Robbers on both sides

Katsoin tässä hetki sitten ohjelman, jossa hieman menestysteologian makuisesti puhuttiin siitä, kuinka kristityn ei tarvitse pelätä, vaan hän voi uskoa Jumalan lupaukset omikseen nyt - nyt viimeistään kun hän ne kuulee. Puheessa viitattiin Joosuan kirjan alkuun. Pohdin koko puheen ajan sitä, miksei se puhe etene Kristukseen, armoon ja sovitukseen, vaan junnaa lupausten ympärillä - ikäänkuin Kristuksen jälkeen Jumala ei enää voi pyörtää päätöstään siunauksista ja päättää jättää siunaamatta.

Joos1:7 "Ole vain rohkea ja ole luja. Noudata tarkoin sitä lakia, jonka palvelijani Mooses sinulle antoi. Älä poikkea siitä oikealle äläkä vasemmalle. Silloin menestyt kaikessa mihin ryhdyt."

Miksi tuntuu, että Jeesus hukkuu aina ensimmäisenä, kun lähtee poikkeamaan oikealle tai vasemmalle? Menestysteologia karrikoidusti näyttäytyy itselleni teologiana, joka näkee Kristuksen uhranneen itsensä, että me saisimme menestyksen jo nyt tässä elämässämme, jos vain uskomme siihen ja elämme Jumalan lain mukaan. Mutta niinhän juutalaisetkin uskoivat oikeutetusti, ilman Kristusta tosin. Uhri oli kuin sinetti, johon viitataan "Jumala ei voi kieltää omaa luonnetaan, siitä on todisteena Kristus. Hän haluaa antaa meille kaiken, kuten Room 8:32 sanoo: 'Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin?'"

Niin. Miksipä ei, vaan mahtaako  Paavali tällä nyt tarkoittaa sitä hyvää, jonka Herra haluaa meille lahjoittaa, vai sitä hyvää, jota minä mielessäni tavoittelen? Yhtäkaikki, menestysteologiaan väännettynä Kristus on lottovoitto tiketti, jolla saa kaikkea muuta mukanaan, kunhan tekee mitä Jumala käskee, pyytää, näyttää ja muistat rukoilla, lukea Raamattua ja maksaa kymmenyksesi. Pelot johtuvat usein epäilyksestä Jumalaa kohtaan - älä epäile siis. Uskosi on siis kaiken mittari. Luterilaisuudessa näkökulmana on usko Kristukseen, sillä uskon kohde on kaiken mittari. Tämä "usko kaiken mittarina" ei mielestäni ole menestyksekästä teologiaa.

Toisaalla Suomessa, rakkassaa reikiintyneessä kirkkolaivassamme, koitetaan vakuutella, että Jeesuksen rinnalle mahtuu elämään muitakin. On joogaa, josta jokainen joogaopettaja sanoo, ettei sitä voi irrottaa henkien palvonnasta. Jooga on käytännössä intiassa "ruumiin taivuttamista henkivirtojen mukaisiksi", minkä koetaan auttavan ihmistä olemaan maailmassa. Yhtä, stressittä, rauhassa, jotain. No, kai sitä voi kauniissa ajatuksissaan yrittää taivutella Pyhän Hengen kanssa samaan energiavirtaan. Tai miten olisi yhteinen rukoushetki muslimien kanssa? Heidän, jotka kuuluttavat, että on vain yksi jumala, Allah, ja Muhammed on hänen profeettansa. Kielletään kolminaisuus ja Kristuksen jumaluus samalla huudahduksella ja kristityn polvet tömähtävät maahan tämän huudon säestämänä kumarrukseen ja ekumeniaa hehkutetaan Kirkko & Kaupunki lehdessä. Seurakuntavaltuutetuilta, kirkkomme varojen ja suunnan näyttäjiltä, ei vaadita edes uskoa Kristukseen, joka on kirkon perusta. Mielenkiintoista.

Kristus unohtunee ensimmäisenä siksi, että vasta Kristuksen unohtuessa, voimme ohittaa lain ja alkaa kysellä omia mieltymyksiämme tai tuijottamaan omaan onnistumiseemme. Kristus täytti lain, ei kumonnut sitä (Matt 5:18). Tähän lakiin kuuluu se, ettemme poikkea oikealle, emmekä vasemmalle. Toisaalta Kristus lupasi seuraajilleen myös kärsimystä (Joh 15:20) ja vainoa, sillä häntäkin vainottiin. Ei se ole kolmella naulalla sinetöity lottotiketti, vaan lupaus siitä, että saamme köyhtyä maallisesti ja rikastua hengessä niin paljon kuin haluamme heittää Jumalalle. Toki tämä elämäntyyli ei ole kaikille otollinen.

Emme myöskään joogaile energiavirtojen mukaan auttaaksemme ruuansulatustamme ja kumarru Mekkaan päin ekumenian "hengessä". Emme voi lähteä käyttämään lain täyttymistä Kristuksessa teologisena syynä kaikkien lain noudattamiseen sidottujen lupausten lunastuskoodina. Emmekä myöskään voi lain täyttymiseen vedoten sanoa "Kaikki on minulle luvallista" lukematta jakeen jatkoa: "-- mutta kaikki ei ole hyödyksi." Toistamiseen: "'Kaikki on minulle luvallista' -- mutta en saa antaa minkään hallita itseäni." (1 Kor 6:12)

Mutta toisaalta, lain pieninkin piirto on täytetty: Meidän ei tarvitse itse uhrata enää mitään, eikä puhdistautua peseytymällä ennen Jumalan eteen astumista tai rukoillaksemme rohkeutta, siunausta ja johdatusta vaikeisiin elämän tilanteisiimme. Sen puhdistumisen on maksanut Kristuksen veri. Vaikka meille luvataan kärsimystä, Herra on luvannut olla kanssamme siellä ja pelastaa häntä avuksi huutavat (Ps 50:15) Siksi temppelin väliverho revittiin ylhäältä alaspäin, eikä alhaalta ylöspäin. Herra avasi itse tien luoksensa.

Kun unohtaa Kristuksen, Kristuksen rinnalle alkaa ilmestymään mielenkiintoisia asioita - mielenkiintoisia, mutta vaarallisia. Vähän sinnepäin ja hyvältä näyttää, mutta se on jo poikennut oikealle tai vasemmalle. Vähän kerrallaan on luterilaisuus käytännössä irtaantunut Suomessa, Kanadassa, Ruotsissa, Tanskassa ja ties kuinka monessa muussa maassa juuristaan Tunnustuskirjoista ja Raamatusta.

Kristuksen unohtaminen on ensimmäinen ja viimeinen virhe, mitä voi menestyksekkäässä teologiassa tehdä. Sen unohtamisen jälkeen kaikki on turhuutta, ei mitään uutta auringon alla. Moneen kertaan koetellut kauniit ajatukset ja runon säkeet rakkaudesta, ihmisyydestä ja kärsimyksestä. Sen jälkeen virheillä ei ole väliä, sillä ratkaisevin on jo tehty: Ei ole pelastusta ilman Kristusta. Oikea menestyksekäs teologia pitää Kristuksen keskiössä, eikä poikkea ristin juurelta oikealle tai vasemmalle, kummankaan, tai kenenkään, ryövärin luokse.