perjantai 29. maaliskuuta 2013

Long but Good Friday

Alkuun pieni sarjakuva strippi, joka on varsin osuva. Lataan sen rumasti koneelleni ja kuvaksi tänne, ilman lähdeviitteitä, mutta voin etsiä sarjakuvan kirjoittajan nimen kaikille copyright intoilijoille.

- Johnny Hartin, USA (wikipedia)
Meinasin tehdä yhteenvedon Jesaja 53 kohdasta ja evankeliumeiden yhtenevistä kohdista, mutta aina ei tule kirjoitettua sitä, mitä on suunnitellut. Lisäksi, tähän en osaa html koodata palstoja, sillä se olisi ollut palstajakona selkeämpi. Harvoin kylläkään suunnittelen mitään kirjoitusta, lähinnä istahdan koneelle ja alan kirjoittaa, muotoilen ja tsuumailen ja kyselen kavereilta mielipiteitä, teologista "peiliä", ettei tänne tulisi ihan mitä sattuu.

Tämä päivä, pitkä perjantai, tuntui toivottoman pitkältä aina lapsena. Ei saanut katsella piirrettyjä, piti käydä kirkossa, ei saanut pelata tietokoneella ja jokainen kiva asia tuntui olevan kielletty. En tajunnut miksi.

Englanniksi päivä on kuitenkin "Hyvä perjantai". Tästä varsin osuva strippi tuossa ylempänä. Ehkä voisin joskus omalle lapselleni opettaa, että tämä perjantai on hyvä, eikä pitkä. Sitten hän kyselisi, miksi tätä sanotaan pitkäperjantaiksi muualla ja sitten saisin kertoa hänelle, miten pitkän tien Jeesus tänä päivänä kulki - hänenkin puolestaan ja juuri siksi tätä päivää kutsun hyväksi.

"Itse, omassa ruumiissaan, hän 'kantoi meidän syntimme' ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle. 'Hänen haavansa ovat teidät parantaneet'" (1.Piet 2:24)

Mitä enemmän ymmärrän tuosta, sitä vähemmän tajuan sitä suuruutta, mikä tähän päivään sisältyy.

Jumala näki, että maailma jossa syntinen ihminen joutuu tekemään edes pienen uskollisuuden osoituksen hänelle, ei tule olemaan koskaan maailma, jossa ihminen kuuntelee Jumalaa. Hän päätti muuttaa systeemin. Sitä kuitenkin valmisteltiin monta tuhatta vuotta, profeetat huusivat että tulee se päivä, jolloin Herra itse paimentaa kansaansa - eikä vain israelilaisia, vaan jokaista kansaa. Nämä kirjoitukset täyttyvät Jeesuksessa.

Enää ei ihminen oman pahuutensa tähden nosta veistä ja pirskota verta alttarille lähestyäkseen Jumalaa. Nyt Jumala astuu ihmisen pahuuteen, siihen synkkyyteen joka erotti meidät Hänestä ja ottaa meidän pahuutemme omaksi tuomiokseen. Nyt Jumalan sallimus nostaa käden, joka hakkaa naulat läpi ruoskitun miehen. Nyt hänen verensä vuotaa maahan, johon meidän syntimme on kuopattu, jotta me voimme lähestyä Jumalaa. Emme ainoastaan vain lähestyä, vaan kutsua itseämme hänen rakkaiksi lapsikseen.

Jumalan viha pahuutta, syntiä ja kuolemaa kohtaan toteutuu ristinpuulla. Viha syntiä kohtaan on edelleen olemassa, mutta Kristukseen turvautuvia tämä viha ei koskaan kohtaa:

Jes 43:25 "Mutta minä, minä itse pyyhin pois sinun rikkomuksesi oman itseni tähden enkä muistele sinun syntejäsi."

Tänään Ylen uutislähetyksen mukaan yli kaksituhatta vuotta sitten (oikeesti, jos se oli 30-33jKr, siitä on n. 1980-1983 vuotta) Jeesus vangittiin, häntä yritettiin todistaa rikolliseksi monin tavoin, mutta turhaan. Hänestä ei löytynyt mitään syytä tuomiolle, mutta juutalaisten eliitti tuomitsi hänet kuolemaan. Kansa huusi ristiinnaulitsemista, niin Pontius Pilatus pesi kätensä ja antoi kansan tehdä mitä halusi - välttääkseen kapinan ja mellakan. Jeesus ruoskittiin ja hakattiin, puettiin orjantappurakruunuun ja puettiin viittaan. Hän otti puun kantaakseen ja vaelti kaupungin läpi Golgatalle, siellä sotilaat pistivät tuomion täytäntöön ja käärme pisti häntä kantapäähän - vaan Jeesus musersi käärmeen pään (1. Moos 3:15)

Hullu ajatus, joka vuosi yhtä absurdi, että kuolematon kuolee. Ikuinen elämä katkeaa. Miten ikuisuus voi katketa? Millainen on se syntivelka, jonka Jeesus maksoi, jos tuo on sen hinta?

"Sillä joka kerran kun mä maahan kaadun, kaatuu mies tiellä Golgatan
Joka kerran kun mä maahan sorrun ja jälleen heikkona lankean
et ole koskaan kaukana, vaik' en näe sinua
Olen puu sun naulojen alla, piikki sun otsalla."

music: KLS - Ääriviivasi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei kommentointi väärin oo, jopa ihan suotavaa! Ikävähän tässä muuten tulee pitää blpgia keskenänsä.