The most green grass

Kylmä sää, räntää, pimeetä. Puiden lehdet tippuu ja karisee maahan. Maasta ne on tullu, maahan ne palaa. Sade on kylmää ja tuuli puskee paksuimmanki takin läpi. Kengät ei märkinä lämmitä. Tällasina hetkinä mietin sitä miten olin melkeinpä tasan vuos sitten Hawai’illa. Siellä oli kirkas ilma, sade lämmintä ja tuuli virkistävää. Luonto ei kuollu koskaan vaan koko ajan kasvo uutta lisäks.

1.Tim. 6:7:Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan
emmekä voi viedä mitään täältä pois."

Miksi ruoho on vihreempää aidan toisella puolella?

Tätä pohtiessani en voinut taas olla ajattelematta sitä miten tää asetelma heijastelee myös jotain enemmän. Tää maailma on kylmä, täällä sataa räntää silmille ja pimeys on paikoin melko tiheää. Ei tarvitse kauaa lukea otsikoita löytääkseen murhia, kidutusta, pelkoa ja väkivaltaa. Paksuinkin ihmisen kotikutoinen suoja murtuu maailman tuulessa. Ja vaikka olisikin muuten kuivaa ja lämmintä, märät kengät pilaa koko olemisen. Mutta jossain muistan kokeneeni valon, lämpimän ravitsevan sateen ja tuulen, joka poistaa polttavan kuumuuden kokonaan­ – jossa luonto, minä, ei kuole vaan muuttuu täydelliseksi.

Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa menevänsä valmistamaan meille sijaa, kotia, Isän luokse (Joh 14:3). Vain hänellä on avaimet siihen asumukseen ja hän antaa ne heille, jotka turvautuvat häneen. Siitä paikasta kuulee paljon ja sitä asumusta arvostellaan vielä enemmän. Toisille se edustaa kaikkea kammoksuttavaa ja tuomitsevaa, katkeruutta ja pelkoa, toisille se on parempaa mitä on ikinä voinut kuvitella, lepoa ja rauhaa. "Mun koti ei oo täällä."

Se paha, varjo, pimeys, synti, joka maailmassa on, saa Raamatun lupauksen näyttämään valoisammalta. Totta puhuen paljoa ei tarvitse luvata, että se näyttäisi paremmalta kuin tämä nykyinen meininki. Kristittynä uskon Jumalan lupaukseen tulevasta, vain Hän voi tietää siitä ja ilmaista jotain siitä. Ilm 21:4 ”ja Hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.” Raamattu myös kertoo kuinka meidät alun perin luotiin jumalankuvaksi, Hänen yhteydessään eläviksi ihmisiksi. Meidät on tarkoitettu paikkaan jossa ei ole kuolemaa. Ehkä juuri siksi tämä maailma tuntuu joskus niin luotaantyöntävältä, vastenmieliseltä tai paikalta, jossa en halua olla. "Mun koti ei oo täällä".

Haluan muualle, lämpimään.

Me vain luovuimme siitä kodista ja luovumme joka päivä, eikä ilman sovitustyötä ja anteeksiantoa sitä paikkaa kukaan tule näkemään tai kokemaan. Se jää muistuttamaan meitä katkerasti siitä, mitä joskus oli. C.S. Lewis muotoili ajatuksen Taivaasta näin: ”Ne, jotka pääsevät Taivaaseen, maailma on ainoa helvetti jonka he joutuvat kokemaan.”

Hawai’in kaipuu herätti pienen ajatuksen siitä, mitä sanoa kristityn taivaskaipuusta. Joskus koin sen lämpimän hetken, joka jätti jäljen paremmasta ja lämpimämmästä paikasta olla kuin se kylmä räntäsade, jossa elämässä joskus joutuu kulkemaan. Haluaisin olla toisaalla, mutta tiedän, että vielä en voi sinne lähteä. Haluaisin, mutta tarvitsen kyydin sinne, omin voimin kun en perille pääse. Niinpä uskon ja toivon, että se kipinä, jonka Jumala minussa sytytti ja laittoi palamaan, riittää lämmittämään etten jäädy matkalle. Maailmasta löytää paljon lämpimiä paikkoja, mutta täydellisen lämmön löytää vasta toisaalta. Täällä on paljon pimeyttä, mutta täydellistä pimeyttä ei vielä ole ja tämä kansa, joka pimeydessä vaeltaa on nähnyt suuren valon. Meille, jotka asumme kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.

Siksi tiedetään, että aidan toisella puolella ruoho todella on vihreempää.