Scarred or scared?

Tänään lukiessani TJ psalmia kaverin kanssa tarttui ajatus päähän suhtautumisestani Jumalaan silloin, kun tuntuu että Hän on kaukana, niin sanotusti kääntäneenä selkänsä minulle.

Kun mietin taaksepäin elämääni ja hetkiä, jolloin olen joutunut koville elämässäni ja kohdannut ylitsepääsemättömiltä tuntuvia tilanteita, voin karkeasti erottaa kaksi tapaa, jotka eivät täysin poissulje toisiaan, mutta toisen enetessä toinen vääjäämättä pienenee.

Ensimmäinen tapani reagoida on "Miksi?"

Miksi Herra sallii tämän tapahtuvan minulle? Mieleeni hiipii silloin epäilys. Onko Hän sittenkään hyvä, voiko Hän olla, jos tällaista tapahtuu muillekin ihmisille jatkuvasti? Minä haavoitun, minuun sattuu ja syntyy arpia. Kysymyksiä on kymmeniä, vastauksia ei ole. Tai on, mutta ne eivät kelpaa. Vastaukset tuntuvat teennäisiltä, mitäänsanomattomilta. Toisaalta ymmärrän "Herran tiet ovat korkeammat kuin meidän" vastauksen oikeaksi, mutta se ei tunnu siltä. Turhan lennokkaat suunnitelmat minulle, voisi olla helpompaakin.

Toinen tapa jolla kohtaan tilanteet on "Missä?"

Missä olet, Herra? Kysymyksen taustalla ei ole enää epäilys, vaan pieni pelko. Luimme Psalmia 30 ja siellä vanhan käännöksen mukaan kyseinen herättelevä jae kuuluu näin: "Mutta kun sinä kätkit kasvosi, niin minä peljästyin." Psalmin kirjottajan tavoin uhkun intoa, etten koskaan horju kun minulla menee hyvin, mutta kun Herra kätkee kasvonsa minulta enkä tunne Häntä lähelläni, minä hätäännyn.

Ensimmäinen reaktio tapa on kuin murrosikäisen, kiukuttelua, kyseenalaistamista, "kyllä minä hoitaisin hommat paremmin" -asennetta. Syyn tivaamista huonoon ratkaisuun, mutta sitä syytä harvoin saa tietää, jolloin kiukuttelu jatkuu ja jatkuu.

Seuraava huomio olikin kullan arvoinen. Toinen reaktio tapa on pienen vauvan reaktio vanhemman läsnäolon häviämiseen: Hätä. Missä Hän on? Pelko siitä, ettei isä tulekaan takaisin. Hätä on aitoa hätää, tuskaakin jopa, mutta ei koskaan kyseenalaistavaa niin kuin "miksi" kysymykset.

"Jeesus sanoi: 'Antakaa lasten olla, älkää estäkö heitä tulemasta minun luokseni.

Heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta.'"

(Matt 19:14)

"'Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi,

te ette pääse taivasten valtakuntaan.'"

(Matt 18:3)

Mitä pidemmän taipaleen olen kulkenut vaikeuksien läpi niin, että Herra on johdattanut ja auttanut eteenpäin, sitä enemmän olen huomannut kyseleväni: "Missä?" Täysin ei "miksi" -kysymyksetkään ole loppuneet, mutta pikkuhiljaa kai "kasvan pieneksi" - riippuvaisemmaksi Isästä.

Haavoitun ja hätäännyn molempia edelleen. Eikä se ole pelastavan uskon mittari hätäännytkö enemmän vai haavoitutko hetkeksi. Pohdin tässä vain oman elämäni huomioita. Ehkä kuitenkin se on jokaisessa kristityssä vääjäämättä tapahtuva muutos, Pyhän Hengen työtä meissä, sitä hyvää hedelmää. Se keino, jolla Jumala pitää kiinni meistä..? Kenties. Pikkuhiljaa luovumme kysymyksistä ja selitysten vaatimisesta ja keskitämme voimamme siihen, joka on aina auttanut: Hätääntyneeseen huutoon, jonka vain paimen kuulee.

"Huuda minua avuksi hädän päivänä!

Minä pelastan sinut."

(Ps 50:15)

Mistakenly correct?

"Lapsen ensi puristus

Virsi vaari-vainaan haudalla.

Yhden hetken hairahdus,

tulevaisuus vaakalaudalla.

Sitten keinutuolin narina

Itkut, naurut ihoon uurtuneet.

Se on päättymätön tarina

sydämistään kiinni juurtuneet."

Näin Happoradio laulaa rakkaudesta biisissään "Rakkaus". Pysähdyin hetkeksi hymyähdellen kuuntelemaan tätä ruokalassa tänään. Siinä ihminen laulaa rakkaudesta, etsien siltä vastausta ja odottaen siltä selkeästi jotain - mutta mitä?

"Rakkaus, anna meille vastaus

Rakkaus, vanhan liiton viisaus."

Sitä kuvaillaan asiana, joka saa ihmisen hämmentymään, suremaan, itkemään, nauramaan, mustasukkailemaan, pelkäämään, toiveikkaaksi... Melkeinpä mitä vain. Lyriikoiden referointi, opittu lukiossa äidinkieliopin tunnilla. Asiaan.

Kertosäe kiinnitti eniten huomiotani: "Rakkaus, vanhan liiton viisaus." Sopii muuten minun ajatuksiini kuin toinen salmiakki omaan rintapielukseen pikapuoliin. Rakkaus on se Vanhan Testamentin (liiton) ydin ajatus. Sen lisäksi Sananlaskuissa puhutaan persoonallisesta Viisaudesta. Koitin hetken aikaa miettiä miten rinnastaa Rakkaus vanhan liiton viisaudeksi, mutta siihen saa rakentaa melkoisia teologisia kaaria Joh 1 kuvaillun Sanan, Paavalin viisaus - hulluus vertailun ympärille Korinttolaiskirjeessä ja vielä kääntää tämä ristin sanoma hullutuksesta ainoaksi oikeaksi, toimivaksi vaihtoehdoksi pelastukselle - siis totuuden tuntemiselle, oikealle viisaudelle.

Jos et tajunnut edellistä lausetta, se kertoo hyvin siitä, miten paljon pitäisi selittää ja yhdistellä Raamatun kohtia, että voi sanoa: "Rakkaus on vanhan liiton viisautta". Happoradio vain toteaa sen tuossa kuin ohimennen. Hieno oivallus heiltä. *tap tap*

Biisi loppuu pieneen sanapyörittelyyn, jossa pohditaan rakkautta ja lopulta todetaan, että olisiko rakkaudessa itsessään kuitenkin vastaus, eikä siinä, mitä rakkaus tarjoaa ja antaa? Sanoisin: Sekä että.

Epäilen, että pojat bändissä ovat kyllä miettineet  eros ja fileoo rakkautta, romanttista rakkautta, ystävyyttä ja kiintymystä, ennemmin kuin jumalallista rakkautta, agapeta. Niissä on vissi ero. Kaikki muu rakkaus heijastelee särjettynä kuvana sitä täydellisyyttä, jolla Jumalamme meitä rakastaa. Ihmisten rakkaudesta ei löydy vastausta, se jättää kyselemään nämäkin miehet, jotka varmasti ovat kokeneet kuvailtua rakkautta elämässään. Silti he kuitenkin "rukoilevat" rakkautta oikein: Anna meille vastaus!

Agape ei jätä vastauksetta. Se on antanut vastauksen (korjaan seuraavassa lauseessa): Hän on se vastaus ja on antanut itsensä vastaukseksi! Se vastaus on sama eilen, tänään ja huomenna. Siitä on jokunen kirjakin kirjoitettu, annettu meille. Joskus siitä kai pitäisi vain vaivautua lukemaan muutama ajatus niistä kirjoista.

"Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa;

ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa,

hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni." (Gal 2:20)

Pathfinder

Tässä tämä RUK etenee, omaan rauhalliseen tahtiinsa. Yks kaks puolet on jo takana ja alkaa häämöttää jo parempi puolisko palveluksesta täällä. Ryhmähenki hyvä, toiminta töhöä ja sopivalla sykkeellä, mutta kieli poskella aika ajoin.

Juurikin eilen kävi niin, että eräs jaostovirkailijoistani ilmoitti, ettei ehdi pitää hartautta. Heräsin siihenkin tilanteeseen puoli tuntia ennenkuin homman piti olla valmis - ei siinä toisaalta, työksenihän minä hartauksia pidän ja pohdiskelen henkeviä melko paljon. Pidin siis hartautta Sissi komppanialle, joka on täynnä tiedustelijoita, tiedustelutulenjohtajia jne, siis niitä henkilöitä, jotka menevät kauas vihollislinjojen taakse ja lähettävät tietoa takalinjoihin siitä, missä mikäkin homma menee. Näin nopeasti avattuna.

Tuli pieni idea sitten kiireessä puhua tiedustelijoista Raamatussa: Mooseksen lähettämät tiedustelut Kanaaninmaahan ottamaan selvää kansasta siinä maassa. On nimittäin helpompi kulkea maahan jo tiedusteltua reittiä pitkin. Ylipäänsä tuntuu, että elämässä on kaikki helpompaa jos joku toinen on tehnyt sen ensin, mennyt jostain ensin, ollut siellä ennen meitä. Se on turvallista, siihen on hyvä luottaa ja voi mennä kompuroimatta eteenpäin, näin niin kuin parhaassa tapauksessa.

Paavali kirjoittaakin Kristuksesta: "Hän nousi ensimmäisenä kuolleista, jotta hän olisi kaikessa ensimmäinen." (Kol 1:18b) Jeesus meni tien Golgatalle, Jumalan tuomioistuimelle, synnin kanssa ennen meitä. Jopa ennen Jeesusta eläneiden synnit hän minun ymmärrykseni mukaan kantoi ristin puulle: "Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta, mutta nyt meidän aikanamme hän osoittaa vanhurskautensa: hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen." (Room 3:25b-26)

Tästä sain pienen aasinsillan: Jeesus on meidän luotettu rajan takainen tiedustelijamme, itse ylisissi, jonka tuottamiin tiedustelutietoihin luottaen on hyvä vaeltaa läpi elämän. Jokainen askel johtaa vääjäämättä kohti hetkeä, kun suljemme silmämme ja silloin emme tiedä mitä tuleman pitää - vaan Jumalan Poika tietää. Hän on jo käynyt sen tien tiedustelemassa ja jo ajat sitten antoi kartan perille pääsyä varten: Raamatun.

Näillä ajatuksilla mentiin. Nyt en voi olla ajattelematta, miten Jeesuksen elämästä löytyisi pieni pioneeri (olihan hän puuseppä? vai kivenhakkaaja/muurari?) sotilaspoliisi (otti ja teki nuorista ruoskan ja ajoi väärintekijät temppelistä ulos, tietynlainen järjestysmies siinä) tai tuliasemapatterimies.

Näihin ajatuksiin, näihin tunnelmiin. Siunausta lukijat teille, itse pyydän teiltä vielä esirukousta tässä jatkoa ajatellen oman terveyteni ja jaksamiseni sekä motivaation puolesta (en tule päivääkään toimimaan tehtävässä, johon minua koulutetaan, joten motivaation löytäminen on hankalaa aika ajoin). Lisäksi vielä bonuksena oma hengellinen työni täällä RUK:ssa, että voisin siinä parhaalla mahdollisella tavalla palvella, mitä se sitten ikinä tuokaan eteeni.