisen kiitostani enemmän. Ja vasta sitten heitän läppää.


"If angels had names,
one of them had yours.
The very best of them,
the one very close"

- Allekirjoittaneen taidonnäyte


Synttäreitä tulee ja menee. Ystävä(t) ei.

Liitän loppuun lyriikat, jotka kirjoitin lukiossa ystävyydestä. Uskoisin, että moni muu voisi sanoa samankaltaisia asioita omille ystävilleen, en pelkästään minä. Toisaalta myös he, jotka ovat tuoneet vain hetkellistä iloa elämääni ja saaneet minut hymyilemään ja paremmalle tuulelle, ovat osasyy tähän biisiin:


The greatest gift that I've received
What God has blessed on me
Most precious thing when I've been down
Have been you friends around.

With every breath and moment
You've taught me divine love
It's you that I can't do without
You have a place in my heart

If I could
I'd call down all the angels
To protect you
And all the good
I have in my life
I wish to you, it's your time to see
What you mean to me.

It's your presence in my life
That makes me smile.
For my gratitude and love
The words are not enough.
And I hope that you could see
what you've meant to me.

If I could
I'd call down all the angels
To protect you
And all the good
I have in my life
I wish to you, it's your time to see
What you mean to me.