maanantai 24. marraskuuta 2014

What is God's will to a godless man?

Pitkästä aikaa pohdinpa vain, vaihteeksi homoavioliittoa, sukupuolineutraalia avioliittoa, tulevaisuudessa ehkä myöskin sellaista liittoa, joka ei rajoitu pariin. En niinkään sitä, mitä mieltä Raamattu on siitä, tai miten kirkkomme pitäisi suhtautua - mielestäni Raamattu on tässä selkeä ja kirkkomme toimii kuin Laodikean seurakunta Ilmestyskirjassa.

Pohdin sitä, miten käytännössä pitäisi suhtautua tähän. Miten itse suhtaudun tähän nyt? Ja mielelläni kommenteista lukisin (erityisesti) kristittyjen kanssavaeltajien pohdintaa, kuinka he suhtautuvat tähän asiaan.

Faktahan on, että tämä sukupuolineutraali avioliittolaki tulee menemään läpi. Olen itse sitä mieltä, että demokratiassa - joka Suomikin on - enemmistön olisi pitänyt jo voida päättää asiasta. Joka tapauksessa, tuo laki tulee menemään läpi ja minua kiinnostaa miten siihen tulisi suhtautua.

Itse olen kannassani nyt sitä mieltä, että jos (ja kun) sukupuolineutraali avioliittolaki menee läpi, keskustelu pitäisi avata muidenkin vähemmistöjen toiveiden mukaan. Esimerkiksi polyamoristeista on ollut jo juttuja lehdissä, dokumentteja ja näitä näemme TV-ohjelmissakin. Samalla tavalla sn-liitotkin nostettiin aiemmin keskusteluun, median kautta nääs. Radikaaleimmat esimerkit pätevät filosofisella tasolla, mutta käytännössä esimerkiksi eläin-ihminen liittoja tuskin ikinä tullaan sallimaan, vaikka zoofilistit tätä lähtisivätkin ajamaan. Tanskassa on jo puolue joka haluaa alentaa alaikäisyyden rajan 12 ikävuoteen, mutta vielä lait eivät ole menneet läpi, enkä usko että niitä oikeasti harkitaankaan vaikka demokratian periaatteen mukaan ne tulee pitää keskustelussa jos tarpeeksi moni on sitä mieltä.

Pitäisikö minun siis kristittynä tukea polyamoristien tavoitetta ja asettua heidän tuekseen yhteiskunnassa ja kirkon työntekijänä puolestaan keskustella heidän kanssa siitä, voisivatko he luopua tästä? Vai simppelisti vastustaa tätä ja (mahdollisesti) menettää keskusteluyhteys heihin?

Mieleeni tulee afrikkalaiset moniavioiset heimot, jonne mennessään lähetystyöntekijät eivät kritisoineet heidän kulttuuriaan, vaan kertoivat evankeliumista. Vähitellen heimo(t) luopui(vat) tavastaan naida useampia henkilöitä - heistä tuli monogamisteja. Näin uskon evankeliumin voivan vaikuttaa myös Suomessa tänään.

Olisiko kirkon korkea aika alkaa kertoa taas evankeliumia kansantajuisesti, piristää ainaista "kylläjeesuspelastaakaikki" saarnaansa myös konkreettisilla elämän vinkeillä, Jumalan mielipiteillä asioista ja kehottaa luopumaan synnistä - ei vaan nyt kerran, vaan joka päivä uudestaan ja uudestaan. Se on vaikeaa ja ainakin itse kaipaan siihen rohkaisua, muistutusta ja takapuoleen potkimista.

Anteeksi, jos nyt armon laiskistuttamien niskavillat nousevat pystyyn, mutta ainainen "Jeesus pelastaa" lässytys synnyttää laiskoja kristittyjä. Mielestäni tämän ajan yksi suurimpia vitsauksia on Paavalin esittämä kysymys: Room. 6:1 "Mitä me tähän sanomme? Onko meidän jatkuvasti tehtävä syntiä, jotta armo tulisi yhä suuremmaksi?" Ja tähän vastataan: "Ihan sama. Jeesuksen armo riittää sinulle." Ja se pistää ärsyttämään, kun asia ei ole noin mustavalkoinen.

Jeesus vastaa aina: "Mene, äläkä enää tee syntiä*." (*amartaneoo = elä synnissä, parempi käännös)

Koen siis, että voin yhteiskunnan jäsenenä toisaalta tukea polyamoristien tavoitetta saada myös nimensä lakiin ja oikeus tähän (epäpyhään kristillisestä traditiosta tarkasteltuna) avioliittoon Suomessa. Mutta kristittynä voin samaan hengenvetoon todeta, että se ei ole oikein, lapsen edun mukaista, eikä yhteiskuntaa rakentavaa liittää samaa sukupuolta oleva pari tai trio, kvartetti tai enemmän yhteen liitolla. Juridisestihan samat oikeudet tukineen, oikeutena sukunimeen tai perintöön tulisi jo heillä olla. Eri mieltä olen adoptio-oikeudesta ja avioliittokäsitteestä. Mutta jos yhteiskunta on menossa tähän suuntaan, miten voimme sen muka estää?

Nalkuttamalla laista ja siitä mikä on oikein ja väärin, saamme vastaamme evankeliumin jo kerran kuulleen sanat: "Ota hirsi omasta silmästäsi? Miksette enää kivitä huorintekijöitä? Tekopyhät, syötte veristä lihaa ja teette töitä pyhäpäivinä, ettekä pyhitä lepopäiviänne. Ja sanotte, että me olemme syntisiä."

Mitä tuohon voi vastata? Ei mitään. Jos he taas tuntisivat evankeliumin, nuo kysymykset muuttuisivat henkilökohtaisiksi. Enää tämä henkilö ei oikeuttaisi omaa lainrikkomistaan muiden rikkomisilla, vaan hakisi kanssakilpailijoita Paavalin tavoin kilvoittelemaan Jumalan mielenmukaiseen elämään. Se on juoksukisa loppuun asti, jossa kaveria ei jätetä.

Kasvatuksellisestikin psykologiassa on jo hyvin kauan tiedetty ja yleinen suuntaus kouluissamme pedagogisesti on se, että ihmistä ei motivoida kielloilla, vaan kannustaen oikeita suorituksia. Samoin äiti kasvattaisi ideaalisti lastaan, ei moittien ja kieltäen, vaan näyttäen oikean polun ja rakastaen - huolimatta siitä, että joskus astuisi harhaan ja tekisi väärin.

Nyt minusta tuntuu, että konservatiivisiipi vain nalkuttaa, kieltää ja uppiniskaisesti pakottaa niskuroivaa liberalisoituvaa kansaamme mukautumaan (demokraattisesti) aikansa eläneisiin muotteihin. Tällä emme kanna kauaa hyvää hedelmää, vaan saamme ihmiset katsomaan meitä ja meidän arvomaailmaamme ja uskomustamme nenän vartta pitkin. Näin olen ainakin kokenut monen suhtautuvan Räsäseen. Vastaavasti samat henkilöt ovat käyneet järkeviä keskusteluja minun kanssa aiheesta, leimaamatta minua ihmisvihaajaksi vaikka olen tehnyt heille selväksi, että kristittynä moinen touhu ei minun mielestäni kuulu ihmiselle.

Oikeastaan koko blogin ajatuksen voisin tiivistää näin:

Mitä Jumalan tahto on ihmiselle, jolla ei ole Jumalaa?

Missä mennään, kun olemme jälkikristillinen yhteiskunta jolla näennäisesti on Jumala, mutta jota kansa ei tunne?

Miksi siis hakata päätä seinään menetetyn asian kohdalla, eikä vaihtaa puheenaihetta seuraavaan?

"Alussa Jumala loi taivaan ja maan..."

lauantai 11. lokakuuta 2014

Born to be Slave

Sain taannoin kunnian pitää opetus aiheesta "kutsuttu palvelemaan" Hämeenlinnan vapaakirkon seurakunnan nuortenillassa. Koska esityö on jo tehty lukuineen ja pohtimisineen niin on helppo pitkästä aikaa kyhäistä samasta setistä blogimuotoinen hajatelma.

Pohtiessani palvelemista, ensimmäisenä jouduin selventämään itselleni kysymyksen, koskeeko palveleminen kaikkia kristittyjä. Ajatus takaraivossa sanoi, että tottakai, Jeesus ei kutsunut ketään laiskottelemaan kun vieressä on avuntarvitsija, mutta Raamatusta löytyi selkeitä vastauksia tähänkin kysymykseen.

Kristittyhän voi palvella elämällään joko Jumalaa tai ihmistä. Jumalan palvelukseen voisi äkkiseltään liittää rukoilun, Raamatun lukemisen, seurakuntayhteyden ja ehtoollisen vieton, sekä evankeliumin eteenpäin viemisen kaste- ja lähetyskäskyn mukaan. Ihmistä ihminen taas voi palvella sanoin ja teoin, antamalla aikaa ja rakastamalla.

Yhtä kaikki päässäni nivoutui ajatus siitä, että loppupeleissä ihmisen palveleminen on myös Jumalan palvelemista, sillä Jumalan tahto kuuluu: (Joh 15:12-13) "Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta." Jeesuksen esimerkin mukaan mekin olemme kutsuttuja tallaamaan täällä, toisia palvellen, rakastaen ja auttaen. Eihän oppilas ole opettajaansa suurempi? Jeesus pesi opetuslastensa jalat, vietti aikaa sairaiden ja syrjittyjen kanssa ja antoi henkensä lunnaiksi kaikkien - ei vain hyvien, vaan myös pahoiksi lain edessä luokiteltujen ja tuomittujen - ihmisten puolesta.

Ja niin minut, sinut - meidät kristityt - on kutsuttu tekemään.

Jeesus puhuu Matteuksen evankeliumin loppupuolella monin vertauksin palvelemisesta. Mt 24-25 luvuista löytyy mm. vertaus hyvästä ja huonosta palvelijasta, kymmenestä morsiusneidosta ja palvelijoille uskotuista talenteista, jota käsittelen tarkemmin (Matt 25:14-30).

Kussakin vertauksessa Jeesus käsittelee jollain tasolla "isännän työntekijöiden motivaatioita, toimintatapoja ja asenteita". Eli siis Kristuksen seuraajien edesottamuksia. Jeesus toteaa täällä, että hyvä kristitty edistää Jumalan valtakunnan työtä. Valvoo odottaen Hänen paluutaan ja on valmis toteuttamaan Jumalan tahdon omassa elämässään ja viimeisenä: Tekemään tämän kaiken hänelle uskotuilla lahjoilla. Vertaus talenteista käsittelee tätä.

Vertauksessa on monta opetusta, mutta pääpointiksi halusin nostaa Vesa Ollikaisen (TT = teologian tohtori), Kansanlähetyksen raamattuopettajan näkemyksen isännän palkitsemisen perusteista. Tässä isäntä vastaa uskollisille palvelijoilleen (Matt 25:21) "- - olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!" Kolmas palvelija ei tehnyt mitään, syytti isäntää omasta haluttomuudestaan tehdä töitä ja keksi tekosyitä toimimattomuudelleen.

Isäntä ei suinkaan palkinnut eniten hänelle omaisuutta kerryttänyttä palvelijaa eniten, vaan samalla tavoin kuin puolet vähemmän omaisuutta kerryttäneen. Palkkio oli sidoksissa palvelijan uskollisuuteen ja kaikenlisäksi isäntä oli katsonut palvelijoille tehtävät "kullekin hänen kykyjensä mukaan" (Matt 25:15b) Näin ollen kolmaskin olisi voinut menestyä jos olisi vain ryhtynyt toimeen. Miksi hän siis ei ryhtynyt mihinkään?

Itselleni tuli kaksi mahdollista syytä mieleen tähän. Ensimmäinen on tekosyyt. Niitä ihmiset ovat loistavia keksimään, eikä tätä tarvinne kauaa pohtia todetakseen minkä tahansa tekosyyn riittämättömäksi. Krysostomos selittää, mitä Paavali tarkoittaa sanoessaan, että "Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla." (Room 12:1) "Antakaa" (παριστημ) sana kreikan kielessä tarkoittaa jotain sellaista, mikä annetaan turhana pois, tarjotaan toiselle ilman vastikkeita. Samoin, kuin annat orjasi toiselle isännälle käyttöön. Sillä tavoin kristitty antaa järkevällä tavalla itsensä Jumalalle eläväksi ja mieluisaksi uhriksi.

Maallikkonakin ajatus on ilman kiemuroita selkeä: Jumala antoi ainoan Poikansa lunastamaan minut kuoleman ja synnin vallasta ristinkuolemallaan vapaaksi ja elämään ikuisesti hänen lapsenaan. Tähän minut on kasteessa kutsuttu ja liitetty. Ja ainoa järkevä tapa palvella Jumalaa, on siis tarjota hänen jo lunastamansa pelastettu ruumis ja sielu Hänen valtakuntansa työhön ja Hänen käyttöönsä.

En enää itse omista itseäni, vaan minut omistaa Hän, joka hallitsee.

Näin ollen meillä ei ole mitään tekosyitä esittää isännälle, Jumalallemme, jotka antaisivat meille luvan laistaa lahjojemme käytöstä. Laiskuutta ei voi selitellä.

Toinen mahdollinen syy on epävarmuus omista kyvyistä ja lahjoista. Riitänkö minä? Joku toinen voisi olla parempi. Tähän vertaus antaa itsessään jo lohdutuksen: "Kullekin hänen kykyjensä mukaan." (Matt 25:15b) Raamattu on pullollaan lupaksia, kuinka Jumala on hänen puolellaan, joka Häntä etsii ja Hänen valtakuntansa töitä alkaa puurtamaan. Jos vain teemme työmme Jumalan kunniaksi, on Hän varmasti sen työn siunaava ja kyllähän Jumala meidän Luojanamme tietää, mihin meidän rahkeet riittää.

Tässä voi varoa ylihengellistämistä: Jokainen ajatus joka päähämme tulee, tai tehtävä joka eteemme annetaan, ei välttämättä ole Jumalalta ja kaipaa koettelemista. Itseään ei kannata polttaa loppuun sännätessään tekemään kaikenlaista ja unohtaen sen, että Jeesuksen armontyö on lopultakin se, joka kantaa meidät kotiin. Isäntä palkitsee meidät uskollisuudesta, ei työn tehdystä määrästä.

Näin ollen voi todeta, että jokainen kristitty on kutsuttu palvelemaan ja tekemään Jumalan valtakunnan työtä. Kukin omilla lahjoillaan. Meillä on eri lahjoja, mutta liian herkästi myös eriarvoistamme lahjamme: Olisi kai hienompaa olla näkyvässä roolissa seurakunnassa, tai yhteiskunnassa, jossa työ ruokkisi kunnianhimoamme ja saisimme kaipaamaamme tunnustusta. Ei siinä sinänsä mitään väärää ole, mutta sen tavoitteleminen itsessään on arveluttavaa. Tähän Kolossalaiskirjessä kuitenkin annetaan selkeät, jalat maanpinnalla pitävät raamit: "Mitä teettekin, tehkää se täydestä sydämestä, niin kuin tekisitte sen Herralle ettekä ihmisille." (Kol 3:23)

Meillä on ERI lahjoja, mutta ei ERIARVOISIA lahjoja. Ihmiset saattavat arvottaa toisen tehtävän tärkeämmäksi kuin toisen, mutta Jumalan valtakunnan työssä jokaista tarvitaan. Yhtälailla ylistyksen vetäjää, kuin keittiöpalvelijaa, saarnamiestä, kuin tekniikkaa ja siivoojaa. Jokainen voi kantaa kortensa kekoon oman seurakuntansa ja yhteiskunnan hyväksi.

Miten tähän kaikkeen pääsisi ilman ressiä alkuun?

Kehotan aloittamaan pienin askelin, kyselemällä missä voi olla avuksi. Jumala kyllä avaa oven sieltä, jossa pääsee puuhastelemaan ja Hänen valtakunnassaan on aina tilaa työntekijöille. Satoa on jo, mutta sadonkorjaajia liian vähän. Minua, sinua - meitä - tarvitaan tähän työhön. Tätä on valvominen: Jumalan valtakunnan työntekemistä ja sen kasvun edistämistä omilla lahjoillaan, oli ne virkkaamista tai soittamista, molempia tai jotain aivan muuta.

Aloita Jumalan palvelemisesta, niin kuin Maria, joka istahti Jeesuksen jalkojen juureen ja jätti kaiken muun. Rukoile, lue Raamattua ja etsiydy seurakuntaan. Seurakunnan työhön kasvu voi viedä aikaa, mutta se on sen väärti. Kun opetuslapset kinastelivat siitä, kuka heistä olisi Jeesusta lähinnä tulevassa valtakunnassa, Jeesus keskeyttää tämän ja toteaa Matt 20:25-26:

"Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja."

lauantai 26. heinäkuuta 2014

New Age Anti-Semitism

Suomessa uutisoitiin keltaisessa lehdistössä kahdesta Kansanlähetyksen työntekijästä, jotka ammuttiin taxiin Afganistanissa. Tässä päästiin uutiskynnyksen yli, josta jostain syystä kuitenkin yleisessä keskustelussa kuuluu ääni: "Oma moka." Kommentointi osioissa pohditaan, etteivät kiinalaisetkaan tule tänne kertomaan omasta kulttuuristaan ja uskonnostaan, onko suomalaisten (tai kristittyjen ylipäänsä) pakko mennä muualle kailottamaan uskoaan. "Tottakai siinä tulee tapetuksi."

Aika tyly asenne lähetystyötä ja lähetysteologiaa tuntemattomilta. Tai epäilen, etteivät he tiedä, koska omaavat kyseisiä mielipiteitä.

Tämä kristillisvastainen asenne jätetään myös mielellään piiloon. Kuvittelepa sitä lehdistön hehkutusta, jos kristityt kävisivät heittelemässä kiviä moskeijan ikkunoista sisään Suomessa. Tampereella muslimit tekivät näin kirkolle, taisin lukea yhden jutun aiheesta per lehti.

Jostain syystä tuntuu, että asenne heijastelee myös Israeliin. Jumalan valittu kansa aloitti tulitauon Gazassa 2005 vuoden tienoilla, jonka jälkeen Hamas otti vallan, aloitti laajojen asehankintojen tekemisen ja alla näkyykin tulitauon vaikutus Gazasta ammuttuihin raketteihin:

http://www.idfblog.com/facts-figures/rocket-attacks-toward-israel/
Kolmessa vuodessa ammuttiin melkein 7000 rakettia (6828), jonka jälkeen Israel vastasi toimiin sotilasoperaatioilla. Kuten näkyy, se on tuottanut tulosta. Hyvä niin. Mutta millä hinnalla?

Myönnän, sota vaatii aina uhrinsa ja tässä eniten kärsivät Gazan asukkaat. Miksi?

Nyt tuossa on hyvä kysymys, joka tuntuu monilta jäävän kysymättä. Kuulen Israelia vastaan monesti väitteitä, jotka ovat ajatuksia puolitiehen jätettyinä - siihen on hyvä jättää, koska juutalaisiahan voi vähän sorsia. Moni rinnastaa Israelin irstaasti natsi-Saksaan, joka terrorisoi pientä poloista Gazaa. Mutta miksi se "terrorisoi"?

Ensinnäkin, Gazaa hallitseva Hamas on kehottanut ihmisiä pysymään kodeissaan, käyttää moskeijoita rakettien laukaisualustana ja sairaalat, koulut, päiväkodit ovat heille asevarastoja. YK:n tiloista on löydetty myös raketteja. Tämä ainakin tekee YK:n tiloista välillisesti sotilaskohteita.

Ymmärrätte varmaan, että ihmiskilpien käyttö on kiellettyä kansainvälisesti. Siviilihenkilöä ei saa asettaa asemaan, jossa tarkoituksena on estää vastapuolen sotilasvoiman käyttö omia sotilaskohteita (esimerkiksi ammusvarastoja) kohtaan. Nyt jos tällaiseen sotilaskohteeseen laitetaan siviilejä, heidät laitetaan sotatantereelle, jonne he eivät kuulu. Jos he jäävät sinne, he jäävät väärään paikkaan.

Hamasin kerrotaan painostaneen Gazan asukkaita jäämään koteihinsa, olemaan moskeijoissa ja jättänyt sairaalat evakuoimatta, joissa he säilyttävät rakettejaan ja ampuvat niitä Israeliin. Tämän linkin takaa löytyy Hamasin puhemiehen tiedotus asiasta:


“This attests to the character of our noble, Jihad-fighting people who defend their rights and their homes with their bare chests and their blood. The policy of people confronting the Israeli warplanes with their bare chests in order to protect their homes has proven effective against the occupation.” 
“Also this policy reflects the character of our brave, courageous people.” 
“We in Hamas call upon our people to adopt this policy.”
Vapaa suomennos:
"Tämä todistaa jalon luonteen Jihadia (Pyhä sota) taistelevista ihmisistä, jotka puolustavat omia oikeuksiaan ja kotejaan paljain rinnoin ja verellään. Tämä käytäntö, jossa ihmiset kohtaavat Israelin sotakoneet paljainrinnoin puolustaakseen kotejaan, on osoittautunut tehokkaaksi miehitystä vastaan. 
"Tämä käytäntö myös heijastelee asukkaidemme urheaa ja rohkeaa luonnetta." 
"Me Hamasissa kannustamme ihmisiä tämän käytännön omaksumiseen."
Kuvittele hetkeksi Suomea ampumassa 7000 rakettia Venäjälle. Taputtaisiko EU meitä päähän ja antaisi rahaa sen jälkeen kun Putin pyyhkäisisi Suomella tarpeidensa jäljiltä itseään? Kuvittele sitten Stubb puhumassa televisiossa: "Jääkää koteihinne. Kun näette pommikoneet, menkää pihalle seisomaan. Kun Venäjä varoittaa ilmaiskusta, kerääntykää kaupungille. Kun kuulette ohjuslaukaisusta ja hälytyssireenit, torilla tavataan!"

Kansastaan välittävät johtajat eivät käyttäydy noin.

Toisaalta, kyse on islamista. Niin kauan, kuin jihad jätetään ulkopuolelle, islam on varmasti rauhallinen uskonto. Jihad vaan tahtoo sisältyä tähän, joten sitä ei voi jättää huomiotta. Hamasin edustaja sanoi, että ihmiset taistelevat jihadia Israelia vastaan. Tästä palkintona on heidän uskonsa mukaan taivas ja neitsyitä 72 kappaletta ottamassa avosylin vastaan. Kansan johtajat siis uskovat tarjoavansa helppoa pelastustietä taivaaseen pyhän sodan nimissä. Ehkä johtajat välittävätkin kansastaan, Hamasin perustuskirjan ja Koraanin tulkintansa mukaan.

Jihad mukaanluettuna, on vaikea kuvitella, että nämä siviiliti olisivat enää siviilejä. He ovat tietoisia käytöksestään ja sotatoimiin osallistuessaan aseettomia sotilaita, rekrytoituja ihmiskilpiä Hamasin toimesta. Heidät voisi ottaa toki sotavangeiksi, mutta puolustaessaan hengellään asevarastoja ja rakettienlaukaisualustoja, mielestäni Israelin armeijan syyllisyys ei ole niin suurta kuin Hamasin hallituksen ja ääri-islamistisen liikkeen hengellisten johtajien syyllisyys.

Toiseksi, Hamas on luokiteltu terrorijärjestöksi ja ollessaan Gazan hallitseva elin, Gaza on terroristivaltio. Sama koskee äskettäin Isiksen Irakiin luomaa kalifaattia, joka taas vainoaa kristittyjä mielivaltaisella politiikallaan.

Monet miettivät, mikseivät EU, USA ja muut mahdit painosta Israelia lopettamaan sotatoimet Gazassa. Jos olet lukenut tähän asti, lue uudestaan alusta esimerkiksi laukaistujen rakettien määrä. Mainitut mahdit yykoineen ja kokouksineen ovat painottaneet Israelille, että vastatoimien raketti-iskuihin tulee olla maltillisia ja täsmäiskuja. Ja näitähän Israel osaa tehdä kehittyneellä sotateknologiallaan.

Siviiliuhrit? Ihmiskilvistä, väitän minä.

Vaikka se olisi Israelin propagandaa osittain, on yllä olevan lausunnon omaisia todisteita siitä, että Hamas tosiaan kehottaa ihmisiä osallistumaan taisteluun jihadin varjolla, jossei suoraan aseisiin tarttuen, niin vähintään paljain rinnoin pommeja vastaan. Sivullisista uhreista, joista lukee aina aika ajoin iltalööpeistä ja Hesarista, näistä niin-kovin-puolueettomista-medioista, tulee ensimmäisenä mieleen mm. väärennetyt kuvat USA:n hyökkäyksestä Irakiin tai Syyrian sisällissodasta.

Ei tarvitse kaivaa googlea minuuttiakaan, kun todisteita propagandasta puhkuu esiin.

Voisimme vielä katsoa hetken Israelin ja Hamasin motiiveja sotaan. Israelhan on monesti ollut suostuvainen tulitaukoon ja ehtoihin on kuulunut luonnollisesti se, että toista ei enää ammuta! Sehän on tulitauko. Ettei paukutella. Mitä tekee Hamas? Ampuu raketteja. Israel vastaa. Lehdet kuuluttaa Suomessa: Israel hyökkää Gazaan, rikkoo tulitauon. Juttua lueskellessa selviää, että Hamas kosti ampumalla raketteja. Meniköhän se toisinpäin?

Hamasin liittoon/sopimukseen (covenant) on kirjattu wikipedian mukaan "Mein Kampfiin" rinnastettavia ajatuksia. Tässä englanniksi Hamasin liitosta.

Lyhyesti, Hamasin ideana on, että jokainen tuuma Palestiinasta (sis. Israelin maan) kuuluu palestiinalaisille. (6. artikla) Jokaisen yksilön velvollisuus on osallistua tämän maan takaisin saamiseksi. (12. artikla) Muslimi marttyyriksi julistettu Imam Hassan Al-Banna toteaa:

"Israel will exist and will continue to exist until Islam will obliterate it, just as it obliterated others before it"
Ja lisää vielä. Israel on siis Hamasin mukaan muslimeille kuuluvalla maalla, joka täytyy ottaa takaisin hinnalla millä hyvänsä ja Hamas myös velvoittaa muita muslimeita, jokaisesta naisesta ja miehestä, lapsista lähtien, osallistumaan sotaan Israelin hävittämiseksi.

Lähi-idässä on kriisi, mutta ongelma ei ole Israelin pommitukset Gazassa. Ongelma on Hamasissa ja siinä, että tätä terrorihallintoa tuetaan ja sitä ei hävitetä. Seuraan mielenkiinnolla Isis järjestöä myös Irakissa, jossa kristittyjä oli ennen 1,6miljoonaa, nyt vain 400,000 ja heidätkin häädetään kodeistaan.

Israelin pääministeri vuodelta 2006: "The truth is that if Israel were to put down its arms there would be no more Israel. If the Arabs were to put down their arms there would be no more war."
Israelin neljäs pääministeri, jo vuonna 1956: "Peace will come when the Arabs will love their children more than they hate us." 
Miksi sitä sotaa käytiinkään?
Hamasin edustaja Khaled Meshaal: "We would have spared ourselves seven years of misery under the siege and two wars in 2008 and 2012 had we wanted to recognize Israel."

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Robbers on both sides

Katsoin tässä hetki sitten ohjelman, jossa hieman menestysteologian makuisesti puhuttiin siitä, kuinka kristityn ei tarvitse pelätä, vaan hän voi uskoa Jumalan lupaukset omikseen nyt - nyt viimeistään kun hän ne kuulee. Puheessa viitattiin Joosuan kirjan alkuun. Pohdin koko puheen ajan sitä, miksei se puhe etene Kristukseen, armoon ja sovitukseen, vaan junnaa lupausten ympärillä - ikäänkuin Kristuksen jälkeen Jumala ei enää voi pyörtää päätöstään siunauksista ja päättää jättää siunaamatta.

Joos1:7 "Ole vain rohkea ja ole luja. Noudata tarkoin sitä lakia, jonka palvelijani Mooses sinulle antoi. Älä poikkea siitä oikealle äläkä vasemmalle. Silloin menestyt kaikessa mihin ryhdyt."

Miksi tuntuu, että Jeesus hukkuu aina ensimmäisenä, kun lähtee poikkeamaan oikealle tai vasemmalle? Menestysteologia karrikoidusti näyttäytyy itselleni teologiana, joka näkee Kristuksen uhranneen itsensä, että me saisimme menestyksen jo nyt tässä elämässämme, jos vain uskomme siihen ja elämme Jumalan lain mukaan. Mutta niinhän juutalaisetkin uskoivat oikeutetusti, ilman Kristusta tosin. Uhri oli kuin sinetti, johon viitataan "Jumala ei voi kieltää omaa luonnetaan, siitä on todisteena Kristus. Hän haluaa antaa meille kaiken, kuten Room 8:32 sanoo: 'Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin?'"

Niin. Miksipä ei, vaan mahtaako  Paavali tällä nyt tarkoittaa sitä hyvää, jonka Herra haluaa meille lahjoittaa, vai sitä hyvää, jota minä mielessäni tavoittelen? Yhtäkaikki, menestysteologiaan väännettynä Kristus on lottovoitto tiketti, jolla saa kaikkea muuta mukanaan, kunhan tekee mitä Jumala käskee, pyytää, näyttää ja muistat rukoilla, lukea Raamattua ja maksaa kymmenyksesi. Pelot johtuvat usein epäilyksestä Jumalaa kohtaan - älä epäile siis. Uskosi on siis kaiken mittari. Luterilaisuudessa näkökulmana on usko Kristukseen, sillä uskon kohde on kaiken mittari. Tämä "usko kaiken mittarina" ei mielestäni ole menestyksekästä teologiaa.

Toisaalla Suomessa, rakkassaa reikiintyneessä kirkkolaivassamme, koitetaan vakuutella, että Jeesuksen rinnalle mahtuu elämään muitakin. On joogaa, josta jokainen joogaopettaja sanoo, ettei sitä voi irrottaa henkien palvonnasta. Jooga on käytännössä intiassa "ruumiin taivuttamista henkivirtojen mukaisiksi", minkä koetaan auttavan ihmistä olemaan maailmassa. Yhtä, stressittä, rauhassa, jotain. No, kai sitä voi kauniissa ajatuksissaan yrittää taivutella Pyhän Hengen kanssa samaan energiavirtaan. Tai miten olisi yhteinen rukoushetki muslimien kanssa? Heidän, jotka kuuluttavat, että on vain yksi jumala, Allah, ja Muhammed on hänen profeettansa. Kielletään kolminaisuus ja Kristuksen jumaluus samalla huudahduksella ja kristityn polvet tömähtävät maahan tämän huudon säestämänä kumarrukseen ja ekumeniaa hehkutetaan Kirkko & Kaupunki lehdessä. Seurakuntavaltuutetuilta, kirkkomme varojen ja suunnan näyttäjiltä, ei vaadita edes uskoa Kristukseen, joka on kirkon perusta. Mielenkiintoista.

Kristus unohtunee ensimmäisenä siksi, että vasta Kristuksen unohtuessa, voimme ohittaa lain ja alkaa kysellä omia mieltymyksiämme tai tuijottamaan omaan onnistumiseemme. Kristus täytti lain, ei kumonnut sitä (Matt 5:18). Tähän lakiin kuuluu se, ettemme poikkea oikealle, emmekä vasemmalle. Toisaalta Kristus lupasi seuraajilleen myös kärsimystä (Joh 15:20) ja vainoa, sillä häntäkin vainottiin. Ei se ole kolmella naulalla sinetöity lottotiketti, vaan lupaus siitä, että saamme köyhtyä maallisesti ja rikastua hengessä niin paljon kuin haluamme heittää Jumalalle. Toki tämä elämäntyyli ei ole kaikille otollinen.

Emme myöskään joogaile energiavirtojen mukaan auttaaksemme ruuansulatustamme ja kumarru Mekkaan päin ekumenian "hengessä". Emme voi lähteä käyttämään lain täyttymistä Kristuksessa teologisena syynä kaikkien lain noudattamiseen sidottujen lupausten lunastuskoodina. Emmekä myöskään voi lain täyttymiseen vedoten sanoa "Kaikki on minulle luvallista" lukematta jakeen jatkoa: "-- mutta kaikki ei ole hyödyksi." Toistamiseen: "'Kaikki on minulle luvallista' -- mutta en saa antaa minkään hallita itseäni." (1 Kor 6:12)

Mutta toisaalta, lain pieninkin piirto on täytetty: Meidän ei tarvitse itse uhrata enää mitään, eikä puhdistautua peseytymällä ennen Jumalan eteen astumista tai rukoillaksemme rohkeutta, siunausta ja johdatusta vaikeisiin elämän tilanteisiimme. Sen puhdistumisen on maksanut Kristuksen veri. Vaikka meille luvataan kärsimystä, Herra on luvannut olla kanssamme siellä ja pelastaa häntä avuksi huutavat (Ps 50:15) Siksi temppelin väliverho revittiin ylhäältä alaspäin, eikä alhaalta ylöspäin. Herra avasi itse tien luoksensa.

Kun unohtaa Kristuksen, Kristuksen rinnalle alkaa ilmestymään mielenkiintoisia asioita - mielenkiintoisia, mutta vaarallisia. Vähän sinnepäin ja hyvältä näyttää, mutta se on jo poikennut oikealle tai vasemmalle. Vähän kerrallaan on luterilaisuus käytännössä irtaantunut Suomessa, Kanadassa, Ruotsissa, Tanskassa ja ties kuinka monessa muussa maassa juuristaan Tunnustuskirjoista ja Raamatusta.

Kristuksen unohtaminen on ensimmäinen ja viimeinen virhe, mitä voi menestyksekkäässä teologiassa tehdä. Sen unohtamisen jälkeen kaikki on turhuutta, ei mitään uutta auringon alla. Moneen kertaan koetellut kauniit ajatukset ja runon säkeet rakkaudesta, ihmisyydestä ja kärsimyksestä. Sen jälkeen virheillä ei ole väliä, sillä ratkaisevin on jo tehty: Ei ole pelastusta ilman Kristusta. Oikea menestyksekäs teologia pitää Kristuksen keskiössä, eikä poikkea ristin juurelta oikealle tai vasemmalle, kummankaan, tai kenenkään, ryövärin luokse.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Ten New Commandments

Kirjoitin suvaitsevaisuuden kymmenen käskyä, koska ollaan saatu edelliset kymmenen käskyä rikottavaksi ja rikkomukset suvaittaviksi. Näitä voisi kai jalostaa, mutta nämä tulivat mieleeni saunan jälkeen:

Suvaitsevaisuus on oleva arvojesi perusta, sinulla ei voi olla muita arvoperusteita.
Älä käytä väärin suvaitsevaisuus termiä.
Pyhitä suvaitsevaisuus -hankkeet.
Kunnioita suvaitsevaisuuden puolestapuhujia.
Älä tuomitse.
Älä vehkeile suvaitsemattomien kanssa.
Älä vie suvaitsevaisuutta taakse päin.
Älä anna suvaitsematonta todistusta lähimmäisestäsi
Älä tavoittele takapajuisuutta
Älä taistele suvaitsevaisuutta vastaan, vaan mittaa kaikkea ja kaikkia sen suvaitsevaisuuden mukaan.

Miksi kirjoitan tätä nyt, johtuu siitä, että näin mielenkiintoisen otsikon ja luin jutun suvaitsevaisten ihmisten aikaansaannoksista. Menestyvän IT alan yrityksen toimitusjohtaja hiillostettiin ulos virasta, koska hän oli lahjoittanut rahaa kampanjalle, joka ajoi homoavioliittolain mitätöimistä.

"Suvaitse kaikkia ihmisiä koko sydämestäsi, koko mieleltäsi, kaikella ymmärrykselläsi ja sielullasi ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." - Latteuksen evankeliumi

Miksi joku hiillostetaan ulos mielipiteensä vuoksi, kun toisen taipumuksen mukaan ei saa olla palkkaamatta töihin? Anteeksi jos en ymmärrä logiikkaa. Jos tyyppi hoitaa hommansa hyvin, hän voinee sen hoitaa? Paavali toteaa, että vaikka joku julistaisi Kristusta silkasta kiusantekemisestä, julistakoon. Hän on tyytyväinen niin pitkään, kunhan hän puhuu oikein. Jos Audin nimeen vannova on Ford myymälän ykköstykki, miksi hänet pitäisi erottaa siksi, että hän omistaa Audin? Selittäkää joku tämä logiikka.

Onneksi uutinen on jenkeistä. Toivon todella, että niin kuin kaikki muukin on laimennettu Suomessa mauttomaksi ja hajuttomaksi, myös tämä jenkkilän piirre rantautuisi Suomeen laimeampana ilmiönä. Tai jättäisi vaikka rantautumatta. Miten suvaitsevaisuuden puolestapuhujat voivat älyllisen rehellisesti painostaa jotain toista ihmistä hänen mielipiteidensä ja arvojensa vuoksi alas tuollaisesta asemasta? Miksi he, jotka yrittävät etsiä oikeutta syrjityille ja pitävät itseään Martin Luther Kingin kaltaisina vapaustaistelijoina painavat nyt muita syrjään?

En tiedä pitäiskö näille uutisille itkeä vai nauraa. "Suvaitse, niin kuin minäkin suvaitsen" kuuluu mantra joka puolelta. Tuo toinen ei suvainnut, hän ansaitsi sen mitä hänelle tehtiin. Heitetään arpaa hänen toiminimikkeestään. Lopun aikoina kai tehdään uusi taivas ja uusi maa. Uuden maan liiton papit saarnaavat: "Meillä ei voi olla muita arvoperusteita." Tämän uuden maailman messias ei täyttänyt lakia, vaan hän kumosi ja uudisti sen. Halleluja! Se oli ihmisten mielestä parempi, sillä se suvaitsi heidän elämäntapaansa. Ihmiset katsoivat sitä ja he näkivät, että se oli heidän mielestään hyvä. Näin meni pyhä päivä.

lauantai 22. helmikuuta 2014

About marriage - trends and twists

Enpä ole blogannut vähään aikaan ajatuksia. Taas on kiirinyt päähäni ajatus siitä, että en enää osaisi oikein sanoa mitä ajattelen ilman että siitä joku häiriintyisi. "Älköön kukaan katsoko omaa parastaan, vaan toisen parasta." (1 Kor 10:24) Päivän sana oli hyvä ohjenuora siihen mitä aion kirjoitella nyt. Poikkeuksellinen blogi, tämähän on pitkä ja täältä löytyy lähdeviitelinkkejäkin. Luulen että tämän jaksaa lukea huolellisesti homoliittojen innokkaat vastustajat ja niiden vielä innokkaammat puolustajat, koska molemmat saavat suurta tyydytystä ajatuksissaan ollessaan samaa mieltä tai ajatellessaan, kuinka naiivi ja typerä olen.

Molemmille heille oikein antoisaa lukukokemusta, muille ajatuksia omiesi sekaan pohdittavaksi, olit sitten samaa mieltä tai et. Jos yhteiskunnalliset kiemurat ovat tutut, voit hypätä otsikkoon "Kirkkolaiva" ja lukea vain sen.

Lisäksi, kattava kommentaari lähteineen löytyy linkin "thepublicdiscourse" takaa Kanadan tilanteesta, jossa sukupuolineutraaliavioliitto tuli voimaan jo 2000-luvun alussa. Se on mielenkiintoinen, mutta näkökulma tuntuisi olevan objektiivinen, ilmeisimminkään ei kristillinen; kirjoitus on Länsi-Ontarion yliopiston professorin, joka on myös Princetonin yliopiston projekteissa mukana. Teksti vaikutti traditionaalisella kannalla olevalta, ehkä siksi, että traditionaalisen ajattelun puolustajia sorretaan monessa esimerkkitapauksessa ja vähemmistön puolella olevalta on helppo vaikuttaa, mikäli kirjoittaa kritiikkiä valloilla olevia arvoja vastaan.

Let us begin.


Edistyksellinen paluu

Kenellekään ei taida tulla yllätyksenä, että joku puhuu ja bloggailee ajatuksiaan homoavioliitoista, siitä sukupuolineutraalista väännöksestä, jota koitetaan saada läpi. Itse en ensinnäkään ymmärrä sukupuolineutraali -termiä, muuten kuin että avioliitto instituutiosta koitetaan saada sukupuoleen sitoutumaton instituutio. Sukupuoltahan ei koskaan voi saada neutraaliksi, ellei ole kasvi, selkärangaton eläin tai muu vastaava hermafrodiitti. Silloinkin sinulla olisi sekä nais- että miessukupuolielimet ja/tai solut. (radikaali)Feminismistä tuttu idea tuntuu olevan tuossakin termissä takana, jossa hälvennetään, kielletään ja koitetaan pakottaa erot tasaisiksi kielessä ja kulttuurissa kahden selkeästi biologisesti ja psyykkisesti erilaisen asian välillä. Luulin, että erilaisuus oli rikkaus, mutta nyt ne erot pitääkin mitätöidä ja olla samanlainen? Olisiko sittenkin enemmän ideaa opettaa ihmisille erilaisuutta samanarvoisena, kuin pakottaa erilaisuus samanlaisuudeksi.

Pitkään kun tuota on pohtinut - ja koitan olla ymmärtäväinen kanssaeläjiäni kohtaan - en voi todeta muuta kuin, että tuo on täysin looginen jatkumo sille, joka on jo kauan ollut voimassa. Kuten eräs bloggari tässä toisaalla totesi, srk:n pastori, suurin osa ihmisistä tulkitsee Raamattuakin siten, että se on ihmisten kokemuksia ja tulkintaa aikaansa sidotussa kontekstissa.

Nyt kun kuitenkin avioliitto on menettänyt jo hengellisen merkityksensä suurimmalle osalle kansasta, en ihmettele, että sitä vaaditaan sukupuolineutraaliksi. Menköön, tehköön yhteiskunta sen mitä haluaa, mutta ongelmana kristitylle tässä tulee yhteiskunnan vaade myös kirkon suuntaan. Vaikka se ei olisi suora, väittäisin muutaman vuoden sisään tapahtuvan ensimmäisen homovihkimyksen myös kirkossa, luvan kanssa tai ilman, kunhan ensin maallinen lainsäädäntö sen homman hoitaa kohdallensa.

Kirkkoa on viimeiset vuosikymmenet syytetty suurelti kansan aivopesemisestä vapaa-ajattelijoiden toimesta, varmaan pidempäänkin sitä on tehty ja moni muukin kuin vapaa-ajattelijat, mutta erityisen näkyvänä operaattorina on tämä em. puolue. Nyt jos (ja kun) eduskunta lähivuosina hyväksyy aloitteen sukupuolineutraalista avioliitosta, tulee tapahtumaan seuraavia asioita, tai ainakin joitakin niistä:

Syntyy lisää työtä. HYVÄ! Yllätän itseni sanomalla kaksi positiivista faktaa tästä: Ensiksikin se on itselleen rehellisen yhteiskunnan vääjäämätön lopputulos, johon olisi pitänyt mennä jo vuosi pari sitten jos yhteiskunta olisi vain ollut itsellensä rehellinen aiemmin. Ja toiseksi tuo lisätyön syntyminen.


Looginen lopputulos

Ensimmäinen on aidosti positiivinen, ainakin itseni mielestä. Kuka tahansa ihminen, joka koittaa elää maailmankatsomuksensa ja etiikkansa vastaisesti, voi huonosti. Niin varmaan yhteiskuntakin. Joten jos yhteiskunta on tuota mieltä, niin kyllä se pitää vaan hyväksyä maallisella tasolla. Kirkkoon, tai muuhunkaan uskontoon, en sitä sotkisi edelleenkään.

Toinen asia on monisävyisempi. Ensinnäkin, Kanadasta saadun mallin mukaan aletaan tuottamaan kirjallista materiaalia päiväkoteihin uusioperhe -kirjojen rinnalle. Nyt ei vain avioerosta tehdä normalisoitua, vaan myös homoavioliitoista (en ihmettelisi, vaikka kirjoihin lisättäisiin myös useampi vanhempi jollekin lapselle). Lisäksi materiaalia muokattaisiin myös peruskoulun opetukseen, seksuaalikasvatukseen jne. Looginen jatkumo. Jenkeissä kävi vielä lisäksi niin joissain tapauksissa, että vanhemmat jotka halusivat lapsensa pois sukupuolineutraalin (ymmärtäkää oikeassa kontekstissa seuraava sana, tässä ajetaan vahvasti uutta agendaa yhteiskuntaan) propagandan oppitunneilta, joutuivat kohtaamaan yllättäviä esteitä. Koulu ei ilmoittanut vanhemmille, milloin näin tehdään, että he voisivat hakea lapsensa pois (uskonnon tunneista kyllä ilmoitetaan, ettei vahingossakaan lapsi joudu sinne. Vaarallista.) ja vanhemmat jotka hakivat lapsiaan pois, joutuivat monesti kiusaamisen, pilkan tai syrjinnän kohteeksi.

Lisäksi moni julkisesti sukupuolineutraalia-avioliittoa arvostellut on joutunut ihmisoikeuksien loukkaamisesta oikeuteen. Saadaanko sinnekin lisää työtä? Sukupuolineutraalin avioliiton asianajajat antoivat toki myönnytyksen Kanadassa kirkolle, että heidän ei tarvitse vihkiä samaa sukupuolta olevia avioon, mikäli se on uskonnon vastaista. Sen sijaan, moni kirkko on joutunut ongelmiin ihmisoikeusjärjestöjen kanssa, kun he kieltäytyvät vuokraamasta tiloja vihkimiseen.

Homoagendasta tuli lyömäase siellä. Toivon todella, että tähän ei Suomessa mentäisi, Pohjois-Amerikassa kun nämä ilmiöt usein tuppaavat olemaan radikaalimmin näkyviä ja kärkkäämpiä muotoja saavia.

Hämmentävää elää tällaisena aikana. Me ollaan taas niin "edistyksellisiä", palataan siihen samaan mikä Roomassa oli valloillaan vielä satoja vuosia jKr. Kehityssuunta on luultavimmin se, että kohta puhutaan polygamiasta, miksei? Onhan sekin aikuisten vastuullisten päätös, eikä siinä vielä mennä loppujenlopuksi kuitenkaan niin härölle moraalin alueelle, kuin joissain muissa tapauksissa. Looginen päätös avioliiton määritelmälle "kahden vastuullisen aikuisen ei-lähisukulaisen vapaasti valitsema (avio)liitto", on kuitenkin se, että loputkin rajoitteet edellisestä lauseesta poistetaan. Selkein on numeraali; "kahden, tai useamman..." Kanadassa tästä valmistellaan jo lakiesitteitä, jenkit seuraavat tilannetta vierestä.

Tulipa tässä mieleen 9gagia oikoluvun kevennykseksi lueskellessa, että mikäli polygamiasta tulisi myös trendi ja laissa säädetty oikeus, ei tällainen esimerkiksi olisi enää yhteiskunnallisesti soveliasta, vaan tämäkin olisi toisten ihmisten rajoittamista:


Toisaalta, kyllähän parisuhteessa mustasukkaisuuskin koetaan aika ajoin ahdistavana, rajoittavana ja irtosuhteita harrastetaan jo enemmän tai vähemmän. Kuinka pitäisit puolisoasi iskevää miestä sikana, ku*ipäänä tai muuna, jos se on yhteiskunnallisesti hyväksyttävää? Puolisoasi iskevä mies vain elää oman rakkaudellisen näkemyksensä mukaan että rakastajia voi olla useampi, etkä sinä voi häntä sen takia leimata inhottavaksi ihmiseksi.

Se olisi syrjintää.

Tässä mielessä ainakin nykyinen monogamia (yksiavioisuus) suojaa hyvin, hyvin suurilta pettymyksiltä ihmissuhteissa, joista tulisi hyväksyttävämpiä perusteella toinen on polyamoristi, toinen ei. Terapiaan sitten kun on hajottanut päänsä tarpeeksi monta kertaa, mutta jo joku voisi sanoa, että oma moka kun meni ihastumaan polyamoristiin. Silti, toteutuvana normina pakko se on myöntää, että se suojaisi tunteita monelta pettymykseltä. Koska jossittelin, jatkan sitä.


Jossitteluja(ko)

Mitäs sitten JOS käy niin, niin kuin monien maallikoiden mielestä julkisuudessa hauskasti parjatut änkyräkristittyjen "överikommentit" käyvätkin toteen? Olen kuullut, että näille mielipiteille nauretaan: "Kuka on niin tyhmä, että haluaisi naimisiin jonkin esineen kanssa?! Tai lemmikkinsä, sehän on irstasta sikailua ja hyvä ihme.. melkein sairasta. Sanoisin syntistä jopa, ellei se olisi niin voimakkaasti kristillinen sana." (Japanissa jengi käsitykseni mukaan tekee jo noin, melko marginaalisesti kuitenkin) JOS noin käy, muuttaisiko suuri osa kansasta kommenttinsa, olisiko seuraava suusta tuleva lause välinpitämätön, siihen kaltevaan tasoon turtunut, joka alkaisi pitää myös esineisiin ja eläimiin meneviä normaalina - ja tietysti lapsillekin opetettavana materiaalina?



Vai tajuaisiko tämäkin osa kansasta kaltevan tason argumentin - liian myöhään? Looginen jatkumo nimittäin jatkuisi avioliiton määritelmästä siten, että rajoitteita vähennetään. Miksi sen pitää olla kahden vastuullisen ihmisen välinen? Miksei kolmen? Miksi aikuisten välinen? Mikseivät lähisukulaiset voisi rakastaa toisiaan, niinkuin Aatami ja Eeva? Miten ihmiset vastaisivat JOS noin kävisi, sitä pohdin. Kuulen vain tyrmäyksen tähän "slippery slope" argumenttiin, että se ei ole validi, koska se on jossittelua, kuten edellä.

Entäs jos. Entäs jos ei. End of an argument.


Kirkkolaiva

Kirkkomme kaipaa herätystä. Yhtä kipeästi kuin maamme. Kristittynä mielestäni edellä todettu looginen jatkumo menee suoraan kuin Sodomaan ja Gomorraan, ei hirvittävän hyvä suunta kansakunnalle. Toivon että kirkolla olisi selkärankaa seisoa oman perustansa ja oikeutuksensa antavan kirjan luomistyön, -järjestyksen ja etiikan takana ja kieltäytyä vihkimästä tiloissaan homopareja. Tai sitten erottaa papit, jotka vihkivät vastoin kirkon oppia näitä pareja.

Epäilen, ettei näin tule käymään.

Todennäköisempi (...että kuinka synkkää kuvaa tässä maalataan, piruja seinille...) vaihtoehto taas kehitykselle on, että kirkossamme olevat naispappeuden sisään ajaneet ja rekisteröityneen parisuhteen siunaamisen hyväksytyksi tehneet ajavat myös homoavioliiton sisään kirkkoon. Kirkko toimii kansankirkkona, kansalla on siellä äänivalta ja kansa on edellä kerrottua mieltä - sinne se siis kirkkoon saapuu kuin Kanadassa. Näin ollen vihkimisestä pidättäytyviä aluksi suvaitaan, samoin kuin naispappien kanssa alttariyhteistyöstä kieltäytyneitä (oman tunnon vapaus, kirjattu päätökseen silloin 1986), mutta lopulta heitä ruoditaan paikallislehdissä, juoruissa ja lopulta erotetaan virasta, kuten joka puolella Suomea pikkuhiljaa on alkanut tapahtua. Naispappeutta julkisesti arvostelleita ei paljon näy saarnastuoleissa perusmessussa sunnuntaina.

Lopulta konservatiivit joutuvat ahtaalle, mutta ei hätää, Raamattu on luvannutkin, että Kristuksen seuraajat ovat aina ahtaalla. Jos he vainosivat Jeesusta, he vainoavan myös hänen seuraajiaan, tämän lupasi Mestari itse meille. (Joh 15:20) Toivoni jää yksin Jumalan varaan, jonka luulen tehneen Vanha Testamentilliset kikkansa tälle ajalle: Kehoitus parannukseen on kuultu, tämän sanoman tuojia on parjattu ja lopulta heidät hiljennetään, jonka jälkeen Jumala jättää kansan kansan valitsemalle tielle keräämään päätöstensä hedelmät. Jumala ei siunaa, eikä vaikuta tätä kehitystä, vaan antaa meidän valita tämän tien Herran tien sijaan. Kysymyksekseni jää, millaista on elää tuossa yhteiskunnassa Herran valitsemaa tietä. Nostaako Jumala meidät täältä, vai alkaako se lopunaikojen ahdistus jo. Vai alkoiko se jo?
"Ystäväni, jos et kristittynä ole tällä hetkellä ylitse kaiken kiinnostunut siitä, että tarvitsemme Pyhän Hengen voimaa, niin pelkään pahoin, että minä en ymmärrä sinun kristillisyyttäsi" 
- D Martyn Lloyd-Jones
Rukoilen herätystä. Kristitty, joka ei sitä ahdistunein mielin rukoile herätystä ja voimia tulevaa varten, on nukahtanut. Ensimmäinen kolaukseni luottamukseeni kirkkoani kohtaan tapahtui Kanadassa, jossa synodissa eri alueiden piispat kokoontuivat yhteen luterilaisen kirkon (ELCIC) hyväksyttyä homoavioliiton kirkossa. Heidän rukouksensa oli, että kansa voisi nyt hyväksyä ja oppia tämän uuden opin osana kristillistä identiteettiään, eikä vastustaa sitä. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä. Silloin tajusin, että ärsyttävinkin liberaali, voi olla mitä vilpittömimmässä uskossa Raamatun Jumalaan ja rukoilla Jumalalta tätä asiaa, sen sijaan että olisi tietoisesti susi lampaiden vaatteissa. Se oli hämmentävää, miten omasta mielestäni niin petollinen, Raamatun Sanan vastainen oppi, voi jollekin olla rakastavan Jumalan työtä ihmiskunnan keskellä. Harhaoppi sai aivan uuden, mutta sikäli vanhan kontekstin; se ei ole mätä, haiseva ja irvokas oppi kuin Jumalan Sanaan vihkiytyneelle, mutta vähänkin nuokkuvalle nukkujalle se on tuoksuva, kaunis ja kukoistava sekä edistyksellinen askel rakkauden suuntaan.

Se on pelottava ajatus. Ja oikeutus tälle elää siinä uskossa, että Raamattu on ihmisten kokemus ja kertomus Jumalasta, eikä Jumalan Sanaa, kerrottuna profeettojen kautta.


Raamatullisuudesta, historian dosentin Ville Vuolannon tarkastelua Raamatun tulkinnasta
Uskon Puolesta, konservatiivi papin blogi, hyvä ja maltillinen.
Looginen lopputulos -viite, radikaalimpi kristillinen verkkouutispalvelu
Kanadan tilanteesta, lakitieteen professorin kommentteja Kanadan tilanteesta, traditionaalissävytteinen