lauantai 22. helmikuuta 2014

About marriage - trends and twists

Enpä ole blogannut vähään aikaan ajatuksia. Taas on kiirinyt päähäni ajatus siitä, että en enää osaisi oikein sanoa mitä ajattelen ilman että siitä joku häiriintyisi. "Älköön kukaan katsoko omaa parastaan, vaan toisen parasta." (1 Kor 10:24) Päivän sana oli hyvä ohjenuora siihen mitä aion kirjoitella nyt. Poikkeuksellinen blogi, tämähän on pitkä ja täältä löytyy lähdeviitelinkkejäkin. Luulen että tämän jaksaa lukea huolellisesti homoliittojen innokkaat vastustajat ja niiden vielä innokkaammat puolustajat, koska molemmat saavat suurta tyydytystä ajatuksissaan ollessaan samaa mieltä tai ajatellessaan, kuinka naiivi ja typerä olen.

Molemmille heille oikein antoisaa lukukokemusta, muille ajatuksia omiesi sekaan pohdittavaksi, olit sitten samaa mieltä tai et. Jos yhteiskunnalliset kiemurat ovat tutut, voit hypätä otsikkoon "Kirkkolaiva" ja lukea vain sen.

Lisäksi, kattava kommentaari lähteineen löytyy linkin "thepublicdiscourse" takaa Kanadan tilanteesta, jossa sukupuolineutraaliavioliitto tuli voimaan jo 2000-luvun alussa. Se on mielenkiintoinen, mutta näkökulma tuntuisi olevan objektiivinen, ilmeisimminkään ei kristillinen; kirjoitus on Länsi-Ontarion yliopiston professorin, joka on myös Princetonin yliopiston projekteissa mukana. Teksti vaikutti traditionaalisella kannalla olevalta, ehkä siksi, että traditionaalisen ajattelun puolustajia sorretaan monessa esimerkkitapauksessa ja vähemmistön puolella olevalta on helppo vaikuttaa, mikäli kirjoittaa kritiikkiä valloilla olevia arvoja vastaan.

Let us begin.


Edistyksellinen paluu

Kenellekään ei taida tulla yllätyksenä, että joku puhuu ja bloggailee ajatuksiaan homoavioliitoista, siitä sukupuolineutraalista väännöksestä, jota koitetaan saada läpi. Itse en ensinnäkään ymmärrä sukupuolineutraali -termiä, muuten kuin että avioliitto instituutiosta koitetaan saada sukupuoleen sitoutumaton instituutio. Sukupuoltahan ei koskaan voi saada neutraaliksi, ellei ole kasvi, selkärangaton eläin tai muu vastaava hermafrodiitti. Silloinkin sinulla olisi sekä nais- että miessukupuolielimet ja/tai solut. (radikaali)Feminismistä tuttu idea tuntuu olevan tuossakin termissä takana, jossa hälvennetään, kielletään ja koitetaan pakottaa erot tasaisiksi kielessä ja kulttuurissa kahden selkeästi biologisesti ja psyykkisesti erilaisen asian välillä. Luulin, että erilaisuus oli rikkaus, mutta nyt ne erot pitääkin mitätöidä ja olla samanlainen? Olisiko sittenkin enemmän ideaa opettaa ihmisille erilaisuutta samanarvoisena, kuin pakottaa erilaisuus samanlaisuudeksi.

Pitkään kun tuota on pohtinut - ja koitan olla ymmärtäväinen kanssaeläjiäni kohtaan - en voi todeta muuta kuin, että tuo on täysin looginen jatkumo sille, joka on jo kauan ollut voimassa. Kuten eräs bloggari tässä toisaalla totesi, srk:n pastori, suurin osa ihmisistä tulkitsee Raamattuakin siten, että se on ihmisten kokemuksia ja tulkintaa aikaansa sidotussa kontekstissa.

Nyt kun kuitenkin avioliitto on menettänyt jo hengellisen merkityksensä suurimmalle osalle kansasta, en ihmettele, että sitä vaaditaan sukupuolineutraaliksi. Menköön, tehköön yhteiskunta sen mitä haluaa, mutta ongelmana kristitylle tässä tulee yhteiskunnan vaade myös kirkon suuntaan. Vaikka se ei olisi suora, väittäisin muutaman vuoden sisään tapahtuvan ensimmäisen homovihkimyksen myös kirkossa, luvan kanssa tai ilman, kunhan ensin maallinen lainsäädäntö sen homman hoitaa kohdallensa.

Kirkkoa on viimeiset vuosikymmenet syytetty suurelti kansan aivopesemisestä vapaa-ajattelijoiden toimesta, varmaan pidempäänkin sitä on tehty ja moni muukin kuin vapaa-ajattelijat, mutta erityisen näkyvänä operaattorina on tämä em. puolue. Nyt jos (ja kun) eduskunta lähivuosina hyväksyy aloitteen sukupuolineutraalista avioliitosta, tulee tapahtumaan seuraavia asioita, tai ainakin joitakin niistä:

Syntyy lisää työtä. HYVÄ! Yllätän itseni sanomalla kaksi positiivista faktaa tästä: Ensiksikin se on itselleen rehellisen yhteiskunnan vääjäämätön lopputulos, johon olisi pitänyt mennä jo vuosi pari sitten jos yhteiskunta olisi vain ollut itsellensä rehellinen aiemmin. Ja toiseksi tuo lisätyön syntyminen.


Looginen lopputulos

Ensimmäinen on aidosti positiivinen, ainakin itseni mielestä. Kuka tahansa ihminen, joka koittaa elää maailmankatsomuksensa ja etiikkansa vastaisesti, voi huonosti. Niin varmaan yhteiskuntakin. Joten jos yhteiskunta on tuota mieltä, niin kyllä se pitää vaan hyväksyä maallisella tasolla. Kirkkoon, tai muuhunkaan uskontoon, en sitä sotkisi edelleenkään.

Toinen asia on monisävyisempi. Ensinnäkin, Kanadasta saadun mallin mukaan aletaan tuottamaan kirjallista materiaalia päiväkoteihin uusioperhe -kirjojen rinnalle. Nyt ei vain avioerosta tehdä normalisoitua, vaan myös homoavioliitoista (en ihmettelisi, vaikka kirjoihin lisättäisiin myös useampi vanhempi jollekin lapselle). Lisäksi materiaalia muokattaisiin myös peruskoulun opetukseen, seksuaalikasvatukseen jne. Looginen jatkumo. Jenkeissä kävi vielä lisäksi niin joissain tapauksissa, että vanhemmat jotka halusivat lapsensa pois sukupuolineutraalin (ymmärtäkää oikeassa kontekstissa seuraava sana, tässä ajetaan vahvasti uutta agendaa yhteiskuntaan) propagandan oppitunneilta, joutuivat kohtaamaan yllättäviä esteitä. Koulu ei ilmoittanut vanhemmille, milloin näin tehdään, että he voisivat hakea lapsensa pois (uskonnon tunneista kyllä ilmoitetaan, ettei vahingossakaan lapsi joudu sinne. Vaarallista.) ja vanhemmat jotka hakivat lapsiaan pois, joutuivat monesti kiusaamisen, pilkan tai syrjinnän kohteeksi.

Lisäksi moni julkisesti sukupuolineutraalia-avioliittoa arvostellut on joutunut ihmisoikeuksien loukkaamisesta oikeuteen. Saadaanko sinnekin lisää työtä? Sukupuolineutraalin avioliiton asianajajat antoivat toki myönnytyksen Kanadassa kirkolle, että heidän ei tarvitse vihkiä samaa sukupuolta olevia avioon, mikäli se on uskonnon vastaista. Sen sijaan, moni kirkko on joutunut ongelmiin ihmisoikeusjärjestöjen kanssa, kun he kieltäytyvät vuokraamasta tiloja vihkimiseen.

Homoagendasta tuli lyömäase siellä. Toivon todella, että tähän ei Suomessa mentäisi, Pohjois-Amerikassa kun nämä ilmiöt usein tuppaavat olemaan radikaalimmin näkyviä ja kärkkäämpiä muotoja saavia.

Hämmentävää elää tällaisena aikana. Me ollaan taas niin "edistyksellisiä", palataan siihen samaan mikä Roomassa oli valloillaan vielä satoja vuosia jKr. Kehityssuunta on luultavimmin se, että kohta puhutaan polygamiasta, miksei? Onhan sekin aikuisten vastuullisten päätös, eikä siinä vielä mennä loppujenlopuksi kuitenkaan niin härölle moraalin alueelle, kuin joissain muissa tapauksissa. Looginen päätös avioliiton määritelmälle "kahden vastuullisen aikuisen ei-lähisukulaisen vapaasti valitsema (avio)liitto", on kuitenkin se, että loputkin rajoitteet edellisestä lauseesta poistetaan. Selkein on numeraali; "kahden, tai useamman..." Kanadassa tästä valmistellaan jo lakiesitteitä, jenkit seuraavat tilannetta vierestä.

Tulipa tässä mieleen 9gagia oikoluvun kevennykseksi lueskellessa, että mikäli polygamiasta tulisi myös trendi ja laissa säädetty oikeus, ei tällainen esimerkiksi olisi enää yhteiskunnallisesti soveliasta, vaan tämäkin olisi toisten ihmisten rajoittamista:


Toisaalta, kyllähän parisuhteessa mustasukkaisuuskin koetaan aika ajoin ahdistavana, rajoittavana ja irtosuhteita harrastetaan jo enemmän tai vähemmän. Kuinka pitäisit puolisoasi iskevää miestä sikana, ku*ipäänä tai muuna, jos se on yhteiskunnallisesti hyväksyttävää? Puolisoasi iskevä mies vain elää oman rakkaudellisen näkemyksensä mukaan että rakastajia voi olla useampi, etkä sinä voi häntä sen takia leimata inhottavaksi ihmiseksi.

Se olisi syrjintää.

Tässä mielessä ainakin nykyinen monogamia (yksiavioisuus) suojaa hyvin, hyvin suurilta pettymyksiltä ihmissuhteissa, joista tulisi hyväksyttävämpiä perusteella toinen on polyamoristi, toinen ei. Terapiaan sitten kun on hajottanut päänsä tarpeeksi monta kertaa, mutta jo joku voisi sanoa, että oma moka kun meni ihastumaan polyamoristiin. Silti, toteutuvana normina pakko se on myöntää, että se suojaisi tunteita monelta pettymykseltä. Koska jossittelin, jatkan sitä.


Jossitteluja(ko)

Mitäs sitten JOS käy niin, niin kuin monien maallikoiden mielestä julkisuudessa hauskasti parjatut änkyräkristittyjen "överikommentit" käyvätkin toteen? Olen kuullut, että näille mielipiteille nauretaan: "Kuka on niin tyhmä, että haluaisi naimisiin jonkin esineen kanssa?! Tai lemmikkinsä, sehän on irstasta sikailua ja hyvä ihme.. melkein sairasta. Sanoisin syntistä jopa, ellei se olisi niin voimakkaasti kristillinen sana." (Japanissa jengi käsitykseni mukaan tekee jo noin, melko marginaalisesti kuitenkin) JOS noin käy, muuttaisiko suuri osa kansasta kommenttinsa, olisiko seuraava suusta tuleva lause välinpitämätön, siihen kaltevaan tasoon turtunut, joka alkaisi pitää myös esineisiin ja eläimiin meneviä normaalina - ja tietysti lapsillekin opetettavana materiaalina?



Vai tajuaisiko tämäkin osa kansasta kaltevan tason argumentin - liian myöhään? Looginen jatkumo nimittäin jatkuisi avioliiton määritelmästä siten, että rajoitteita vähennetään. Miksi sen pitää olla kahden vastuullisen ihmisen välinen? Miksei kolmen? Miksi aikuisten välinen? Mikseivät lähisukulaiset voisi rakastaa toisiaan, niinkuin Aatami ja Eeva? Miten ihmiset vastaisivat JOS noin kävisi, sitä pohdin. Kuulen vain tyrmäyksen tähän "slippery slope" argumenttiin, että se ei ole validi, koska se on jossittelua, kuten edellä.

Entäs jos. Entäs jos ei. End of an argument.


Kirkkolaiva

Kirkkomme kaipaa herätystä. Yhtä kipeästi kuin maamme. Kristittynä mielestäni edellä todettu looginen jatkumo menee suoraan kuin Sodomaan ja Gomorraan, ei hirvittävän hyvä suunta kansakunnalle. Toivon että kirkolla olisi selkärankaa seisoa oman perustansa ja oikeutuksensa antavan kirjan luomistyön, -järjestyksen ja etiikan takana ja kieltäytyä vihkimästä tiloissaan homopareja. Tai sitten erottaa papit, jotka vihkivät vastoin kirkon oppia näitä pareja.

Epäilen, ettei näin tule käymään.

Todennäköisempi (...että kuinka synkkää kuvaa tässä maalataan, piruja seinille...) vaihtoehto taas kehitykselle on, että kirkossamme olevat naispappeuden sisään ajaneet ja rekisteröityneen parisuhteen siunaamisen hyväksytyksi tehneet ajavat myös homoavioliiton sisään kirkkoon. Kirkko toimii kansankirkkona, kansalla on siellä äänivalta ja kansa on edellä kerrottua mieltä - sinne se siis kirkkoon saapuu kuin Kanadassa. Näin ollen vihkimisestä pidättäytyviä aluksi suvaitaan, samoin kuin naispappien kanssa alttariyhteistyöstä kieltäytyneitä (oman tunnon vapaus, kirjattu päätökseen silloin 1986), mutta lopulta heitä ruoditaan paikallislehdissä, juoruissa ja lopulta erotetaan virasta, kuten joka puolella Suomea pikkuhiljaa on alkanut tapahtua. Naispappeutta julkisesti arvostelleita ei paljon näy saarnastuoleissa perusmessussa sunnuntaina.

Lopulta konservatiivit joutuvat ahtaalle, mutta ei hätää, Raamattu on luvannutkin, että Kristuksen seuraajat ovat aina ahtaalla. Jos he vainosivat Jeesusta, he vainoavan myös hänen seuraajiaan, tämän lupasi Mestari itse meille. (Joh 15:20) Toivoni jää yksin Jumalan varaan, jonka luulen tehneen Vanha Testamentilliset kikkansa tälle ajalle: Kehoitus parannukseen on kuultu, tämän sanoman tuojia on parjattu ja lopulta heidät hiljennetään, jonka jälkeen Jumala jättää kansan kansan valitsemalle tielle keräämään päätöstensä hedelmät. Jumala ei siunaa, eikä vaikuta tätä kehitystä, vaan antaa meidän valita tämän tien Herran tien sijaan. Kysymyksekseni jää, millaista on elää tuossa yhteiskunnassa Herran valitsemaa tietä. Nostaako Jumala meidät täältä, vai alkaako se lopunaikojen ahdistus jo. Vai alkoiko se jo?
"Ystäväni, jos et kristittynä ole tällä hetkellä ylitse kaiken kiinnostunut siitä, että tarvitsemme Pyhän Hengen voimaa, niin pelkään pahoin, että minä en ymmärrä sinun kristillisyyttäsi" 
- D Martyn Lloyd-Jones
Rukoilen herätystä. Kristitty, joka ei sitä ahdistunein mielin rukoile herätystä ja voimia tulevaa varten, on nukahtanut. Ensimmäinen kolaukseni luottamukseeni kirkkoani kohtaan tapahtui Kanadassa, jossa synodissa eri alueiden piispat kokoontuivat yhteen luterilaisen kirkon (ELCIC) hyväksyttyä homoavioliiton kirkossa. Heidän rukouksensa oli, että kansa voisi nyt hyväksyä ja oppia tämän uuden opin osana kristillistä identiteettiään, eikä vastustaa sitä. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä. Silloin tajusin, että ärsyttävinkin liberaali, voi olla mitä vilpittömimmässä uskossa Raamatun Jumalaan ja rukoilla Jumalalta tätä asiaa, sen sijaan että olisi tietoisesti susi lampaiden vaatteissa. Se oli hämmentävää, miten omasta mielestäni niin petollinen, Raamatun Sanan vastainen oppi, voi jollekin olla rakastavan Jumalan työtä ihmiskunnan keskellä. Harhaoppi sai aivan uuden, mutta sikäli vanhan kontekstin; se ei ole mätä, haiseva ja irvokas oppi kuin Jumalan Sanaan vihkiytyneelle, mutta vähänkin nuokkuvalle nukkujalle se on tuoksuva, kaunis ja kukoistava sekä edistyksellinen askel rakkauden suuntaan.

Se on pelottava ajatus. Ja oikeutus tälle elää siinä uskossa, että Raamattu on ihmisten kokemus ja kertomus Jumalasta, eikä Jumalan Sanaa, kerrottuna profeettojen kautta.


Raamatullisuudesta, historian dosentin Ville Vuolannon tarkastelua Raamatun tulkinnasta
Uskon Puolesta, konservatiivi papin blogi, hyvä ja maltillinen.
Looginen lopputulos -viite, radikaalimpi kristillinen verkkouutispalvelu
Kanadan tilanteesta, lakitieteen professorin kommentteja Kanadan tilanteesta, traditionaalissävytteinen

1 kommentti:

Ei kommentointi väärin oo, jopa ihan suotavaa! Ikävähän tässä muuten tulee pitää blpgia keskenänsä.