Sitä tuntee ittensä pieneks. Elämän myllerryksissä sitä kuvittelee joskus osaavansa tehdä oikein, mut ei parhainkaan yritys aina riitä. Hajoais pää, ellei olis Herraa, joka on luvannut antaa anteeksi ja olla vierellä.
1 Tim 1:16 "Mutta minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi, kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. Näin olisin myös vastedes esimerkkinä niille, jotka uskovat häneen ja saavat ikuisen elämän."
Raamattu on täynnä toinen toistaan samaistuttavampia henkilöitä. Tänään Paavali ja Daavid kirjoittaa osuvimmat tekstit omaan elämääni. Molemmat menivät pohjalle ja molemmat saivat armon jatkaa. Toinen vainosi seurakuntaa ja hänestä tuli pakanoiden apostoli, toinen murhasi ja teki aviorikoksen. Hänelle kuitenkin luvattiin rakentaa temppeli, Jumalan huone, joka ei koskaan murtuisi. Molemmat saivat anteeksi. Jos he, niin kai sitten minäkin? Siitä uskoisin, että Paavali koittaa vakuuttaa Timoteuskirjeen sitaatissa.
Tänään lähetäänkin bändin kanssa keikkareissulle Lappeenrantaan ja toisaalta fiilis on hyvä. Taas saa kohdata sen ihmeen, että suurimmaks syntiseks itsensä kokeva pistetään yleisön eteen kertomaan evankeliumia. Kerroin pojille ajatuksen illalla "hartaudeksi" Mooseksesta, joka koki kielensä kankeaksi. Jeremiaasta, joka väitti olevansa liian nuori, Jesajasta, joka koki itsensä syntiseksi. Jumala antoi kaikille saman vastauksen: "Minä, Herra, olen sinun kanssasi. Sinun ei tarvitse pelätä ketään, sillä minä olen sinun kilpesi." Näillä eväillä mekin saatiin lähteä ränkkäämään soittimia satojen nuorten eteen.
Joskus ajattelin, että eihän kukaan minun ohjaajista, opettajista tai papeista voi kai tuntea itseänsä etäiseksi Jumalasta. Ihmettelin, ja pidin sitä jotenkin outona, jos joku joskus puhui siitä, miten kokee Jumalan vieraaksi ja etäiseksi, joku, jonka Jumala on asettanut asemaan jossa opettaa toisia, kaitsemaan laumaansa. Toisaalta Daavidkin lausuu Psalmissa 28: "Älä ole vaiti, kun puhun sinulle! Jos sinä et vastaa, olen kuoleman oma." Ei ole maailman lämpimimmät fiilikset tuonkaan lauseen takana, kuvittelisin näin.
Nyt periaatteessa, itsekin olen siinä asemassa, vaikka en nyt töitä teekään seurakunnassa. Mutta miulle on suotu asema, jossa saan opettaa, "kaitsea laumaa" ja julistaa evankeliumia.
Ja silti joskus mieleeni tulee näitä kysymyksiä, riitänkö minä, olenko liian vähän?
Raamatun vastaus on suorasanainen: "Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa." (Room 5:1)
Mutta niin toisaalta opetuslapsetkin kyselivät. Kolme vuotta Kristuksen Jeesuksen seurassa, katsoen vierestä kun Hän tekee ihmeitä... ja kun Jeesus kuoli ristillä, he menettivät toivonsa. Suuripa oli apostoleiden usko siinä vaiheessa! Me emme näe enää Kristuksen kuolemaa, mutta joskus hän tuntuu vaikenevan, nukkuvan, kun on myrsky. Hän näyttää "kuolevan" meidän elämässä ja silloin iskee paniikki.
Mutta, läpi lukittujenkin ovien, Kristus ilmestyi opetuslapsilleen. Ja sen jälkeen ei ole maailma ollut entisensä. Kirjaimellisesti, suurin muutos maailmanhistorian kulkuun, yhteiskuntaan, ajatteluun, ihmisoikeuksiin ja oikeuslaitoksiin tapahtui siinä hetkessä, kun ne "luuserit", uskonsa menettäneet, toivottomat 11 apostolia astuivat ovesta ulos ja alkoivat huutaa: "Jeesus elää!"
Spotlight: Ps 25-28
Musaak: https://soundcloud.com/vappaustaistelija/laupias-riivattu-samarialainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ei kommentointi väärin oo, jopa ihan suotavaa! Ikävähän tässä muuten tulee pitää blpgia keskenänsä.