keskiviikko 10. lokakuuta 2012

My true value


”Ihminen on muiden valintojen summa”, tiivistin joskus psykologian esseessäni identiteetin kehityksestä. Se pysäytti hetkeksi miettimään, onko minun kohtaloni jo ennalta käsin säädetty. Eikö ole olemassa vapaata valintaa? Determinismi ja fatalismi vaikuttavat hyvinkin loogisilta kumppaneilta elämän varrella, minuuden muokkaajina ja määrittäjinä.

Lapsena otan esimerkkiä vanhemmiltani, rakastamiltani ja ihailemiltani henkilöiltä. Nuoruudessa haen sitä jengistä jossa pyörin, harrastusporukoista ja kunnioittamiltani henkilöiltä. Hieman myöhemmin alan lukea itsenäisesti filosofioita, maailmankatsomuksia ja imen vaikutteita itseeni kuin pesusieni – missä ja milloin minä olen minä?

"Enkö minä, Herra, voi tehdä sinulle, Israelin kansa, samalla tavalla kuin tämä savenvalaja savelleen?
Katso, niin kuin savi on valajan kädessä, niin sinä, Israelin kansa, olet minun kädessäni." Jer18:6
Vaikka niin moni asia meidän elämässä vaikuttaakin siihen, millaiseksi me kasvamme, viime kädessä se nauhan punonta on Jumalan hoivissa. Jumala on sanonut meistä näin: ”Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme (Gen1:26): Niin että hän voi ajatella olevansa ihme, suuri ihme. (Ps139:14) Jo äitinsä kohdussa minä muovaan hänet (Job31:15) ja kutsun hänet omakseni nimeltä, hän on oleva minun. (Jes43:1)” Häneen eivät tämän maailman lait ja lainalaisuudet päde – Hän loi ja muovasi ne haluamikseen. Fatalismi on harhaa ja determinismi murenee Hänen edessään.

Vain taiteilija osaa maalata näkemänsä kuvan, vain muusikko osaa siirtää melodian ajatuksistaan soittimeen, vain arkkitehti näkee luonnoksessa valmiin rakennuksen. Vain Luojamme näkee meissä itsemme. Vain Luojamme tietää mihin me tässä elämässä kuulumme, mikä on meidän arvomme.

Jumala haluaa Raamatussa kertoa meille jotain, mitä harvoin itse löydetään: Oma arvomme ilman vaatimuksia, oma täydellisyytemme ilman itsekkyyttä. Saviruukku näkee itsensä hyödyllisenä, käyttökelpoisena ja arvokkaana asiassaan, vaikka vieressä olisi hopeapikari. Kateus ihmisten välillä on turhaa.

Minun ei tarvitse ajatella itseäni muotilehtien, kaverien kommenttien ja vanhempien vaatimusten kautta. En ole täydellinen ja tarvitsen apua. Tiedän sen. Juuri siksi Jeesus tuli maailmaan, että hän voisi auttaa meitä, jotka vaellamme täällä (Hepr 2:18) ja pelastaa ne, jotka turvaavat hänen nimeensä.

Siinä, Kristuksen vieressä, on paikkani. Juuri minulle tehty, juuri minua varten suunniteltu. Sillä paikalla pärjään vain minä, sitä ei kukaan muu kykene täyttämään. Luojaltani voin kysyä, kuka minä olen ja hänen katseensa kertoo sen: Tärkeä, arvokas, rakastettu – ja ennen kaikkea – armahdettu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei kommentointi väärin oo, jopa ihan suotavaa! Ikävähän tässä muuten tulee pitää blpgia keskenänsä.