Religion kills - Jesus saves?

"Uskonto tappaa, Jeesus pelastaa" - aika raflaava ja äkillisesti hyvinkin järkevän kuulonen iskulause. Todellisella uskolla ei ole tekemistä uskonnollisen hölynpölyn ja mambojambon kanssa, todellinen usko on sydämessä, puhdasta luottamusta Jumalan armoon ja rakkauteen. Vaan onko näin?

Heprealaiskirjeen kirjoittajan tulkinnasta voimme lukea, kuinka hänen ymmärryksensä mukaan Jumalan armo, ihmisen vanhurskaaksi katsominen hänen uskonsa tähden, toteutuu niin monen ihmisen kohdalla jo Vanhassa Testamentissa, ettei hän edes viitsi luetella kaikkea (Hepr 11), aika ja tila loppuisivat kesken. Usko on siis todellakin ollut se ainoa oikea tie aina Jumalan luo.

Mutta onko uskonto niin paha kuin iskulause väittää? Pari ajatusta tästä.

1) Jumala on inspiroinut Hengellään kirjoittajia kirjoittamaan kirjoja, joiden sisällöstä käy ilmi, kuinka Jumalan läsnäolossa ja yhteydessä olisi hyvä elää ja olla. Näin on siitä asti, kun Aatami ja Eeva luotiin ja heille annettiin käsky: "Älkää syökö tämän puun hedelmää." Jumalan yhteydessä eläminen tapahtuu siis jollain tietyllä tavalla, ei miten tahansa me sen itse mieluisaksi koemme.

2) Mitä tietyt tavat sitten tarkoittavat? Sen me ymmärrämme uskomme kautta. Jumala, johon uskomme kristittyinä, on ilmoittanut ihmisille lakinsa, antanut tarkat mitat ilmestysmajan tekoon, temppelin rakentamiseen, sen huoltamiseen ja palveluksen suorittamiseen. (2.-3.Moos) Hän antoi ne sukupolvelle, joka uskoi Jumalaan ja halusi olla yhteydessä Häneen, palvella häntä. Hän antoi heille tavat - joka näyttäytyy ulospäin uskonnoksi nimitettynä. Tavat, jotka erottivat juutalaiset pakanoista ja nyt kristityt juutalaisista Uuden Testamentin ja Jeesuksen opetuksen myötä: "Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne." (Joh 13:35)

Uskonto siis ei koskaan ole vain traditioita ja tapoja, kirkossa käyntiä ja Raamatun pölyttymistä. Se on nimenomaan uskomme kautta meille syntynyt, lahjaksi annettu, tapamme ilmaista uskoamme. Jos emme koe jonkin kirkon tai seurakunnan uskonnollista traditiota ja tapoja omiksemme, oikea tapa mielestäni ei ole niiden haukkuminen, saati hylkääminen vähin äänin. Kysy: "MIKSI?". Miksi me kristityt teemme näin, miksi tämä tapa on säilynyt, mutta tuo toinen ei?

Joskus onnettoman turhauttavat ja tylsät kaavat tuntuvat pilaavan monien suurien kirkkojen maineen ja ajavan ulos nuorimmat ja innokkaimmat Jumalan etsijät. Mutta toisaalta kaavat varmistavat sen, ettei yksikään niistä tavoista unohdu koskaan viikottaisesta jumalanpalveluksesta, jotka Jumala on nähnyt hyväksi antaa meille Raamatun Sanoissa pidettäviksi. Onko vika kaavassa, jonka jokaisella lauseella on vahva traditio, ellei peräti apostolinen jatkumo takanaan, vai kuulijassa, joka etsii nopeampaa, parempaa ja vaikuttavampaa esitystä papilta?

Usko ei siis ole uskonnolle vastakkainen asia. Uskon kautta me omaksumme tavat, jotka muotoutuvat vääjäämättä uskonnoksi. En myöskään usko, että 2000 vuotta Pyhä Henki on antanut kirkkomme haalia vääriä tapoja käyttöönsä. En myöskään usko, että apostolit kirjoittivat seurakunnille Didakheen vain kahdeksikymmeneksi vuodeksi, vaan että sääntöjen ja ohjeiden kokoelman oli tarkoitus ohjata meidän uskon ilmaisumme tavat tavoiksi, jotka kaikki voisivat tunnustaa ja tunnistaa kristilliseksi uskonnoksi.

God saw it was good

Jumala näkee kaiken, kuulee kaiken, tietää kaiken. Hän ei ole sidottu aikaan, Hän tietää kuin nykyhetken mitä oli ennen ja mitä on tulevaisuudessa, hän ON joka hetkessä läsnä. Ajalla on alku ja loppu, sitä voi mitata. Ääretöntä ei. Mieti sitä aikaa, kun mitään ei ollut, sitä hetkeä, ennen kuin Jumala sanoo "Tulkoon valo!" ja valo tuli.

Jumala on, ja Hän ajattelee. Hän suunnittelee, maalailee taideteosta mielessään. Hän suunnitteli miten hän tekisi universumin, planeetat, tähdet ja tähtirakennelmat ja kuviot, planeetat kuineen ja kaasuineen. Hän keskittyi Maahan ja piirti mielessään veden, tuulen, taivaan ja maan, eläimet ja kasvit. Silloin hän suunnitteli myös sinut.

Kun Jumala mietti sinua, hän näki siun syntymän, ensimmäiset askeleet. Sen, kun itket isäsi tai äitis perään kun hän lähtee vain töihin. Hän piirti mielessään sen kun lähdet ensimmäiselle luokalle peloissasi tai jännittyneenä, innoissasi uusista kavereista ja kokemuksista. Hän näki kouluvuodet, opiskeluajan, työt joita olet tehnyt tai tulet joskus vasta tekemään. Ja hän hymyili. Hän rakastui ajatukseen sinusta.

Jumala näki myös sen ajan, kun sinua sattuu. Kun ystävä petti viereltä, kun seurustelu päättyi tai avioliitto kariutui. Hän näki sinut hymyilemässä, aidosti ja petollisesti. Hän näki miten opit vihaamaan ja haudot kostoa, varjelet ylpeyttäsi. Jumala näki sen, että ihminen lankeaa ja joutuu eroon hänestä. Jumala näki kuinka ihminen hylkää hänet ja kääntää selkänsä ja lopulta kasvaa sukupolvi, joka ei suostu uskomaan Jumalaan, saati rakastamaan häntä.

Tämän kaiken Hän näki. Maalaus pysähtyi. Ehkä piirrot jäivät hetkeksi kesken. Jumala mietti, mihin tämä kaikki veisi? Hän tiesi, että ihminen ei koskaan löytäisi takaisin Jumalan luo. Hän tiesi, ettei vapaan tahdon saanut ihminen valitse rakkautta toiseen yli rakkauden itseensä. Luojan kaunein ajatus alkoi häilyä, Jumalan kyyneleet pyyhkivät pois maalausta.

Jumala näki kuitenkin vaihtoehdon. Hän voisi itse tulla tuohon maalaukseen. Hän näki itsensä syntyväksi seimeen, saavan vaatimattoman kasvatuksen. Hän kiertäisi kolme vuotta yhtä maan kolkkaa opettamassa ihmistä rakastamaan. Hän näki miten hänet riistettiin vaatteista, ruoskittiin ja ristiinnaulattiin. Hän koki sen tuskan, minkä hänen päätöksensä tuo. Hän hylkää ainoan Poikansa ristillä, pilkkaavien ihmisten ympäröimänä, paikkaan nimeltä Golgata, jossa kuolematon kokee kuoleman. Ihmisen synnin taakka tappaa Jumalan. Mutta tästä kuolemasta Hän nousisi ylös ja voisi lahjoittaa elämän ihmiselle, vapaana paholaisen vallasta ja synnin orjuudesta. Antaen anteeksi, maksaen ihmisten virheistä itse Hengellään.

Jumala katsoo uutta maalausta. Sen sävy on vaihtunut.

Maalauksesta, kaiken keskeltä hän löytää taas sinut.

Hän hymyilee jälleen.

Ääni rikkoo hiljaisuuden: "Tulkoon valo!"

Reasonable faith

Oon lähiaikoina tutustunu otsikon mukaiseen nettisivustoon (reasonablefaith) josta löytyy apologiaa ihan huolella. Apologia ei tarkota suinkaan anteeksi pyytelemistä uskon tähden, vaan uskon järjellistä puolustamista. Jokseenkin paljon törmäilen ihmisiin jotka uskosta kertoessaan sanovat että: "Ei se olekaan järkevää, siksi sitä kutsutaan uskoksi". Mie en usko Raamattuun ja Kristukseen ylösnousseena Vapahtajana siks, että siinä ei olis järkeä. Uskon siksi, koska se on mielestäni ainoa järkevä vaihtoehto. Mietin asioita, koska Raamattu kehottaa meitä siihen: 1. Piet 3:15 "vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämessänne ja olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu."
Riittää pelkästään kun pohditaan kristinuskon syntyä, kuinka järkeviä ovatkaan eri teoriat tyhjästä haudasta ja mitä ne edustavat. Jeesus haudattiin tunnetun miehen, Joosef Arimatialaisen hautaan (Joh 19:38), näin ollen jokainen saattoi tarkistaa että hauta todella oli tyhjä! Miksi se siis oli tyhjä? Seuraavaksi hieman erilaisia väitteitä joita kuulee tyhjästä haudasta ja kristinuskon synnystä.

1) "Opetuslapset varastivat ruumiin." Ja lopulta olivat valmiita kuolemaan keksimänsä valheen puolesta? Kuinka tyhminä meidän täytyykään pitää ihmisiä, että keksimme tällaisen selityksen. Opetuslapsia ei vain tapettu uskonsa tähden, heitä kidutettiin ja heidän seuraajilleen tehtiin samoin. Tuohon hintaan kuka tahansa olisi jo myöntänyt valehdelleensa.

2) "Juutalaiset varastivat ruumiin." Hehän alunperin keksivät kertomuksen opetuslasten varastamasta ruumiista!  Matt 28:13: "He sanoivat sotilaille: 'Sanokaa, että hänen opetuslapsensa tulivat yöllä, kun te nukuitte, ja varastivat hänet.'". Ja pitää muistuttaa, että juutalaisten keskuudessahan kristinusko (heidän mielestään jumalanpilkka) lähti rajuun kasvuun. Juutalaisten olisi tarvinnut vain tuoda Jeesuksen ruumis näytille ja kristinusko olisi kuollut niille sijoilleen.

3) "Jeesus oli vain tajuton haudassaan josta heräsi kolmantena päivänä." Mietitäänpä hetki. Ensin koulutetut roomalaiset sotilaat ruoskivat Jeesuksen (Joh 19:1) jonka jälkeen hän verta vuotaen kantoi ristiään Golgatalle (Joh 19:17), jossa hänet ristiinnaulittiin (Joh 19:23) ja kuoleman jälkeen häntä pistettiin keihäällä kylkeen (Joh 19:34) ja haavasta vuoti verta ja vettä. Lääketiede on osoittanut tämän mahdolliseksi vain jo kuolleiden henkilöiden kohdalla. Aika moista halveksuntaa roomalaisten ammattisotilaiden, tappajien, ammattitaitoa kohtaan väittää Jeesuksen nukkuneen tajuttomana, syömättä ja juomatta, jonka jälkeen vierittää kiven haudalta, hakkaa pari vartijaa ja lähtee kävelemään muina miehinä.

4) "Tyhjän haudan kertomus on legendaa, myytti." Kuten todettiin, ihmiset saattoivat tarkistaa haudan ja legenda olisi kumoutunut itsestään. Lisäksi kertomuksista puuttuu legendoille ominaiset suureelliset ja ihmeelliset kuvailut: evankeliumeiden kertomukset tyhjästä haudasta ovat yksinkertaistettuja. Lisäksi haudan löysivät naiset, joiden todistusta Josefuksen mukaan pidettiin kaikinpuolin kelpaamattomana mihinkään. Myytti se ei voi olla - silloin selitettävää on enemmän kuin selitys selittää!

Moni selitys edellyttää että ihmiset olisivat olleet kananaivoisia 2000 vuotta sitten, että he uskoivat kaiken mitä heille selitti, eikä kukaan osannut epäillä mitään. Katsopa vaikka väitettä 1) ja 2). Nämä selitykset ovat hyvinkin mielenkiintoisia, sillä usein jumalan kieltävät ihmiset uskovat ihmisen olevan kaikkein viisainta ja totuudellisinta mitä maa päällään kantaa. Miten tällainen kananaivoinen ihmiskuva sopii heidän selityksiinsä? Se on ristiriidassa heidän omien uskomustensa kanssa! Ja kristittyjä väitetään ristiriitaisiksi uskomuksissaan ja Raamattua teksteissään... Puhumattakaan 3) selityksestä. Myöskään selitys 4) ei toimi eikä sovi ihmistä ihannoivaan ja ateistiseen ihmiskuvaan. Näin ei-jumaluskovien selitykset tyhjästä haudasta jättävät enemmän selitettävää kuin selittävät asioiden kulkua, herättävät enemmän kysymyksiä kuin antavat vastauksia.

Enempää kertomuksia ja selityksiä ei taida tyhjästä haudasta (vakavasti otettavia) olla. Paitsi tietysti Raamatun evankeliumeiden kertomus siitä, miten Jeesus ylösnousi kuolleista, ilmestyi opetuslapsilleen ja kansa uskoi, vastoin kaikkia sen ajan käsityksiä ja vakiintuneita ajatuksia, he uskoivat ylösnousemukseen. Myöskään hallusinaatioteoriat, joita tästä on esitetty, ovat pohjaa vailla. 1. Kor 15 luvussa mainitaan yli 500 henkilöä, jotka olivat nähneet ylösnousseen Kristuksen. Todennäköisyys tälle on sama, kuin 500 henkilöä näkisi samana yönä saman unen ja he herätessään muistaisivat unestaan kaikki täysin samat asiat. Se on jotain, mikä on ainutlaatuista, kerran tapahtunutta ja sitä ei voi toistaa. Ylösnousemus. Kas siinäpä meillä pulma. Toisille seon hulluutta, mutta minulle ja monille muille, Jumalan voima.

Loppupäätelmänä voisin todeta että historiallisten, arkeologisten ja psykologisten selitysten jälkeen on järkevämpää uskoa (vastoin kaikkea järkeä?) Jeesuksen ylösnousseen haudastaan, kuin että ylösnousemus olisi valhetta. Aina toki voi kieltäytyä ajattelemasta asiaa ja pitää sitä järkevänä - mutta onko asioiden karttelu totuuden etsimiselle kovinkaan suotavaa? Ateismi herättää paljon kysymyksiä, joihin monikaan ei ole valmis vastaamaan, koska järkevämmät vastaukset löytyvät teismistä. On helppoa kieltää totuutena esitetty asia, mutta vaikeaa esittää järkevämpi totuus tarjotun tilalle.