Sweet and sour

Itsehillintä. Jotain niin vaikeaa. Laitappa koiranpennun eteen makkaransiivu ja koita sanoa sille, että älä syö, ei vielä, vasta kohta. Niin kuin sitä kiinnostaisi pidätellä haluansa. Itsehillinnän lajeista oman puheen hillitseminen tuntuisi olevan vaikeinta. Jokaisella tuntuu olevan oikeus sanoa mitä haluaa, miten haluaa ja juuri silloin kun tunteet on kuumimmillaan.

Kielen hillintä on taitolaji. Etenkin armeijassa olen saanut kuulla kanssa kristityiltä esimerkiksi kiroilusta, että: "En mä voi sille mitään, se tarttuu." Silti Raamatussa on vakava kehoitus, että samasta lähteestä ei voi lähteä makeaa ja karvasta vettä, samoin ei samasta kielestä voi lähteä siunaus ja kirous. (Jaak 3:9-11)

Sananlaskuissa on myös mielipiteitä kielen taltuttamisesta. Liika puhe voi esimerkiksi aiheuttaa ongelmia. Olen huomannut syyllistyväni itsekin pieniin valkoisiin valheisiin, joilla jutuista saa paljon hauskempia tai mielenkiintoisempia. Suurin osa jutuista kuitenkin on niin pieniä, että liioittelu asiassa ei ole vahingollista kellekään - varsinkin jos se nolo asia kohdistuu itseeni jota sävytän korusanoilla kerronnan ohessa.

San 10:19: "Paljossa puheessa vaanii synti, viisas se, joka kielensä hillitsee."
San 13:3: "Joka hillitsee kielensä, turvaa henkensä, suupaltti kulkee turmioon."

Entäs sitten kun se puhe on jostain toisesta? Ihminen tuntuu harrastavan liian puheen ohessa myös juoruilua aika ajoin. Jokainen kai tietää ilmiön "rikkinäisestä puhelimesta", jossa alkuperäinen lause muuttuu täysin toisenlaiseksi kulkiessaan ihmiseltä toiselle. Liiassa puheessa vaanii synti, viaton vahinko voi muuttua puheessa tahalliseksi vahingonteoksi ja pilata jonkun maineen. Sama "ohi suun" puhuminen voi iskeä myös omaan nilkkaan, maine juoruilijana tai tarinan keksijänä ei tuo suurta uskottavuutta ja luotettavuutta itselle.

Itsehillintä.

Itselläni on tilanne, jossa on niin paljon asioita joita haluaisin sanoa, "go with the flow"... mutta. Taas se mutta, se on parissa aikaisemmassakin blogitekstissä esiintynyt, klassinen mutta.

Esimerkiksi nyt intissä, täällä helposti kyllä kiroilu tarttuu - pakko myöntää. Toistaiseksi olen pystynyt sitä vastustamaan, mutta muutama kaveri joista mainitsin ei. Olisi helpompi tuossakin tilanteessa antaa vain olla ja mennä, sulautua siihen sadattelevaan massaan ja lähteä heittämään samaa läppää kuin kaikki muutkin.

Vaan kristityn olisi hyvä, Martti Luther saattaisi sanoa jopa pitäisi, pyrkiä hillitsemään kielensä ja toimimaan oikein kaikista haluista huolimatta. Tuota "pakonomaista" tiettyyn muottiin käytöksen tunkemista ei vain nykykirkossa mielellään sanota ääneen. Lainaan siis Tunnustuskirjoja:

"Edelleen meikäläiset opettavat, että hyvien tekojen tekeminen on välttämätöntä. Niitä ei ole tehtävä sen takia, että luottaisimme niillä ansaitsevamme armon, vaan sen takia, että se on Jumalan tahto." (Tunnustuskirjat, Augsburgin tunnustus, XX - Usko ja hyvät teot)

Käänteisesti, kristittynä koen, en vaatimuksena lainomaisesti, vaan luonnollisesti nousevana arvona, että olisi hyvä aika ajoin puhua hyvää. Jotkin tutkimukset esittävät jopa matemaattista kaavaa hyvän puhumiselle: 1 negatiivista asiaa kohti saa sanoa 10 positiivista, jotta vaikutus persoonan kehitykseen olisi suotuisa. Mutta joskus on vain vaikeaa saada sanotuksi toiselle niitä hyviä asioita, on jotenkin luonnollisempaa kettuilla.

Silloin kun olisi hyvä kertoa rakastavansa häntä, en saa avatuksi suutani. Kun haluaisin sanoa hyvää huomenta ja kiittää häntä vain siitä, että hän on... en sitä saa sanotuksi. Tai, kun joku muisto saa minut hymyilemään ja kokemaan spontaania iloa ja onnea, voisin kertoa siitä kiitoksen henkilölle, jonka kanssa koin sen hetken. Joskus en voi sanoa sitä, joskus en vain saa sanotuksi.

Onnekseni ja lohdukseni (ja ehkä muillekin) voinen todeta, että henkilöt jotka ovat minulle rakkaita, kyllä tietävät sen sanomattakin. Kielen hillintä, toisaalta myös kielen taivuttaminen omaan tahtoon, kurinalaiseksi, on vaikeaa. Siitä kuitenkin lähtee moni asia paremmaksi.

Tällaisia ajatuksia tänä iltana, kun turhauttaa.

music: F.R. David - Words don't come easy