Näytetään tekstit, joissa on tunniste perusta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perusta. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

The Body of Christ - broken for you?

Pitkästä aikaa avaan blogin ja kirjoitan. Kirjoittaminen on hyvä keino jäsentää omia ajatuksia ja samalla oppia lisää, huomata, mihin asiaan tarvitsinkin lisää tietoa ja siksi monen vuoden tauon jälkeen kirjoitan blogiin uuden lehden. Samalla uusi teksti merkitsee tietyllä tavalla ehkä uuden alkua - tai ehkä pitäisi sanoa vanhan?

2009 aloitin opinnot Diakonia AMK:ssa Kauniaisissa ja tutustuin kaveriin, joka päätyi tapaluterilaisesta vapaakirkkolaiseksi, pettymysten kautta pohti luterilaisuuteen takaisin liittymistä, mutta päätyi tutkimusmatkallaan aina vain taaemmas: Katolisuuteen, jonka jälkeen alkukirkon aikaan. Hän esitti kysymyksiä, jotka jäivät vuosiksi päähäni ja joista en tänäänkään ole päässyt eroon. 

Tekstieni tarkoitus ei ole hyökätä lukijani uskoa vastaan, vaan kertoa mitä olen havainnut, oppinut ja tutkinut. Samalla pitäen mielessä sen, että luterilainen kirkko ja protestantismi on itselleni rakkaita kaikkine ihmisineen joita Herra on minun antanut armossaan tavata ja oppia tuntemaan, käyn kriittisesti tutkimaan sitä, mistä protestantismi on alkanut ja mihin se on mielestäni päätynyt. Jokainen voi tutkia väitteet ja tarkistaa faktat - ja jos havaitset puutoksia, oikaise minua ja tietämättömyyttäni! Olen rukoillut, että Jumala johdattaisi tuntemaan Totuuden ja tällä tutkimusmatkalla olen edelleen. Kuten ennenkin, koettele, mitä olen kirjoittanut, mutta älä hylkää tunteeseen perustuen asioita, jotka saattavat nipistää. Kommentoi, keskustele, kysy!

Tulevat blogitekstit käsittelevät kysymyksiä, joihin olen törmännyt – sekä omassa etsinnässäni ja joita protestanttiset ystäväni ovat minulle esittäneet. Jäsennän näin omaa ajatusmaailmaani uuden teologisen viitekehyksen sisällä ja toivon voivani vastata jatkossa paremmin lähipiirimme esittämiin kysymyksiin. 

 --

 KYSYMYS KIRKON OLEMASSAOLOSTA JA OIKEUTUKSESTA

"Jokainen kirkko ja seurakunta ajattelee omaavansa täydellisemmän Totuuden kuin muut - tämä on kaikkien kirkkojen ja seurakuntien olemassaolon älyllinen oikeutus."

Näin muotoilisin ajatuksen, joka on pyörinyt takaraivossani jo vuosia. Voinko väittää tuolle vastaan? Kristikunnassa tämä on ehkä sanomaton oletus kaikille: Meidän seurakunta on enemmän oikeassa kuin muut. Jos seurakunta ei olettaisi näin itsestään, sehän liittyisi seurakuntaan tai kirkkoon, joka olisi enemmän oikeassa!

Oma ajatteluni prosessini kirkkojen olemassaolon oikeutuksesta lähti vapaakristillisestä suuntauksesta. Lukiossa mm. kasteeni kyseenalaistettiin helluntailiikkeen ja siitä eronneiden eri vapaakristillisten seurakuntien puolelta. Myöhemmin törmäsin tähän Kanadassa paikallisessa vapaakristillisessä seurakunnassa: Lapsikaste ei ole oikea kaste ja minut pitäisi kastaa uudelleen. 

Tähän argumenttiin - ja moniin samankaltaisiin - aloin etsimään vastauksia alkukirkosta: Jos asiat olivat opetuslapsilla ja heidän opetuslapsillaan (jatkossa referoin kirkkoisiin ja/tai pyhiin) oli hommat hanskassa, vastaus löytyisi sieltä. Olihan minun pakko olettaa, että Pyhä Henki johti kirkkoa välittömästi Jeesuksen jälkeen, sillä Raamattu lupaa niin ja palaan tähän aivan pian.

Entinen baptisti James Early kertoi baptistien seminaarien ja professorien opetuksen olettavan lähtökohtaisesti, että alkukirkko hairahtui todellisesta kristillisestä perinteestä jo hyvin nopeasti apostolien kuolemien jälkeen. Tällaisen taka-ajatuksen olen havainnut olevan myös luterilaisissa piireissä ja keskusteluissa helluntailaisten kanssa. Protestanttinen lähtökohta omalle oikeutukselleen olla olemassa on, että alkukirkko harhautui terveestä opista jo muutaman sadan vuoden jälkeen. Tämä oletus siksi, että jotkin alkukirkon tunnetut dokumentit ovat ristiriitaisia protestanttisten ajatusten kanssa. Protestantismi ei ilmeisesti halua ajatella, että ehkä jotkin meidän opeista ovatkin väärässä? Lisää tästä aiheesta alempana KIRKON HAJAANNUKSESTA -osiossa.

Minun oletukseni siis on, että Pyhä Henki todella johti alkukirkkoa. Näin opettaa Raamattukin:

"Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita." (Matt 16:18)

"Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." (Matt 28:20b)

"Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva." (Joh 16:13)

Samat henkilöt, joille Jeesus sanoo, että hän perustaa Kirkkonsa, Hän sanoi, että ei jätä heitä koskaan (Matt) ja että Totuuden Henki johtaa heidät (Kirkon) tuntemaan koko totuuden - koska Hän puhuu Lähettäjänsä (Isän; Joh15:26) nimissä. Kirkko on siis perustamisen päivästään asti ollut Pyhän Hengen johdossa, joten alkukirkon kirkkoisät ovat Raamatun mukaan, myös protestanttisen sola scriptura - periaatteen* mukaan, luotettava tiedonlähde! Tämä on Isän tahto, koska Pyhä Henki puhuu sen, minkä kuulee ja ilmoittaa sen, mitä on tuleva. Tämä tieto on Isällä.
*Sola Scriptura = Yksin Raamattu, ajatus siitä, että Raamattu itsessään riittää selittämään itseään ja on luotettava todiste itsestään.

Alkukirkon opetuksesta on olemassa dokumentteja, mutta jostain syystä protestanttinen perinne ylenkatsoo (kokemukseni mukaan) niitä. Niiden arvovalta ei ole sama kuin esimerkiksi tämän päivän raamatunselittäjillä. Tästä kumpusi toinen kysymys:

"Miksi tämä sukupolvi olisi enemmän Pyhän Hengen johtamaa, kuin aiempi? Tai sitä edellinen? ...Tai kirkkoisät?"

Tästä itseasiassa kumpuaa vielä useampia kysymyksiä: Raamattu opettaa Jumalan olevan muuttumaton (Hepr. 13:8) ja samassa kontekstissa puhuu kristityn elämästä ja kilvoittelusta. Jos sitä perustellaan keskeisimmällä opilla, Kristuksella, haluan ottaa tämänkin ajatuksen vakavasti. Jos Herramme on muuttumaton ja on luvannut johdattaa Kirkkoa alusta alkaen niin, ettei Tuonelan portit sitä voita (Matt28:20; 16:18) ja Henki on johtanut Kirkon tuntemaan totuuden, johtaisiko Henki eri tavalla eri aikoina? Tekisikö muuttumaton Jumalamme siten?

Ajatuksen absurdius lyö päin näköä!

Jatkokysymys seurasi pian: Jos Kirkko on ollut Jumalan johdatuksessa alusta alkaen ja Kirkko on Jeesuksen perintö maan päällä, Kristuksen ruumis ja morsian, mikä Kirkko saa kutsua itseään "Oikeimmaksi opiksi Kristuksesta"? Joku voi sanoa, että mitä väliä sillä on, että on erilaisia kirkkoja? Silloinhan jokaiselle on jotakin. Koitan selventää ajatuksiani tähän seuraavassa osiossa.

--

KYSYMYS KIRKON HAJAANNUKSESTA

Jopa protestanttina sola scriptura-opin pohjalta löysin Raamatusta nopeasti ne kohdat, joihin lukemani ortodoksinen kirjallisuus viittasi ja mielestäni sieltä nousi hyviä pointteja Kirkon olemassaolosta ja oikeutuksesta. Pidän hyvänä periaatteena tulkita Raamattua siten, että jos jakeen voi ymmärtää konkreettisesti, se luultavasti tarkoittaa sitä. Jos jotain jaetta selitellään tyhjäksi esseillä tai Pro Gradu - tutkielmilla, ne ole kovin halukas hyväksymään näiden selitysten johtopäätöksiä. Niinpä on mielestäni turvallista olettaa, että Raamatun kirkko on yksi. Tämä on myös Jumalan tahto ja toive:

"Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä." (Joh 17:11)

Jeesus myös sanoi perustavansa "tälle kalliolle kirkkoni", ei kirkkoja. Protestanttina olen hämmentynyt: Reformaation jälkeen kirkkojen määrä on kasvanut räjähdysmäisesti ja kirkkoja ja seurakuntia perustetaan joka päivä uusia ja uusia ympäri maailmaa.

Tähän olen kuullut selityksiä siitä, että "jokaiselle on jotakin", vaan entäpä jos jokaiselle olisi jokin? Jumalan tahto ja sallimus on tässä mielestäni tärkeä erottaa toisistaan: Uskon, että Jumalan tahto olisi, että kristikunta olisi yksi. Mutta Jumalan sallimus sallii ihmisille tehdä virheitä, aina lankeemuksesta asti ihminen on saanut päättää itse. Uskon hajaannuksen olevan inhimillisen, virheellisen valinnan tie - ei Jumalan tahto. Varjelusta on se, että Jumalamme ei ole sidottu vain yhteen Kirkkoon vaan tosiaan voi toimia useissa kirkoissa, eikä pelastava sanoma ole vain jonkun kirkon etuoikeus, vaan se löytyy pääosin kaikkialta, joissa ihmiset itseään kristityiksi tunnustavat. Sola scriptura oppi lähtee oletuksesta, että Raamattu riittää itsensä selitykseksi. Nyt jos näin on, miten yhdestä Raamatusta voi kummuta niin monta erilaista oppia seurakunnasta ja jumalanpalveluksen tavoista?

Uskon, että Raamattu on selkeä puhuessaan yhdestä kirkosta ja Jeesuksen rukoillessa kristittyjen olevan yhtä, niin kuin Hän on yhtä Isän kanssa. Siksi en voi enää hyväksyä selityksiä siitä, että ”jokaiselle on jotakin”. Tämä näyttäytyy minulle individualistisen ajattelumaailman kehittymisen myötä syntyneenä selityksenä. Kirkko on Jumalan perhe, me olemme veljiä ja sisaruksia keskenämme, Jeesus itse toivoi meidän olevan yhtä. Lännessä kristikunnan kirkot riitelevät keskenään teologiassa, jäsenissä, ajatuksissa ja tradition suhteen. Olen kuullut monesti olevani ”poikkeuksellisen elävä luterilainen”, kun ”valtakirkko on niin kuollutta”. Sisarusrakkautta parhaimmillaan! En sano, etteikö myös ortodoksisessa kirkossa olisi poliittista valtataistelua, saati seurakuntien välistä kyräilyä. Mutta oppi on sama, käsitys Jumalasta, Kirkosta, pelastuksesta, ehtoollisesta, kasteesta, kristityn elämästä ja kilvoittelusta ja monesta, monesta muusta asiasta on sama. He voivat tukea toinen toistaan uskossaan. Jeesuskin puhui, että valtakunta, eikä myöskään perhe, voi kestää, jos sitä repivät riidat. Kuka voisi nyt perustella minulle, että läntisellä teologian suuntauksella on oikeutus sanoa, että kirkkoja voi ja pitää olla useampia, jotta jokaiselle olisi jotakin? Jumalalla on jokaiselle jotakin: Kirkko, yksi ja ainoa Kristuksen ruumis. Me protestantit elämme yhä enenevässä hajaannuksessa, emmekä tue toinen toistamme vaan jopa riitelemme keskenämme.

Heitän lisäkysymyksen uusien seurakuntien ja kirkkojen ajatuksen puolustajille: Kun Pyhä Henki on johtanut jo kirkkoa jo 2000-vuotta ennen tätä päivää, millä oikeutuksella ja arvovallalla Pyhä Henki nyt haluaisi johtaa kirkon taas uuteen syntymiseen? Eikö Jumalan olisi järkevää alun alkaenkin rakentaa kestävä kirkko – ja Hän kyllä pystyy siihen, Hänhän on Kaikkivaltias Luoja – eikä aina aloittaa pyörän keksimistä uudestaan? Sitähän se nimittäin on: Uudestaan ja uudestaan palataan alkuun ja yritetään selvittää Totuus omasta näkökulmasta. Vaan entäpä jos individualismi on epäonnistunutta tässä ja vastaus onkin ykseydessä?

Palatakseni siihen, millä kirkolla nyt on oikeus kutsua itseään "oikeaksi tieksi", siteeraan Herraamme Jeesusta: "Minä olen Tie, Totuus ja Elämä" (Joh 4:16). Käsitykseni mukaan Totuus on kokonaisuus - ei vain yksi oppi, joka olisi kristityille sama. Väitän, että Totuus on löydettävissä myös kirkon järjestyksestä, josta Pyhä Paavali puhuu kirjeessään Timoteukselle, nk. pastoraalikirjeissä. Väitän myös, että Totuus löytyy oikeasta ehtoollisen vietosta, josta Pyhä Paavali taas mainitsee 1.Kor kirjeessä. Totuus löytynee myös kasteesta, joka on ”sydämen ympärileikkaus”, josta Pyhä Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä. Nämä eivät ole mielestäni teologisen debatin aiheita, vaan voimme tutkia alkukirkossa olleita tapoja ja tutkia, miten ne selvitettiin siellä.

Tähän joku saattaisi sanoa, että on vaarallista ottaa kristinuskoon Raamatun ulkopuolelta asioita, koska vain Raamattu on luotettava (sola scriptura). Palaan Sola Scripturaan myöhemmin erillisessä blogissa, mutta esitän yhden kysymyksen takaisin: Jos esimerkiksi kastetapamme perustuu vain Raamattuun, miksi kastamme ihmisen vedellä kolmesti sanoen ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”, jokaisen Kolminaisuuden persoonan kohdalla valellen vettä? Kolminaisuuden nimeen siunaaminen on Raamatussa, mutta vedellä valeleminen ei. Eikä upottaminen veteenkään ole Raamatussa. Tietomme kastekäytännöistä on Raamatun ulkopuolista perimätietoa, josta osa on talletettu mm. Didakhe nimiseen seurakuntien ohjesäännökseen, jonka kirkkoisät ovat laatineet. Siellä kasteesta sanotaan näin

”Mutta liittyen kasteeseen, kastakaa näin: selostettuanne ensin kaikki nämä säännöt, kastakaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen juoksevassa vedessä. 


Mutta jos ei ole juoksevaa vettä, kastakaa jossain muussa vedessä, ja jos et voi kastaa kylmässä niin lämpimässä vedessä. 


Mutta jos ei ole kumpaakaan, kaada vettä kolme kertaa päähän Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. 


Mutta ennen kastetta, paastotkoon kastaja ja kastettava, ja muut, jotka kykenevät. Ja käskekää kastettavaa paastoamaan yksi tai kaksi päivää aikaisemmin.” (Didakhe, luku 7, apokryfikirjat.com)

Meillä on siis jo nyt käytössä valikoitu osuus perimätiedon välittämiä käytäntöjä kirkossa. Näin on oikein ja hyvä, sillä alkukirkon käytäntöjä pitäisikin tutkia ja antaa enemmän painoarvoa, kuin uusille tulkinnoille käytännöistä ja opeista.

Uskon itse, että Totuus on olemassa ja saavutettavissa, koko Kirkon läpäisevänä Totuutena. Onhan meillä Jumala, joka on aktiivisesti tuhansien vuosien ajan vaikuttanut ihmisten historiaan alkuihmisestä lähtien. Olen kuullut paljon selityksiä, että emme voisi enää saavuttaa Jumalan tahtomaa kirkkoa, koska ihminen on pilannut jokaisen kirkon ja uskonnon. Emme voisi enää tietää, mikä on totta, koska tulkintoja on niin monia. Mielestäni näiden selitysten taustalla on päättämättömyys seuraavan kysymyksen äärellä:

"Mihin auktoriteettiin minä perustan tulkintani Raamatusta?"

Jokainen protestanttinen tunnustus on laatinut ajatuksen tai dokumentin, että "tämä ajatusmalli oikein tulkitsee Raamattua" ja perustaa teologiansa tuohon tunnustukseen. Tunnustuskirjat on tuttu dokumentti meille luterilaisille. Tällöin jokainen tunnustus väittää olevansa oikea Totuus ja Jumalan tahtoma kirkko tai seurakunta! Tässä vaiheessa yhdistän kaksi kysymystä:

"Jos (ja kun) Pyhä Henki johtaa kirkkoa, minkä kirkon tunnustus on Pyhän Hengen ja Jumalan tahdon - Totuuden - mukainen?"

Kun Luther aikoinaan joutui lähtemään katolisesta kirkosta, hän kritisoi - aivan oikein - monia sellaisia oppeja, jotka eivät olleet alkukirkollisia tai Raamatun mukaisia. Mutta hän ei luopunut kaikesta hajaannuksen jälkeisestä katolisesta traditiosta ja se on periytynyt luterilaisille tähän päivään asti. Tuon ajan kristityt joutuivat kysymyksen eteen: Uskonko Lutherin saavuttaman Totuuden näkymän olevan parempi kuin katolisen kirkon saavuttama Totuus? Osa valitsi Lutherin, osa paavin, osa muita reformoituja suuntauksia, koska eivät olleet Totuudesta samaa mieltä Lutherin kanssa. Näitä syntyi samaan aikaan ja myöhemmin: Kalvinistit, Anabaptistit, Anglikaanit, Metodistit, Adventistit ja muutamia muita.

Jokainen tunnustuskunta tekee tietoisesti tai tiedostamatta seuraavan:

"Minä uskon, että nämä johtajat ovat Pyhän Hengen johtamina saaneet Totuuden avaimet Herralta ja sitoudun heidän välittämäänsä opetukseen ja traditioon."

Jos kristitty ei tätä tee, hän ei mielestäni loogisesti ole tuohon tunnustuskuntaan kuuluva jäsen, vaan hänellä on "oma totuus", joka myös nykyisin on niin trendikästä kirkon sisällä. Individualismin näkemykset teologiaan ovat päässeet vaikuttamaan myös tunnustukseen ja sen arvostukseen.

Kontrastina tälle sanon huomion, jonka rakas vaimoni keskusteluissa nosti esille: Ensimmäiset tuhat vuotta kirkko oli yksi ja jakamaton. Puolet kristinuskon koko historiasta oli olemassa vain yksi kirkko!

Tässä vaiheessa ajatteluni etenee tällaista logiikkaa, tiivistän, jotta pysyn itsekään kärryillä kirjoittamastani:

Jos Pyhä Henki on johtanut kirkkoa jo alusta alkaen ja alkukirkko on elänyt jakamattoman kristikunnan aikana tuhat vuotta, en voi suostua uskomaan (enää), että alkukirkko olisi harhautunut Totuudesta ja vasta reformaation aikaan se olisi löytynyt uudestaan. Ei Pyhä Henki johda kirkkoa kahtaalle? Voisinko silloin luottaa nykyisenkään kirkkoni olevan Pyhän Hengen johdatuksessa? Herramme on muuttumaton ja Jeesus on luvannut olla Kirkkonsa kanssa alusta alkaen ja lähettää Isän luota Puolustajan, joka johdattaa Kirkkoa oikeaan suuntaan, "-- sitä eivät tuonelan portit voita." Se, että kirkko hajaantuisi ja Kristuksen ruumis siis repeytyisi useaan palaan, olisi jo itsessään voitto tuonelalle. Onko siis luterilainen kirkkoni, ennen niin rakas, viime aikoina merkitystään minulle menettänyt, kuitenkaan löytänyt sitä "puhdasta uskoa" reformaation aikana?

Mihin auktoriteettiin siis perustan uskoni?

Rehellisesti, olen tällä hetkellä koditon uskoni kanssa. En hyvässä omassatunnossa voi sanoa sitoutuvani enää luterilaiseen tunnustukseen, mutta en kuulu vielä ortodoksiseen kirkkoonkaan, vaikka tunnenkin suurta kutsua kotiin idän kirkkojen viisauden äärelle. Olen vielä matkalla, täynnä kysymyksiä, joita pohdin lisää myöhemmin.

--

Edellä olen pohtinut niitä lähtökohtia, joiden varassa olen opiskellut Raamattua. Olen pyrkinyt etsinnöissäni huomioimaan Raamatun (protestanttina hyvin pitkälle sola scriptura -opin mukaan) ja sen lisäksi etsimään tukea lukemalleni opille alkukirkon teksteistä. Opetan itsekin, että omat ajatukset kannattaa koetella kristinuskon historialla ja aikaisempien kirkon hyväksymien opettajien välittämän uskon elämän ja opetuksen läpi. Jos seula pitää, on saavuttamasi Totuus luultavasti universaali.

Tässäkin opetuksessa on pieni ongelma. Tuossa ketjussa minä olen se, joka tulkitsen Raamattua ja koettelen sen varhaisempien tekstien valossa, jotka nekin ovat valikoituneet tietyn seulan lävitse.

Pääsemme takaisin viimeiseen aiheeseen edellä: Millä seulalla (tunnustuksella) minä tulkitsen Raamattua ja hyväksyn opit Raamatusta?

"Luotanko enemmän luterilaiseen tunnustukseen, joka on syntynyt 1500-luvulla, johonkin muuhun myöhemmin syntyneeseen vai kirkkoisien tulkintaan ja opetukseen Raamatusta, joka on katkeamaton Jeesuksesta ja opetuslapsista eteenpäin?"

Itselleni vastaus on selvä: Haluan tietää, mitä alkukirkko ja kirkkoisät opettivat ja onko tämä tunnustus vielä jossain olemassa? Siksi olen pistänyt Luterilaisuuden "Standby" -tilaan, kunnes etsintäni Totuuden mukaisen tunnustuskunnan kanssa on valmis.

tiistai 1. marraskuuta 2016

Distorted truth

Pitkästä aikaa opintojeni ohessa ehdin istahtamaan blogini äärelle. Tuntuu, ettei ole ollut hirveästi aikaa tutkia Jumalan Sanaa ja perehtyä siihen. Omat kriteerini laadukkaasta kirjoittamisesta eivät ole näin ollen täyttyneet oman pienen pääni sisällä, joten olen lykännyt ja lykännyt kirjoittamista - mitä kauemmas sen on työntänyt, sen hankalammaksi sen aloittaminen on käynyt.

Sama ilmiö on melko monessa asiassa. Just a note.

Työskentelen nykyisin opintojeni ohessa OPKOn opiskelijatyöntekijänä Porissa, mikä on tuonut kauan kaivattua hengellistä seuraa ilmailuopintojeni pariin. Vaikka ilmaillessa taivas on lähempänä kuin normaalisti, ei seurakuntayhteyttä korvaa mikään.

Ajatuksiani on viime vuosina suuresti vaivannut yksi asia, joka tuntuu lävistäneen koko kristillisen maailman aina alusta alkaen tähän päivään saakka - harhaopit, niiden johdannaiset ja petollisuus. En kuluta hirveästi aikaa niiden pohtimiseen ja tutkimiseen, mutta silti lähes joka viikko siihen todellisuuteen joutuu olemaan kosketuksissa. Eikä vain muualla, vaan myös oman kirkkoni sisällä.

Eräs kirjoitus aiheesta, jonka luin (täällä, suosittelen), kirjoittanut Risto Soramies (Lähetyshiippakunta), tiivisti monta ajatusta yhteen. Monet liikkeet ovat hyvin, hyvin karismaattisia ja radikaaleja opetuksissaan. Pastorit saattavat kutsua parannettavaksi henkilöitä lavalle, he kaatavat ihmisiä, ihmiset nauravat hillittömästi, pidetään hulppeita kokouksia ja puhutaan paatoksellisesti musiikin soidessa taustalla luoden tunnelmaa. Toronton liikkeen oma pastori toteaa koko touhusta:

”Jos olisimme vuosi sitten nähneet tällaisia ilmiöitä kuin nyt, tiedän, että olisin pannut niille silloin lopun.” - John Arnott

Perusteluna olen kuullut käytettävän lähes yksinomaan seuraavaa väitettä: Jos tuo ei ole Pyhästä Hengestä, miksi sitten siellä käy niin paljon porukkaa ja ihmiset uskovat Jeesukseen?


Matt7:21 "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon."
Matt. 24:24 "Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan."
Joh. 6:67 Jeesus kysyi niiltä kahdeltatoista: "Aiotteko tekin lähteä?"


Mainitakseni muutamia, mm. noissa kohdissa Raamatussa Jeesus itse toteaa, että:

1) väärät profeetat ja messiaat ovat todellisuutta ja he tulevat nimenomaan johdattamaan valittuja(kin) harhaan. Lopun aikoihin on käsittääkseni luvattu herätys vain juutalaisille, mutta toivoa sopii, että myös kristillisessä kirkossa tapahtuisi vastaavaa. Käsitykseni taas kristillisen kirkon lopunajoista on se, että useat luopuvat Herrasta tavoitellessaan jotain muuta (Luuk 18:8; 2. Tes 2:3), yleensä sivutuotetta: Mainetta, kunniaa, rahaa, terveyttä, rakkautta, valtaa tai jopa perhettä. Mikä tahansa teologinen väärä painotus vie kauemmas Jumalasta ja Totuudesta.

2) eivät kaikki, jotka hokevat Kristusta Herraksi, ole tosiasiassa pelastettuja. Kunpa olisikin! Kuinka paljon helpompaa olisi meidän tavan tallaajien erottaa tällöin Totuus harhasta, jos vieraantuneet eivät voisi todeta: "Jeesus on Herra." Minulle aikoinaan opetettiin, että tuota lausetta ei pysty sanomaan pahan hengen riivaamat, ehkä näin onkin. Mutta harhaan johdetut kristityt eivät olekaan pahojen henkien riivaamia, vaan väärän opin, väärän teologian ja antikristuksen muiden valheiden vankeja - he voivat tuon lauseen sanoa ääneen. "... vaan se, joka tekee -- isäni tahdon", kertoo siitä, että näiden itseään Kristuksen seuraajiksi kutsuvien elämästä  voi havaita heidän Herransa. "Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita." (Matt 7:16)

3) Kristuksen opetus itsestään ei aina ole mielenkiintoista. Jos seurakunta(si) panostaa illoissa "fiilikseen", "spontaaniuteen", tunnelmalliseen musiikkiin jankkaavine kertosäkeineen, joilla yleensä haetaan keinotekoista fiilistelyä, tai puhuu usein Hengen tulesta, innostuksesta, herätyksestä, näyistä ja profetioista, kannattaa alkaa itse lukemaan Raamattua. Olen oman aikani pyörinyt seurakunnissa, joissa näin on tehty, enkä sano, että se kaikki olisi automaattisesti pahasta. Väitän, että se ei ole välttämättä edes hyödyksi ja jos seurakunnan anti jää siihen, se on haitaksi. Joh 6:67 kohdassa Jeesus on juuri todennut olevansa elämän leipä ja hänen ruumiinsa ja verensä tulee olemaan syötävissä meidän pelastukseksemme. Tämä oli suuri loukkaus kuuntelijoille ja kaikki muut, kaikki, Jeesuksen kymmenistä, ellei sadoista opetuslapsista, lähtivät loukkaantuneena pois - paitsi ne kaksitoista. Opetus Jeesuksesta voi olla niin tylsää, tylyä, joskus jopa vaikeaa ymmärtää, että kaikenlainen kevyt fiilistely varmasti maistuisi enemmän. Uskalla kuitenkin vaatia seurakunnassasi laadukasta opetusta, suunniteltuja tapahtumia spontaaniuden sijaan ja Raamatun lukemista ja sen opettamista yksilöiden profetioiden ja kielistä tulkkausten sijaan.

Vielä hetken jatkan aiheesta. Tuntuu, ettei saa sanotuksi asioita niin tiiviisti kuin olin toivonut.

Opiskelijailloissa puhujavieraana käynyt henkilö, joka itse on ollut mukana harhaoppisessa liikkeessä, antoi hyvän vinkin aiheeseen. Itseäni kiinnosti paljon se, kuinka näistä asioista voisi pysyä kärryillä, monia siellä kiinnosti mistä tällaiset harhaiset liikkeet tunnistaa? Miten, jos näitä harhaoppisia liikkeitä on sekottuneena Kristuksen kirkkoon, voi vaatia ketään tunnistamaan vääriä oppeja? Muotoilen hänen vastauksensa vapaasti:

"Opetelkaa tuntemaan Totuus, niin teidän ei tarvitse opetella tuntemaan satoja valheita."
"Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä." Joh 10:2-4

Totuus on helppo tunnistaa, kun tunnemme Kristuksen äänen. Meidän ei tarvitse tuntea (feel) häntä sydämessämme, mutta tuntea (know) hänen sydämensä. Hänen sydämensä ajatukset voimme lukea Raamatusta, Jumalan Sanasta. Alussa oli Sana, Sana tuli lihaksi ja asui keskellämme. Jeesus.

Kuinka yksinkertaista ja silti niin useat kulkevat saarnamiesten, esitysten ja suuren joukon mukana, uskoen, että tuo suuri joukko, tuo "siunattu" esitys lahjakkaine artisteineen ja "armoitettu" saarnamies ovat enemmän oikeassa, lähempänä Totuutta, kuin vuosituhansia kestäneet kirkot, vuosisatoja koetelleet opit ja tunnustuskirjat.

Kiitän hetkestäsi. Toivottavasti jotain jäi käteen. Listaan lopuksi vielä lyhyesti, sen pidempiä perustelematta (voit kysyä vapaasti ajatusta tai perustelua väitteeni takana, vastaan mielelläni), millaisia sanan- tai puheenparsia yhdistetään usein (huom, ei todellakaan aina) harhaisiin oppeihin.

(edit.) Yleisesti ottaen puheenparsi kumpuaa harhaoppien luonteesta, joissa tietyt asiat saavat vääristyneitä muotoja tai väärää painotusta - pohjimmiltaan teologisena puheena alla listatut sanamuodot ovat itselleni eräänlaisia merkkejä, jotka pitävät minut varuillani. Tämä ei tarkoita, että jokainen seurakunta, jossa tällaisia toimintapoja tai sanamuotoja käytetään, olisi automaattisesti harhainen.

- Puhe Hengen tulesta, Hengellä täyttymisestä ja Hengen kasteesta
- Herätyksestä puhuminen, Jumalan suurten ihmeiden tavoittelu (viitteet blogissa)
- Lopun ajan herätyksestä saarnaaminen (eri asia, kuin em.) (viiteet blogissa)
- Puhe Jumalan uutta luovasta voimasta rukouksessa
- Vähätellään kristikunnan tuhatvuotista traditiota, sen oppeja ja perinteitä
- Jumalan läsnäolo, sen tunteminen, siinä "oleminen" (2. Kor 5)
- Yksilölliset koettelemattomat profetiat, kielillä puhuminen ja tulkkaus
- Parantumiset (tai muut ihmeet) tavoitteena, huomion keskipisteenä tai uskon mittarina
- Ylistyksen käyttäminen välineenä tunnelmaan, "ylistäminen ylistämisen vuoksi", ylistyksen käyttäminen Jumalan palvelemisena (Joos 24:19). Itse ylistyslaulujen teksteissä teemat: "Minä palvon, minä luovutan, minä rakastan", ovat vääränlaisessa fokuksessa suhteessa Jumalaan, kun ylistys on usein Raamatussa minän pienuutta, kykenemättömyyttä ja Herran rakkauden ylistystä, ei omasta palvomisesta puhumista. Tästä voisi tehdä analyysin erikseen.
- Pyhän Hengen toiminta rajataan näyttäviin asioihin (armolahjat, profetiat, eikä sitä nähdä seurakunnan elämässä, kuten messuissa, ehtoollisessa, kotona Raamatun lukemisessa.)

Erikseen mainitsen vielä kolme nykyajan harhaoppista laajalle levinnyttä ajatusta, tai suuntausta:

- Uskon Sana - liike
- Isän rakkaus - liike (Torontolaisuuden perua)
- Feministinen teologia, morsius teeman ja naiseuden korostaminen suhteessa Jumalaan

Koettele teksti, pidä se mikä on hyvää, se mikä rakentaa. Jos havaitset kotiseurakunnassasi jotain, ei se välttämättä ole maailman loppu - pidä sieltäkin se, mikä on hyvää. Täydellistä seurakuntaa ei olekaan ja moni harhaan johtunut kiertääkin seurakuntia etsien sitä "itselleen sopivinta". Tartu Raamattuusi ja opettele tuntemaan Totuutta hiljalleen, kertoen siitä muillekin. Siunausta!

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Robbers on both sides

Katsoin tässä hetki sitten ohjelman, jossa hieman menestysteologian makuisesti puhuttiin siitä, kuinka kristityn ei tarvitse pelätä, vaan hän voi uskoa Jumalan lupaukset omikseen nyt - nyt viimeistään kun hän ne kuulee. Puheessa viitattiin Joosuan kirjan alkuun. Pohdin koko puheen ajan sitä, miksei se puhe etene Kristukseen, armoon ja sovitukseen, vaan junnaa lupausten ympärillä - ikäänkuin Kristuksen jälkeen Jumala ei enää voi pyörtää päätöstään siunauksista ja päättää jättää siunaamatta.

Joos1:7 "Ole vain rohkea ja ole luja. Noudata tarkoin sitä lakia, jonka palvelijani Mooses sinulle antoi. Älä poikkea siitä oikealle äläkä vasemmalle. Silloin menestyt kaikessa mihin ryhdyt."

Miksi tuntuu, että Jeesus hukkuu aina ensimmäisenä, kun lähtee poikkeamaan oikealle tai vasemmalle? Menestysteologia karrikoidusti näyttäytyy itselleni teologiana, joka näkee Kristuksen uhranneen itsensä, että me saisimme menestyksen jo nyt tässä elämässämme, jos vain uskomme siihen ja elämme Jumalan lain mukaan. Mutta niinhän juutalaisetkin uskoivat oikeutetusti, ilman Kristusta tosin. Uhri oli kuin sinetti, johon viitataan "Jumala ei voi kieltää omaa luonnetaan, siitä on todisteena Kristus. Hän haluaa antaa meille kaiken, kuten Room 8:32 sanoo: 'Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin?'"

Niin. Miksipä ei, vaan mahtaako  Paavali tällä nyt tarkoittaa sitä hyvää, jonka Herra haluaa meille lahjoittaa, vai sitä hyvää, jota minä mielessäni tavoittelen? Yhtäkaikki, menestysteologiaan väännettynä Kristus on lottovoitto tiketti, jolla saa kaikkea muuta mukanaan, kunhan tekee mitä Jumala käskee, pyytää, näyttää ja muistat rukoilla, lukea Raamattua ja maksaa kymmenyksesi. Pelot johtuvat usein epäilyksestä Jumalaa kohtaan - älä epäile siis. Uskosi on siis kaiken mittari. Luterilaisuudessa näkökulmana on usko Kristukseen, sillä uskon kohde on kaiken mittari. Tämä "usko kaiken mittarina" ei mielestäni ole menestyksekästä teologiaa.

Toisaalla Suomessa, rakkassaa reikiintyneessä kirkkolaivassamme, koitetaan vakuutella, että Jeesuksen rinnalle mahtuu elämään muitakin. On joogaa, josta jokainen joogaopettaja sanoo, ettei sitä voi irrottaa henkien palvonnasta. Jooga on käytännössä intiassa "ruumiin taivuttamista henkivirtojen mukaisiksi", minkä koetaan auttavan ihmistä olemaan maailmassa. Yhtä, stressittä, rauhassa, jotain. No, kai sitä voi kauniissa ajatuksissaan yrittää taivutella Pyhän Hengen kanssa samaan energiavirtaan. Tai miten olisi yhteinen rukoushetki muslimien kanssa? Heidän, jotka kuuluttavat, että on vain yksi jumala, Allah, ja Muhammed on hänen profeettansa. Kielletään kolminaisuus ja Kristuksen jumaluus samalla huudahduksella ja kristityn polvet tömähtävät maahan tämän huudon säestämänä kumarrukseen ja ekumeniaa hehkutetaan Kirkko & Kaupunki lehdessä. Seurakuntavaltuutetuilta, kirkkomme varojen ja suunnan näyttäjiltä, ei vaadita edes uskoa Kristukseen, joka on kirkon perusta. Mielenkiintoista.

Kristus unohtunee ensimmäisenä siksi, että vasta Kristuksen unohtuessa, voimme ohittaa lain ja alkaa kysellä omia mieltymyksiämme tai tuijottamaan omaan onnistumiseemme. Kristus täytti lain, ei kumonnut sitä (Matt 5:18). Tähän lakiin kuuluu se, ettemme poikkea oikealle, emmekä vasemmalle. Toisaalta Kristus lupasi seuraajilleen myös kärsimystä (Joh 15:20) ja vainoa, sillä häntäkin vainottiin. Ei se ole kolmella naulalla sinetöity lottotiketti, vaan lupaus siitä, että saamme köyhtyä maallisesti ja rikastua hengessä niin paljon kuin haluamme heittää Jumalalle. Toki tämä elämäntyyli ei ole kaikille otollinen.

Emme myöskään joogaile energiavirtojen mukaan auttaaksemme ruuansulatustamme ja kumarru Mekkaan päin ekumenian "hengessä". Emme voi lähteä käyttämään lain täyttymistä Kristuksessa teologisena syynä kaikkien lain noudattamiseen sidottujen lupausten lunastuskoodina. Emmekä myöskään voi lain täyttymiseen vedoten sanoa "Kaikki on minulle luvallista" lukematta jakeen jatkoa: "-- mutta kaikki ei ole hyödyksi." Toistamiseen: "'Kaikki on minulle luvallista' -- mutta en saa antaa minkään hallita itseäni." (1 Kor 6:12)

Mutta toisaalta, lain pieninkin piirto on täytetty: Meidän ei tarvitse itse uhrata enää mitään, eikä puhdistautua peseytymällä ennen Jumalan eteen astumista tai rukoillaksemme rohkeutta, siunausta ja johdatusta vaikeisiin elämän tilanteisiimme. Sen puhdistumisen on maksanut Kristuksen veri. Vaikka meille luvataan kärsimystä, Herra on luvannut olla kanssamme siellä ja pelastaa häntä avuksi huutavat (Ps 50:15) Siksi temppelin väliverho revittiin ylhäältä alaspäin, eikä alhaalta ylöspäin. Herra avasi itse tien luoksensa.

Kun unohtaa Kristuksen, Kristuksen rinnalle alkaa ilmestymään mielenkiintoisia asioita - mielenkiintoisia, mutta vaarallisia. Vähän sinnepäin ja hyvältä näyttää, mutta se on jo poikennut oikealle tai vasemmalle. Vähän kerrallaan on luterilaisuus käytännössä irtaantunut Suomessa, Kanadassa, Ruotsissa, Tanskassa ja ties kuinka monessa muussa maassa juuristaan Tunnustuskirjoista ja Raamatusta.

Kristuksen unohtaminen on ensimmäinen ja viimeinen virhe, mitä voi menestyksekkäässä teologiassa tehdä. Sen unohtamisen jälkeen kaikki on turhuutta, ei mitään uutta auringon alla. Moneen kertaan koetellut kauniit ajatukset ja runon säkeet rakkaudesta, ihmisyydestä ja kärsimyksestä. Sen jälkeen virheillä ei ole väliä, sillä ratkaisevin on jo tehty: Ei ole pelastusta ilman Kristusta. Oikea menestyksekäs teologia pitää Kristuksen keskiössä, eikä poikkea ristin juurelta oikealle tai vasemmalle, kummankaan, tai kenenkään, ryövärin luokse.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Beheaded body

Voitko kuvitella, että joku sanoisi: "On hyvä, että tämä ruumis on pilkottu pieniin osiin. Näin jokainen voi päättää mitä osaa haluaa siitä katsella (ja sulkea silmänsä muilta). Jos ei vaikka tykkää silmästä, niin voi vain katsella korvaa."

Hyvä että ruumiin voi pilkkoa, eikö? Se vaan yleensä on merkki siitä, että ruumis ei toimi ja se on kuollut.

Protestanttina olen pitkään miettinyt sitä, mikä kumma erottaa meitä niin paljon toisistamme? Ymmärrän toki erot katolilaiseen kirkkoon ja ortodokseihin, mutta mitä enemmän tutkin, sitä enemmän olen ymmärtävinäni, että esimerkiksi tänä päivänä Luther naulaisi teesit Helsingin tuomiokirkkoon ja kysyisi, voisiko liittyä takaisin katolilaiseksi. Mutta miksi Lutherin jälkeen tapahtui niin suuria muutoksia?

"Hedelmistään puu tunnetaan" - miksi protestantismi on synnyttänyt kymmeniä tuhansia uusia kirkkoja sen sijaan, että se olisi yhdistänyt kristittyjä ja vahvistanut kirkon asemaa? Miksi Kristuksen kirkko, uskovien yhteisö - Kristuksen ruumis - on niin pieninä palasina?

"Eihän ruumiskaan muodostu yhdestä jäsenestä vaan monista. Vaikka jalka sanoisi: "Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen", se silti kuuluu ruumiiseen. Ja jos korva sanoisi: "Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen", se silti kuuluu ruumiiseen. Jos koko ruumis olisi pelkkää silmää, olisiko silloin kuuloa? Tai jos se olisi pelkkää korvaa, olisiko silloin hajuaistia? Jumala on kuitenkin asettanut ruumiiseen kaikki eri jäsenet niin kuin on nähnyt hyväksi. Jos kaikki olisi yhtä ja samaa jäsentä, olisiko silloin mitään ruumista? Jäseniä on kuitenkin monta, kun taas ruumis on yksi. Ei silmä voi sanoa kädelle: "Minä en tarvitse sinua", eikä liioin pää jaloille: "Minä en tarvitse teitä." Päinvastoin, juuri ne ruumiinjäsenet, jotka meidän mielestämme ovat muita heikompia, ovat välttämättömiä. Me verhoamme erityisen arvokkaasti ne ruumiinosat, joita emme pidä kovinkaan arvokkaina, ja peitämme erityisen säädyllisesti ne, joita häpeämme. Säädylliset ruumiinosat eivät tällaista verhoa tarvitse. Kun Jumala yhdisti jäsenet ruumiiksi, hän antoi vähempiarvoisille jäsenille suuremman kunnian, jotta ruumiissa ei syntyisi eripuraisuutta vaan jäsenet yhteen kuuluen huolehtisivat toinen toisestaan. Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa. Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen." (1. Kor 12:14-27)

Kysymys riivaa minua luterilaisena, protestanttina. Rragrgh.

Alkuun valitsemani sanat juontaa siis juurensa siihen lausumaan, jonka olen kuullut rippikouluikäisestä asti siellä täällä: "Se, että on erilaisia seurakuntia ja kirkkoja, on rikkaus. Näin jokainen ihminen voi löytää itsellensä mieleisensä seurakunnan." Minulle on opetettu näin. Moni pappi ja evankelista on sanonut näin - protestantteja kaikki. Mutta se on suoraan ristiriidassa alempana mainitun Johanneksen evankeliumin Jeesuksen rukouksen kanssa ja yllä mainituissa jakeissa. Liian räikeää, ollakseen taas "moniulotteinen kysymys, josta on monta tulkintaa."

En usko, että jokainen seurakunta ja kirkko olisi vain "jäsen" ja yhdessä ruumis, "tosi ruumis". Mielestäni Kristuksen kirkko on (pitäisi olla) yksi sanan konkreettisessa merkityksessä. Se, että on useampia kirkkoja sotii rankasti Raamatun sanomaa vastaan. Jeesus rukoili: "Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä." (Joh 17:22)

Jeesus ja Jumala eivät olleet yhtä eri tavalla, eri lailla eri paikoissa. He olivat yhtä. Niin me uskomme ja niin Raamatussa lukee, niin ovat isät opettaneet ja kirkko(palaset) ennenkin. En usko, että leimaamalle opin monista kirkoista rikkautena heresiaksi pääsee kovinkaan pitkälle ekumeniassa, koska se jos mikä nostaisi riidan nopeasti esille siitä, kuka ja mikä kirkko on sitten oikeassa, jos on vain "yksi kirkko". Asia ei todellakaan ole niin yksinkertainen.

Uskon toki, että pelastus kirkkokuntien sisällä on mahdollista, riippumatta siitä, onko se protestanttinen, katolinen tai ortodoksinen tai joku muu. Uskon, että on toisaalta fiksua yrittää nähdä Kristuksen ruumiin pilkkoutumisessa positiivisia puolia. On myös totta, että erilaiset seurakunnat tarjoavat erilaisille ihmisille menoa ja meininkiä - tiettyyn rajaan asti se on totta ja alkuun ihan hyvä. Mutta miten kristityt voivat ikinä elää keskinäisen rakkauden kautta evankeliumia todeksi, jos me kyräilemme keskenämme ja pidämme itseämme parempana kuin muut - sehän on kuitenkin ainoa oikeutus mille tahansa kirkolle. Olen enemmän oikeassa kuin nuo muut, muutenhan liittyisin siihen seurakuntaan, jonka uskon olevan enemmän oikeassa. Joitain positiivisia puolia on kaivettavissa, mutta mielestäni ne verhoavat totuutta enemmän kuin valottavat sitä.

Ja vaikka tästä on löydettävissä jotain positiivista, niin älkää ny hyvän tähren kukaan sanoko suorilta käsin, että se on hyvä juttu ja vaalittavaa.

Ei se ole.

Mietitpä nyt tätä tai olet jo lopettanut lukemisen tai skipannut keskikappaleet tähän vikaan. Onhan se outoa, että kirkko, joka symboloi Kristuksen ruumista, on hajallaan ympäri maailmaa. Toki usko yhdistää yli kirkkokuntien rajojen, mutta silti jäsenet hylkivät toisiaan eivätkä voi olla samassa ruumiissa. Se on outoa. Ja kirkko, joka opettaa, että: "Näin on hyvä", on kadottanut jotain uskostaan. Ihmiset, jotka katsovat, että seurakuntia/kirkkoja voi perustaa siksi, että jonkun mielipide ei miellytä (yleistä vapaakristillisissä suuntauksissa), ovat hukassa oman kirkkokäsityksensä kanssa. Tällaisen kanssa kannattaa olla varuillaan. Ja protestanttina joudun miettimään koko ajan, miksi luterilaisuus kannattaa, koska Lutherin hedelmänä ei ollut pelkästään uskon puhdistus, vaan myös Kristuksen ruumiin pirstaloituminen. Kumpi hedelmä painaa enemmän?

torstai 16. toukokuuta 2013

Impeccable


2. Tim 2 Raamatun kohdassa on yksi suosikki raamatunkohdistani. Se kertoo niin paljon muutamassa jakeessa Jumalasta ja Hänen armostaan.

11 "Tämä sana on varma: -- Jos olemme hänen kanssaan kuolleet, saamme hänen kanssaan myös elää."

Tässä Paavali kirjoittaa Timoteukselle, miten Kristukseen uskominen käytännössä toimii. Kasteessa me puemme tavallaan Kristuksen yllemme, jolloin "elämme Hänen elämää" tai ehkä paremmin, Hän elää meidän elämässämme ja parhaimmassa tapauksessa meidän elämää. Kristus minussa.

Kaste saa sisältönsä ristinkuolemasta. Ristillä Jeesus antaa henkensä syntisten puolesta, kaikkien ihmisten puolesta siis, jotta Häneen uskovilla kastetuilla olisi mahdollisuus kulkea lopulta samaa tietä kuin hän - velkamme maksettuna Taivaaseen. Jossa saamme elää Hänen kanssaan. Jos kuolemme Hänen kanssaan (kasteessa) saamme myös elää hänen kanssaan (Taivaassa).

12a "Jos kestämme lujina, saamme myös hallita hänen kanssaan..."

Teksti seurailee logiikkaa: Jos teemme jotakin, siitä seuraa meille jotakin. Jos työnnät sormen kuumaan veteen, poltat sormesi. Tämmöistä logiikkaa. Jos me kestämme lujina uskossamme saamme hallita hänen kanssaan, siis, olla Jumalan lapsia niin kuin Jumalan Poika Taivaassa, valtakunnassa, jolla ei ole loppua. Onneksi Kristus itse vahvistaa uskoani, uskoamme, ja on luvannut olla tukenamme, sillä...

12b "...Jos kiellämme hänet, myös hän on kieltävä meidät"

Seuraava sana on melko armoton. Jos me kiellämme hänet, hän on kieltävä meidät. Äkkiseltään armottomuus on melkein pelottavaa ja itselleni ainakin herää kysymys: "Eikö Pietarikin armahdettu?" Tässä kuitenkin uskoisin kyseessä olevan ennemminkin lopullinen kieltäminen, lankeaminen palvomaan epäjumalia ja/tai Kristuksen hylkääminen. Pietari sai anteeksi kieltäessään tuntevansa Jeesuksen, mutta lopultakaan ei hylännyt Jeesusta. Joskus minäkin saatan Hänet kieltää ja silloin tukeutuisin ja kehotan sinuakin, jos näin on käynyt, tukeutumaan siihen mitä evankeliumissa kerrotaan Jeesuksen ja Pietarin kohtaamisesta (Joh 21:15-20). Jeesus antaa Pietarille anteeksi ja Pietarin kieltämystä ei enää muistella, eikä kaivella. Jeesus EI kieltänyt Pietaria.

Mutta jos hylkäämme Kristuksen pelastajanamme, emmekä tukeudu Hänen armoonsa vaan yritämme omin voimin selvitä "hengissä tästä elämästä", niin siihen tämä kohta puhuu yhtenevästi monen muun kohdan kanssa. Raamattu lupaa pelastuksen vain Kristuksen seurassa ja turvautuessamme häneen, muu on epävarmaa.

Tämän jälkeen sitten tuleekin jae 13, joka on se suosikin suosikki tästä. Se, joka nivoo näitä ajatuksia edelleen yhteen ja kertoo niin paljon Jumalasta:

13 "Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää."

Logiikan, jota kohta noudattelee, pitäisi mennä niin, että: "Jos olemme uskottomia, niin hänkin pettää lupauksensa meille." Meidän uskottomuuden pitäisi aiheuttaa Jumalan lupausten raukeaminen tyhjiin! Mutta tässä logiikka ei enää päde. Se ei ole järkevää, niin sanotusti tässä tulee "ristin hullutus" näkyviin:

Vaikka minä olisin uskoton, enkä "kuolisi synnistä pois" joka päivä - jolloin en saisi iankaikkista elämää tai
Vaikka minä en kestäisi lujana uskossani - jolloin en saisi hallita Taivaassa Jumalan lapsena
Vaikka siis horjuisin, olisin epävarma ja vaikenisin silloin kun voisin toimia ja sanoa oikeita asioita...

Hän pysyy silti uskollisena.

Hän ei voi kieltää omaa olemustaan!

Taas, mikä olikaan Herramme nimi, Jeesus? Herra pelastaa. Sitä se nimi tarkoitti. Se on se olemus, joka Herrallamme on. Hän on pelastaja, Hän on rakkaus ja Hän ei ihmisen uskottomuudesta, venkoilusta ja synneistä huolimatta käännä kasvojaan meistä pois, vaan meidän puoleemme.

Hän ei voi kieltää omaa olemustaan, armoa, ihmiseltä joka tunnustaa syntinsä ja pyytää niitä anteeksi.

Hän katsoo meitä kohti ja sanoo: "-- Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa." (Jes 1:18)


lauantai 23. maaliskuuta 2013

Work For the Lord

Kun tuntee olevansa liian nuori, tai epäröi tulevaa...
Jer 1:7-8: "Älä sano, että olet nuori, vaan mene, minne ikinä sinut lähetän, ja puhu, mitä minä käsken sinun puhua. Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua."

Kun tuntuu, ettei ole kelvollinen...
Jes 54:10: "Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi."

2. Kor 12:9: "Mutta hän on vastannut minulle: 'Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.' Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima."

Kun epäilen Jumalan huomaavan minua lainkaan...
Jes 30:18: "Kuitenkin Herra vain odottaa, että voisi olla teille armollinen, hän nousee armahtamaan teitä. Herra on oikeuden Jumala. Autuaita ne, jotka häntä odottavat!"

Kun epäilen, ettei armo riitä...
Room 8:38-39: "Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme."

Kun kyseenalaistan Jumalan suunnitelman...
Jes 55:9: "Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella."

Ps 138:7-8: "Vaikka minä kuljen ahdingosta ahdinkoon, sinä annat minulle voimaa elää. Vihamieheni tahtovat minulle pahaa, mutta sinä ojennat kätesi, sinun väkevä kätesi pelastaa minut. Minkä olet osalleni varannut, sen sinä, Herra, viet päätökseen. Iäti kestää sinun armosi. Ethän jätä kesken kättesi työtä!"

Kun pelkään, on hankala luottaa...
5. Moos 33:27a: "Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kantavat ikuiset käsivarret."

Room 8:31: "Mitä voimme tästä päätellä? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin?"

Kun julistaminen tuntuu valuvan hukkaan...
1. Kor 1:18: "Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima."

Matt 10:14: "Jos teitä jossakin talossa tai kaupungissa ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuunnella, lähtekää sieltä ja pudistakaa pöly jaloistanne."

Jes 55:10-11: "Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöittyy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän, niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän jonka minä sille annan, ja se saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän."

Kun koettelemus kohtaa...
1. Kor 10:13b: "Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää."

Room 5:3-5: "Me iloitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa. Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen."

Kun epäilen omaa kastettani, onko minussa Pyhä Henki...
Ap.t 2:38: "Pietari vastasi: 'Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte Pyhän Hengen."

1. Kor 1:13: "Onko Kristus jaettu? Onko Paavali ehkä ristiinnaulittu puolestanne? Paavalinko nimeen teidät on kastettu?"

Gal 3:27: "Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne."

Kun tuntuu, etten voi enää tehdä enempää...
Fil 4:6: "Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon."

Kun tuntuu, ettei minulla ole paikkaa seurakunnassa...
1 Kor 12:14: "Eihän ruumis muodostu yhdestä jäsenestä vaan monista. Vaikka jalka sanoisi: 'Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen', se silti kuuluu ruumiiseen. Ja jos korva sanoisi: 'Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen', se silti kuuluu ruumiiseen. Jos koko ruumis olisi pelkkää silmää, olisiko silloin kuuloa? Tai jos se olisi pelkkää korvaa, olisiko silloin hajuaistia? Jumala on kuitenkin asettanut ruumiiseen kaikki eri jäsenet niin kuin on nähnyt hyväksi."

Kun huolet ja murheet painavat...
Matt 6:33-34: "Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet."

Ps 34:19: "Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli."

Nämä, ja monet muut jakeet, ovat rohkaisseet itseäni tässä työssä jota teen. Aina siitä hienosta ja mahtavasta hetkestä asti, kun pääsin isoseksi, tähän päivään, kun voin julistaa evankeliumia nuortenilloissa, rippileireillä, seurakunnissa, täällä blogissa tai bändini kanssa keikkaillessa. Ne kysymykset tosin, joita pohdin lähtiessäni isoseksi ja joita kohtasin kun toimin isosena, eivät paljoa ole muuttuneet. Ne perus ajatukset nousevat edelleen pintaan:

"Olenko riittävän taitava puhuja? Osaanko elää todeksi sen, mitä opetan? Entä jos kompuroin ja teen kristityn nimestä naurunalaisen? Tuntuu niin riittämättömältä."

Kaikesta siitä osaamisesta huolimatta, filosofisesta, teologisesta ja apologian kiemuroista, jota olen omaksunut ja opetellut, olen silti aina yhtä tyhjän kanssa evankeliumin sanoman äärellä. Minulla ei ole mitään sanottavaa, tiedän, että jos kukaan kuulijoista tietäisi syntieni määrän, hän nauraisi minun armon julistukselleni.

Mutta ehkä juuri siinä, että tunnen itseni pieneksi ja mitättömäksi ennen kuin avaan suuni, joku suurempi ja merkitsevämpi voi toimia minun kauttani. Oma tahtoni puhua omia asioita, omia mielipiteitäni, on lähellä nollaa ja periaatteessa juuri silloin kun tuntuu, etten osaa sanoa mitään, saan luottaa varmana siihen, että Herra hoitaa asiansa kuntoon. Enhän minä itselleni voittoa tavoittele tässä, vaan haluan kertoa Vapahtajasta muille. Jumala voi vain hävitä, mikäli hän ei auta minua siinä. Minä en voita ketään elämään, Kristuksen Sana tekee sen työn. Vilpittömän sydämen Herra tuntee.

Tällaisia kysymyksiä pohdin joskus isosena, isoisona ja apuohjaajana leireillä. Ja edelleen, kun olen nuorisotyönohjaaja, gospelmuusikko ja varusmiesdiakoni - kirkon alan ammattilainen ja jokapaikanhöylä - olen edelleen yhtä uunona, kun jotain pitäisi mennä maailman eteen kertomaan Jeesuksesta. Avaan suuni ja kerron: "Niin on Jumala maailmaa rakastanut..."

Ja se riittää.

music: DC Talk - What If I Stumble?