Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystävyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystävyys. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Friends like angels

Tänään oli synttärini ja sain melkoisen monta viestiä siellä täällä. Ja puhelin on pirissy koko päivän. Se muistuttaa mukavasti siitä, että on semmonen satapäinen joukko joka muistaa meikäläistä synttäripäivänä, niistä kymmenet jotka muistaa muutenkin ja niistä muutamia, jotka varmaan muistelee päivittäinkin minuu, pitää mielessä ja rukouksissa.

Ystävät on kyllä eräs suurimpia lahjoja joita koen saaneeni Jumalalta, näin niin kuin maallisessa mielessä. En edes ajattele rinnastavani ystäviä tai ystävää pelastustyöhön, lunastukseen ja sovitukseen. Tän asian tiimoilta vähän tutkailin Sananlaskuja ystävyydestä:

San 11:13 "Juorukellolta salaisuus karkaa, uskotulla ystävällä se on tallessa."
San 15:17 "Parempi vihannesvati ja ystävien seura kuin syöttöhärkä ja vihaiset katseet."
San 15:30 "Ystävän sanat ovat nuorta hunajaa: makeat mielelle, virvoittavat ruumiille."
San 17:17 "Ystävän rakkaus ei koskaan petä, veli auttaa veljeä hädän hetkellä."

Ystävyys on arvostettua Raamatussakin. Ystävänpäivänä kirjoitetussa tekstissä on hieman enemmän ajatuksia siitä. Ystävyyttä pidetään veljeyttäkin suurempana rikkautena: "Parempi läheinen naapuri kuin kaukainen veli." (San 27:10b)

Uskottu ystävä on parasta mitä voi mies (tai nainen) toivoa. Se on varmaan selittämättäkin selvää jokaiselle, miten arvokasta sellainen on. Paaston alla olen heittänyt kämppikselleni paljon vitsiä siitä, miten hänen ruokansa maistuu yllättävän hyvältä jopa ilman lihaa - hän siis paastoaa myös lihan syönnistä tällä hetkellä. Ja sitten löydän jakeen, jossa sanotaan, että ystävä ja porkkana on parempi kuin syöttöhärkä! Ehkä en heitäkkään siitä enää läppää vaan ilmaisen kiitostani enemmän. Ja vasta sitten heitän läppää.


"If angels had names,
one of them had yours.
The very best of them,
the one very close"

- Allekirjoittaneen taidonnäyte


Synttäreitä tulee ja menee. Ystävä(t) ei.

Liitän loppuun lyriikat, jotka kirjoitin lukiossa ystävyydestä. Uskoisin, että moni muu voisi sanoa samankaltaisia asioita omille ystävilleen, en pelkästään minä. Toisaalta myös he, jotka ovat tuoneet vain hetkellistä iloa elämääni ja saaneet minut hymyilemään ja paremmalle tuulelle, ovat osasyy tähän biisiin:


The greatest gift that I've received
What God has blessed on me
Most precious thing when I've been down
Have been you friends around.

With every breath and moment
You've taught me divine love
It's you that I can't do without
You have a place in my heart

If I could
I'd call down all the angels
To protect you
And all the good
I have in my life
I wish to you, it's your time to see
What you mean to me.

It's your presence in my life
That makes me smile.
For my gratitude and love
The words are not enough.
And I hope that you could see
what you've meant to me.

If I could
I'd call down all the angels
To protect you
And all the good
I have in my life
I wish to you, it's your time to see
What you mean to me.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Underrated Friendship


Eletään symbioosis
niinku sienet ja puut,
jäkälät sun muut,
ihminen ja bakteeri...

oot mun paras kaveri.


Kirjoitin vuonna 2006 tuollaisen runon. Lapsetti, ja ilmaisin sillon paljon itseäni runoillen ja lyriikoilla. Löysin sen pitkästä aikaa, kun kirjoitin sen ystävälleni ylös. Vaikka itse sen olen kirjottanut, mielestäni siinä on kuitenkin jotain lapsenomaisen oivaltavaa. Olin tuolloin 17-vuotias ja elin lämpimässä ystävyyssuhteessa - yhdessä ainoassa. Ystävyydessähän on jotain symbioosin omaista: se hyödyttää kumpaakin osapuolta, vaikka ilman sitä pystyisikin elämään. Se on extraa, se on enemmän.

Kuitenki ajatukset kumpuaa enemmän C.S. Lewisin kirjasta "Neljä rakkautta", joka ehdottomasti jokaisen kannattaisi lukea. Ihmissuhteet kuitenkin kummastuttavat itse kutakin meistä ja tämä kirja on niin sanotusti "hyvää matskua" pohtia asioita ja saada ajatuksillensa sanoja.

"-- sitten kun ystävästä on tullut vanha ystävä, kaikki ne asiat, joilla ei ollut mitään tekemistä ystävyyden kanssa, tulevat tutuiksi ja tuttuuden mukana rakkaiksi."

Lewis heittää ajatuksen, että ystävyys oli eniten ihannoitu antiikin ajalla ja keskiajalla. Miksi? "Noiden aikakausien syvin ja pysyvin ajatus oli asketismi ja maailman hylkääminen. Luontoa, tunteita ja ruumista pelättiin sieluamme uhkaavina vaaroina ja niitä väheksyttiin ihmisen asemaa halventavina. Suurimmassa arvossa pidettiin sellaista rakkautta, joka tuntui riippumattomimmalta luontoon nähden tai jopa sitä uhmaavalta." Eroottinen rakkaus ja kiintymys kytkeytyvät hermoihimme, kouraisevat vatsanpohjaa ja saavat hymyn huulille, kun näemme ihastuksemme, mutta ystävyydessä "- tuossa vapaasti valittujen ihmissuhteiden valovoimaisessa, seesteisessä ja järjellisessä maailmassa - pääsi kauas kaikesta tuosta", ruumiillisesta, hormonien sekoittamasta tunnekuohusta.

Ystävyyden koettiin olevan jotain enemmän. Jos joku liittyy ystäväpiiriini, kaikilla siinä on sen jälkeen jotain enemmän. Voin olla ystäväni Eben kanssa ja kun seuraan liittyy Fabio (nimet muutettu), meillä Eben kanssa ei ole sen jälkeen vähemmän toistemme huomiota, vaan meillä kaikilla on silloin enemmän. Ne puolet, jotka Fabio meissä kummassakin nostaa esiin, eivät loista ulospäin ilman Fabiota ja siksi nyt Ebellä on enemmän minun persoonaani ja minulla enemmän Ebeä. Ystävyys lisääntyy, moninkertaistuu ystävysten kesken. Kun Fabio lähtee pois, emme suinkaan riemuitse jälleen keskittyessämme toistemme loistavaan seuraan, vaan väliltämme on "hävinnyt" jotakin - se, minkä vain Fabio meissä kummassakin toi esiin.

"Ystävyys -- on välikappale, jolla Jumala paljastaa itse kullekin kaikkien toisten hyvät ominaisuudet." Jokainen meistä kai on tuttu tuon tunteen kanssa, ehkä jopa kavereiden kanssa sen tunteen voi kokea. Mutta ystävät ovat silti jotain spesiaalimpaa. Finglishini suotakoon anteeksi. Jokaisen ystävät ovat erilaisia, mutta uskoisin, että jos kerron omistani jotain, niin niistä löytyy samoja piirteitä ja ajatuksia, kuin teidän lukijoiden ystävistä:

Ystävät ovat luotettavia ja auttavat tarpeen tullen. Avun jälkeen ystävä sanoo: "Eipä kestä", eikä vaadi vastapalvelusta edes mielessään. Ystävät pysyvät, vaikka ei heitä hetkeen näkisikään. Heidän kanssaan voi jatkaa siitä mihin jäi, kun viimeksi erottiin. He ovat niitä, joiden seurassa voi olla oma itsensä. Ystävät ovat niitä, joiden seurassa joskus minusta tuntuu, etten ansaitse heitä. 

He saavat minut hymyilemään ja onnelliseksi emotionaalisen hullunmyllynkin keskellä. He lyövät nyrkillä olkapäähän lohdutukseksi ja sydänsur muuttuu säteileväksi lihaskivuksi. Se saa minut hymyilemään. Kun kaadun, he alkavat painimaan tai huutavat: "KASAAA!!", sen sijaan että nostaisivat ylös. Jos nolaan itseni, he nauravat kovimpaan. Ja pisimpään. He ottavat kylmän sormuksen ja lämmittävät sen minulle, vastaavat puheluun keskellä yötä ja ovat kanssani hiljaa jos tarvitsen sitä. Ja kuten totesin jo Eben ja Fabion kanssa:

Ystävän kanssa olen enemmän minä kuin ilman heitä.

Meidän aikanamme sen julkinen arvostus on laskenut, mikä näkyy esimerkiksi kirjallisuudessa, TV-sarjoissa ja viihteessä yleensä. Ne kaikki perustuvat nykyisin pitkälti romanttiseen kerrontaan, kun taas ystävyydestä kertovat runot, laulut ja kirjat ovat vähentyneet. Puhumme niin paljon rakkaudesta romanttisena ja eroottisena, ettemme osaa välttämättä sanoa ystävillemme rakastavamme heitä, koska se käsitetään väärin.

Tästä hyvä esimerkki Raamatussa on Daavidin ja Jonatanin välinen ystävyys, jonka liberaalit ja modernit teologit mielellään näkevät homoeroottisena kuvaelmana kahden miehen välillä. Nykyihmisen on vaikea käsittää sen syvyistä ystävyyttä mitä heillä oli ja mitä läpi historian on kansakunnissa koettu, näytetty ja kirjattu ylös, ilman eroottista sävyä. Esimerkiksi suudelmalla tervehtiminen on ollut yleinen tapa lähes joka kulttuurissa ja jopa Raamattu kehottaa seurakuntalaisia tervehtimään toisia pyhällä suudelmalla (Room 16:16, 1 Kor 16:20, 2. Kor 13:12, 1. Tess 5:26, 1. Piet 4:15) Mutta niin syvä rakkaus ei vaadi aina erotiikkaa.

Pitkän sepustuksen jälkeen haluan siis sanoa:

Kiitos.

Ystävilleni, jotka eivät välttämättä koskaan näe tätä tekstiä, ystäville, jotka ovat jo erkaantuneet elämästäni vuosia sitten. Ystäville, joiden kanssa näen viikoittain ja heille, joille en osaa tai voi sanoa tätä kasvotusten. Ehkä eräs lukee, toinen ei. Yhtäkaikki he ovat minulle olleet, ja ovat, korvaamattoman ja mittaamattona arvokkaita ja tärkeitä, rakkaita.

Hyvää ystävänpäivää!


Spotlight: C.S. Lewis - Neljä rakkautta (engl. Four loves)

tiistai 15. tammikuuta 2013

Friendship & Forgiveness

Ystävät ovat aivan korvaamattomia ihmisen elämässä. Mutta kuten kaikissa ihmissuhteissa, myös ystävyyssuhteissa on paljon säröjä ja kolhuja, jotka voi joko jättää taakaksi ystävyydelle tai tiputtaa matkan varrelle. Luottamus voi horjua ja välitkin kiristyä, mutta kun taakka tippuu, syntyy jotain uutta. Tässä on pieni oman elämäni todistus anteeksiannon seurauksesta.

2010 elin tilanteessa, jossa en nähnyt ystäväni hätää ollenkaan. Itselläni oli pahainen ihmissuhde ongelma, josta avauduin jatkuvasti hänelle. Tähän ystäväni tiuski mielestäni melko töykeitä sanoja ja loukkaannuin pahasti - olihan kyse rakkauteni kohteesta. Luottamukseni horjui ja aloin myös vihaamaan häntä ja katsomaan häntä hieman alaspäin. Hän ei edes yritä ymmärtää.

Emme nähneet enää usein seuraavan puolen vuoden aikana, mutta se oli silloin oma valintamme. Mielessäni koin äärimmäisen nöyryyttäväksi nielaista katkeruuteni ja kiukkuni ja soittaa hänelle, voitaisiinko tavata ja jutella asiat läpi. Menin paikan päälle sydämessäni halu saada oikeutus ja tulla ymmärretyksi, mutta mielessäni olin jo sanonut itselleni, että hänelle on annettava anteeksi. Muistelin menneitä aikoja, kun vielä nauroimme ja juttelimme pitkät pätkät ja halusin sen ajan takaisin. En tiennyt onko se mahdollista, mutta halusin itse ainakin olla valmis tekemään töitä sen eteen. Ystävyys ei ole ystävyyttä, jos toiseen ei voi luottaa ja voin ilmaista epäluottamuksenikin luottavaisin mielin, ettei ystäväni sitä säikähdä. Eikä hän säikähtänytkään.

En muista enää keskustelun alkua. Muistan sen, että kohta katosi kaikki oikeutus ja ymmärrysvaatimukset ja minä ymmärsin. Nyt vastaavasti ystävälläni on jotain kerrottavaa. Hän aloitti varovaisesti ja kertoi lopulta, että hänellä on vakava aivosairaus, joka aiheuttaa rytmihäiriöitä ja poissaolokohtauksia, joskus keskellä katuakin. Hän ei voinut enää liikkua myöhään yksin, harrastaa liikuntaa, ajaa autoa tai juoda kahviakaan. Vahvimmat lääkkeetkään eivät auttaneet siihen ja leikkauksen vaihtoehdosta puhuttiin.

Missä me oltaiskaan, jos en olisi koskaan purrut hammasta, mielestäni nöyrtynyt ja tahtonut antaa anteeksi? Ja toisaalta missä oltais, jos ystäväni ei olisi luottanut minuun minun tunteistani huolimatta? Minä, joka olin koppava ja hyökkäävä kuin haavoitettu eläin, kun hän oli pilkannut tunteitani aiemmin.

Tänä päivänä, olemme edelleen ystäviä ja pitkän polun käyneinä välit ja luottamus on syvemmät ja lämpimämmät kuin koskaan aiemmin. Leikkaus on takana, kohtaukset poissa ja rukouksissa on, että myös pysyvät poissa. Jälkikäteen olen kuullut myös useaan otteeseen kiitokset ystävältäni siitä, miten kiitollinen hän on meidän ystävyyssuhteesta. Ja olen aina yhtä kiitollinen ystävästä, joka on hänenlaisensa. Luulen, että ilman anteeksiantamusta kumpikaan meistä ei enää muistelisikaan toistansa.

Joskus Jumala kuljettaa aivan uskomattomia polkuja. Lankean aina itse siihen ajatukseen, että Herraa rukoileva, häntä seuraava ja hänen ääntään etsivä ei voisi mokailla elämässä. Ja sitten kun nämä katkeruudet, ihmissuhdeongelmat ja muut asiat läjähtävät päin naamaan, lankean "paiseineni" takaisin siihen lantakasaan Jobin tavoin ja huudan vain selitystä. Miksi?

"Mutta hän on vastannut minulle: 'Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.' Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima." (2.Kor 12:9)

Olen Jumalalle rehellinen. Noissa tilanteissa minua ottaa päähän, enkä aina ymmärrä miksi niin pitää käydä. Mutta olen rukoillut johdatusta ja en uskalla ajatella, etteikö se myös olisi sitä. Vaikka se ei siinä hetkessä tunnu hyvältä, ärsyttää ja on nöyryyttävääkin, Herra on vastannut jo kerran laupeudella. Jälkikäteen, olen kiitollinen siitä koettelemuksesta. Tämä ystävä, josta kerroin, ei ole hävinnyt mihinkään elämästäni, enkä usko, että koskaan häviääkään.

Haluan voida uskoa edelleen siihen, että vaikeudet eivät ole loppu vaan jonkun uuden alku. Jos tämä usko ja toivo riistetään, olen tilanteessa, jossa epätoivo pääsee voitolle. Merkitys häviää ja huominen ei näytä enää niin kirkkaalta. Mutta uskoessani Herran pitävän lankoja käsissään, on toivo paremmasta, kirkkaammasta huomisesta. Ja se toivo on jo nyt tässä elämässä, mutta ennen kaikkea tuonpuoleisessa.

En halua unohtaa tuota opetusta jonka sain, en nyt, enkä huomenna.
"Herra, en jaksaisi. En ymmärrä, enkä aina haluakaan ymmärtää muita.
Mutta rukoilen, että Sinä johdatat minua ja ohjaat paimensauvallasi.
Haluan uskoa ja luottaa sydämeni ja tuhat unelmaani Sinun käsiisi.
Auta minua muistamaan, että armossasi on kylliksi.
Minulla, meillä, ei ole mitään muuta pakopaikkaa kuin Sinun sanomaton laupeutesi.
Anna meidän kokea ihmeitä, joissa rakkaus voittaa pelon, niin kuin olet luvannut:
'- - vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon'.
Kiitos ystävistäni. Älä anna minun unohtaa heitä tai heidän minua.
Sinun käsiisi lasken koko elämäni."

Herran armo riittää minulle. Se riitti minulle ja ystävälleni. Se riittää myös sinulle.