Distorted truth

Pitkästä aikaa opintojeni ohessa ehdin istahtamaan blogini äärelle. Tuntuu, ettei ole ollut hirveästi aikaa tutkia Jumalan Sanaa ja perehtyä siihen. Omat kriteerini laadukkaasta kirjoittamisesta eivät ole näin ollen täyttyneet oman pienen pääni sisällä, joten olen lykännyt ja lykännyt kirjoittamista - mitä kauemmas sen on työntänyt, sen hankalammaksi sen aloittaminen on käynyt.

Sama ilmiö on melko monessa asiassa. Just a note.

Työskentelen nykyisin opintojeni ohessa OPKOn opiskelijatyöntekijänä Porissa, mikä on tuonut kauan kaivattua hengellistä seuraa ilmailuopintojeni pariin. Vaikka ilmaillessa taivas on lähempänä kuin normaalisti, ei seurakuntayhteyttä korvaa mikään.

Ajatuksiani on viime vuosina suuresti vaivannut yksi asia, joka tuntuu lävistäneen koko kristillisen maailman aina alusta alkaen tähän päivään saakka - harhaopit, niiden johdannaiset ja petollisuus. En kuluta hirveästi aikaa niiden pohtimiseen ja tutkimiseen, mutta silti lähes joka viikko siihen todellisuuteen joutuu olemaan kosketuksissa. Eikä vain muualla, vaan myös oman kirkkoni sisällä.

Eräs kirjoitus aiheesta, jonka luin (täällä, suosittelen), kirjoittanut Risto Soramies (Lähetyshiippakunta), tiivisti monta ajatusta yhteen. Monet liikkeet ovat hyvin, hyvin karismaattisia ja radikaaleja opetuksissaan. Pastorit saattavat kutsua parannettavaksi henkilöitä lavalle, he kaatavat ihmisiä, ihmiset nauravat hillittömästi, pidetään hulppeita kokouksia ja puhutaan paatoksellisesti musiikin soidessa taustalla luoden tunnelmaa. Toronton liikkeen oma pastori toteaa koko touhusta:

”Jos olisimme vuosi sitten nähneet tällaisia ilmiöitä kuin nyt, tiedän, että olisin pannut niille silloin lopun.” - John Arnott

Perusteluna olen kuullut käytettävän lähes yksinomaan seuraavaa väitettä: Jos tuo ei ole Pyhästä Hengestä, miksi sitten siellä käy niin paljon porukkaa ja ihmiset uskovat Jeesukseen?


Matt7:21 "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon."
Matt. 24:24 "Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan."
Joh. 6:67 Jeesus kysyi niiltä kahdeltatoista: "Aiotteko tekin lähteä?"


Mainitakseni muutamia, mm. noissa kohdissa Raamatussa Jeesus itse toteaa, että:

1) väärät profeetat ja messiaat ovat todellisuutta ja he tulevat nimenomaan johdattamaan valittuja(kin) harhaan. Lopun aikoihin on käsittääkseni luvattu herätys vain juutalaisille, mutta toivoa sopii, että myös kristillisessä kirkossa tapahtuisi vastaavaa. Käsitykseni taas kristillisen kirkon lopunajoista on se, että useat luopuvat Herrasta tavoitellessaan jotain muuta (Luuk 18:8; 2. Tes 2:3), yleensä sivutuotetta: Mainetta, kunniaa, rahaa, terveyttä, rakkautta, valtaa tai jopa perhettä. Mikä tahansa teologinen väärä painotus vie kauemmas Jumalasta ja Totuudesta.

2) eivät kaikki, jotka hokevat Kristusta Herraksi, ole tosiasiassa pelastettuja. Kunpa olisikin! Kuinka paljon helpompaa olisi meidän tavan tallaajien erottaa tällöin Totuus harhasta, jos vieraantuneet eivät voisi todeta: "Jeesus on Herra." Minulle aikoinaan opetettiin, että tuota lausetta ei pysty sanomaan pahan hengen riivaamat, ehkä näin onkin. Mutta harhaan johdetut kristityt eivät olekaan pahojen henkien riivaamia, vaan väärän opin, väärän teologian ja antikristuksen muiden valheiden vankeja - he voivat tuon lauseen sanoa ääneen. "... vaan se, joka tekee -- isäni tahdon", kertoo siitä, että näiden itseään Kristuksen seuraajiksi kutsuvien elämästä  voi havaita heidän Herransa. "Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita." (Matt 7:16)

3) Kristuksen opetus itsestään ei aina ole mielenkiintoista. Jos seurakunta(si) panostaa illoissa "fiilikseen", "spontaaniuteen", tunnelmalliseen musiikkiin jankkaavine kertosäkeineen, joilla yleensä haetaan keinotekoista fiilistelyä, tai puhuu usein Hengen tulesta, innostuksesta, herätyksestä, näyistä ja profetioista, kannattaa alkaa itse lukemaan Raamattua. Olen oman aikani pyörinyt seurakunnissa, joissa näin on tehty, enkä sano, että se kaikki olisi automaattisesti pahasta. Väitän, että se ei ole välttämättä edes hyödyksi ja jos seurakunnan anti jää siihen, se on haitaksi. Joh 6:67 kohdassa Jeesus on juuri todennut olevansa elämän leipä ja hänen ruumiinsa ja verensä tulee olemaan syötävissä meidän pelastukseksemme. Tämä oli suuri loukkaus kuuntelijoille ja kaikki muut, kaikki, Jeesuksen kymmenistä, ellei sadoista opetuslapsista, lähtivät loukkaantuneena pois - paitsi ne kaksitoista. Opetus Jeesuksesta voi olla niin tylsää, tylyä, joskus jopa vaikeaa ymmärtää, että kaikenlainen kevyt fiilistely varmasti maistuisi enemmän. Uskalla kuitenkin vaatia seurakunnassasi laadukasta opetusta, suunniteltuja tapahtumia spontaaniuden sijaan ja Raamatun lukemista ja sen opettamista yksilöiden profetioiden ja kielistä tulkkausten sijaan.

Vielä hetken jatkan aiheesta. Tuntuu, ettei saa sanotuksi asioita niin tiiviisti kuin olin toivonut.

Opiskelijailloissa puhujavieraana käynyt henkilö, joka itse on ollut mukana harhaoppisessa liikkeessä, antoi hyvän vinkin aiheeseen. Itseäni kiinnosti paljon se, kuinka näistä asioista voisi pysyä kärryillä, monia siellä kiinnosti mistä tällaiset harhaiset liikkeet tunnistaa? Miten, jos näitä harhaoppisia liikkeitä on sekottuneena Kristuksen kirkkoon, voi vaatia ketään tunnistamaan vääriä oppeja? Muotoilen hänen vastauksensa vapaasti:

"Opetelkaa tuntemaan Totuus, niin teidän ei tarvitse opetella tuntemaan satoja valheita."

"Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä." Joh 10:2-4

Totuus on helppo tunnistaa, kun tunnemme Kristuksen äänen. Meidän ei tarvitse tuntea (feel) häntä sydämessämme, mutta tuntea (know) hänen sydämensä. Hänen sydämensä ajatukset voimme lukea Raamatusta, Jumalan Sanasta. Alussa oli Sana, Sana tuli lihaksi ja asui keskellämme. Jeesus.

Kuinka yksinkertaista ja silti niin useat kulkevat saarnamiesten, esitysten ja suuren joukon mukana, uskoen, että tuo suuri joukko, tuo "siunattu" esitys lahjakkaine artisteineen ja "armoitettu" saarnamies ovat enemmän oikeassa, lähempänä Totuutta, kuin vuosituhansia kestäneet kirkot, vuosisatoja koetelleet opit ja tunnustuskirjat.

Kiitän hetkestäsi. Toivottavasti jotain jäi käteen. Listaan lopuksi vielä lyhyesti, sen pidempiä perustelematta (voit kysyä vapaasti ajatusta tai perustelua väitteeni takana, vastaan mielelläni), millaisia sanan- tai puheenparsia yhdistetään usein (huom, ei todellakaan aina) harhaisiin oppeihin.

(edit.) Yleisesti ottaen puheenparsi kumpuaa harhaoppien luonteesta, joissa tietyt asiat saavat vääristyneitä muotoja tai väärää painotusta - pohjimmiltaan teologisena puheena alla listatut sanamuodot ovat itselleni eräänlaisia merkkejä, jotka pitävät minut varuillani. Tämä ei tarkoita, että jokainen seurakunta, jossa tällaisia toimintapoja tai sanamuotoja käytetään, olisi automaattisesti harhainen.

- Puhe Hengen tulesta, Hengellä täyttymisestä ja Hengen kasteesta
- Herätyksestä puhuminen, Jumalan suurten ihmeiden tavoittelu (viitteet blogissa)
- Lopun ajan herätyksestä saarnaaminen (eri asia, kuin em.) (viiteet blogissa)
- Puhe Jumalan uutta luovasta voimasta rukouksessa
- Vähätellään kristikunnan tuhatvuotista traditiota, sen oppeja ja perinteitä
- Jumalan läsnäolo, sen tunteminen, siinä "oleminen" (2. Kor 5)
- Yksilölliset koettelemattomat profetiat, kielillä puhuminen ja tulkkaus
- Parantumiset (tai muut ihmeet) tavoitteena, huomion keskipisteenä tai uskon mittarina
- Ylistyksen käyttäminen välineenä tunnelmaan, "ylistäminen ylistämisen vuoksi", ylistyksen käyttäminen Jumalan palvelemisena (Joos 24:19). Itse ylistyslaulujen teksteissä teemat: "Minä palvon, minä luovutan, minä rakastan", ovat vääränlaisessa fokuksessa suhteessa Jumalaan, kun ylistys on usein Raamatussa minän pienuutta, kykenemättömyyttä ja Herran rakkauden ylistystä, ei omasta palvomisesta puhumista. Tästä voisi tehdä analyysin erikseen.
- Pyhän Hengen toiminta rajataan näyttäviin asioihin (armolahjat, profetiat, eikä sitä nähdä seurakunnan elämässä, kuten messuissa, ehtoollisessa, kotona Raamatun lukemisessa.)

Erikseen mainitsen vielä kolme nykyajan harhaoppista laajalle levinnyttä ajatusta, tai suuntausta:

- Uskon Sana - liike
- Isän rakkaus - liike (Torontolaisuuden perua)
- Feministinen teologia, morsius teeman ja naiseuden korostaminen suhteessa Jumalaan

Koettele teksti, pidä se mikä on hyvää, se mikä rakentaa. Jos havaitset kotiseurakunnassasi jotain, ei se välttämättä ole maailman loppu - pidä sieltäkin se, mikä on hyvää. Täydellistä seurakuntaa ei olekaan ja moni harhaan johtunut kiertääkin seurakuntia etsien sitä "itselleen sopivinta". Tartu Raamattuusi ja opettele tuntemaan Totuutta hiljalleen, kertoen siitä muillekin. Siunausta!

Born to be Slave

Sain taannoin kunnian pitää opetus aiheesta "kutsuttu palvelemaan" Hämeenlinnan vapaakirkon seurakunnan nuortenillassa. Koska esityö on jo tehty lukuineen ja pohtimisineen niin on helppo pitkästä aikaa kyhäistä samasta setistä blogimuotoinen hajatelma.

Pohtiessani palvelemista, ensimmäisenä jouduin selventämään itselleni kysymyksen, koskeeko palveleminen kaikkia kristittyjä. Ajatus takaraivossa sanoi, että tottakai, Jeesus ei kutsunut ketään laiskottelemaan kun vieressä on avuntarvitsija, mutta Raamatusta löytyi selkeitä vastauksia tähänkin kysymykseen.

Kristittyhän voi palvella elämällään joko Jumalaa tai ihmistä. Jumalan palvelukseen voisi äkkiseltään liittää rukoilun, Raamatun lukemisen, seurakuntayhteyden ja ehtoollisen vieton, sekä evankeliumin eteenpäin viemisen kaste- ja lähetyskäskyn mukaan. Ihmistä ihminen taas voi palvella sanoin ja teoin, antamalla aikaa ja rakastamalla.

Yhtä kaikki päässäni nivoutui ajatus siitä, että loppupeleissä ihmisen palveleminen on myös Jumalan palvelemista, sillä Jumalan tahto kuuluu: (Joh 15:12-13) "Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta." Jeesuksen esimerkin mukaan mekin olemme kutsuttuja tallaamaan täällä, toisia palvellen, rakastaen ja auttaen. Eihän oppilas ole opettajaansa suurempi? Jeesus pesi opetuslastensa jalat, vietti aikaa sairaiden ja syrjittyjen kanssa ja antoi henkensä lunnaiksi kaikkien - ei vain hyvien, vaan myös pahoiksi lain edessä luokiteltujen ja tuomittujen - ihmisten puolesta.

Ja niin minut, sinut - meidät kristityt - on kutsuttu tekemään.

Jeesus puhuu Matteuksen evankeliumin loppupuolella monin vertauksin palvelemisesta. Mt 24-25 luvuista löytyy mm. vertaus hyvästä ja huonosta palvelijasta, kymmenestä morsiusneidosta ja palvelijoille uskotuista talenteista, jota käsittelen tarkemmin (Matt 25:14-30).

Kussakin vertauksessa Jeesus käsittelee jollain tasolla "isännän työntekijöiden motivaatioita, toimintatapoja ja asenteita". Eli siis Kristuksen seuraajien edesottamuksia. Jeesus toteaa täällä, että hyvä kristitty edistää Jumalan valtakunnan työtä. Valvoo odottaen Hänen paluutaan ja on valmis toteuttamaan Jumalan tahdon omassa elämässään ja viimeisenä: Tekemään tämän kaiken hänelle uskotuilla lahjoilla. Vertaus talenteista käsittelee tätä.

Vertauksessa on monta opetusta, mutta pääpointiksi halusin nostaa Vesa Ollikaisen (TT = teologian tohtori), Kansanlähetyksen raamattuopettajan näkemyksen isännän palkitsemisen perusteista. Tässä isäntä vastaa uskollisille palvelijoilleen (Matt 25:21) "- - olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!" Kolmas palvelija ei tehnyt mitään, syytti isäntää omasta haluttomuudestaan tehdä töitä ja keksi tekosyitä toimimattomuudelleen.

Isäntä ei suinkaan palkinnut eniten hänelle omaisuutta kerryttänyttä palvelijaa eniten, vaan samalla tavoin kuin puolet vähemmän omaisuutta kerryttäneen. Palkkio oli sidoksissa palvelijan uskollisuuteen ja kaikenlisäksi isäntä oli katsonut palvelijoille tehtävät "kullekin hänen kykyjensä mukaan" (Matt 25:15b) Näin ollen kolmaskin olisi voinut menestyä jos olisi vain ryhtynyt toimeen. Miksi hän siis ei ryhtynyt mihinkään?

Itselleni tuli kaksi mahdollista syytä mieleen tähän. Ensimmäinen on tekosyyt. Niitä ihmiset ovat loistavia keksimään, eikä tätä tarvinne kauaa pohtia todetakseen minkä tahansa tekosyyn riittämättömäksi. Krysostomos selittää, mitä Paavali tarkoittaa sanoessaan, että "Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla." (Room 12:1) "Antakaa" (παριστημ) sana kreikan kielessä tarkoittaa jotain sellaista, mikä annetaan turhana pois, tarjotaan toiselle ilman vastikkeita. Samoin, kuin annat orjasi toiselle isännälle käyttöön. Sillä tavoin kristitty antaa järkevällä tavalla itsensä Jumalalle eläväksi ja mieluisaksi uhriksi.

Maallikkonakin ajatus on ilman kiemuroita selkeä: Jumala antoi ainoan Poikansa lunastamaan minut kuoleman ja synnin vallasta ristinkuolemallaan vapaaksi ja elämään ikuisesti hänen lapsenaan. Tähän minut on kasteessa kutsuttu ja liitetty. Ja ainoa järkevä tapa palvella Jumalaa, on siis tarjota hänen jo lunastamansa pelastettu ruumis ja sielu Hänen valtakuntansa työhön ja Hänen käyttöönsä.

En enää itse omista itseäni, vaan minut omistaa Hän, joka hallitsee.

Näin ollen meillä ei ole mitään tekosyitä esittää isännälle, Jumalallemme, jotka antaisivat meille luvan laistaa lahjojemme käytöstä. Laiskuutta ei voi selitellä.

Toinen mahdollinen syy on epävarmuus omista kyvyistä ja lahjoista. Riitänkö minä? Joku toinen voisi olla parempi. Tähän vertaus antaa itsessään jo lohdutuksen: "Kullekin hänen kykyjensä mukaan." (Matt 25:15b) Raamattu on pullollaan lupaksia, kuinka Jumala on hänen puolellaan, joka Häntä etsii ja Hänen valtakuntansa töitä alkaa puurtamaan. Jos vain teemme työmme Jumalan kunniaksi, on Hän varmasti sen työn siunaava ja kyllähän Jumala meidän Luojanamme tietää, mihin meidän rahkeet riittää.

Tässä voi varoa ylihengellistämistä: Jokainen ajatus joka päähämme tulee, tai tehtävä joka eteemme annetaan, ei välttämättä ole Jumalalta ja kaipaa koettelemista. Itseään ei kannata polttaa loppuun sännätessään tekemään kaikenlaista ja unohtaen sen, että Jeesuksen armontyö on lopultakin se, joka kantaa meidät kotiin. Isäntä palkitsee meidät uskollisuudesta, ei työn tehdystä määrästä.

Näin ollen voi todeta, että jokainen kristitty on kutsuttu palvelemaan ja tekemään Jumalan valtakunnan työtä. Kukin omilla lahjoillaan. Meillä on eri lahjoja, mutta liian herkästi myös eriarvoistamme lahjamme: Olisi kai hienompaa olla näkyvässä roolissa seurakunnassa, tai yhteiskunnassa, jossa työ ruokkisi kunnianhimoamme ja saisimme kaipaamaamme tunnustusta. Ei siinä sinänsä mitään väärää ole, mutta sen tavoitteleminen itsessään on arveluttavaa. Tähän Kolossalaiskirjessä kuitenkin annetaan selkeät, jalat maanpinnalla pitävät raamit: "Mitä teettekin, tehkää se täydestä sydämestä, niin kuin tekisitte sen Herralle ettekä ihmisille." (Kol 3:23)

Meillä on ERI lahjoja, mutta ei ERIARVOISIA lahjoja. Ihmiset saattavat arvottaa toisen tehtävän tärkeämmäksi kuin toisen, mutta Jumalan valtakunnan työssä jokaista tarvitaan. Yhtälailla ylistyksen vetäjää, kuin keittiöpalvelijaa, saarnamiestä, kuin tekniikkaa ja siivoojaa. Jokainen voi kantaa kortensa kekoon oman seurakuntansa ja yhteiskunnan hyväksi.

Miten tähän kaikkeen pääsisi ilman ressiä alkuun?

Kehotan aloittamaan pienin askelin, kyselemällä missä voi olla avuksi. Jumala kyllä avaa oven sieltä, jossa pääsee puuhastelemaan ja Hänen valtakunnassaan on aina tilaa työntekijöille. Satoa on jo, mutta sadonkorjaajia liian vähän. Minua, sinua - meitä - tarvitaan tähän työhön. Tätä on valvominen: Jumalan valtakunnan työntekemistä ja sen kasvun edistämistä omilla lahjoillaan, oli ne virkkaamista tai soittamista, molempia tai jotain aivan muuta.

Aloita Jumalan palvelemisesta, niin kuin Maria, joka istahti Jeesuksen jalkojen juureen ja jätti kaiken muun. Rukoile, lue Raamattua ja etsiydy seurakuntaan. Seurakunnan työhön kasvu voi viedä aikaa, mutta se on sen väärti. Kun opetuslapset kinastelivat siitä, kuka heistä olisi Jeesusta lähinnä tulevassa valtakunnassa, Jeesus keskeyttää tämän ja toteaa Matt 20:25-26:

"Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja."

Beheaded body

Voitko kuvitella, että joku sanoisi: "On hyvä, että tämä ruumis on pilkottu pieniin osiin. Näin jokainen voi päättää mitä osaa haluaa siitä katsella (ja sulkea silmänsä muilta). Jos ei vaikka tykkää silmästä, niin voi vain katsella korvaa."

Hyvä että ruumiin voi pilkkoa, eikö? Se vaan yleensä on merkki siitä, että ruumis ei toimi ja se on kuollut.

Protestanttina olen pitkään miettinyt sitä, mikä kumma erottaa meitä niin paljon toisistamme? Ymmärrän toki erot katolilaiseen kirkkoon ja ortodokseihin, mutta mitä enemmän tutkin, sitä enemmän olen ymmärtävinäni, että esimerkiksi tänä päivänä Luther naulaisi teesit Helsingin tuomiokirkkoon ja kysyisi, voisiko liittyä takaisin katolilaiseksi. Mutta miksi Lutherin jälkeen tapahtui niin suuria muutoksia?

"Hedelmistään puu tunnetaan" - miksi protestantismi on synnyttänyt kymmeniä tuhansia uusia kirkkoja sen sijaan, että se olisi yhdistänyt kristittyjä ja vahvistanut kirkon asemaa? Miksi Kristuksen kirkko, uskovien yhteisö - Kristuksen ruumis - on niin pieninä palasina?

"Eihän ruumiskaan muodostu yhdestä jäsenestä vaan monista. Vaikka jalka sanoisi: "Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen", se silti kuuluu ruumiiseen. Ja jos korva sanoisi: "Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen", se silti kuuluu ruumiiseen. Jos koko ruumis olisi pelkkää silmää, olisiko silloin kuuloa? Tai jos se olisi pelkkää korvaa, olisiko silloin hajuaistia? Jumala on kuitenkin asettanut ruumiiseen kaikki eri jäsenet niin kuin on nähnyt hyväksi. Jos kaikki olisi yhtä ja samaa jäsentä, olisiko silloin mitään ruumista? Jäseniä on kuitenkin monta, kun taas ruumis on yksi. Ei silmä voi sanoa kädelle: "Minä en tarvitse sinua", eikä liioin pää jaloille: "Minä en tarvitse teitä." Päinvastoin, juuri ne ruumiinjäsenet, jotka meidän mielestämme ovat muita heikompia, ovat välttämättömiä. Me verhoamme erityisen arvokkaasti ne ruumiinosat, joita emme pidä kovinkaan arvokkaina, ja peitämme erityisen säädyllisesti ne, joita häpeämme. Säädylliset ruumiinosat eivät tällaista verhoa tarvitse. Kun Jumala yhdisti jäsenet ruumiiksi, hän antoi vähempiarvoisille jäsenille suuremman kunnian, jotta ruumiissa ei syntyisi eripuraisuutta vaan jäsenet yhteen kuuluen huolehtisivat toinen toisestaan. Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa. Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen." (1. Kor 12:14-27)

Kysymys riivaa minua luterilaisena, protestanttina. Rragrgh.

Alkuun valitsemani sanat juontaa siis juurensa siihen lausumaan, jonka olen kuullut rippikouluikäisestä asti siellä täällä: "Se, että on erilaisia seurakuntia ja kirkkoja, on rikkaus. Näin jokainen ihminen voi löytää itsellensä mieleisensä seurakunnan." Minulle on opetettu näin. Moni pappi ja evankelista on sanonut näin - protestantteja kaikki. Mutta se on suoraan ristiriidassa alempana mainitun Johanneksen evankeliumin Jeesuksen rukouksen kanssa ja yllä mainituissa jakeissa. Liian räikeää, ollakseen taas "moniulotteinen kysymys, josta on monta tulkintaa."

En usko, että jokainen seurakunta ja kirkko olisi vain "jäsen" ja yhdessä ruumis, "tosi ruumis". Mielestäni Kristuksen kirkko on (pitäisi olla) yksi sanan konkreettisessa merkityksessä. Se, että on useampia kirkkoja sotii rankasti Raamatun sanomaa vastaan. Jeesus rukoili: "Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä." (Joh 17:22)

Jeesus ja Jumala eivät olleet yhtä eri tavalla, eri lailla eri paikoissa. He olivat yhtä. Niin me uskomme ja niin Raamatussa lukee, niin ovat isät opettaneet ja kirkko(palaset) ennenkin. En usko, että leimaamalle opin monista kirkoista rikkautena heresiaksi pääsee kovinkaan pitkälle ekumeniassa, koska se jos mikä nostaisi riidan nopeasti esille siitä, kuka ja mikä kirkko on sitten oikeassa, jos on vain "yksi kirkko". Asia ei todellakaan ole niin yksinkertainen.

Uskon toki, että pelastus kirkkokuntien sisällä on mahdollista, riippumatta siitä, onko se protestanttinen, katolinen tai ortodoksinen tai joku muu. Uskon, että on toisaalta fiksua yrittää nähdä Kristuksen ruumiin pilkkoutumisessa positiivisia puolia. On myös totta, että erilaiset seurakunnat tarjoavat erilaisille ihmisille menoa ja meininkiä - tiettyyn rajaan asti se on totta ja alkuun ihan hyvä. Mutta miten kristityt voivat ikinä elää keskinäisen rakkauden kautta evankeliumia todeksi, jos me kyräilemme keskenämme ja pidämme itseämme parempana kuin muut - sehän on kuitenkin ainoa oikeutus mille tahansa kirkolle. Olen enemmän oikeassa kuin nuo muut, muutenhan liittyisin siihen seurakuntaan, jonka uskon olevan enemmän oikeassa. Joitain positiivisia puolia on kaivettavissa, mutta mielestäni ne verhoavat totuutta enemmän kuin valottavat sitä.

Ja vaikka tästä on löydettävissä jotain positiivista, niin älkää ny hyvän tähren kukaan sanoko suorilta käsin, että se on hyvä juttu ja vaalittavaa.

Ei se ole.

Mietitpä nyt tätä tai olet jo lopettanut lukemisen tai skipannut keskikappaleet tähän vikaan. Onhan se outoa, että kirkko, joka symboloi Kristuksen ruumista, on hajallaan ympäri maailmaa. Toki usko yhdistää yli kirkkokuntien rajojen, mutta silti jäsenet hylkivät toisiaan eivätkä voi olla samassa ruumiissa. Se on outoa. Ja kirkko, joka opettaa, että: "Näin on hyvä", on kadottanut jotain uskostaan. Ihmiset, jotka katsovat, että seurakuntia/kirkkoja voi perustaa siksi, että jonkun mielipide ei miellytä (yleistä vapaakristillisissä suuntauksissa), ovat hukassa oman kirkkokäsityksensä kanssa. Tällaisen kanssa kannattaa olla varuillaan. Ja protestanttina joudun miettimään koko ajan, miksi luterilaisuus kannattaa, koska Lutherin hedelmänä ei ollut pelkästään uskon puhdistus, vaan myös Kristuksen ruumiin pirstaloituminen. Kumpi hedelmä painaa enemmän?

Message delayed

Aloitin pitkästä aikaa Johanneksen evankeliumin lukemisen. Tuntuu taas kuin uutta kirjaa lukisi, muutamia kohtia lukuunottamatta. Ilmeisesti luen liian harvoin Raamattua, mutta koitan nyt näitä vähäisiä ajatuksia taas muotoilla tähän, mitä on herännyt lukujen ja jakeiden edessä. Kohdat joita siteeraan, ellei erikseen mainita, ovat kohdasta Joh 5:43-46.

"Minä tunnen teidät: teissä ei ole rakkautta Jumalaan."

Kovaa puhetta Jeesukselta. Aikaisemmin hän oli parantanut ramman miehen Betesdan altaalla sapattina ja suututtanut näin juutalaiset - sapattihan oli päivä, jolloin työtä ei saanut tehdä. Jeesus lisäsi vettä myllyyn sanomalla, että hänen Isänsä tekee työtä taukoamatta ja siksi myös hän tekee.

"Minä olen tullut Isäni nimissä, ettekä te ota minua vastaan. Mutta jos joku toinen tulee omissa nimissään, silloin te kyllä olette vastaanottavaisia."

Jeesus lausuu kylmän totuuden, joka tuntuu olevan totta myös Jumalan seurakunnan keskellä, niin silloin juutalaisten parissa kuin tänään kristittyjen keskuudessa. Se, joka tulee ja saarnaa syntiä synniksi, kehottaa parannukseen ja jättämään syntisen elämänsä Jeesuksen tähden, saa vastaukseksi nopeasti: "Ei kukaan ole täydellinen. Millä valtuudella opetat ihmisiä noin? Armon uskontohan tämä on, älä ahdistele meitä."

Fundamental; perusteellinen, perustavanlaatuinen, oli ensimmäinen sana joka kärsi inflaation. On olemassa perustavanlaatuisi uskon opinkappaleita, jotka ihmisen on tunnustettava tosiksi ollakseen kristitty. Jokainen kristitty näin on siis fundamentalisti - hänen on pakko olla. Mutta äkkiäkös fundamentaali tarkoittaa aivotonta, itsekritiikitöntä hihhulia, joka uskoo jokaisen pilkun paikankin olevan Jumalan itse kirjoittama Raamattuun. Tällainen kuva kristitystä fundamentalistista on helppo jättää ottamatta tosissaan.

Nyt on ainakin sana konservatiivinen kärsinyt toisen tappion. Conservative; säilyttävä, suojeleva (eräiltä merkityksiltään). Nyt ne, jotka haluavat varjella apostolista uskoa, kirkon tuhatvuotista traditiota ja erityisesti sen tulkintaa etiikasta ja moraalista, käyttäytymisestä, mikä on soveliasta kristitylle ja mikä ei, on leimattu vanhoillisiksi. Käytetäänkin konservatiivi sanan toista merkitystä, jolla on taantumuksellinen merkitys. Näin konservatiivit nähdään kehityksen esteenä, jonain vanhana, joka uppiniskaisesti pitää kiinni jostain aikansa eläneestä - esimerkiksi nyt vaateista olla juomatta kännejä, pitäytyä avioliittoon seksissä tai muuta yhtä turhaa. Kyllähän kai kristityt noita saavat aivan hyvin tehdä!

Mutta jos joku toinen tulee ja esittää teoriansa siitä, miten Jumala on kyllä hyvä, rakastava ja anteeksiantava, eikä hän vaadi mitään, etenkään luopumaan niistä synneistä, joita niin mielellämme kyllä teemme, niin hänet moni ottaa vastaan, jopa iloiten. Jeesus ei enää sano: "Mene rauhassa, äläkä enää tee syntiä", hän sanoo vain: "Mene rauhassa." Mutta mitään todellista rauhaahan tuo ei meille anna.

Miten tähän tilanteeseen päätyy? Katolinen kirkko pitää pahimpana kuoleman syntinä ylpeyttä.

"Kuinka te voisittekaan uskoa! Te kärkytte kunniaa toisiltanne ettekä etsi sitä kunniaa, joka tulee yhdeltä ja ainoalta Jumalalta."

Meidän oma kunnianhimomme usein sulkee korvamme ja silmämme siltä, mikä muuten olisi niin selvästi edessämme. "Kyllä minä tiedän paremmin, olenhan moderni ihminen, en konservatiivi enkä todellakaan fundamentalisti. Olemme viisaampia tänään, kehittyneempiä kaikin tavoin muinaisiin ihmisiin nähden." Pahimmassa tapauksessa joku ajattelee, että sitähän se Jeesuskin vain oli - ihminen, joka puhui vanhoillisia asioita.

"Älkää luulko, että minä teitä Isäni edessä syytän. Teidän syyttäjänne on Mooses, hän, johon olette panneet toivonne."

Paradoksaalista, että näin on, mutta juuri näinhän usein tapahtuu. Ihminen, joka pitää itseään pohjimmiltaan hyvänä (humanismi), seisoo selkä suorana Jeesuksen seurakunnan edessä tai seurakunnassa ja sanoo, että hänessä ei ole mitään vikaa. Hän on hyvä ihminen, joka auttaa mummoja kadun yli ja lahjoittaa rahaa tsunamiuhreille. Hän luovuttaa verta joka kuukausi ja tekee vapaaehtoistyötä AA-kerhossa. Hän auttaa ihmisiä jopa työkseen. "Sinulla ei ole oikeutta sanoa minua syntiseksi, minä olen hyvä ihminen! Et sinäkään ole täydellinen, miksi vaadit sitä minulta?" Tämä viesti, ihmisen syntisyys, tuntuu jäävän jotenkin puolitiehen, eikä sitä oteta vakavasti tai sitä ei ymmärretä, eikä oikein osata sanoakaan.

Jeesus itse toteaa tällaisen ihmisen tuomitsijan ja syyttäjän löytyvän lopulta henkilöstä itsestään. Nykykielelle käännettynä: "Teidän syyttäjänne on se ideologia, jonka varaan olette rakentaneet elämänne." Parhainkin ihminen suuttuu joskus ja tunnepuuskassa tekee väärin. Hienoinkin ajatus muuttuu katkeraksi kostonhimoksi kun ihminen kokee suurta vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta. Silloin ajatus "ihminen on pohjimmiltaan hyvä" joutuu vastaamaan tähän Jeesuksen kysymykseen: "Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!" Niin, millainen on se todellinen pimeys, jos se pimeys, joka meissä on, on luultavissa jopa valoksi? Onko se ihmekään, jos emme saa rauhaa sanoista "Mene rauhassa", kun todellisuus jossa elämme, on niin toisenlainen kuin mihin ihmisen hyvyyteen uskova luottaa. Jos se hyvyys, valo, on pimeyttä, mitä onkaan pimeys?

"Jos te uskoisitte Moosesta, uskoisitte myös minua - juuri minusta hän on kirjoittanut."

Jakeessa on kaksi viittausta suuriin Messias ennustuksiin Mooseksen kirjoissa. Henkilöön, jolla tulee olemaan valtikka ja kruunu (vallan symbolit) ikuisesti ja henkilöön, joka on puhuva yksinomaan Herran itsensä antamia sanoja.

Jeesus tuli julistamaan Jumalan totuutta, Jumalan suunnitelmaa ja valtakuntaa, sen tulemista ja toteutumista. Tätä juutalaiset eivät sietäneet kuunnella, olihan se nyt hävytöntä väittää heitä syntisiksi vaikka he olivat niin hyviä. Ja olihan se nyt hävytöntä, että Jeesusta kutsuttiin Jumalaksi, Jumalan Pojaksi ja sanottiin, että hänellä on valta antaa syntejä anteeksi. Jostain syystä tuntuu, että nykyisin on tunnistettavissa täysin samoja piirteitä, niin kirkkomme sisällä, kuin sen ulkopuolella.

Mutta jos me vain rakastaisimme Jumalaa. Jeesus sanoi, että tämä johtuu siitä, ettei heissä ole rakkautta Jumalaan. Siksi juutalaiset pitivät sapattina tehtyä parannusta vääränä ja pahana. Siksi Jeesuksen puheet satuttivat heitä ja heidän ylpeyttään. Toistensa silmissä he mielellään puhuivat kauniisti ja kilpailivat kansanjoukon suosiosta, mutta eivät välittäneet kunniasta Jumalalta.

Jeesus kuitenkin tekee Jumalan puoleen kääntymisen mahdollisimman helpoksi. Hän vastaa kysyjille, mitä sitten pitää tehdä, kuinka rakastamme Jumalaa? "Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko." Joh 6:29. Myöhemmin hän lisää: "Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois." Joh 6:37

Seurakunnan tulisi loistaa tätä armoa ja rakkautta. Ei lässyttävää ja hissuttelevaa, vaan sitä, joka on verenpunaista syntien takia. Joka väittää olevansa terve, ei tarvitse parantajaa ja seurakunnalla ei ole mitään tarjottavaa hänelle. Eihän seurakunnalla ole mitään muuta kuin armo syntiselle, mutta jos ei ole syntistä, ei ole ketään kenelle armoa voi tarjota. Jokainen seisoo omassa kunniassaan, kuka tarvitsee Kristuksen viittaa? Joka tunnustaa syntinsä, voi jättää sen kaiken Kristuksen ristin juurelle ja uskoa ne anteeksi. Joka turvaa Häneen, ei joudu lähtemään pois. Hän saa nousta yhä uudestaan ja lähteä kulkemaan Jeesuksen kanssa ja opetella elämisen taitoja.

Ugh. Olen puhunut.

Hosea - Merciful names

Jumalan ja seurakunnan suhdetta kuvataan myös avioliitoksi läpi Raamatun. Uudessa Testamentissa seurakunnasta puhutaan "Kristuksen morsiamena". Avioliiton kieli on Herran mielestä ollut osuva kuvaamaan Hänen ja ihmisen suhdetta ja tästä Hoosea saa omakohtaisesti todistaa ja profetoida läpi elämänsä. Miten Jumala tuntee ja ajattelee solmittuaan liiton israelilaisten kanssa? Hoosean kokemuksista voimme päätellä mitä Jumala tuntee suhteessa meihin.

Tästä alkaa Hoosean julistus: Hän otti vaimon ja lapset, joita vaimo synnytti. Mutta kaikki eivät olleet Hoosean lapsia. Vaimo oli rikkonut liiton ja juossut vieraiden miesten syliin. Mitä laki sanoo silloin tehtäväksi? Aviorikoksen rangaistukseksi oli määrätty kuolema. Vaimo olisi siis kuoleman oma. Vaimo siirtyi lopulta ilotaloon ja eli haureudessa, kunnes Hoosea yllättäen tuli paikan päälle - ei kivi kourassaan, vaan rahaa, jolla ostaa vaimo takaisin itselleen. Hoosea vapahti vaimonsa rikoksestaan.

Suomessa emme ole tottuneet siihen, että nimillä olisi suurempi merkitys. Raamatussa sen sijaan jokaisella nimellä on merkitys, joka on selvitettävissä tavuista, joista nimi koostuu. Jeshua tarkoittaa suomennettuna "Herra pelastaa" ja sen suomenkielinen vastine on "Jeesus". Tästä jo näemme, miten nimi voi olla tiivistelmäkin erään henkilön elämästä.

Hoosean lapset saavat nimensä Jumalalta, aivan kuten Jumala ilmoittu Marialle, että antaisi lapselle nimeksi Jeesus. Hoos 1:3,6,8-9: "Niin Hoosea otti vaimokseen Gomerin, Diblaimin tyttären, ja tämä tuli raskaaksi ja synnytti hänelle pojan. (jonka nimeksi tuli antaa Jisreel) - - Hoosean vaimo tuli jälleen raskaaksi ja synnytti tyttären. Herra sanoi Hoosealle: 'Anna hänelle nimeksi Lo-Ruhama, sillä minä en enää osoita rakkautta Israelia kohtaan enkä anna sille anteeksi.' - - Vieroitettuaan Lo-Ruhaman Hoosean vaimo tuli taas raskaaksi ja synnytti pojan. Herra sanoi Hoosealle: 'Anna hänelle nimeksi Lo-Ammi, sillä te ette ole minun kansani enkä minä ole teidän Jumalanne."

Tarkasti luettuna vain ensimmäisestä lapsesta kerrotaan, että hän syntyi Hoosealle: "-- synnytti hänelle pojan." Kahdesta jälkimmäisestä sanotaan: "-- vaimo tuli raskaaksi ja synnytti lapsen." Lisäksi lasten nimet kertovat, että ne syntyivät todennäköisesti aviorikoksen seurauksena. Jumala oli päättänyt nimetä Hoosean lapset kuvastamaan suhdettaan israelilaisiin - jotka ovat Jumalan kansaa, yksilöinä Jumalan lapsia.

Lo-Ruhama oli Gomerin toinen lapsi, mutta ei Hoosean. Siitä kertoo nimikin, joka suomennettuna on "ei-rakastettu" tai "ei-armahdettu". Profetaalisesti tämä kertoi kansalle sen, että kansa ei kohtaisi Jumalan rakkautta, eikä armoa. Kolmas lapsi ei luvannut parempaa, Lo-Ammi merkitsee: "Ei minun kansani", yksikössä "Ei minun lapseni."

Lo-Ruhama ja Lo-Ammi nimet julistavat siis tuomiota Israelille. Israel ei osoittanut enää kunnioitusta eikä rakkautta Jumalalle, vaan palvoi vieraita jumalia. Epäjumalien palvontaa kuvataan läpi Raamatun myös haureellisuutena, mistä sopiva vertaus Hoosean avioliittoon tuleekin. Hoosean vaimo on synnyttänyt kaksi lasta aviorikoksen ensihedelminä ja Hoosea joutuu kasvattamaan heitä kuin omia lapsiaan.

Vanhaa Testamenttia on usein pidetty "lakina" ja Uutta Testamenttia "Evankeliumina". Jos ajattelet itse näin, hengähdä hetki ennen kuin jatkat tästä...

Olet väärässä. :)

Se, mistä Mooses sanoo: "Älä tee aviorikosta", Jeesus taas sanoo: "Jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on tehnyt sydämessään jo aviorikoksen hänen kanssaan." (Matt 5:28) Mooses sanoi: "Älä tee", ja Jeesus korosti: "Älä edes AJATTELE tekeväsi!". Mutta mistä sen evankeliumin, ilosanoman, siis löytää Vanhasta Testamentista? Taashan Jumala vannoo kansalleen profeetan kautta, että Hän "ei rakasta, eikä armahda" eikä edes "pidä kansaa omana kansanaan." Uudessa Testamentissa sentään sitä on sanoitettu suoraan.

Evankeliumi on ollut kätkettynä Vanhaan Testamenttiin aina. Joskus sitä vain on hankala löytää tai ymmärtää, ellei tiedä historiaa, arkeologiaa, hepreaa ja/tai rabbiinista tulkintaa.

Eli yleensä sitä ei löydä, eikä ymmärrä.

Ehkä siinä syy, miksi sitä niin harvoin löytyy tai esitellään Vanhasta Testamentista?

Ennen selkeämpää ilosanomaa edeltää vielä tuomion kuvailu siitä, mitä kaikkea tulee tapahtumaan israelin kansalle, ellei se käänny, jakeissa 2:4-15. Tämä tapahtuu profeetan oman elämän tilanteen kautta. Mitä mies voi tuntea, löytäessään vaimonsa vieraan miehen sylistä? Kuinka sinä haluaisit kostaa sen aviorikoksen vääryyden? Mikä rangaistus hyvittäisi rikoksen, mikä teko saisi sinut paremmalle tuulelle? Mikään ei ainakaan itsestäni tunnu riittävältä. Saati sitten Jumalasta, jota kohtaan rike on vielä suurempi.

Kohta kuitenkin alkaa ilosanoman ylistys. Rakkaus kihlattua kohtaan näyttää voittavan. Minun 92 vuoden käännöksessäni on väliotsikko "Sovinto". Sovinto huipentuu jakeeseen Hoos 2:25, jossa Herra sanoo: "Minä rakastan Lo-Ruhamaa, minä sanon Lo-Ammille: 'Sinä olet minun kansani!' Ja hän vastaa minulle: 'Sinä olet minun Jumalani!'"

Tämä tulee tapahtumaan "sinä päivänä" (Hoos 2:18,20,23), joka tarkoittaa Raamatussa Herran päivää, aikaa, jolloin Messias hallitsee. Vielä tuo aika ei ole koittanut, mutta kuten Luther toteaa: "Jo nyt, ei vielä." Se tarkoittaa, että lopullinen armahdus ja hylätyn lapsen ottaminen kotiin on jo mahdollista, mutta ei vielä tapahdu. Tämän voi ajatella tapahtuvan kahdessa vaiheessa.

"Jo nyt" tapahtui, kun Kristus tuli kuolemaan syntiemme puolesta ja teki rauhan meidän ja Jumalan välille. Jo nyt meillä on siis rauha Jumalan kanssa ja viha on pyyhitty pois. Synnit eivät enää varjosta meitä ja Herran rakkaudella ei ole estettä ja sielumme voi huutaa "Abba, Isä!". Lo-Ruhama on jo nyt rakastettu, armahdettu. Mutta vielä kerran tulee aika, jolloin me kuulemme sanat: "Tervetuloa kotiin!", ja saamme astella Taivaan porteista sisään. Lo-Ammi on jälleen Jumalan lapsi.

Näin Jumala kertoo Hoosean elämän kautta, miltä hänestä tuntuu, kun hänen kihlattunsa juoksentelee omilla teillään - palvomassa Baaleja ja muita epäjumalia. En voi kuvitella nöyryyttävämpää tilannetta, kuin hakea oma vaimonsa vieraan miehen sylistä maksaen tälle täysi hinta vaimostaan rahassa. Silti meidän Jumalamme nöyrtyi siihen. Hän syntyi seimeen, vaelsi keskellämme ja lopulta kulki Golgatalle hakemaan meitä kotiin. En voi kuvitella henkisesti ja fyysisesti raskaampaa matkaa. Mutta Jeesus kulki sen tien ristille. Hän ei nähnyt siellä ristiä ja nauloja, samoin kuin ei Hooseakaan ehkä halunnut katsoa vaimonsa häpeää ja alastonta olemusta vieraan miehen sängyssä. Hän näki vaimonsa, rakkaansa, jonka hän oli kihlannut. Kristus näki seurakuntansa, sinut ja minut. Ja niin Hoosea astui sisään ja maksoi täyden hinnan vaimostaan - ja Jumala kallisti päänsä ristillä ja sanoi: "Se on täytetty."

Lo-Ruhama on jälleen rakastettu, Lo-Ammi saa palata kotiin.

Hoosean kirja oli itselleni portti Vanhan Testamentin maailmaan. En uskaltanut lukea Vanhaa Testamenttia aiemmin, koska pelkäsin uskoni kaatuvan siihen tuomitsevaan ja murhaavaan jumalaan, jota vapaa-ajattelijat ja ateistit yleensä tykkäävät esitellä omista raamatuntulkinnoistaan. Sen sijaan näen nyt siellä Jumalan, joka tuntee, rakastaa ja huolehtii, on mustasukkainen ja epätoivoinen etsiessään keinoa saada rakastettu luokseen, korjatakseen syntiinlankeemuksessa syntyneen välirikon Hänen ja ihmisen välillä. Osittain se on kätketty nimiin, jota Vanha Testamentti pitää sisällään.

Josta tulikin mieleeni, Hoosean itsensä nimi, hän nimittäin on todella nimensä veroinen mies. Nimi Hoosea tarkoittaa suomeksi Vapahtajaa.

Sanan juuri on sama kuin nimissä Joosua ja Jeesus:

Herra pelastaa.


Spotlight: Hoosea 1-2
Feat. Jukka Norvanto: Raamattu elämään - Kaiken kestävä rakkaus

Hosea - Why to read?

Mikä tahansa Raamatun kirja on yksinään niin rikas, että niistä kustakin voisi pitää monen tunnin esitelmiä ja luentoja ammentamatta niitä silti tyhjiin. Itselleni muutama vuosi takaperin erityisen merkitseväksi tuli nimenomaan Hoosean kirja Vanhassa Testamentissa. Itse puhuisin Hooseasta profeettana, joka tietää, mitä Jumala tuntee. Tunneprofeetta. Monesti korostan, että tunteet ovat asia, joiden varaan ei uskoa kannata rakentaa ja niinhän se on. Mutta. Hoosean tunnemaailma vie ajatuksemme Jumalan ajatuksiin, elämän tapahtumat Jumalan näkökulmaan. Harvoin saamme katsella asioita Jumalan näkökulmasta, mutta nyt tässä Hoosean kirjassa Jumala avaa meille TUNTEITAAN. Toki on hyvä muistaa, että Jumala on suurempi kuin vajavaiset tunteemme ihmisinä, eikä "Jumalan mustasukkaisuus meistä" aiheuta katkeruutta tai ahdistusta hänelle, toisinkuin jos minä olisin mustasukkainen jostain ihmisestä.. Mutta ajatuksena ja näkökulmien avaajana juuri tunteet ovat todella mielenkiintoisia. Miltä Jumalasta tuntuu, kun hän katsoo meitä?

Ennen kuin syventyy kirjaan, olisi hyvä tietää jotain kirjan tai kirjoittajan taustoista. Mitä siinä kirjassa yleisesti ottaen tapahtuu? Norvannon kirjan* pohjalta on löydettävissä paljon yhtäläisyyksiä mm. juuri meidän aikaammekin, voit miettiä, mitkä näistä taustatiedoista sopivat myös tähän päivään Suomen maassa.

1) Hoosean kirjan aikana kansa on jakautunut kahtia (Juudea ja Israel) ja ulkopuolella on suurvaltoja luomassa poliittista painetta, suurvallat käyvät sotia ja valloittavat uusia maa-alueita.

2) Maa on vaurastunut viimeisten vuosikymmenten aikana ja kansa on vieraantunut uskonnollisesta elämästä. Muodollisesti jumalanpalvelus jatkuu, mutta käytännössä palvotaan epäjumalia.

3) Jumala nähdään siunausten tuojana - ei sääntöjen ja lakien laatijana ja tuomarina.

Lisäksi löytyy opetus Israelin kansan kohtalosta. Miten käy langenneelle kansalle, joka käytännössä palvoo itseään ja olemattomia epäjumalia? Mikäli kääntymystä ei tapahdu, suurvalta tulee ja vie maan israelilaisilta. Hoosea julisti, häntä ei kuultu ja Assyria valloitti israelin n.20v Hoosean julistuksen jälkeen.

Viimeisenä taustatietona kerrottakoon profetian luonteesta. Viittasin jo alussa profeettaan, joka kertoo Jumalan tunteista. Vanhassa Testamentissa ei ole montaakaan profeettaa, jotka saavat käskyn omalla elämällään ja esimerkillään julistaa profetiaa kansalle. Itseasiassa ei yhtään samanlaista kuin Hoosea. Toki muut profeetat tekivät välillä symbolisia tekoja, kuten Hesekiel, joka kerää kamansa ja lähtee asumaan kotinsa ulkopuolelle merkiksi juutalaisille, että pakkosiirtolaisuus koittaa. Tämä tosin oli suora käsky Jumalalta ja Hesekiel tiesi tarkoituksen. Entäpä Hoosea?

Hoosea saa kirjan alussa käskyn mennä naimisiin Gomerin kanssa. Hoosea todennäköisesti kunniallisen miehen tavoin rakasti tai opetteli rakastamaan vaimoaan ja rakasti häntä, koska oli hänet vaimokseen ottanut. Siksi Hoosean kirja puhuttelee niin voimakkaalla tavalla, ainakin minua. Juuri rakastumisen tunne on ihmiselle suurimpia ja hienoimpia kokemuksia mitä voi kuvitella, mutta toisaalta, myös suurin syy suureen särkymiseen, rikkoutumiseen sydänjuuria myöten. Ne sirpaleet hiertävät vuosia.

Hoosea saa kokea juuri tämän, sen, miltä tuntuu tulla rakastettunsa hylkäämäksi. Hän saa kokea, miltä tuntuu hakea oma vaimonsa vieraan miehen sylistä. Miltä tuntuu, kun oma vaimo synnyttää vieraan miehen lapsia.

Ja vain siten hän saattaa sanoittaa sitä, mitä Jumala tuntee.

*Spotlight: Jukka Norvanto: Raamattu Elämään - Kaiken kestävä rakkaus:  Hoosean, Joelin ja Joonan kirjat.